Orem
Orem | |
---|---|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Yhdysvallat |
Osavaltio | Utah |
Piirikunta | Utah |
Hallinto | |
– Pormestari | James Evans |
Pinta-ala | |
– Kokonaispinta-ala | 47,4 km² |
Väkiluku (2018) | 97 521 |
– Väestötiheys | 2 057,4 as./km² |
Aikavyöhyke |
UTC – 7 (kesäaika UTC – 6) |
Orem on kaupunki Utahin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Kaupunki kuuluu Utahin piirikuntaan. Vuoden 2018 arvion mukaan kaupungissa asui 97 521 asukasta, mikä tarkoittaa 10,1 prosentin kasvua vuodesta 2010. Pinta-alaa Oremilla on 47,4 neliökilometriä.[1] Oremin pormestarina toimii kolmatta kauttaan Jerry Washburn.[2] Lähellä Oremia sijaitsevia kaupunkeja ovat Provo, Lindon ja Vineyard. Osavaltion pääkaupunki, Salt Lake City sijaitsee noin 72 kilometriä pohjoiseen Oremista.
Koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Oremissa sijaitsee kolme high schoolia, kolme junior high schoolia ja 16 elementary schoolia. Utah Valley State College (heinäkuusta 2008 nimellä Utah Valley University) ja Stevens-Henager College sijaitsevat myös Oremissa.
Brigham Youngin yliopisto, yksi Yhdysvaltain suurimmista yksityisistä yliopistoista, sijaitsee läheisessä Provon kaupungissa.
Urheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seura | Liiga | Kilpailupaikka | Perustettu | Mestaruudet |
---|---|---|---|---|
Orem Owlz | Pioneer League, baseball | Brett Brown Ballpark | 2005 | 3 |
Tunnettuja asukkaita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ihmisiä:
- James C. Christensen – fantasiataiteilija
- LaVell Edwards – BYU:n jalkapallovalmentaja
- Marie Osmond – näyttelijä ja laulaja
- Noelle Pikus-Pace – skeletonin World Cupin voittaja
- Shauna Rohbock – rattikelkkailun naisten hopeamitalisti Torinon vuoden 2006 talviolympialaisissa
- Howard Tayler – Schlock Mercenaryn tekijä[3]
- Ryhmät:
- Rockyhtye The Used
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Orem City, Utah QuickFacts. U.S. Census Bureau. Viitattu 19.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Mayor & City Council City of Orem. Viitattu 10.3.2008. (englanniksi)
- ↑ Blógünder Schlock » About Howard Tayler. Viitattu 9.3.2008. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Matkaopas aiheesta Orem Wikivoyagessa (englanniksi)
- Kaupungin viralliset kotisivut (englanniksi)