Ruis

Ruis. Kirjoittanut Max Oker-Blom

Mikä väikkyy niin vehreenä tuolla

kevätauringon hohtehessa?

Viel’ on valjua viidakon puolla,

mutta sarka on vihanta.

Mikä keltaisna syksyn tullen

kotipellolla aaltoaa?

Nyt, ystävä, sanon sen sullen,

se on kultaakin kalliimpaa.

Se on rikkaus rantain ja saloin,

työn palkinto parahin,

ruis, leipämme aines jaloin

ja häätäjä puutteenkin.

Kun syksy jo kenttiä kultaa,

niin maanmies on toimissaan,

hän muokkaa peltonsa multaa,

käy siementä sirottamaan.

Vain viikko – jo mullasta nousee

kuin neulaset punervat,

ja oraat jo viertyä toisen

on rehevät, vihannat.

Ja talvi se hiuteitä heittää

niin pehmeitä pellollen

ja orahat hellästi peittää

ne kylmiltä suojellen.

Kevät lempeä taas kun koittaa,

se eloa luontoon luo,

se hankien kahleet voittaa

ja hentoisten herätä suo.

Nyt oraskin nostaa päänsä

ja kortensa kohottaa

ja vehmasta vehreyttänsä

se tuulessa huojuttaa.

Kun kukkii pihlaja pyhä

ja tuomi on valkeissaan,

niin korret ne tähkiä kyhää,

käy viljakin kukkimaan.

Se keltainen päivän puolla,

se kullalle välkkyvä vyö

kotivainion saralla tuolla

on palkinto vaivan ja työn.

Se on kypsynyt, valmis vilja,

se on häätäjä puuttehen

se päivässä huojuu hiljaa

jo sirppiä ootellen.

Pari vierii kun viikkoa vielä,

saa pellolle kuhilaat,

ja kohta jo riihitiellä

ne kuormina nähdä saat.

Pian puhtahan rukiinjyvän

jo mylläri jauhattaa,

ja uutisleivän nyt hyvän

jo äiti leipoa saa.

Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.