YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikuttamisen ytimessä
Vuosittain 5. syyskuuta juhlistetaan suomalaista yrittäjyyttä ja ennen kaikkea suomalaisia yrittäjiä.
Jokainen menestyvä yhteiskunta tarvitsee ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan riskiä kokeillakseen omien unelmiensa ja ideoidensa siipien kantavuutta yritystoiminnan muodossa. Vain rohkeiden, ahkerien ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin uskovien ihmisten – yrittäjien ja heidän tiimiensä – kautta tapahtuu aito toiminnallinen ja teknologinen kehittyminen. Siis innovaatiot ja kasvu, joita Suomikin niin kovasti kaipaa.
Yrittäjyys on aihe, johon päättäjät puoluetaustaan katsomatta suhtautuvat pääosin positiivisesti. Yhä laajempi joukko yhteiskunnan keskeisissä tehtävissä toimivista niin Suomessa kuin Euroopassakin tunnistaa yrittäjyyden ja erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten merkityksen taloudelle, työllisyydelle ja uudistumiselle. Yhä vahvemmin myös turvallisuudelle. Muun muassa Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on toistuvasti todennut pk-yritysten olevan Euroopan talouden selkäranka.
Yrittäjyyden todellisuuden ja tilannekuvan ymmärrys kuitenkin vaihtelee päättäjien keskuudessa suuresti. Siinä missä osalle on selvää, että kyetäkseen toimimaan, kehittymään ja kasvamaan yritykset tarvitsevat kannattavan liiketoiminnan mahdollistavan toimintaympäristön, on joillekin yrittäjyys arvokasta vain pienenä ja kituliaana tai verotulojen lähteenä ja ideologisesti virittyneen sääntelyn kohteena.
Suomen Yrittäjien ensisijainen vaikuttamistehtävä on tuoda ymmärrystä yrittäjyyden monimuotoisuudesta ja todellisuudesta niin päättäjille kuin yhteiskunnalliseen keskusteluunkin. Yrittäjäriski vaatii vastapainokseen myös realistisen mahdollisuuden onnistua, eikä menestyminenkään saa olla kirosana.
Yrittäjäjärjestön erityislaatuinen vahvuus vaikuttamistyössään perustuu siihen, että järjestö kokoaa yrittäjyyden parhaat asiantuntijat rakentamaan vaikuttamistavoitteita ja yrittäjyyden tilannekuvaa. Niin yrittäjäjärjestössä työskentelevä palkattu henkilöstö kuin ennen kaikkea lähes 4 000 eri luottamustehtävissä toimivan yrittäjän joukko kykenee tarkastelemaan yrittäjyyttä poikkeuksellisen laajasti sen eri ilmenemismuodoissaan, olipa kyseessä sitten yksinyrittäjyys, työllistäminen, kasvu tai vaikkapa toimialaan tai maantieteelliseen sijaintiin liittyvät erityiskysymykset. Suomen Yrittäjät todellakin on yrittäjien oma järjestö.
Vaikuttamistyössämme olemme myös onnistuneet. Vaikka näin yrittäjän näkökulmasta yhteiskunnallinen kehittyminen onkin monesti piinallisen hidasta, niin meitä kuullaan ja yhä useammin myös kuunnellaan päätöksenteossa. Tästä esimerkkinä vaikkapa monien yrittäjien pitkään esillä pitämien teemojen huomiointi hallitusohjelmassa.
Haluankin nyt käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kiittää jokaista Suomen Yrittäjissä ja jäsenjärjestöissämme yrittäjien puolesta työtä tekevää vaikuttajaa. Ennen kaikkea kiitos kuuluu jokaiselle jäsenyrittäjälle, sillä suuri jäsenmäärä ja yrittäjien aktiivinen osallistuminen tuo meille selkänojan ja kaikupohjan vaikuttaa yrittäjyyden puolesta myös tulevaisuudessa.
Kiitos työstäsi ja jäsenyydestäsi Suomen Yrittäjissä!
Petri Salminen
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja
Muita kiinnostavia aiheita
Petri Salminen