Tšekki osallistui vuonna 2007Helsingissä ensimmäistä kertaa Eurovision laulukilpailuun. Se oli yksi harvoista eurooppalaisista maista, joka ei vielä tätä ennen ollut debytoinut kilpailussa. Tšekki aikoi osallistua jo vuoden 2005 kilpailuun, mutta vetäytyi, koska maan televisio järjesti samana vuonna kaksi suurta tapahtumaa. Seuraavana vuonna Tšekin televisio koki epävarmaksi tilanteen, jossa sen edustajan olisi pitänyt aloittaa kilpailu semifinaalin kautta. 19. huhtikuuta2006 maa kuitenkin ilmoitti aikovansa osallistua vuoden 2007 kilpailuun.
Vuonna 2007 Tšekkiä edusti rock-yhtye Kabát kappaleella Malá Dáma. Kappale on myös ainoa Tšekin kielellä esitetty kappale. Laulu jäi semifinaalin viimeiselle sijalle ja sai vain yhden pisteen. Vuonna 2008 maata edusti Tereza Kerndlová, joka sai semifinaalissa yhdeksän pistettä kappaleella Have Some Fun, muttei selviytynyt jatkoon. Vuoden 2009 Euroviisuissa Moskovassa Tšekkiä edusti Gipsy.cz, jota johtaa romaniräppäri Gipsy. Hän oli pukeutunut supermiehen asuun ja esitti SuperGipsy-roolihahmoa. Kappale Aven Romale ei saanut yhtään pistettä jääden taas viimeiselle sijalle. Tšekki ilmoitti jäävänsä pois vuoden 2010 kilpailusta kiinnostuksen vähyyden ja huonohkon menestyksen vuoksi.[1] Kuuden vuoden tauon jälkeen Tšekki palasi Wienin Euroviisuihin 2015. Tšekki pääsi ensimmäistä kertaa finaaliin vuoden 2016 kilpailussa. Vuonna 2018 Tšekki pääsi toisen kerran finaaliin ja sai parhaan sijotuksensa tähän mennessä, 6. sijan.
Kilpailu muutettiin vuonna 2004 kaksiosaiseksi. Kansainvälisessä finaalissa suora finaalipaikka on viime vuonna kymmenen parhaiten menestyneellä valtiolla sekä suurimmilla laulukilpailun rahoittajamailla Saksalla, Ranskalla, Espanjalla ja Isolla-Britannialla. Loput maat kilpailevat finaalipaikasta semifinaalissa, josta pääsee finaaliin kymmenen parhaiten menestynyttä valtiota.
Vuonna 2008 päätettiin ottaa käyttöön kahden semifinaalin järjestelmä. Suurimmat rahoittajamaat ja edellisen vuoden voittaja ovat automaattisesti finaalissa, ja kaikki muut valtiot kilpailevat finaalipaikasta kaksiosaisessa semifinaalissa. Semifinaaleista jatkoon pääsee yhteensä kaksikymmentä maata.
Ainoastaan finaalissa annetut pisteet näkyvät taulukossa. Vuosina 2007–2009, 2015 ja 2017 Tšekki ei selviytynyt finaaleihin, mutta sai äänestää niissä.
Tšekki ei selviytynyt finaaleihin 2007–2015, mutta vuonna 2016 Tšekki pääsi ensimmäisen kerran finaaliin ja jäi 25:nneksi, 41 pisteellä. Tšekki pääsi jälleen finaaliin vuonna 2018, sijoittuen kuudenneksi 281 pisteellä.