Subjektiivinen idealismi
Subjektiivinen idealismi tai berkeleylainen idealismi on ontologinen idealistinen teoria, jonka mukaan havaitut oliot eivät ole mitään muuta kuin aistinsisällön kokoelmia (tai kimppuja) havaitsijan mielessä.[1] Teoria pyrkii siis selittämään inhimillisen ulkoista todellisuutta koskevan kokemuksen ja todellisuuden itsensä välistä suhdetta.
Teorialla on paljon yhteistä fenomenalismin kanssa: sen mukaan fyysiset kappaleet, ominaisuudet, tapahtumat jne. voidaan palauttaa mielen olioiksi, ominaisuuksiksi, tapahtumiksi jne. Näin todellisuus muodostuu loppujen lopuksi vain mielestä ja mielessä olevista olioista, tapahtumista jne. Subjektiivinen idealismi on monistinen teoria, koska sen mukaan vain mieli on todella olemassa, eikä aineen olemassaolo itsenäisenä objektiivisena todellisuutena ole todistettavissa empiirisesti subjektiivisten havaintojen ulkopuolella.
Tunnetuin subjektiivisen idealismin kannattaja oli 1700-luvun alkupuolella vaikuttanut irlantilainen filosofi George Berkeley. Berkeleyn idealismi oli vastaus John Locken empirismille, joka näyttäytyi hänelle materialismina. Berkeley katsoi, että olemassaolo oli sidottu kokemukseen, ja että oliot olivat olemassa havaittuina, mutta eivät sen ulkopuolella. Radikalisoineena aatetta kutsutaan solipsismiksi. Sen mukaan on olemassa pelkästään tiedostava minä. Berkeleyn ajattelussa Jumala varmistaa sen, että maailmassa on muutakin kuin aistija.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Filosofia: subjektiivinen idealismi. Viitattu 28.7.2015.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- A Modern Thinker (englanniksi)
- Subjective idealism (Arkistoitu – Internet Archive)
- Criticisms of Subjective Idealism (Arkistoitu – Internet Archive)
