Wikipedia

Filippiinit

saaristovaltio Kaakkois-Aasiassa

Filippiinien tasavalta eli Filippiinit on 7 641[3] saaren ja noin 110 miljoonan asukkaan trooppinen saaristovaltio Kaakkois-Aasiassa.[4] Suurin osa asukkaista elää 11 saarella. Alueella on usein maanjäristyksiä ja 20 toimivaa tulivuorta. Se on myös trooppisten hirmumyrskyjen reitillä.

Filippiinien tasavalta
Repúbliká ng̃ Pilipinas
Republic of the Philippines
Filippiinien lippu Filippiinien vaakuna
lippu vaakuna

Filippiinien sijainti
Filippiinien sijainti

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti Bongbong Marcos
Pääkaupunki Manila (1 846 513 as.)
Muita kaupunkeja

Quezon City (2 173 831 as.)
Davao (1 147 116 as.)
Cebu City (866 171 as.)

Lapu-Lapu City (292 530 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 300 000 km² [1] (sijalla 70)
– josta sisävesiä 0,6 %
Väkiluku (2020) 109 035 343 [1] (sijalla 13)
– väestötiheys 300 as. / km²
– väestönkasvu 1,61 % [1] (2015)
Viralliset kielet filipino, englanti
Valuutta Filippiinien peso (PHP)
BKT (2015)
– yhteensä 740 800 milj. USD [1]  (sijalla 34)
– per asukas 7 500 USD
HDI (2019) 0,718 [2] (sijalla 107)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 10,3 % [1]
– teollisuus 30,9 % [1]
– palvelut 58,8 % [1]
Aikavyöhyke UTC+8
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
 – Espanjasta
(julistettu)
 – Yhdysvalloista:
12. kesäkuuta 1898

4. heinäkuuta 1946
Lyhenne PH
– ajoneuvot: RP
– lentokoneet: RP
Kansainvälinen
suuntanumero		 +63
Tunnuslause Maka-Diyos, Maka-Tao, Makakalikasan at Makabansa
(Jumalan, ihmisten, luonnon ja maan rakkauden vuoksi)
Kansallislaulu ”Lupang Hinirang”

Saaret saivat nimensä Espanjan kuninkaan Filip II:n mukaan vuonna 1543.[5] Yhdysvallat sai Filippiinit Espanjalta Espanjan–Yhdysvaltain sodassa. Espanjan ja Yhdysvaltojen sekä katolisen kirkon vaikutus näkyvät edelleen maan kulttuurissa ja hallintojärjestelmässä, jotka muistuttavat monessa suhteessa latinalaisen Amerikan maita. Näiden tavoin myös Filippiinien yhteiskuntarakennetta leimaa jyrkkä sosiaalinen eriarvoisuus, joka kärjistyy maanomistusoloissa. Kapea, alkujaan espanjalaisperäinen yläluokka omistaa maat, ja köyhien talonpoikien kapinointi on toistuvasti kukistettu kovakouraisesti. Ferdinand Marcos hallitsi maata lähes yksinvaltiaana yli 20 vuoden ajan, kunnes kansa pakotti hänet eroamaan 1986.[6]

Maantiede

muokkaa
Pääartikkeli: Filippiinien maantiede
 
Filippiinien kartta.

Sijainti

muokkaa

Filippiinit on 7 641 saaren saaristovaltio, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 300 000 km².[7] Saaristoa rajoittaa idässä Filippiinienmeri, lounaassa Sulunmeri sekä lännessä ja pohjoisessa Etelä-Kiinan meri. Saaristo on 1 850 kilometriä pitkä, ja se jaetaan kolmeen ryhmään. Pohjoisessa on Luzonin saariryhmä, johon kuuluvat Luzon, Mindoro ja Palawan, ja sen eteläpuolella on Visayas, jonka keskeisimpiä saaria ovat Bohol, Cebu, Leyte, Masbate, Negros, Panay ja Samar. Eteläisimpään ryhmään kuuluvat Mindanao ja sen lähisaaret.[8] Luzon ja Mindanao ovat suurimmat saaret, ja 11 suurinta saarta käsittää 94 prosenttia maan pinta-alasta.[9]

Pinnanmuodot ja vesistöt

muokkaa

Suurin osa saaristosta on vuoristoista, ja rannikkotasanko on kapea. Vuoriketjut kulkevat pääsääntöisesti pohjois-eteläsuunnassa. Maan huomattavin vuoristo on Luzonin keskivuoristo, Cordillera Central. Pisin vuoriketju on puolestaan Luzonin Sierra Madre. Saaren keskitasanko ei puolestaan kohoa suurimmalta osaltaan yli 30 metriin. Filippiinien korkein vuori on puolestaan Mindanaon etelärannikolla sijaitseva Apovuori, joka on 2 954 metriä korkea. Suurimmalla osalla Visayasin saarista on pohjois-eteläsuuntainen keskusvuoristo. Negrosilla tulivuori Kanlaon on 2 465 metrin korkuinen.[10]

Luzonin tärkeimmät joet ovat Cagayan, Agno Pampanga, Pasig ja Bicol. Cagayan virtaa läpi Luzonin pohjoisen tasangon, kun taas keskitasangolla virtaavat Agno ja Pampanga. Manilan läpi virtaava Pasig oli aikoinaan taloudellisesti tärkeä joki. Mindanaon merkittävimmät joet ovat koillisosan Agusan ja lounaisosan Rio Grande de Mindanao. Palawanin saarella Puerto Princesan kansallispuistossa on puolestaan ainutlaatuinen maanalainen jokiverkosto.[11]

Filippiinien suurin järvi on Luzonilla sijaitseva Laguna de Bay, joka on 922 neliökilometrin laajuinen. Sen eteläpuolella suuressa kalderassa oleva Taaljärvi, jonka keskellä kohoaa Taalin huippu.[11]

Tulivuoret ja maanjäristykset

muokkaa

Filippiinit sijaitsee geologisesti Tyynenmeren tulirenkaassa, ja Filippiinit muodostaa oman mannerlaattansa Euraasian ja Tyynenmeren laattojen välissä.[12] Filippiinien vulkanologian ja seismologian instituutti listaa maassa olevan 24 aktiivista tulivuorta.[13] Maassa onkin tapahtunut monia merkittäviä purkauksia. Jo sammuneeksi luultu Pinatubo purkautui vuonna 1991 ja aiheutti yhden 1900-luvun suurimmista purkauksista. Filippiinien tulivuoret ovat monenmuotoisia aina lähes täydellisen kartiomaisesta Mayonista vanhempiin kuluneisiin vuoriin.[10]

Ilmasto

muokkaa

Filippiinien eteläisillä saarilla vallitsee päiväntasaajan ilmasto, jossa sateita saadaan ympäri vuoden. Keski- ja pohjoisosissa on trooppinen ilmasto, johon liittyy yksi sadekausi vuodessa. Useimmissa osissa sataa eniten heinäkuusta lokakuuhun, jolloin Aasian monsuuni vaikuttaa Tyynenmeren ilmavirtauksiin. Elokuusta lokakuuhun esiintyy taifuuneiksi kutsuttuja trooppisia hirmumyrskyjä, jotka kehittyvät Etelä-Kiinan merellä.[14]

Vaikka lämpötila on kohtuullisen tasainen ympäri Filippiinejä, sadannassa on selviä eroja. Etelä-Kiinan meren rannikko on selvästi jakautunut kuivaan kauteen ja sadekauteen. Pääsääntöisesti maan itäosissa kuivakausi on lyhempi kuin länsiosissa.[15] Manilassa vuoden kuumimman kuukauden, huhtikuun, keskimääräinen ylin lämpötila on 33,5 astetta ja viileimmän eli tammikuun keskimääräinen alin 23,5 astetta. Elokuussa saadaan keskimäärin 486 mm sadetta, helmikuussa alle 10 mm.[16]

Luonto

muokkaa

Luzonin ja Mindanaon vuoristoisilla alueilla kasvaa sademetsää. Sademetsissä elää myös filippiinienkotka ja noin 500 muuta lintulajia, sekä 800 orkidealajia ja 8 500 muuta putkilokasvilajia.[9]

Historia

muokkaa
Pääartikkeli: Filippiinien historia

Varhaishistoria ja islam

muokkaa

Saarten varhaisten asukkaiden uskotaan olleen negriittejä, joiden muuttaessa Filippiineiltä oli maayhteydet Malesiaan ja Kiinaan.[5] Negriittien uskotaan tulleen alueelle noin 30 000 vuotta sitten. Viimeisimmän jääkauden jälkeen maayhteys saarille katkesi, mutta sen jälkeenkin ihmisiä on saapunut meritietä pitkin. Ensimmäiset asukkaat järjestäytyivät barangay-nimisiksi kyliksi, joita johti datu.[17]

Vuonna 1380 islamin levittäytyminen alkoi Sulusta ja Mindanaosta.[5] Vuoteen 1565 mennessä se oli levinnyt Manilaan asti. Islamin mukana tuli sulttaanien ylipäällikkyyteen perustuva hallintojärjestelmä.[17]

Espanjalaisten aika (1565–1898)

muokkaa

Fernão de Magalhães saapui saarille 1521, jolloin siellä oli jo itsenäisiä kuningaskuntia. Magalhães tapettiin Filippiineillä, kun hän sekaantui kahden paikallisen hallitsijan kiistoihin. Hänet tappoi Lapulapu-niminen hallitsija, jota pidetään Filippiinien kansallissankarina. Osa Magalhãesin joukoista pakeni ja toi Eurooppaan erilaisia kalleuksia, mistä Espanjan kuningashuone innostui ja lähetti alueelle uusia valloittajia.[18] Espanja valloitti saaret ja hallitsi niitä 300 vuotta. Saaret nimettiin kuningas Filip II:n mukaan.[5] Saaria hallittiin Uudesta-Espanjasta, jonka pääkaupunkina oli México. Historian tuloksena on aasialainen maa, jossa on paljon latinalaisamerikkalaisia piirteitä.[19] Filippiinit on Itä-Timorin ohella ainoa katolinen maa Aasiassa.[20]

Filippiinit liitettiin vuonna 1565 Espanjan kruunulle, kun Miguel López de Legazpi saapui saarille. Espanjalaiset valloittivat kesäkuussa 1571 Manilan ja karkottivat siellä asuneet muslimit Mindanaon saarelle.[18] Espanjalaiset käyttivät hyväkseen perinteistä yhteiskuntajärjestelmää: barangayn johtajat datukit saivat veronkanto-oikeuden ja edustivat paikallisia Espanjan aluehallinnossa.[21]

Filippiineillä oli espanjalaisaikana useita vastarintapesäkkeitä, mutta mitään varsinaista yhtenäistä kansannousua ei noussut moniin vuosikymmeniin. Mindanaon saaren moroja espanjalaiset eivät missään vaiheessa kuitenkaan onnistuneet kokonaisuudessaan alistamaan.[22] Tyypillistä varhaisille kansannousuille oli lähinnä kansalaisoikeuksien tasa-arvoistaminen. Kapinoissa vaadittiin, että kristityksi kääntyneet filippiiniläiset hyväksyttäisiin tasaveroisiksi ihmisiksi.[23]

250 filippiiniläistä sotilasta nousi tammikuussa 1872 Caviten kapinaan, joka kuitenkin kukistettiin päivässä. Kapinan johtajina pidetyt kolme pappia Mariano Gómez, José Burgos ja Jacinto Zamora teloitettiin, ja heistä tuli itsenäisyystaistelun ensimmäiset marttyyrit. Itsenäisyystaistelun tunnetuin hahmo oli José Rizal, joka oli vuonna 1888 ollut perustamassa Propaganda-liikettä.[24] Hän perusti vuonna 1892 Liga Filipinan, joka oli tarkoitus levittäytyä koko saaristoon. Rizal karkotettiin kuitenkin pian tämän jälkeen Manilasta Mindanaoon, missä hän muun muassa kirjoitti tagalogin ensimmäisen kieliopin.[25]

Muutamat Liga Filipinan jäsenet perustivat vuonna 1892 Katipunan-salaseuran. Se tavoitteli Filippiineille täyttä itsenäisyyttä. Itsenäisyys katsottiin olevan saavutettavissa ainoastaan aseellisen kapinan avulla. Tunnetuin perustajajäsenistä oli Andrés Bonifacio.[25] Hänen johdollaan Katipunan aloitti vallankumouksen. Ensimmäinen kapinayritys kuitenkin epäonnistui täysin, ja muun muassa José Rizal teloitettiin tämän jälkeen. Bonifacio menetti suosionsa, ja vallankumouksellisten johtoon liittyi Emilio Aguinaldo. Hänen johdollaan kapinalliset saivat käsiinsä espanjalaisten aseita, mikä käänsi sotaonnen. Samaan aikaan espanjalaiset joutuivat lähettämään miehiä kukistamaan kapinaa Kuubassa. Aguinaldo valittiin maaliskuussa 1897 vallankumoushallituksen presidentiksi.[26]

Katipunan ei enää kuitenkaan vaatinut itsenäisyyttä mutta esitti jesuiittojen karkottamista maasta, Filippiinien edustajaa Espanjan parlamenttiin ja rahallista vahingonkorvausta. Espanja halusi pikaisen ratkaisun, koska se oli samaan aikaan sodassa Yhdysvaltojen kanssa. Se suostuikin Katipunanin vaatimuksiin sillä ehdolla, että Aguinaldo lähtisi kannattajineen maasta. Kun Yhdysvallat oli edennyt aivan Filippiinien edustalle, laivaston komentaja George Dewey lupasi Aguinaldolle, että Yhdysvallat tukisi Filippiinien itsenäisyyttä, jos se auttaisi sodassa espanjalaisia vastaan.[27] Pariisin rauhansopimuksen mukaan Espanja sai 20 miljoonaa dollaria Filippiinien siirtymisestä Yhdysvaltojen omistukseen. Oli selvää, että Yhdysvallat ei voinut hyväksyä itsenäistä Filippiinien tasavaltaa.lähde?

Yhdysvaltojen miehitys (1898–1946)

muokkaa

Filippiinit oli jo julistautunut itsenäiseksi ja soti Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvallat aloitti sodan Filippiinejä vastaan 4. helmikuuta 1899 Manilan taistelulla. Sota loppui virallisesti 1901, mutta taisteluja käytiin vielä 1913. Filippiinit kärsi sodassa suurta tuhoa, ja kun viimeiset filippiiniläiset oli lyöty, kuolleita oli 600 000.[28]

Vuonna 1916 Yhdysvallat lupasi Filippiinien saavan itsehallinnon. Vuonna 1934 alkoi itsehallinnon aikakausi, jonka oli tarkoituksena valmistella vuoteen 1944 suunniteltua itsenäistymistä. Vuodesta 1935 lähtien maan virallisena nimenä oli Filippiinien yhteisö. Toinen maailmansota sotki suunnitelmat.

Yhdysvaltojen hallinnon aikana englannin kieli tuli espanjan tilalle hallinnon ja liike-elämän kieleksi. Katolinen kirkko menetti valtionkirkon asemansa, sillä Yhdysvaltojen laki takaa uskonnonvapauden eikä suosi mitään tiettyä uskontoa.

Toinen maailmansota ja itsenäisyys

muokkaa

Toisessa maailmansodassa Japani valloitti saaret. Japanilaiset syyllistyivät Filippiineillä sotarikoksiin. Niistä tunnetuimmat ovat sodan alkuvaiheessa tapahtunut Bataanin kuolemanmarssi ja vuonna 1945 tapahtunut Manilan verilöyly.

Sodan loppuvaiheessa Yhdysvallat valloitti Filippiinit lyhyeksi ajaksi takaisin, mutta jo vuonna 1946 Filippiinit itsenäistyivät. Yhdysvallat sai kuitenkin pitää saarilla sotilastukikohtiaan. Rauha Japanin kanssa solmittiin 1951, ja Filippiinit sai runsaat sotakorvaukset.[29]

Kommunistihenkinen Huk-kapina (1945–1953) tukahdutettiin presidentti Ramon Magsaysayn johdolla. Hänen seuraajansa Carlos P. Garcia (1957–1961) ja Diosdado Macapagal (1961–1965) pyrkivät lähentymään aasialaisiin naapurimaihin, toteuttamaan uudistusohjelmia ja kehittämään kansantaloutta monipuolisemmaksi.[30]

Marcosin aika

muokkaa

Vuonna 1965 presidentiksi valittiin Ferdinand Marcos. Hänen uudelleenvalintansa yhteydessä 1969 puhuttiin vaalivilpistä. Vuonna 1972 julistettiin poikkeustila, ja vuonna 1973 perustuslaki antoi Marcosille yksinvallan.[29] Marcosin aikana maassa rehotti korruptio ja hyvä veli -politiikka. Talouskehitys kääntyi kurjistumiseksi, ja kuka tahansa saattoi joutua vangituksi tai pidätetyksi.[30] Oppositiojohtaja Benigno Aquino tuomittiin kuolemaan, mutta hän sai matkustaa Yhdysvaltoihin sairaalahoitoon. Kun hän palasi, hänet ammuttiin lentokentällä. Vuoden 1986 vaaleissa Marcosin vastaehdokkaana oli Aquinon leski Corazon Aquino. Marcos julistautui voittajaksi, mutta kansanjoukot pakottivat hänet eroamaan ja pakenemaan Havaijille.[29] Ferdinand Marcos kuoli Havaijilla vuonna 1989 ja hänen leskensä Imelda Marcos sai luvan palata Filippiineille vuonna 1991.[31]

Marcosin jälkeinen aika

muokkaa

Astuttuaan presidentin virkaan Corazon Aquino lakkautti Ferdinand Marcosin aikaisen perustuslain[32] ja laaditutti uuden perustuslain, joka tuli voimaan vuonna 1987.[33] Corazon Aquinon hallituskaudella (1986–1992) demokratia vahvistui, mutta hallitusta pidettiin heikkona ja sitä vastaan tehtiin useita kaappausyrityksiä. Fidel V. Ramos (1992–1998) pyrki eheyttämään kansakuntaa ja käymään neuvotteluja kaikkien kapinallisryhmien kanssa. Joseph Estrada (1998–2001) oli suosittu näyttelijä, jota alettiin kuitenkin pian syyttää korruptiosta. Hän erosi ennen aikojaan, ja valtaan nousi varapresidentti Gloria Macapagal-Arroyo (2001–2010). Vuoden 2010 vaaleissa valittiin entisen oppositiojohtaja Benigno Aquinon ja presidentti Corazon Aquinon poika Benigno Aquino III. Hänen ohjelmaansa kuului demokratian edistäminen ja korruption vastustaminen.[30] Aquinon jälkeen presidentiksi valittiin toukokuussa 2016 populistinen Rodrigo Duterte, jonka vaalikampanjan teema oli huumeongelma. Alkukautta leimasikin huumeongelman väkivaltainen ratkaisupyrkimys. Duterte on suorasanaisesti kehottanut ampumaan huumeriippuvaisia ja huumekauppiaita, ja joukossa on mennyt viattomiakin. Poliisi ampui parissa kuukaudessa 1 500 ihmistä ja tuntemattomat tappajat yli 2 000.[34]

Duterten kaudella ongelman muodostivat myös ääri-islamistiset ryhmät. Moroja edustavien aseellisten järjestöjen kanssa on käyty lupaavia rauhantunnusteluja, mutta samaan aikaan on ilmestynyt myös radikaalimpia ryhmittymiä, joilla on yhteyksiä ulkomaille ja esimerkiksi Isis-järjestöön. Vuoden 2017 toukokuussa ne valtasivat Marawin kaupungin, jonka Filippiinien asevoimat valtasivat takaisin pitkän taistelun jälkeen saman vuoden lokakuussa.[35]

Toukokuussa 2022 presidentinvaalit voitti Bongbong Marcos (Ferdinand Marcos Jr.), joka on Ferdinand Marcosin poika. Suuri osa äänestäjistä oli nuoria aikuisia, jotka eivät ole eläneet diktatuurin aikaan, eivätkä tiedä siitä paljoa vuoden 2014 uuden opetussuunnitelman mukana pienennetyn historian opetuksen takia. Filippiiniläiset käyttävät paljon sosiaalista mediaa, ja varsinkin nuorten käytössä olevassa Tiktok-sovelluksessa on pyörinyt valtava määrä propagandaa Marcosien perheestä. Joillain videoilla menneisyyden julmaa diktaattoria romantisoidaan ja nuoret innostuivat trendaavista videoista osallistuen itsekin niiden tekemiseen.[36]

Politiikka

muokkaa

Filippiinit on presidentillinen tasavalta, jossa ei ole pääministerin virkaa. Presidentti ja varapresidentti valitaan suoralla vaalilla kuusivuotiskaudelle. Presidentti on sekä valtionpäämies että hallituksen johtaja. Presidentti siis nimittää ministerit nimityskomission hyväksynnällä. Vuoden 2016 presidentinvaaleissa presidentiksi valittiin Rodrigo Duterte.[1]

Parlamentti on kaksikamarinen: senaatissa on 24 jäsentä ja edustajainhuoneessa noin 290 jäsentä.[37] Kummassakin parlamentaarikon kausi kestää kuusi vuotta. Parlamenttivaalit järjestetään kolmen välein, ja vaaleissa valitaan puolet edustajista kumpaankin kamariin. Viidennes edustajainhuoneen jäsenistä valitaan suljetuilta listoilta. Edustajat ovat usein kytköksissä poliittisiin dynastioihin, jotka ovat vahvoilla sekä valtion politiikassa että vaalipiireissä. Suljettujen listojen tarkoituksena on nostaa köyhiä ja vähemmistöjä parlamenttiin, mutta puolueet sijoittavat vähemmistöedustajikseen usein poliittisten dynastioiden edustajia.[38] BBC:n mukaan arviolta 40–80 prosenttia |kansanedustajista on kytköksissä johonkin valtasukuun.[39]

Filippiiniläiset puolueet ovat koko ajan liikkeessä, ja ne muodostuvat uudelleen, sulautuvat toisiinsa ja hajoavat pienempiin ryhmiin. 2000-luvun alun valtapuolueita ovat olleet liberaalipuolue ja vuonna 2009 muodostettu PDP–Laban.[40] Vuoden 2016 vaalien jälkeen kymmeniä liberaalipuolueen poliitikoita vaihtoi Duterten PDP-Labaniin, josta nousi sen ansiosta edustajainhuoneen valtapuolue. Puolueiden asema ei varsinaisesti ole vahva, ja niiden politiikka on usein keskittynyt niiden keskeisiin henkilöihin. Duterte ei ole presidenttikaudellansa pyrkinyt vahvistamaan PDP-Labania.[41]

Filippiineillä vaikuttaa myös muutama aseistautunut poliittinen järjestö. Niistä merkittävimmät ovat Moron kansallinen vapautusrintama ja Moron islamilainen vapautusrintama. Niistä jälkimmäinen pyrkii aggressiivisesti luomaan morojen islamilaisen valtion. Lisäksi Filippiineillä toimii Abu Sayyaf, joka on tunnettu monista kidnappauksistaan ja yhteyksistään kansainväliseen terrorismiin, sekä kommunistinen Filippiinien kansallinen demokraattinen rintama.[40]

Hallinnollinen jako

muokkaa

Filippiinit on jaettu kolmeen maantieteelliseen osaan: Luzon, Visayas ja Mindanao.[4] Syyskuussa 2020 maassa oli 17 aluetta, 81 provinssia, 146 kaupunkia, 1 488 kuntaa, ja 42 046 barangayta.[42] Hallinnollisesti Manilan pääkaupunkialueella ja Mindanaon autonomisella alueella on erityisasema. Provinssien johdossa on kuvernööri.[43]

Alue Nimi Hallintokeskus
Ilocosin alue Alue I San Fernando, La Union
Cagayan Valley Alue II Tuguegarao, Cagayan
Keski-Luzon Alue III San Fernando, Pampanga
CALABARZON Alue IV-A Calamba City, Laguna
MIMAROPA Alue IV-B Calapan, Oriental Mindoro
Bicolin alue Alue V Legazpi, Albay
Länsi-Visayas Alue VI Iloilo City
Keski-Visayas Alue VII Cebu City
Itä-Visayas Alue VIII Tacloban
Zamboangan niemimaa Alue IX Pagadian, Zamboanga del Sur
Pohjois-Mindanaon alue Alue X Cagayan de Oro City
Davaon alue Alue XI Davao
SOCCSKSARGEN Alue XII Koronadal, Etelä-Cotabato
Caraga Alue XIII Butuan
Mindanaon autonominen alue ARMM Cotabato City
Cordilleran hallinnollinen alue CAR Baguio
Pääkaupunkialue NCR Manila

Talous

muokkaa

Lähes kolmannes työvoimasta toimii maataloudessa, joka tuottaa noin 10 % bruttokansantuotteesta (2015).[1] Riisi ja maissi ovat väestön tärkeimmät ravinnonlähteet. Riisistä saadaan kolme satoa vuodessa, ja valtio pitää riisivarastoa luonnontuhojen varalta.[5] Kookospähkinää, sokeriruokoa, ananasta ja banaania taas viljellään vientiin. Myös puuteollisuus on merkittävässä asemassa, mutta viljelyalan kasvattaminen on verottanut metsiä tuntuvasti. Tärkeimpiä teollisuusaloja ovat tekstiilit, elintarvikkeiden jalostus ja sähkötekniikka. Maassa on muun muassa kuparia, kromia, kultaa, maaöljyä ja nikkeliä.[30] Ulkomailla työskentelevien filippiiniläisten kotimaahan lähettämät palkat ovat merkittävä ulkomaanvaluutan lähde.[1]

Merkittävimmät vientituotteet ovat elektroniikka ja tekstiilit. Merkittävimmät luonnonvarat ovat puu, öljy, nikkeli, koboltti, hopea, kulta, suola ja kupari.[1]

 
Filippiinit satelliittikuvassa maaliskuussa 2002

Liikenne

muokkaa

Filippiineillä on 254 lentokenttää, joista neljällä on yli kolmen kilometrin kiitotie. Maassa on 995 kilometriä rautateitä. Satamakaupunkeja ovat Batangas, Cagayan de Oro, Cebu, Davao, Liman ja Manila.[1]

Väestö

muokkaa

Filippiineillä puhutaan useita malaijilais-polynesialaisia kieliä, joista suurimmat ovat tagalog ja sen standardimuoto filipino, cebu ja iloko. Virallisina kielinä ovat filipino ja englanti.[1] Yli 300 vuotta kestäneen Espanjan siirtomaakauden vuoksi aikaisemmin maassa on puhuttu myös espanjaa mutta espanja menetti asemansa englannille Yhdysvaltain siirtomaakauden aikana.

Etnisiä ryhmiä on monia. Vuoden 2000 väestönlaskennassa suurimmat ryhmät olivat tagalogit 28,1 %, cebut eli cebuanot 13,1 %, ilokanot 9 %, bisayat 7,6 %, hiligainot eli ilonggot 7,5 %, bikolit 6 % ja warayt 3,4 %. Muihin ryhmiin kuului 25,3 % väestöstä.[1]

Suurin osa (80,9 %) filippiiniläisistä on katolisia. Vähemmistönä ovat muslimit (5 %)[1], joita sanotaan moroiksi.

Väestönkasvu kuuluu Aasian nopeimpiin. Hallitus on yleensä varonut ottamasta asiaan voimakkaasti kantaa, sillä katolinen kirkko vastustaa syntyvyyden säännöstelyä.[44]

Pohjois-Filippiinien kylissä on kehittynyt perinne pääsiäisenajan ristiinnaulitsemisesta. Tavassa yhdistyvät harras katolisuus ja kansanuskomukset.[45]

Kulttuuri

muokkaa

Filippiiniläisten kansallistunne on hauras, oma suku ja provinssi ovat tärkeämpiä samaistumisen kohteita. Kansallisuus syntyi espanjalaisten valtakaudella, ja katolisella uskolla on sen syntymisessä keskeinen sija.[5]

Koulutus ja elintaso

muokkaa

Filippiiniläisessä koulussa on kuusi ensimmäistä luokkaa pakollisia ja ilmaisia. Ne suorittaa 85 % väestöstä. Seuraavat neljä luokkaa ovat ilmaisia, mutta eivät pakollisia. Ne suorittaa 61 % ikäluokasta.[30] Neljäsosa väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Varallisuus on hyvin jakautunut epätasa-arvoisesti, sillä kourallinen perheitä hallitsee lähes kaikkea varallisuutta.[39]

Ruokakulttuuri

muokkaa

Riisi on niin keskeinen osa filippiiniläistä ruokakulttuuria, että kyseessä ei ole ateria ellei tarjolla ole riisiä. Myös kalaa tai äyriäisiä syödään päivittäin. Ruoka ei ole kovin mausteista, mutta valkosipulia käytetään paljon ja sitä pidetään terveellisenä. Vihanneksia käytetään keitoissa ja pataruoissa, yleisimmin vihreitä papuja ja perunaa.[5]

Filippiiniläinen ruokakulttuuri on jo saanut paljon länsimaalaisia vaikutteita, mutta erikoisuuksiakin on; Balut-muna (keitetty muna, jossa ankanpoikanen jo lähes kuoriutumisvaiheessa), koiranliha, kalan päät, sian nahka (erityisesti arvostetulle vieraalle tarjottu herkku) sekä veriruoat. Alkoholi on varattu lähinnä miehille ja rikkaille. Koiranlihan myyminen toreilla on nykyisin kielletty sen levittämän vesikauhun takia.[5]

Paikallinen erikoisuus on kohtuullisen yleinen turo-turo-ravintola (osoita-osoita). Tiskillä asiakas osoittaa haluamiaan ruokia, jonka jälkeen vastaavat ateriat tuodaan pöytään.[46] Ruokailussa käytetään haarukkaa ja lusikkaa.[5]

 
Cebun kaupungintalo
 
Katolinen kirkko Corellassa

Urheilu

muokkaa

Maan suosituin urheilulaji on koripallo. Filippiinien koripallomaajoukkue on sijoittunut lajin MM-kilpailuissa parhaimmillaan pronssille vuonna 1954.[47]

Filippiinit on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1924 alkaen. Se on saanut 14 mitalia, joista yksi kulta, viisi hopeaa ja kahdeksan pronssia. Suurin osa mitaleista on tullut nyrkkeilyistä.[48]

Filippiinien jalkapallomaajoukkue oli vuonna 2022 FIFAn rankingissa sijalla 135.[49]

Tiedotusvälineet

muokkaa

Filippiinien tiedotusvälineisiin vaikuttaa voimakkaasti kaupallisuus. Filippiinien lehdistönvapaus taataan perustuslaissa. Yhdysvaltalaisen Freedom Housen mukaan Filippiineillä sensuuri ei ole vakava ongelma, mutta maa on yksi vaarallisimmista paikoista toimittajille. Filippiinien valtio-omisteinen televisioyhtiö on People’s Television Network, radioyhtiö Philippine Broadcasting Service ja uutistoimisto Philippines News Agency. Televisioalaa hallitsevat ABS-CBN ja GMA Network. Suurimman yleisön houkuttelevat elokuvat, komediat ja viihdeohjelmat. Filippiineillä on satoja radioasemia, joista johtava asema on Manila Broadcasting Companyllä.[50]

Elokuva

muokkaa

Filippiiniläinen elokuva on etenkin viime vuosina alkanut saavuttaa myös taiteellista kiinnostavuutta kaupallisen elokuvan vastapainoksi. Tunnetuimpia Marcosin ajan tekijöitä ovat Lino Brocka, Marilou Diaz-Abaya sekä Mike De Leon. Nykyään filippiiniläisen elokuvan tärkeitä nimiä ovat Lav Diaz (tunnettu äärimmäisen pitkistä elokuvistaan ja pitkän otoksen estetiikasta), Raya Martin sekä Khavn de la Cruz.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Borlaza, Gregorio C. & Cullinane, Michael & Hernandez, Carolina G: Philippines 11.12.2020. Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
  • BTI 2020 Country Report — Philippines (PDF) 2020. Gütersloh: Bertelsmann Stiftung. Viitattu 13.12.2020. (englanniksi)
  • Heikkilä-Horn, Marja-Leena & Miettinen, Jukka O: Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-15771-X

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Philippines The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  3. ↑ More islands, more fun in PH CNN Philippines. 20.2.2016. (englanniksi)
  4. ↑ a b General Information Web Archive. Viitattu 28.9.2015.
  5. ↑ a b c d e f g h i Philippines Countries and Their Cultures
  6. ↑ Kimmo Kiljunen: Valtiot ja liput, s. 375. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18177-7.
  7. ↑ About The Philippines Gov.ph. Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
  8. ↑ Borlaza & Cullinane & Hernandez: Philippines: Land Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
  9. ↑ a b Dolan, Ronald E. (toim.): Philippines: A Country Study – Geography 1991. Washington: GPO for the Library of Congress. Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
  10. ↑ a b Borlaza & Cullinane & Hernandez: Philippines: Relief Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
  11. ↑ a b Borlaza & Cullinane & Hernandez: Philippines: Drainage Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
  12. ↑ Kiljunen 2002,s. 374.
  13. ↑ Volcanoes of the Philippines Philippine Institute of Volcanology and Seismology. Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
  14. ↑ Counry Guide Philippines BBC Weather. 14.5.2012. BBC. Arkistoitu 18.2.2016. Viitattu 28.9.2015. (englanniksi)
  15. ↑ Borlaza & Cullinane & Hernandez: Philippines: Climate Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
  16. ↑ Climatological information Metro Manila World Meteorological Organization. Viitattu 28.9.2015. (englanniksi)
  17. ↑ a b Early History Philippines: A Country Study. Library of Congress, 1991.
  18. ↑ a b Heikkilä-Horn & Miettinen, s. 412.
  19. ↑ People’s struggles in Latin Asia – I – Philippines, colonial protests during the Spanish era Europe soidaire sans frontieres
  20. ↑ East Timor East Timor Government. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
  21. ↑ Heikkilä-Horn & Miettinen, s. 413.
  22. ↑ Heikkilä-Horn & Miettinen, s. 415.
  23. ↑ Heikkilä-Horn & Miettinen, s. 416.
  24. ↑ Heikkilä-Horn & Miettinen, s. 417.
  25. ↑ a b Heikkilä-Horn & Miettinen, s. 418.
  26. ↑ Heikkilä-Horn & Miettinen, s. 419.
  27. ↑ Heikkilä-Horn & Miettinen, s. 420.
  28. ↑ Parenti, Michael: The Sword and the Dollar. St. Martin's Press, 1988. ISBN 9780312022952 (englanniksi)
  29. ↑ a b c Timeline: The Philippines BBC News
  30. ↑ a b c d e Background Note (Previous Editions) 2010. US Department of State. Viitattu 31.12.2014.
  31. ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1992, s. 90. Helsinki: Otava, 1991.
  32. ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1987, s. 64. Helsinki: Otava, 1986.
  33. ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1988, s. 57. Helsinki: Otava, 1987.
  34. ↑ Mikko Paakkanen: Yhdeksäs ei näe isäänsä. Helsingin Sanomat, 17.9.2016, s. B 2.
  35. ↑ Malcolm Cook: Unexpected Benefits From a Battle Against ISIS The New York Times. Viitattu 3.1.2018. (englanniksi)
  36. ↑ Diktaattoriperhe hassutteli Tiktokissa ja teki itsestään hittielokuvan – filippiiniläiset aivopestiin unohtamaan, mitä heille tapahtui Yle Uutiset. 21.8.2022. Viitattu 11.9.2022.
  37. ↑ Borlaza & Cullinane & Hernandez: Philippines: Constitutional framework Encyclopædia Britannica. Viitattu 13.12.2020. (englanniksi)
  38. ↑ BTI 2020 Country Report — Philippines, s. 8.
  39. ↑ a b Filippiinien tuleva presidentti uhkaa tappaa ”rikolliset ja laiskurit” Kansan Uutiset. 10.5.2016. Viitattu 12.6.2016. fi-FI
  40. ↑ a b Borlaza & Cullinane & Hernandez: Philippines: Political process Encyclopædia Britannica. Viitattu 13.12.2020. (englanniksi)
  41. ↑ BTI 2020 Country Report — Philippines, s. 14.
  42. ↑ Regional and Provincial Summary (PDF) 4.12.2020. Department of the Interior and Local Government. Viitattu 13.12.2020. (englanniksi)
  43. ↑ Borlaza & Cullinane & Hernandez: Philippines: Local government Encyclopædia Britannica. Viitattu 13.12.2020. (englanniksi)
  44. ↑ Country Profile Philippines BBC News
  45. ↑ Nine crucified in Philippines for Good Friday re-enactment 18.4.2014. The Independent. Viitattu 18.4.2014. (englanniksi)
  46. ↑ Philippines Food in Every Country
  47. ↑ Sports and recreation Cultural Profiles Project. Viitattu 17.5.2011. (englanniksi)
  48. ↑ Philippines in Olympics Sport Reference.
  49. ↑ [1] FIFA.
  50. ↑ Philippines profile - Media BBC News. Viitattu 14.12.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Filippiinit&oldid=22141038”