Peikko (Arda)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Peikot (engl. Trolls) ovat J. R. R. Tolkienin romaaneissa esiintyviä isokokoisia olentoja, jotka ovat hyvin vahvoja, mutta vähä-älyisiä.

Skandinaavinen mytologia kuvasi peikot maagisiksi olennoiksi, joilla oli erikoistaitoja. Tolkienin peikot puolestaan olivat pahoja ja tarpeeksi älykkäitä osatakseen puhua. Skandinaavisen mytologian peikkojen tavoin myös Tolkienin peikot muuttuvat kiveksi, jos auringonvalo osuu niihin.

Peikkojen alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset peikot olivat alkuperäisen Mustan Ruhtinaan, Melkorin, luomuksia Ensimmäiseltä Ajalta. Kukaan ei tiedä miten Melkor loi ne, vaikka Tarussa sormusten herrasta entti Puuparta kuvaili niitä "enttien irvikuviksi", kuten örkkejä pidettiin haltioiden irvikuvina. Vaikka ei tiedetä olivatko ne tärveltyjä enttejä vai eivät, ne oli tehty rappeuttamalla jostain toisesta lajista, sillä Melkor ja Sauron eivät osanneet luoda elämää, vain turmella jo olemassaolevia olentoja.

Esiintymiset Tolkienin kirjoissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjassa Hobitti eli sinne ja takaisin esiintyi kolme kivipeikkoa: Tom, Bertti ja Viljami. Kirjassa hobitti Bilbo Reppuli ja Thorin Tammikilven johtama 13 kääpiön joukko joutuu niiden vangiksi, kunnes velho Gandalf Harmaa matki niiden ääniä ja sai ne tappelemaan keskenään, kunnes aurinko nousi kivettäen peikot.

Tarussa sormusten herrasta Sormuksen Saattuen joutuessa Moriassa taisteluun örkkejä vastaan, he kohtaavat myös niitä avustavan luolapeikon. Vuorenpeikkoja ja olog-hain edustajia osallistui Pelennorin kenttien taisteluun. Sauronin tuhouduttua suuri osa peikoista joko pakeni tai tuhoutui.

  • Kivipeikot: Hobitissa esiintyneet kolme peikkoa olivat lajiltaan kivipeikkoja. Nämä peikot puhuivat karkeaa westronin murretta mikä Hobitin englanninkielisessä versiossa vastasi cockneylaista aksenttia.
  • Luolapeikot: Tätä lajia edusti örkkejä avustanut peikko, jonka Sormuksen Saattue kohtasi Moriassa.
  • Lumipeikot: Nämä peikot mainittiin Rohanin entisen kuninkaan, Helm Vasarakäden, tarinassa.
  • Mäkipeikot: Näiden peikkojen mainittiin olleen vastuussa Aragornin isoisän, Aradorin, kuolemasta.
  • Vuorenpeikot: Nämä peikot osallistuivat Pelennorin kenttien taisteluun ja käyttivät muurinmurtaja Grondia.
  • Olog-hai: Tarun sormusten herrasta liitteen F mukaan Sauron oli tyytymätön peikkojen heikkouksiin ja loi noituudella uudenlaisen peikkorodun nimeltä olog-hai. Olog-hai olivat muita peikkorotuja älykkäämpiä eivätkä ne muuttuneet auringonvalosta kiveksi. Niitä taisteli Sormuksen sodan aikoihin Pelennorin Kentällä ja Mustalla Portilla. Kun Sauron tuhoutui, olog-hai, jotka olivat täysin riippuvaisia Sauronista, vaipuivat apaattiseen mielialaan eivätkä taistelleet enää. Tavallisten peikkojen tavoin olog-hai tapettiin tai katosivat Keski-Maasta.
  • Puolipeikot: Pelennorin kenttien taistelussa nähtiin Sauronin joukoissa myös Taka-Haradista tulleita mustaihoisia miehiä, "joilla oli valkeat silmät ja punainen kieli". Näiden soturien sanottiin olevan puolipeikkojen kaltaisia, mutta ei ole mitään varmoja todisteita siitä, että kyseessä olisi todella ollut peikkojen ja ihmisten risteytys todennäköisemmin vain ulkomuodoltaan vieraannäköinen ihmisrotu.