Stanley Baldwin
| Stanley Baldwin | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri | |
| Monarkki |
Yrjö V Edward VIII Yrjö VI |
| Edeltäjä | Ramsay Macdonald |
| Seuraaja | Neville Chamberlain |
| Monarkki | Yrjö V |
| Edeltäjä | Ramsay Macdonald |
| Seuraaja | Ramsay Macdonald |
| Monarkki | Yrjö V |
| Edeltäjä | Andrew Bonar Law |
| Seuraaja | Ramsay Macdonald |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 3. elokuuta 1867 Bewdley, Englanti |
| Kuollut | 14. joulukuuta 1947 (80 vuotta) Stourport-on-Severn, Englanti |
| Kansalaisuus | Yhdistynyt kuningaskunta |
| Ammatti | liikemies |
| Puoliso | Lucy Baldwin |
| Tiedot | |
| Puolue | Konservatiivipuolue |
| Uskonto | anglikaani |
 Nimikirjoitus |
|
Stanley Baldwin, jaarli Baldwin of Bewdley, KG, PC (3. elokuuta 1867–14. joulukuuta 1947) oli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri kolmeen eri kertaan: toukokuu 1923–tammikuu 1924, marraskuu 1924–kesäkuu 1929 ja kesäkuu 1935– toukokuu 1937.[1]
Baldwin oli kotoisin Bewdleysta, Worcestershiresta. Hän kävi Harrow Schoolia ja Trinity Collegea Cambridgen yliopistossa, josta hän suoritti tutkinnon historiassa, jonka jälkeen hän ryhtyi perheyrityksen tehtäviin. Vuonna 1906 hän oli ehdokkaana parlamenttiin Kidderminsteristä, mutta hävisi konservatiivien vastaisessa äänivyöryssä. Vuonna 1908 hän seurasi edesmennyttä isäänsä Bewdleyn edustajana parlamenttiin. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi konservatiivien johtajan Andrew Bonar Lawin edustajana parlamenttiin (Parliamentary Private Secretary) ja nimitettiin 1917 nuoremman ministerin asemaan valtiovarainministeriöön. Hän haki rikkailta lahjoituksia Britannian sotavelan maksamiseen, erityisesti kirjoittamalla nimimerkillä "FST" The Timesiin. Henkilökohtaisesti hän lahjoitti viidenneksen omasta omaisuudestaan. Vuonna 1921 hänet otettiin hallitukseen kauppajohtokunnan johtoon (President of the Board of Trade).[1]
Vuoden 1922 lopulla konservatiivipuolueen sisällä tyytymättömyys hallituskoalitioon David Lloyd Georgen liberaalipuolueen kanssa kasvoi. Konservatiivien tapaamisessa Carlton Clubilla lokakuussa Baldwin ilmoitti, että hän ei enää tukisi koalitiota. Konservatiivien johtaja Bonar Law joutui etsimään uudet ministerit hallitukseensa ja nimitti Baldwinin valtiovarainministeriksi (Chancellor of the Exchequer). Marraskuussa pidettiin uudet vaalit, joissa konservatiivit palasivat enemmistöasemaan.[1]
Pääministerinä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toukokuussa 1923 Bonar Lawilla havaittiin syöpä, ja hän jäi välittömästi eläkkeelle. Puolueen monien johtohahmojen ollessa hallituksen kanssa eri mieltä, hänellä oli vain kaksi seuraajaehdokasta, ulkoministeri lordi Curzon ja Baldwin. Pääministerivalinnan teki muodollisesti kuningas Yrjö V ministerien ja viranomaisten neuvojen mukaan. Yksityiskohdat valinnasta eivät ole selvillä, mutta monet pitivät Curzonia soveltumattomana pääministerinasemaan hänen ollessaan ylähuoneen jäsen. Myös hänen kokemattomuutensa sisäpolitiikasta, persoonansa ja aristokraattinen taustansa olivat rasite.
Kuningas valitsi Baldwinin pääministeriksi. Aluksi hän toimi myös valtiovarainministerinä yrittäessään saada liberaalien Reginald McKennan liittymään hallitukseen. Tämän epäonnistuttua hän nimitti virkaan Neville Chamberlainin.[1]
Konservatiiveilla oli vankka enemmistö alahuoneessa ja hallitus voisi hallita neljä vuotta ennen kuin seuraavat vaalit piti lain mukaan pitää. Baldwin tunsi kuitenkin olevansa sidottu Bonar Lawin vannottua, ettei uusia tulleja hyväksyttäisi ilman vaaleja. Kun työttömyys lisääntyi halpojen tuontitavaroiden vallattua markkinoita, Baldwin päätti järjestää aikaiset vaalit joulukuussa 1923 saadakseen mandaatin suojatullien ottamiseksi käyttöön. Hän onnistui yhdistämään puolueen, mutta vaalien tulos ei ollut selvä. Konservatiivit saivat 258 paikkaa, Työväenpuolue 191 ja liberaalit 159. Vaikka konservatiivit säilyttivät enemmistönsä, he olivat menettäneet asemiaan vaalin keskuskysymyksessä työttömyydestä. Baldwin oli pääministerinä uuden parlamentin avaukseen asti tammikuussa 1924, jonka jälkeen hallitus hävisi luottamusäänestyksen ja Baldwin erosi välittömästi.
Seuraavat kymmenen kuukautta hallitsi Työväenpuolueen hallitus Ramsay MacDonaldin johdolla. Hallitus kaatui ja uudet vaalit pidettiin lokakuussa 1924. Vaaleista tuli konservatiiveille menestys, pääasiassa liberaalipuolueen kustannuksella. Baldwinista tuli pääministeri, ja hän säilytti asemansa vuoteen 1929 asti. Tähän ajanjaksoon sisältyy vuoden 1926 yleislakko, jonka hallitus kesti, vaikka se syöksikin talouden sekasortoon.
Vuonna 1931 konservatiivit muodostivat hallituksen Työväenpuolueen kanssa pääministerinä Ramsay MacDonald. Tämä johti MacDonaldin erottamiseen omasta puolueestaan ja Baldwinista lordipresidenttinä tuli de facto pääministeri seniilin MacDonaldin viimeisen neljän vuoden ajaksi, jonka jälkeen Baldwinista tuli jälleen pääministeri.[1] Hänen hallituksensa sai viimein läpi Government of India Actin vuonna 1935 Intian itsehallinnosta. Kolmannella kaudellaan 1935–1937 Baldwinin ulkopolitiikkaa arvosteltiin laajasti, ja hän kohtasi myös kuningas Edvard VIII:n eroskandaalin. Baldwin erosi pian kuningas Yrjö VI:n kruunauksen jälkeen ja sai Baldwin of Bewdleyn jaardin arvonimen.
Myöhemmät vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Baldwin vietti eläkepäivänsä sivussa julkisuudesta, koska hänen sotaa edeltävä sovittelupolitiikkansa vähensi hänen mainettaan toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Tointaan Cambridgen yliopiston kanslerina, johon hänet oli nimitetty 1930, hän jatkoi kuolemaansa asti.[1]
Baldwin kuoli 17. joulukuuta 1947 ja hänet on haudattu Worcesterin tuomiokirkkoon.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
