Sirola-opisto

Vanajanlinnan päärakennus, jossa Sirola-opisto toimi.

Sirola-opisto oli vuosina 1946–1994 toiminut Yrjö Sirolan Säätiön ylläpitämä yhteiskunnallinen kansanopisto. Säätiön taustalla olivat Suomen kommunistinen puolue (SKP) sekä Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) ja sen jäsenjärjestöt. Säätiö ja sen ylläpitämä opisto sai nimensä opinto- ja koulutustoimintaan keskittyneen kommunistipoliitikko Yrjö Sirolan (1876–1936) mukaan. Opisto toimi suurimman osan ajastaan Hämeenlinnan Vanajanlinnassa.

Historia

Sirola-opisto aloitti toimintansa Helsingin Lauttasaaressa vapaaehtoisten Myllykalliolle rakentamissa parakeissa, mutta jo toisena vuonna oli edessä muutto aivan toisenlaiseen ympäristöön, Vanajan kuntaan (liittyi osittain vuonna 1967 Hämeenlinnaan) Vanajanlinnan kartanoon. Kyseinen kartano oli siirtynyt sotien jälkeen Neuvostoliiton haltuun saksalaisomaisuutena. Vuonna 1956 Sirola-opistoa hallinnoinut Yrjö Sirolan Säätiö (YSS) osti Vanajanlinnan Neuvostoliitolta.

Opistoa ylläpitäneen säätiön perustivat 1945 jatkosodan jälkeen vankiloista vapautuneet vasemmistolaiset, jotka SKP:n aloitteesta päättivät sijoittaa valtiolta saamansa korvaukset sivistystoimintaan. YSS:n varoilla tuettiin monin tavoin kansandemokraattisten järjestöjen valistustyötä, kuten kustannustoimintaa. YSS päätti perustaa Sirola-opisto-nimisen sisäoppilaitoksen 12. helmikuuta 1946. Opiston siirryttyä Vanajalle perustettiin Myllykalliolle opiskelija-asuntola (oppilaskoti). Sieltä sai tilansa myös Sirolan kurssikeskus, jossa pidettiin lyhyitä kursseja kansandemokraattisen liikkeen järjestötyöntekijöille, ja Sirolan kirjeopisto, joka perustettiin 1. syyskuuta 1948. Kun Myllykallion parakit 1951 purettiin, lopetettiin oppilaskoti ja kurssikeskus.

1990-luvun alussa säätiö katsoi, ettei Sirola-opiston kaltaiselle oppilaitokselle enää ollut mielekästä tehtävää, ja lopetti opiston toiminnan vuoden 1994 lopussa. Järjestöjen huonolla taloustilanteella oli myös vaikutuksensa. Säätiön taloudelliset voimavarat eivät riittäneet myöskään kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Vanajalinnan kiinteistön ylläpitämiseen, joten se myytiin Hämeenlinnan kaupungille.

Opiston 40-vuotisen taipaleen kunniaksi julkaistiin 1986 monipuolinen kokoomateos "Onko sahassa hajotusta? / Sirola-opisto". Siinä on sekä Vanajanlinnan rakentamisesta että henkilökunnan ja opiskelijoiden vuosien varrella kerättyjä kertomuksia.

Opinnot

Sirola-opiston suljettu luonne ja niukka tiedotuspolitiikka loivat sen ylle salaperäistä verhoa vallankumouksen valmistelupaikkana, mutta opiskelu Sirolassa oli varsin tavanomaista. Varsinkin opiston alkuvuosina se oli monille kommunistiliikkeen aktiiveille ainoita tapoja hankkia edes jonkinlaista jatkokoulutusta. Sirolan perusoppijakso oli talven kestävä yhdeksän kuukauden "pitkä" kurssi. Vuonna 1951 aloitettiin suosittu jatkokurssi (II vuosikurssi), jonka lisäksi oli muita lyhyempiä kursseja, kuten kesällä pidetyt nuorisolle tarkoitetut kurssit, joissa yhdistettiin työnteko ja opiskelu. Toiminnan laajentamisen mahdollisti kansanopistojen valtionavun nostaminen 1950 ja uudelleen 1970. Yhteiskuntateorian lisäksi Sirolan kurssivalikoimiin kuului kieliä (venäjä, ruotsi, myöhemmin englanti, saksa), luonnontieteitä (geologia ja biologia), historiaa ja matematiikkaa. Opistolla oli laaja ja omalla sarallaan hyvin varusteltu kirjasto. Opiston opetusohjelmassa oli opintolinja, jossa pelkän kansakoulun käyneillä oli mahdollisuus suorittaa tenttimällä keskikoulun oppimäärä myöhempiä ylempiä opintoja ajatellen (lähinnä Tampereen yliopiston opetusjaostot). Sirola-opiston päästötodistuksesta saattoi olla myös haittaa työmarkkinoilla monien työnantajien karsastaessa kommunistisia työntekijöitä. Toisinaan opiston käynti on voinut edesauttaa työpaikan saannissa työväenjärjestöissä ja vasemmistolaisissa kunnissa. Opistossa opiskeli kuitenkin myös yksittäisiä opiskelijoita, joilla oli porvarillisen maailmankatsomuksen ja jotka hyödynsivät saamiaan oppeja mutta eivät mainostaneet opinahjoaan.

Opiskelun ideologisena pohjana oli marxilainen tieteellinen sosialismi, ja opetuksen ideologinen kehitys seurasi kommunistisen liikkeen kehitystä. Alkuvaiheessa suurin osa opiston opettajista oli saanut koulutuksensa Neuvostoliitossa. Opiston ensimmäinen ohjesääntö (19. kesäkuuta 1946) määritteli opiston tarkoitukseksi "tieteellisellä pohjalla syventää ja laajentaa työtätekevän kansanosamme valtiollista ja yhteiskunnallista tietoisuutta, kohottaa sen yleistä sivistystasoa ja kehittää sen omintakeista ajattelua yhteiskunnallisissa kysymyksissä".

Opiskelijat

Sirolaan päässeet opiskelijat seulottiin tarkasti, ja keskeinen rooli valinnassa oli opistoa lähellä olleiden järjestöjen suosituksilla. Opiskelijoista oli naisia aluksi neljännes, mutta osuus kasvoi hitaasti, niin että 1970-luvulla heitä oli lähes puolet. Sirolalaisten keski-ikä oli ensimmäiset parikymmentä vuotta noin 25–30. Oppilasrakenne muuttui 1960-luvulla kuitenkin nuoremmaksi niin että keski-ikä laski 22–23 vuoteen. Opiskelijoiden toverikunnan kurssijulkaisu oli 1947–1990 ilmestynyt Viesti.

Johtajat/rehtorit

• Aira Kolula, 1946–1951
• Toivi Väre, 1951–1960
• Erkki Salomaa, 1960–1966
• Matti Peltonen, 1966–1979
• Asko Räsänen, 1979–1986
• Pekka Pättiniemi, 1986–1990
• Ilkka Tervonen, 1990–1993
• Sakari Seppi, 1993–1994

Opettajia

• Antti Hyvönen
• Erkki Gustafsson
• Eino Nevalainen
• Christina Porkkala (ent. von Gerich)
• Pauli Martinmäki
• Jussi Mäkelä
• Paula Peltonen
• Matti Peltonen
• Erkki Rautee
• Gunnar Asplund
• Vesa Niemeläinen
• Tutta Tallgren

Lähteet

• Matti Antero Peltonen: Työläisten opinahjo täyttää 30 vuotta (Kommunisti 5/1976, 441-442.)
• Historia, (Arkistoitu – Internet Archive) Ksl.fi

Aiheesta muualla

• Yrjö Sirolan säätiö
• Pirita Kiviaho: Kommunistien koulutusta valtion tuella – Sirola-opiston perustaminen ja ensimmäiset viisi toimintavuotta 1946–1951 (2003)