Talking Heads
| Talking Heads | |
|---|---|
 |
|
 Talking Heads Torontossa 1978 |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1974–1991 |
| Tyylilaji |
uusi aalto post-punk taidepunk worldbeat funkrock poprock[1][2] |
| Kotipaikka |
 New York, Yhdysvallat |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet |
David Byrne, laulu, kitara |
| Levy-yhtiö | |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
Talking Heads oli yhdysvaltalainen vaihtoehtorock-yhtye, joka toimi vuosina 1974–1991. Yhtye levytti uransa aikana monipuolisesti erityyppistä musiikkia taidefunkista ja polyrytmillisestä maailmanmusiikista melodiseen kitarapoppiin. Yhtyeen kunnianhimoinen musiikki nosti sen kriitikkojen suosioon, mutta se sai myös joitain pophittejä. Yhtyeen kokoonpanoon kuuluivat David Byrne (laulu ja kitara), Chris Frantz (rummut), Tina Weymouth (basso) ja Jerry Harrison (koskettimet ja kitara).[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talking Headsin perustivat New Yorkissa vuonna 1974 taideopiskelijat David Byrne, Chris Frantz ja Tina Weymouth. Kaksi vuotta myöhemmin yhtyeeseen liittyi Jerry Harrison. Yhtyeen ensimmäisen albumin Talking Heads: 77 julkaisi Sire Records vuonna 1977. Minimalistista rockia edustava albumi sai huomiota etenkin Byrnen älyllisistä sanoituksista ja erikoisen nykivästä laulutavasta.[2]
Toisen albuminsa, taiteellisen ja kokeilevan More Songs About Buildings and Food (1978) yhtye teki tuottaja Brian Enon kanssa. Fear of Music (1979) nojasi vahvasti rytmeihin ja sisälsi afrikkalaistyylistä polyrytmiikkaa. Albumilla Remain in Light (1980) oli jälleen afrikkalaisia rytmejä ja myös esimerkiksi puhallinsoittimia.[2]
Yhtye teki 1980-luvun alussa pitkän konserttikiertueen ja julkaisi livealbumin. Seuraavalla studioalbumilla Speaking in Tongues (1983) ei Brian Eno enää ollut mukana. Albumin kappaleet noudattivat aiempaa selkeämpää poplaulurakennetta. Sen jälkeen yhtye lähti jälleen kiertueelle, jonka aikana kuvattiin konserttielokuva Stop Making Sense (1984), jonka ohjasi Jonathan Demme.[2]
Konserttikiertueen ja uuden livealbumin jälkeen Talking Heads palasi pienempään, neljän soittajan kokoonpanoon.[3] Little Creatures (1985) oli mutkaton popalbumi. True Stories (1986) sisälsi lauluja David Byrnen ohjaamasta samannimisestä elokuvasta. Yhtyeen viimeinen albumi oli Naked (1988), jolla se palasi vanhoihin maailmanmusiikkivaikutteisiinsa. Sen jälkeen yhtye laitettiin tauolle, jonka aikana Byrne keskittyi sooloprojekteihinsa ja muut jäsenet Tom Tom Club -yhtyeeseensä. Talking Heads ilmoitti hajoamisestaan vuonna 1991.[2] Yhtye äänitti ennen lopettamistaan neljä uutta kappaletta, jotka julkaistiin kokoelmalla Sand in the Vaseline: Popular Favorites (1992).[3]
Talking Heads sai urallaan kolme listahittiä, “Take Me to the River” (1979, Al Green -cover), “Burning Down the House” (1983) ja “Wild Wild Life” (1986). Yhtyeen suosion kasvun yksi osatekijä 1980-luvulla olivat sen huomiota herättävät musiikkivideot, jotka saivat soittoaikaa Music Television -kanavalla.[3]
Yhtye kokoontui vielä yhteen ilman Byrneä nimellä The Heads ja julkaisi albumin No Talking Just Head (1996). Talking Heads esiintyi sen jälkeen vielä kerran yhdessä vuonna 2002 Rock and Roll Hall of Fame -tilaisuudessa kun se nimitettiin rockin kunniagalleriaan. Jäsenet ovat jatkaneet musiikin tekemistä omilla tahoillaan.[2]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Talking Headsin diskografia
Studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Talking Heads: 77 (1977)
- More Songs About Buildings and Food (1978)
- Fear of Music (1979)
- Remain in Light (1980)
- Speaking in Tongues (1983)
- Little Creatures (1985)
- True Stories (1986)
- Naked (1988)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Talking Heads rateyourmusic.com.
- ↑ a b c d e f g Stephen Thomas Erlewine: Talking Heads Artist Biography AllMusic. Viitattu 21.4.2017.
- ↑ a b c Talking Heads Rock and Roll Hall of Fame. 2002. Viitattu 23.4.2017.