P. W. Botha

Pieter Willem Botha
P. W. Botha vuonna 1962.
Etelä-Afrikan 6. valtiollinen presidentti
3. syyskuuta 1984 – 15. elokuuta 1989
Edeltäjä	Marais Viljoen
Seuraaja	Frederik Willem de Klerk
Etelä-Afrikan 8. pääministeri
9. lokakuuta 1978 – 14. syyskuuta 1984
Edeltäjä	B. J. Vorster
Seuraaja	virka lakkautettu
Etelä-Afrikan puolustusministeri
5. huhtikuuta 1966 – 6. lokakuuta 1980
Pääministeri	John Vorster (1966-1978) Hän itse (1978-1980)
Edeltäjä	Jacobus Johannes Fouché
Seuraaja	Magnus Malan
Henkilötiedot
Syntynyt	12. tammikuuta 1916 Paul Roux, Oranjen vapaavaltion provinssi, Etelä-Afrikan unioni
Kuollut	31. lokakuuta 2006 (90 vuotta) Wilderness, Länsi-Kap, Etelä-Afrikka
Puoliso	Elize Botha Barbara Robertson (1998–2006)
Tiedot
Puolue	Kansallispuolue
Uskonto	kalvinisti
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Pieter Willem Botha (yleisesti käytetty muoto P. W. Botha, 12. tammikuuta 1916 Paul Roux – 31. lokakuuta 2006 Wilderness) oli eteläafrikkalainen poliitikko, joka toimi maansa pääministerinä vuosina 1978–1984 sekä valtiollisena presidenttinä vuosina 1984–1989. Ennen pääministeriyttään Botha toimi maansa puolustusministerinä vuodesta 1966. Etelä-Afrikan parlamentissa Botha vaikutti vuodesta 1948 valtiolliseen presidenttiyteensä asti. Bothan lempinimi oli Die Groet Krokodil eli suuri krokotiili. Botha oli viimeinen apartheidiä tukenut Etelä-Afrikan valtiollinen presidentti.

Varhainen elämä

Botha syntyi afrikaaneriperheeseen Paul Rouxissa, Oranjen vapaavaltion provinssissa. Hänen isänsä Pieter Willem Botha Sr. oli taistellut kommandona toisessa buurisodassa ja hänen äitinsä Hendrina Christina Botha oli ollut vanki brittien keskitysleirissä sodan aikana. Botha opiskeli Oranjen vapaavaltion yliopistossa Bloemfonteinissa oikeustiedettä, mutta jätti yliopiston ennen valmistumista ja keskittyi poliittisen uran luomiseen. Bothan kotiseutu oli hyvin konservatiivista ja afrikaanerinationalistista. Vuonna 1936 Botha liittyikin Kansallispuolueeseen. Daniel François Malan nimitti nuoren Bothan puolueorganisaattoriksi Kapmaahan, ja myöhemmin hän toimi puolueen kansallisena tiedottajana vuoden 1948 parlamenttivaaleissa. Samoissa vaaleissa Botha valittiin parlamentin jäseneksi Georgen vaalipiiristä Kapmaasta. Botha toimi tässä tehtävässä yhteensä 36 vuoden ajan.

Botha ministerinä

Hendrik Verwoerd nimitti Bothan apulaissisäministeriksi vuoden 1958 hallitukseensa, ja kolmen vuoden päästä Botha yleni täydeksi ministeriksi. Vuonna 1966 Bothasta tuli maan puolustusministeri, jona hän toimi 14:n vuoden ajan. Bothan ministeriaikana Etelä-Afrikka päätti osallistumisesta Angolan sisällissotaan. Bothan puolustusministerikautena maan puolustusbudjetti kasvoi 20-kertaiseksi, ja kansainvälisen kauppasaarron vuoksi maa tuli aseiden osalta käytännössä omavaraiseksi.

Kun pääministeri John Vorster erosi vuonna 1978, Botha nousi osittain yllättävästi maan pääministeriksi ja sitä edesauttoi informaatioministeriössä tapahtunut laajaa julkisuutta saanut skandaali, joka tuhosi informaatioministeri Connie Mulderin maineen.

Botha pääministerinä

Pääministeri P. W. Bothan johdolla Etelä-Afrikan hallitus ryhtyi vuonna 1977 toteuttamaan ”totaalista strategiaa” ANC:n ja muiden järjestöjen sitä vastaan käymää ”totaalista sotaa” vastaan. Strategian kulmakiviä olivat maan sotilasbudjetin kasvattaminen vihamielisiä uusia naapurimaita vastaan ja uuden turvallisuuskoneiston luominen. Uudelleenjärjestettyjen turvallisuuspoliisin ja sotilastiedustelun osastot toteuttivat seuraavan neljän vuoden aikana arviolta 30–40 poliittista salamurhaa muun muassa kirjepommeilla, ja useita tuhansia kuoli maan puolustusvoimien Etelä-Afrikan puolustusvoimain suorittamissa sotilasiskuissa naapurimaiden alueella.

P. W. Botha pyrki kukistamaan sisäisen vastarinnan myös tarjoamalla mustille rajoitettuja oikeuksia. Vuonna 1979 hallitus laillisti mustien ammattiyhdistykset ja antoi niille oikeuden käydä palkkaneuvotteluja työnantajien kanssa. Mustille annettiin myös rajoitettu oikeus osallistua kaupunginhallitusten toimintaan ja mustien oikeutta omistaa kiinteistöjä ja yrityksiä laajennettiin. Suurin osa mustista suhtautui uudistuksiin kuitenkin varauksellisesti, ja esimerkiksi pääosa ammattijärjestöistä kieltäytyi rekisteröitymästä peläten niiden johtajien tulevia pidätyksiä tai pannamääräyksiä. Vuonna 1979 Botha meni vielä pidemmälle perustaen komission, joka esitti maan perustuslain uudistamista siten, että värillisille ja intialaisille (mutta ei mustille) olisi luotu parlamenttiin omat kamarinsa. Perustuslaki uudistettiin vuonna 1983 kansanäänestyksen jälkeen, jossa 2/3 valkoisista eteläafrikkalaisista kannatti sitä. Vaikka parlamentin valtasuhteet oli uudessakin perustuslaissa valittu niin, että valkoisilla säilyi täydellinen päätösvalta, repi perustuslakiuudistus kuitenkin Kansallispuoluetta kahtia ”valistuneisiin” (verligtes), jotka kannattivat muutosta, ja ”kapeakatseisiin” (verkramptes), jotka katsoivat ettei rotujen tullut olla minkäänlaisessa kanssakäymisessä.

Presidenttiys

Botha virkaanastujaisissaan syyskuussa 1984.

Uuden perustuslain mukaisesti maan uusi kolmikamarinen parlamentti valitsi vuonna 1984 Bothan maan ”toimeenpanevaksi” valtiolliseksi presidentiksi, joka korvasi aikaisemmat pääosin seremoniallisen valtiollisen presidentin ja pääministerin virat.

Elokuussa 1985 pitämässään niin kutsutussa Rubicon-puheessa Botha julkisti joukon uudistuksia, vaikka puheen sisältö jäi ennakoitua vähäisemmäksi. Siinä ei esimerkiksi luvattu Nelson Mandelan vapauttamista, kuten oli uumoiltu. Botha tyytyi toteamaan vain jo yleisesti tiedossa olleen tosiasian: suurapartheidin bantustan-järjestelmä oli epäonnistunut ja toimimaton. Uudistusten varovaisuudesta huolimatta Botha joutui kasvavan kritiikin kohteeksi poliittisen spektrin oikealta laidalta. Etelä-Afrikan konservatiivinen puolue nousi vuoden 1987 parlamentin pääoppositiopuolueeksi ja puolueen puheenjohtaja Andries Treurnicht esitti epäluottamuslausetta hallitukselle vuonna 1988, koska apartheidin hävittäminen ”on avannut ovet mustalle vallalle”. Myös buurinationalististen äärioikeistolaisten järjestöjen, kuten Afrikaner Weerstandsbewegingin jäsenmäärät kasvoivat.

Ensimmäinen epävirallinen ja salainen neuvottelu Nelson Mandelan ja Kansallispuolueen muodostaman hallituksen välillä käytiin lokakuussa 1985 Volksin sairaalassa Kapkaupungissa, jossa Mandela oli hoidettavana suurentuneen eturauhasen vuoksi. Mandela oli pyytänyt tapaamista kirjeitse maan oikeusministeriltä Kobie Coetseelta jo vuonna 1984, ja vaikka ministeri ei tuolloin vastannut, hän saapui tapaamaan Mandelaa sairaalaan. Coetsee raportoi tapaamisesta Bothalle, joka kehotti häntä jatkamaan yhteydenpitoa Mandelan kanssa. Seuraavan vuoden aikana Coetsee ja Mandela tapasivat useasti ministerin kartanossa, Palismoorin vankilan sivurakennuksessa ja maan vankiloiden johtajan kenraali Johan Willemsen asunnossa.

Botha sai aivoverenvuodon tammikuussa 1989. Hänen toivuttuaan maaliskuuhun mennessä Mandela lähetti hänelle muistion. Siinä esitettiin ANC:n näkemys keskeisistä poliittisista kysymyksistä, kuten puolueen suhteesta kommunismiin ja enemmistövaltaan. Muistiossa myös esitettiin, että ANC:n ja hallituksen tulisi tavata ja pyrkiä luomaan ilmapiiri, jossa neuvottelut voitaisiin aloittaa. Botha suostui nyt salaiseen tapaamiseen, jonka Coetsee ja Barnard järjestivät 5. heinäkuuta 1989. Mandela kuljetettiin presidentin virka-asuntoon Tuynhuysiin salaa turvallisuuspoliisin ohi. Tapaamisessa ei sovittu mitään konkreettista, mutta sen symbolinen merkitys oli suuri.

Syrjäyttäminen

Kansallispuolueen kenttäväki oli ollut yhä tyytymättömämpi Bothan toimintaan varsinkin aivoverenvuodon jälkeen, ja lopulta 15. elokuuta Botha joutui eroamaan valtiollisen presidentin tehtävästä painostuksen edessä. Uudeksi valtiolliseksi presidentiksi nousi Frederik de Klerk, joka oli valittu helmikuussa puolueen puheenjohtajaksi. Vuonna 2000 Botha erosi myös Kansallispuolueesta.

Poliittisen uran jälkeen

Botha kieltäytyi päättäväisesti pyytämästä anteeksi rooliaan apartheid-järjestelmän ylläpitämisessä. Vuosina 1996 ja 1997 Bothan osuutta ANC:tä vastaan toteutetuissa pommi-iskuissa tutkittiin, tutkimukset eivät johtaneet syytteisiin.

Kuolema

Botha menehtyi sydänkohtaukseen kodissaan Western Capessa 31. lokakuuta 2006 90 vuoden iässä.

Presidentti Thabo Mbeki määräsi liput puolitankoon. Bothalle ehdotettiin valtiollisia hautajaisia, mutta hänen perheensä kielsi tämän. Hautajaiset järjestettiin yksityisesti 8. marraskuuta Georgen kunnassa. Mbeki osallistui niihin.

Aiheesta muualla

• Pieter Willem Bothan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa

ś