RER
RER (Réseau express régional d'Île-de-France) on Pariisia ja sen esikaupunkialuetta Ranskassa palveleva kaupunkiraideverkosto. RER on paikallisjunan ja metron välimuoto: se koostuu maanpäällisistä, omia raiteitaan käyttävistä reiteistä Pariisin lähiöissä, jotka yhdistyvät toisiinsa kaupungin keskustan alla olevilla metrotunneleilla. RER-junat käyttävät Pariisin metron kanssa erillisiä raiteita, mutta keskustassa verkostoilla on useita vaihtoasemia.
RER koostuu viidestä linjasta, joista kukin jakautuu useampaan haaraan. Reittien yhteispituus on 587 km, ja pysäkkejä niillä on 257, joista 33 on maanalaisia asemia Pariisin keskustan alueella. Suurin osa reiteistä (A, B ja D) kohtaa Châtelet - Les Hallesin asemalla Pariisin ydinkeskustassa.[1]
Verkosto on rakennettu vaiheittain. Linja A avattiin vuonna 1969, B vuonna 1977, C 1979 ja D vuonna 1987.[2] Uusin E-linja avattiin liikenteelle vuonna 1999. Sille avattiin kolme uutta asemaa vuonna 2024, ja länsilaajennuksen odotetaan valmistuvan vuonna 2026.[3]
Järjestelmän luonteesta johtuen sitä liikennöivät sekä Ranskan valtion rautatieyhtiö SNCF että Pariisin kaupungin liikennelaitos RATP. Liikennöintivastuu on jaettu yhtiöiden kesken linjoittain. Samanlainen järjestely on toteutettu muun muassa Brysselin seudulla sekä Saksan, Sveitsin ja Itävallan suurten kaupunkien S-Bahn-järjestelmissä.
RER:n lisäksi Pariisin seudulla, pääosin Île-de-Francen alueella, liikennöivät myös SNCF:n Transilien-junat, joiden reitit ulottuvat yleensä kauemmaksi Pariisista kuin RER-linjojen. Toisin kun RER, ne eivät kulje Pariisin läpi, vaan niiden pääteasemana on jokin Pariisin rautatieasemista. Kuitenkin yksi RER:n linjoistakin, D-linjan haara D4, ulottuu jopa Île-de-Francen ulkopuolelle Malesherbesiin Loiret'n departementtiin, Centre-Val de Loiren alueelle.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Osa nykyisistä RER-radoista oli olemassa jo 1900-luvun alkupuolella ja muodosti osan SNCF:n rataverkkoa. Lähiliikennejunatkaan eivät tuolloin kulkeneet Pariisin keskustan läpi vaan niiden pääteasemina käytettiin samoja rautatieasemia, joista kaukoliikenteenkin junat lähtivät.
Pariisin väestö kasvoi voimakkaasti 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla. Autoistuminen alkoi ja asuinalueita rakennettiin yhä kauemmaksi keskustasta. Autoistumisesta huolimatta Pariisin metro oli raskaasti kuormittunut erityisesti ruuhka-aikaan. Lisäksi asemien lyhyet välimatkat tekivät metrolla liikkumisesta hidasta.
Ratkaisuna pidettiin 1960-luvun alussa yhdistää esikaupunkilinjoja. Järjestelmän nimeksi tuli RER eli réseau express régional. RERin alkuperäiseen suunnitelmaan kuului yksi itä-länsisuuntainen linja ja kaksi pohjois-eteläsuuntaista linjaa. RATP osti kaksi kannattamatonta SNCF:n linjaa itselleen tavoitteena yhdistää ne kaupungin keskustan läpi kulkevilla tunneleilla. Uudesta yhdistetystä linjasta tuli RER A. SNCF:n:llä oli jo Pariisin eteläisiin esikaupunkeihin johtava rautatielinja, Ligne de Sceaux, jota kaupungin puoleisessa päässä oli jo aikaisemmin jatkettu tunnelissa Luxembourgin puiston äärelle saakka. Kun sitä jatkettiin kaupungin läpi Gare du Nordille, saatiin aikaan linja, joka johti pohjoisessa Charles de Gaullen lentoasemalle saakka. Siitä linjasta tuli RER B. Linjat ylittivät odotukset. Nykyään RER A on maailman käytetyin kaupunkilinja yli 300 miljoonalla matkustajalla vuodessa.
Kuitenkin näistä kahdesta linjasta aiheutuvien runsaiden kulujen vuoksi päätettiin, että seuraavan linjan tekisi SNCF. Vuonna 1979 SNCF avasi linjan RER C yhdistämään Gare d'Austerlitziltä ja Gare d'Orsayltä alkaneet esikaupunkiradat. Tämä linja kulkee keskustassa useita kilometrejä Seinen eteläpuoleisten (Rive Gauche) rantakatujen alla. Pariisin länsilaidalla sen Pontoiseen johtava haara C1 kulkee muutaman kilometrin matkan Pariisia kiertävää vanhaa kehärataa, Petite Ceinture-ratalinjaa pitkin. 1980-luvulla SNCF rakensi myös linjan RER D. 1990-luvulla avattiin myös RER E. RER-linjojen asemavälit ovat huomattavasti pitempiä kuin metrolinjojen.
Reitit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Linjat A ja C kulkevat Pariisin läpi länsi-itä-suunnassa, linjat B ja D sen sijaan pohjois-eteläsuunnassa, kun taas linjalla E on pääteasemansa keskellä Pariisia. Junan kulkiessa Pariisin läpi idästä länteen tai etelästä pohjoiseen, sen tunnuskirjaimeen lisätään pariton numero (1, 3, 5 tai 7), päinvastaiseen suuntaan kuljettaessa parillinen numero (2, 4, 6 tai 8). Nämä numerot yhdessä kirjaimen kanssa osoittavat oheisen taulukon mukaisesti, minne juna on menossa, mutta eivät ilmaise, mistä se on tulossa. Pariisin itäpuolella linjan C haara C8 kääntyy kiertämään lähes rengasmaista reittiä Pariisin eteläpuolitse länteen niin, että päättyy lopulta lähelle Versaillesia, vaikka Versailles onkin Pariisin länsipuolella.
| Linja | Pääteasema | Yhtiö |
|---|---|---|
| A1 | Saint-Germain-en-Laye | RATP |
| A2 | Boissy-Saint-Léger | RATP |
| A3 | Cergy-le-Haut | SNCF |
| A4 | Marne-la-Vallée - Chessy | RATP |
| A5 | Poissy | SNCF |
| B2 | Robinson | RATP |
| B3 | Aéroport Charles de Gaulle 2 - TGV | SNCF |
| B4 | Saint-Rémy-lès-Chevreuse | RATP |
| B5 | Mitry - Claye | SNCF |
| C1 | Pontoise | SNCF |
| C2 | Massy - Palaiseau | SNCF |
| C3 | Argenteuil | SNCF |
| C4 | Dourdan-la-Forêt | SNCF |
| C5 | Versailles - Rive Gauche | SNCF |
| C6 | Saint-Martin d'Étampes | SNCF |
| C7 | Saint-Quentin-en-Yvelines | SNCF |
| C8 | Versailles - Chantiers | SNCF |
| D1 | Orry-la-Ville - Coye | SNCF |
| D2 | Melun | SNCF |
| D4 | Malesherbes | SNCF |
| E1 | Nanterre-La Folie | SNCF |
| E2 | Chelles - Gournay | SNCF |
| E4 | Tournan | SNCF |
Karttoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Paris RER paristoolkit.com. Viitattu 23.7.2024.
- ↑ Réseau Express Régional (RER), Paris railway-technology.com. 2012. Viitattu 23.7.2024.
- ↑ RER E Extension sortiraparis.com. Viitattu 23.7.2024.