Siirry sisältöön

Wikimatkoista

Imperia on kaupunki Liguriassa, luoteis-Italiassa.

Ymmärrä

[muokkaa]

Imperia muodostuu kahdesta keskustasta, Oneglia (itä) ja Porto Maurizio (länsi).

Kaupunki ei ole varsinainen turistikohde ja sen turisteja ajatellen sen palvelut ovat rajoitettuja. Paikka on kuitenkin erinomainen ja keskeinen jos haluaa tutustua ympäröivään Ligurian maakuntaan.

Älä oleta että englantia osataan joka paikassa. Monissa paikoissa esimerkiksi saksalla pärjää paremmin. Italian alkeidenkin osaaminen helpottaa.

Tule

[muokkaa]

Omalla autolla, bussilla tai junalla.

Lähimmät kansainväliset lentokentät ovat Genova ja Nizza.

Liiku

[muokkaa]

Autolla

[muokkaa]

Liikennettä suhteellisen paljon ja kadut ovat kapeita. Italialaiset ovat kuitenkin hyvin joustavia autoilijoita. Ole sinäkin.

Bussilla

[muokkaa]

Kaupungissa kulkee useita bussilinjoja, kuitenkin lähinnä vain rannikon suuntaisesti.

Kävellen

[muokkaa]

Kaupungin keskustaan ja ranta-alueeseen voi tutustua helposti kävellen. Keskustan ulkopuolella on kävely vaativampaa korkeuseroista johtuen.

Näe

[muokkaa]

Oliivimuseo.

Tee

[muokkaa]

Nauti hyvästä ruuasta ja olostasi. Retkeile ympäristössä. Myös kaupungin uimaranta on hyvätasoinen.

Osta

[muokkaa]

Ydin keskustassa on kauppakatu, jonka varrella useita pieniä liikkeitä. Keskustassa ei ole ruokamarkettien lisäksi varsinaista tavarataloa. Markkinat ovat viikoittain.

Alue on tunnettu omista viineistään, oliiviöljyistään sekä pestoista. Kokeile lisäksi erilaisia oliiviöljyyn tehtyjä herkullisia säilykkeitä.

Syö

[muokkaa]

Useimmat ravintolat ovat joko Oneglian satama-alueella tai Porto Mauritzion vanhassa kaupungissa. Syömään kannattaa lähteä myös esimerkiksi naapurikaupunkiin Diano Marinaan, jossa on parempi valikoima tasokkaampia ravintoloita.

  • Spaghetteria Macaroni, Via Giuseppe Verdi, 18013 Diano Marina.

Juo

[muokkaa]

Kahvilat

[muokkaa]

Baarit & pubit

[muokkaa]

Yökerhot

[muokkaa]

Yöelämä on hiljaista, ellei lähes olematonta.

Nuku

[muokkaa]

Hotellien sijasta kannattaa harkita huoneiston tai loma-huvilan vuokrausta. Niistä on laaja tarjonta.

Edulliset

[muokkaa]

Keskihintaiset

[muokkaa]

Hintavat

[muokkaa]

Pysy turvassa

[muokkaa]

Varo taskuvarkaita tungoksessa. Älä jätä autoosi mitään esineitä näkyville. Pelkästään pyyhe takapenkillä voi saada varkaan rikkomaan ikkunan tarkistaakseen ettei sen alla ole piilossa jotain arvokkaampaa.

Pysy terveenä

[muokkaa]

Vesi on yleensä juotavaa. Jos ei ole, siitä on yleensä ilmoitus (italiaksi). Varmuudeksi voi juoda vain pullovettä.

Ota yhteyttä

[muokkaa]

Jatka matkaa

[muokkaa]

Luo luokka

Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen!