Romanian vallankumous 1989
| Romanian vallankumous | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Itä-Euroopan vallankumouksia 1989 | |||||||||
 Väkijoukon valtaama parveke, missä presidentti Nicolae Ceaușescu piti viimeisen puheensa.
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
|
|
| ||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
Elena ja Nicolae Ceaușescu † |
|||||||||
Romanian vallankumous viittaa 16.–25. joulukuuta 1989 kestäneisiin levottomuuksiin ja mellakoihin, jotka johtivat Romanian kommunistisen diktatuurin kukistumiseen. Tapahtumat alkoivat mielenosoituksilla Timișoarassa, levisivät mellakoiksi Bukarestissa ja muualla maassa, kiihtyivät taisteluiksi vallankumouksellisten joukkojen ja kommunistihallinnon kannattajien välillä, ja päättyivät maan presidentti Nicolae Ceaușescun ja hänen vaimonsa Elenan teloitukseen. Vallankumous liittyi Itä-Euroopan kommunistihallintojen kaatumiseen vuoden 1989 aikana, mutta vain Romaniassa vallanvaihdos tapahtui verisesti ja yli 1 100 romanialaista menetti henkensä.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toisen maailmansodan jälkeen Romania joutui Neuvostoliiton valtapiiriin. Vuonna 1947 valtiosta tuli Romanian sosialistinen kansantasavalta, jota johti Romanian kommunistisen puolueen pääsihteeri Gheorghe Gheorghiu-Dej. Vuonna 1965 Gheorghiu-Dej kuoli ja hänen seuraajakseen tuli kommunistipuolueen toiseksi korkein jäsen Nicolae Ceaușescu. Hänestä tuli vuonna 1967 valtioneuvoston puheenjohtaja ja vuonna 1974 maan presidentti. Ceaușescu oli aluksi romanialaisten keskuudessa suosittu hahmo, koska hän halusi rakentaa Romaniasta Neuvostoliiton vaikutusvallasta riippumattoman itäblokin sosialistisen valtion. Ceaușescu lopetti Romanian aktiivisen toiminnan Varsovan liitossa, solmi kauppasopimuksia Länsi-Euroopan maiden kanssa ja tuomitsi vuoden 1968 Tšekkoslovakian miehityksen. Romania oli Jugoslavian ja Kiinan kanssa ainoa kommunistimaa, joka osallistui vuoden 1984 kesäolympialaisiin Los Angelesissa.
Ceaușescun kansansuosio kuitenkin hupeni 1970-luvulla julistamansa sisä- ja talouspolitiikan takia. Romaniasta tuli totalitaarinen poliisivaltio, jossa salainen poliisi Securitate tukahdutti poliittisen toisinajattelun ja ylläpiti maanlaajuista puhelinkuuntelujärjestelmää. Tiedotusvälineiden sensuurin takia romanialaiset käyttivät laittomia antenneja kuullakseen Radio Free Europen ja Voice of American uutislähetyksiä. Ceaușescu lainasi rahaa lännestä rahoittaakseen Romanian kehitysohjelmat, mutta maa ei pystynyt maksamaan ulkomaanvelkojaan takaisin. Vuonna 1984 alkoi elintarvikkeiden valtiollinen säännöstelyohjelma, ja romanialaisilla oli pulaa myös vaatteista, lääkkeistä ja polttoaineesta. Sähkön-, kaasun- ja lämmönjakelu kärsi katkoksista jopa maan pääkaupungissa Bukarestissa. Ceaușescun talousohjelma maksaa ulkomaanvelat alkoi vähitellen rapistuttaa Romanian teollisuutta ja maataloutta. Maan taloutta vahingoittivat myös Ceaușescun henkilökultin massiiviset rakennushankkeet, kuten maailman toiseksi suurin rakennus Kansan talo, jonka pystyttämiseksi tuhottiin viidesosa Bukarestin keskustasta, mukaan lukien kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia. Vuoden 1989 kesällä, vain puoli vuotta ennen vallankumousta, Ceaușescu ilmoitti Romanian maksaneen 11 miljardin Yhdysvaltain dollarin valtionvelkansa.
15. marraskuuta 1987 Brașovissa piti järjestää paikallisvaalit, kun tehdastyöläiset alkoivat mellakoida vastalauseena matalille palkoille, ehdotukselle vähentää 15 000 työpaikkaa ja Romanian hallituksen elintarvikkeiden säännöstelyohjelmalle. Yli 20 000 työläistä ja kaupunkilaista marssi Brașovin kaduilla. Ryöstelevä väkijoukko hyökkäsi kommunistipuolueen puoluetoimistoon ja pystytti kaupunginaukiolle kokon, jossa poltettiin puoluekirjoja ja Ceaușescun propagandakuvia. Illalla Securitate ja armeija saapuivat kaupunkiin tukahduttamaan mielenosoitukset. 300 ihmistä pidätettiin ja osa mielenosoittajista tuomittiin vankeusrangaistuksiin. Brașovin mellakat eivät johtaneet vuoden 1989 vallankumoukseen, mutta ne paljastivat Romanian kansan tyytymättömyyden kommunistihallintoon. Vuonna 1989 Itä-Euroopassa alkoi puolestaan joukko vallankumouksia, joissa Puola, Unkari, Itä-Saksa, Tšekkoslovakia ja Bulgaria luopuivat väkivallattomasti sosialismista ja ottivat käyttöön länsimaisen demokratian. Sen sijaan Romaniassa puoluevirkailijat kiersivät ympäri maata tehtävästä toiseen, mikä esti poliittisten uudistusohjelmien syntymisen. 11. marraskuuta Romanian opiskelijat järjestivät Bukarestissa mielenosoituksen, jossa vaadittiin Ceaușescun hallitukselta yhteiskunnallisia uudistuksia. 20. marraskuuta Romanian kommunistinen puolue järjesti puoluekokouksen, jossa Ceaușescu arvosteli Itä-Euroopan maita kapitalismista. Puoluekokouksessa hänet valittiin Romanian kommunistisen puolueen pääsihteeriksi seuraavaksi viideksi vuodeksi eteenpäin.
Vallankumous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Timișoaran mielenosoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
16. joulukuuta Romanian unkarilaisalueella Transilvaniassa sijaitsevassa Timișoaran kaupungissa puhkesi mielenosoitus, joissa vastustettiin toisinajattelijan pastori László Tőkésin karkotusta. Hän oli arvostellut Ceaușescun hallitusta, joten viranomaiset päättivät karkottaa hänet Unkariin. Hänet perheineen vietiin väkivalloin syrjäiseen Mineun kylään, jossa heidät laitettiin vartioitaviksi. Timișoaran maantieteellisen sijainnin takia kaupunkilaiset pystyivät katsomaan Jugoslavian valtiollisen televisiokanavan uutislähetyksiä, joissa kerrottiin muiden Itä-Euroopan maiden luopuneen kommunismista. Tőkésin karkotuksen päivämääräksi oli sovittu 15. joulukuuta, mutta Timișoaran asukkaat piirittivät hänen kotinsa estääkseen viranomaisia pääsemästä Tőkésin luokse. Väkijoukko ei suostunut perääntymään Tőkésin kodin ympäriltä, joten Timișoaran pormestari Petre Moț uhkasi hajottaa väkijoukon voimakeinoin, elleivät ihmiset suostuneet poistumaan kello 17.00 mennessä. Mielenosoittajat uhmasivat pormestaria huutamalla kommunisminvastaisia iskulauseita ja veisaamalla Romanian kansallislaulua Deșteaptă-te, române!, jonka kommunistihallitus oli kieltänyt vuonna 1947. Poliisi ja Securitate saapuivat hajottamaan väkijoukon, jolloin Timișoarassa puhkesi mellakka. Securitaten kyynelkaasusta ja vesitykeistä huolimatta mielenosoittajat ryhmittyivät Timișoaran ortodoksisen katedraalin luokse ja marssivat kaupungin kaduille heitellen kiviä turvallisuusjoukkoja päin. Pormestari Moț ymmärsi turvallisuusjoukkojen olevan riittämättömät mielenosoitusten laannuttamiseksi.
17. joulukuuta väkijoukko valtasi kommunistisen puolueen paikallisen puoluetoimiston ja heitti ikkunoista ulos asiakirjoja ja propagandalehtiä. Armeijan yksiköt mobilisoitiin Timișoaran kaduille. Illalla kello 20.00 mennessä kaupungilla oli puhjennut sotilaiden tulitusta, jossa osa mielenosoittajista sai surmansa. Panssarivaunut, panssaroidut miehistönkuljetusvaunut, rekka-autot ja helikopterit estivät mielenosoittajien marssin kaupungilla. 18. joulukuuta kaupungin keskusta oli armeijan ja Securitaten hallinnassa ja pormestari Moț kielsi yli kahden hengen kokoontumiset. Samana päivänä Ceaușescu lähti valtionvierailulle Iraniin ja jätti maan muun johdon tukahduttamaan Timișoaran mielenosoitukset. 20. joulukuuta Timișoaraan ilmestyi 100 000 ihmisen väkijoukko, joka vaati Ceaușescun poistamista virasta. Ceaușescu palasi valtionvierailultaan ja piti kello 19.00 televisiossa puheen, jossa hän tuomitsi Timișoaran levottomuudet ja syytti niitä ulkovaltojen tiedustelupalveluiden järjestämiksi. Timișoaran levottomuuksissa kuoli arviolta sata ihmistä. Joululomilta palaavat opiskelijat ja lännen radiolähetykset Radio Free Europessa ja Voice of Americassa välittivät sanaa Timișoaran levottomuuksista. Tyytymättömyys Ceaușescun hallintoon alkoi levitä maanlaajuiseksi.
Bukarestin levottomuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
21. joulukuuta Ceaușescu kutsui koolle 100 000 Securitaten valitsemaa ihmistä kuuntelemaan puhettaan hallintorakennuksen parvekkeella Bukarestissa. Hän tuomitsi uudelleen Timișoaran levottomuudet ja ylisti sosialistien vallankumouksen saavutuksia Romaniassa. Kyllästynyt väkijoukko alkoi päästellä pilkkaavia huudahduksia Ceaușescua päin. Ceaușescu yritti rauhoittaa ihmiset lupaamalla korottaa työläisten palkkoja sadalla Romanian leullä, mikä oli vaihtokursseilla yhdeksän Yhdysvaltain dollaria, mutta oli jopa kymmenen prosentin korotus romanialaisten palkkoihin. Väkijoukko kävi levottomaksi ja puhetilaisuus muuttui mielenosoitukseksi. Nicolae Ceaușescu, hänen vaimonsa Elena ja puoluevirkailijat poistuivat parvekkeelta rakennuksen sisälle. Puhetilaisuus lähetettiin Romanian valtiollisella televisiokanavalla suorana lähetyksenä, joten se ehti näyttää romanialaisille ympäri maata osan mielenosoituksista ennen kuin televisioasema vaihtoi lähetyksen poliittiseen propagandaan. Mielenosoituksia alkoi puhjeta myös muissa Romanian kaupungeissa, kuten Aradissa ja Sibiussa.
Bukarestissa kymmenien tuhansien väkijoukko marssi kaduilla huutaen kommunisminvastaisia iskulauseita ja heiluttaen lippuja. Mielenosoittajat saivat vastaansa poliisin, palokunnan, armeijan ja Securitaten. Poliisit pidättivät mielenosoittajia, palomiehet suihkuttivat vettä väkijoukkoon vesitykeillä ja sotilaat ampuivat ihmisiä kadulla ja rakennuksista. Levottomuuksien tukahduttamiseen osallistui myös panssarivaunuja, panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja, helikoptereita ja Romanian terrorisminvastainen erikoisjoukko Unitatea Specială de Luptă Antiteroristă (USLA). Mielenosoittajat linnoittivat erään ravintolan rakentamalla barrikadin, joka pysyi pystyssä keskiyöhön saakka. Levottomuudet kaduilla herättivät turistien kiinnostuksen loistohotelli InterContinental Bucharestissa, josta tuli ulkomaisten lehtimiesten asuinpaikka vallankumouksen aikana. Ranskalainen journalisti Jean-Louis Calderon sai surmansa Bukarestin mielenosoituksissa; katu Bukarestissa on nimitetty hänen mukaansa ja vuonna 1990 julkaistu kuvateos 1989 Libertate Roumanie on omistettu hänen muistolleen.
22. joulukuuta mielenosoittajat marssivat Bukarestin keskustaan ja mursivat poliisin barrikadit. Kello 20.00 radio julisti maanlaajuisen sotatilan ja kielsi yli viiden hengen kokoontumiset. Puolustusministeri Vasile Milea kuoli kello 9:30 maissa ampumahaavaan. Pitkään uskottiin Ceaușescun määränneen Milean teloitettavaksi maanpetturuudesta, mutta todellisuudessa hän teki itsemurhan. Vuonna 2005 Romanian tiedotusvälineissä julkaistun tutkimuksen mukaan Milea ampui pistoolilla sydämeensä.[4] Ceaușescu nimitti uudeksi puolustusministeriksi Victor Stănculescun, joka antoi sotilaille salaisen käskyn palata takaisin parakkeihinsa. Ceaușescu ei tiennyt Stănculescun käskystä ja palasi parvekkeelle, jossa hän yritti pitää puheen hallintorakennuksen piirittäneelle väkijoukolle. Ihmisten tottelemattomuus ajoi Ceaușescun takaisin rakennuksen sisälle. Stănculescu antoi Ceaușesculle kehotuksen poistua pääkaupungista välittömästi. Ceaușescun yksityislentäjä everstiluutnantti Vasile Maluțan sai käskyn hakea Ceaușescun pariskunnan helikopterilla pois Bukarestista. Romanian hallituksen Eurocopter AS365 Dauphin saapui hallintorakennuksen katolle kello 11:44 ja lähti lentoon kello 12:09. Ceaușescujen kanssa Bukarestista pakenivat helikopterilla myös Romanian kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteeri Emil Bobu ja entinen pääministeri Manea Mănescu. Hallintorakennusta piirittäneet tuhannet romanialaiset todistivat helikopterin poistumista pääkaupungista. Ceaușescujen pako sai väkijoukon riemun valtaan, vaikka vallankumous ei ollut päättynyt.
Ceaușescun loppu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ceaușescut, Bobu ja Mănescu lensivät Bukarestista Ceaușescujen pariskunnan lomahuvilalle Snagovissa. Bobu ja Mănescu jäivät rakennukseen, mutta Ceaușescut pyysivät Malutania kuljettamaan heidät helikopterilla Tituun. Kesken lentomatkan armeija antoi helikopterille käskyn laskeutua maahan välittömästi. Ceaușescut päätyivät auton kyydissä Târgovișteen, jossa radiossa vallankumouksesta kuulleet poliisit pidättivät heidät. Pariskunta siirrettiin vangeiksi Târgovișten varuskuntaan. 25. joulukuuta heille järjestettiin pikaoikeudenkäynti, jossa Nicolae Ceaușescua syytettiin muun muassa vallan väärinkäytöstä ja talousrikoksista. Pariskunnalle langetettiin kuolemantuomio kansanmurhasta ja rikoksista Romanian valtiota vastaan. Ceaușescujen oikeudenkäynti kuvattiin näytettäväksi Romanian televisiossa.
Heti oikeudenkäynnin jälkeen pariskunta saatettiin ulos rakennuksesta teloitusta varten. Kolme sotilasta, Ionel Boeru, Georghin Octavian ja Dorin-Marian Cirlan, määrättiin ampumaan Ceaușescut.[5] Kameramies ei ehtinyt taltioida teloitushetkeä, joten Romanian televisiossa näytettiin vain maassa makaavat Ceaușescujen ruumiit. Seuraavana päivänä kuvat Ceaușescujen oikeudenkäynnistä ja teloituksesta levisivät uutislähetyksissä maailmanlaajuisesti. Ceaușescut olivat viimeiset Romaniassa teloitetut henkilöt ennen kuin Romania lakkautti kuolemanrangaistuksen 7. tammikuuta 1990.
Ceaușescujen paettua Bukarestissa vallan otti haltuunsa Ion Iliescun Kansallisen pelastuksen rintama, jonka perustamisen Iliescu tuli julistaneeksi radiossa ja televisiossa 22. joulukuuta. Armeija siirtyi Kansallisen pelastuksen rintaman puolelle, mutta Securitate pysyi uskollisena Ceaușesculle ja kommunistihallinnolle. 23. joulukuuta kiristynyt tilanne Bukarestissa kärjistyi kaupunkisodankäynniksi vallankumouksellisten joukkojen ja kommunistihallinnon kannattajien välillä. Joukot kävivät taisteluja pääkaupungin keskeisten rakennusten, kuten sairaaloiden, museoiden, puolustusministeriön, Bukarestin yliopiston ja Bucharest-Otopenin kansainvälisen lentoaseman hallinnasta. Taistelut päättyivät lopullisesti Kansallisen pelastuksen rintaman voittoon 27. joulukuuta, kaksi päivää Ceaușescujen teloituksen jälkeen.
Vallankumouksen seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]27. joulukuuta Kansallisen pelastuksen rintama lakkautti Ceaușescun kommunistihallinnon yksipuoluediktatuurin. Sen tilalle perustettiin väliaikaishallitus, Kansallisen pelastuksen rintaman neuvosto, jota johtivat Ion Iliescu presidenttinä ja Petre Roman pääministerinä. Ulkomaat tunnustivat Kansallisen pelastuksen rintaman neuvoston Romanian lailliseksi hallitukseksi. Monet ulkomaiset poliitikot, kuten Yhdysvaltain presidentti George H. W. Bush, Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatšov, Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri Margaret Thatcher, Ranskan presidentti François Mitterrand, Länsi-Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher, Bulgarian kommunistisen puolueen pääsihteeri Petăr Mladenov, Tšekkoslovakian entinen pääministeri Ladislav Adamec ja Naton pääsihteeri Manfred Wörner, lähettivät onnitteluja Romanian uudelle hallitukselle. Vuoden 1990 toukokuussa Romaniassa järjestettiin presidentinvaalit, jotka voitti Kansallisen pelastuksen rintaman Ion Iliescu. Vuonna 1991 hyväksyttiin uusi perustuslaki, joka määritteli Romanian valtionmuodoksi demokraattisen tasavallan. Romania liittyi Natoon vuonna 2004 ja Euroopan unionin jäsenmaaksi vuonna 2007.
Aluksi Romanian vallankumouksessa uutisoitiin kuolleen jopa 64 000 ihmistä. Myöhemmät laskelmat todistivat vallankumouksessa kuolleen yhteensä 1 104 ihmistä, joista 164 Ceaușescun vallasta syösseissä mielenosoituksissa. Vallankumouksessa haavoittui 3 352 ihmistä. Romania oli itäblokin ainoa maa, jossa kommunistihallinnon syrjäyttäminen vaati kuolonuhreja. Ceaușescujen teloituksen jälkeisiä tapahtumia ei ole vielä selvitetty kaikkia tyydyttävällä tavalla. Vallankumouksen kuolonuhreista yli 900 sai surmansa vielä teloituksen jälkeen. Virallisen selityksen mukaan hallituksen kaatumisen jälkeen Securitaten "terroristiset" jäsenet yrittivät pelastaa Ceaușescun ja taistelivat vallasta.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ 2014 Europa World Year Book, s. 3758, ISBN 978-1857437140
- ↑ Valentin Marin: Martirii Revoluției în date statistice. Caietele Revoluției, 2010. Bucharest: Editura Institutului Revoluției Române din Decembrie 1989. ISSN 1841-6683 Artikkelin verkkoversio. (romaniaksi)
- ↑ Marius Ignătescu: Revoluția din 1989 și ultimele zile de comunism Descoperă.org. 21.maaliskuuta 2009. (romaniaksi)
- ↑ Vasile Milea a fost deshumat 13. toukokuuta 2005. HotNews. Viitattu 25. lokakuuta 2010. (romaniaksi)
- ↑ Roger Boyes: "Ceausescu looked in my eyes, and he knew that he was going to die" 24. joulukuuta 2009. The Times. Arkistoitu 4.6.2011. Viitattu 25. lokakuuta 2010. (englanniksi)
- ↑ Daring question to Romanian Revolution 21. joulukuuta 2009. BBC News. Viitattu 22. joulukuuta 2009. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Elävä arkisto: Romanian vallankumous 1989
- BBC News: Romania's bloody revolution (englanniksi)
- Ceausescu.org: Revolution in Romania 1989 (englanniksi)