Nikolai Nikolajevitš Romanov

Suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš Romanov nuorempi

Nikolain palatsi Pietarissa

Nikolai Nikolajevitš Romanov (ven. Николай Николаевич Романов (младший); (18. marraskuuta (J: 6. marraskuuta) 1856 Pietari, Venäjän keisarikunta – 5. tammikuuta 1929 Antibes, Ranskan kolmas tasavalta) oli venäläinen suuriruhtinas ja kenraali. Hän oli Venäjän armeijan ylipäällikkö itärintamalla Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan ensimmäisen maailmansodan ensimmäisen vuoden ajan.

Nuori Nikolai Nikolajevitš nuorempi vuonna 1870, C. Bergamascon valokuva

Suku ja koulutus

Nikolai Nikolajevitš Romanovin vanhemmat olivat suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš vanhempi ja suuriruhtinatar Aleksandra Petrovna. Nikolain isänpuoleinen isoisä oli keisari Nikolai I ja isoäiti keisarinna Aleksandra Fjodorovna. Perhe asui Pietarissa vuosina 1853–1861 rakennetussa valtavassa Nikolajevskin eli Nikolain palatsissa. Vanhempien avioliitto oli vaikea ja koska asuinpalatsi oli valtava, nämä eivät tavanneet toisiaan ensimmäisen 10 vuoden jälkeen juuri lainkaan. Hänellä oli nuorempi veli suuriruhtinas Pjotr Nikolajevitš Romanov. Lisäksi hänellä oli viisi aviotonta sisaruspuolta isänsä vuodesta 1865 alkaneesta suhteesta balettitanssija Jekaterina Tšislovaan.

Äiti vei jo lähes aikuisikäiset pojat mukanaan ulkomaille vuonna 1879, kun aviopuoliso ajoi hänet pois heidän yhteisestä kodistaan. Nikolai Nikolajevitš vanhempi vei molemmat poikansa näiden äidiltä Napolista maaliskuussa 1881 ja lähti näiden kanssaan Cannesiin, he palasivat Venäjälle heti sen jälkeen kun Aleksanteri II murhattiin 13. maaliskuuta. Myös äiti, Aleksandra Petrovna sai Aleksanteri III:lta luvan palata Venäjälle vuonna 1881 ja vietti loppuelämänsä Kiovassa.

Perhepiirissä Nikolaita kutsuttiin nimellä "Nikolaša Julma" hurjan äkkipikaisuutensa vuoksi.

Nikolai Nikolajevitš kävi sotilasinsinöörikoulua ja valmistui sieltä vuonna 1873 ja pääesikunta-akatemiasta vuonna 1876.

Puoliso Montenegron prinsessa Anastasia, Leuchtenbergin herttuatar n. 1905

Avioliitto

Nikolai Nikolajevitš avioitui vuonna 1907 Montenegron 39-vuotiaan prinsessa Anastasian (Stana), (1868–1935) kanssa, joka oli Montenegron kuningas Nikola I Petrović-Njegošin ja kuningatar Milena Vucotićin tytär. Anastasialla oli 11 sisarusta, joista sisar Milica (Militša) avioitui Nikolai nuoremman veljen Pjotr Nikolajevitš Romanovin kanssa vuonna 1889.

Anastasia oli ollut aiemmin naimisissa Leuchtenbergin herttua Georgi Maksimilianovitšin (1852–1912) kanssa, joka oli Nikolain tädin, suuriruhtinatar Maria Nikolajevnan poika tämän ensimmäisestä avioliitosta. Anastasialla oli tästä liitosta kaksi lasta: Sergei Romanowsky, Leuchtenbergin herttua (1890–1974) ja Jelena, Tyszkiewiczin kreivitär (1892–1971). He erosivat vuonna 1906. Sisaruksia kutsuttiin Venäjällä syntymämaansa nimen, ulkonäkönsä sekä harrastamansa okkultismin perusteella Mustiksi naisiksi ("Musta vaara") eli Variksiksi. He olivat saaneet koulutuksensa Smolnan instituutissa.

Molemmat puolisot olivat hartaita ortodokseja ja montenegrolaiset olivat myös panslavisteja. Avioliitto oli lapseton.

Suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš nuorempi

Sotilasura

Nikolai Nikolajevitš nuorempi toimi Venäjän-Turkin sodassa 1877–1878 ylipäällikkönä olevan isänsä Nikolai Nikolajevitš vanhemman esikunnassa. Hän oli hyvä sotilas ja suosittu.

Vuonna 1890 hän johti neljää ratsuväen divisioonaa ja vuonna 1895 hänestä tuli Venäjän ratsuväen ylitarkastaja. Hän toimi tässä tehtävässä kymmenen vuotta, ja näitä vuosia pidetään loistavana aikakautena Venäjän ratsuväen historiassa. Hän toteutti lujalla kädellä ratsuväen koulujen uudistuksen, ratsuväen reservin, ratsuväen uusintapalvelun ja paransi ratsuväen yksiköiden opetusta sekä ohjausta. Maanpuolustusneuvoston perustamisen yhteydessä vuonna 1905 suuriruhtinas nimitettiin sen puheenjohtajaksi, ja samana vuonna hän sai kaartin ja Pietarin sotilaspiirin komennon. Vuonna 1908 hän jätti maanpuolustusneuvoston.

Nikolai Nikolajevitšin ei annettu taistella Venäjän–Japanin sodassa, koska keisari Nikolai II ei halunnut, että Romanovit kaatuisivat tappiollisessa sodassa. Hänellä oli merkittävä osuus vuoden 1905 levottomuuksien lopettamisessa. Kun lakot levisivät, vaihtoehtona oli joko hyväksyä pääministeri Sergei Witten ehdotukset tai kukistaa kansa voimatoimin. Nikolai II pyysi Nikolai Nikolajevitšia ryhtymään sotilasdiktaattoriksi, mistä tämä kieltäytyi ja Nikolai II joutui hyväksymään uudistukset, mitä keisarinna Aleksandra Fjodorovna ei koskaan antanut anteeksi.

Vuodesta 1905 aina ensimmäisen maailmansodan syttymiseen asti Nikolai Nikolajevitš toimi Pietarin sotilaspiirissä. Hän ei ottanut osaa sotasuunnitelmiin, mutta maailmansodassa hän oli aluksi vastuussa rintamasta Saksaa, Itävalta-Unkaria ja Turkkia vastaan. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä suuriruhtinas nimitettiin Venäjän armeijoiden korkeimpaan johtoon. Näin hän yhtäkkiä joutui ottamaan ylimmän vastuun erityisen vaikeissa olosuhteissa. Hänen täytyi työskennellä ihmisten kanssa, joiden kanssa hän ei ollut koskaan aiemmin työskennellyt ja jotka olivat hänelle melkein tuntemattomia. Vuodesta 1909 lähtien hän ei ollut osallistunut maan valmistelevaan puolustamiseen mikä on pääasiallinen työ mobilisaation jälkeen. Armeijoiden sijoittaminen oli tehty ilman häntä ja ilman hänen ideoitaan. Toteuttaessaan suunnitelmaa, jota hän ei ollut itse laatinut, hän oli ensin musertua sen raskaudesta.

Suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš nuorempi vuonna 1915

Ensimmäisten taistelujen jälkeen hänen oman tahtonsa ja kenraalikuntansa avulla pystyttiin kuitenkin puolustautumaan, erityisesti siirrettäessä sotilasoperaatioita Veikselin vasemmalle rannalle lokakuussa 1914. Vuoden 1915 sotaretkessä, jota vaikeutti aineellisten resurssien puute, hän ei kyennyt joukkoineen pitämään Narew-Veiksel-Karpaattien rintamaa saksalaisia ​​ja itävaltalaisia joukkoja ​​vastaan. Vaikka Venäjän keisarillisen armeijan tappiot olivatkin raskaat, hän onnistui vetäytymään joukkoineen ilman tappioita Sedanin-linjalle, joka pidettiin pääosin vuoteen 1916 ja 1917 saakka.

Grigori Rasputinin mukaan Venäjän tappiot jatkuisivat, ellei keisari itse ottaisi komentoa, minkä Nikolai II teki 21. elokuuta 1915. Nikolai Nikolajevitš nimitettiin tämän jälkeen Kaukasian käskynhaltijaksi ja Kaukasian rintaman ylipäälliköksi. Täällä hän suoritti kenraali Nikolai Judenitšin avustuksella Erzerumin ja Trebizondin onnistuneet hyökkäyssotaretket, ja hänen työnsä auttoi suuresti lievittämään liittoutuneiden tilannetta idässä. Vallankumouksen jälkeen hän vetäytyi huvilaansa Krimille, missä hän asui siihen asti, kunnes bolševikkijoukot miehittivät sen vuonna 1918.

Henkilö ja harrastukset

Hän oli myös hyvin uskonnollinen mies: hän rukoili joka aamu ja yö sekä ennen jokaista ruokailua. Nikolai Nikolajevitš oli panslavisti, muttei kiihkomielinen. Hän viihtyi parhaiden maaseudulla, jossa hän metsästeli ja ratsasti maatiloilla. Hän oli tunnettu järjettömistä raivokohtauksistaan, joihin nuoremmalla veljellä Pjotr Nikolajevitšillä oli varsinkin Kaukasuksen rintamalla rauhoittava vaikutus.

Nikolai Nikolajevitš luettiin aikansa suuriin metsästäjiin. Hänen venäjänvinttikoiransa, borzoit, olivat maankuuluja. Rodun omistusoikeus oli tuolloin rajoitettu ylhäisaatelistoon, ja koska rotu katosi Venäjältä vallankumouksen yhteydessä, nykypäivän venäjänvinttikoirat polveutuvat niistä koirista, joita Nikolai Nikolajevitš Romanov oli lahjoittanut eurooppalaisille ystävilleen ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Hän ylläpiti hovia, jossa oli yhä kääpiöitä ja esitteli kerran miekkansa terävyyttä lyömällä vinttikoiransa kahtia tyrmistyneiden vieraiden edessä. Hän keräsi myös posliinia, harrasti puolisonsa Stanan kanssa spiritismiä ja löysi Grigori Rasputinin, johon keisaripari tutustui Montenegron prinsessojen Anastasian (Stana) ja Militšan luona näiden Sergejevkan huvilassa Pietarhovissa 1. marraskuuta 1905.

Elinaikanaan Nikolai Nikolajevitš koirineen kaatoi satoja susia. Ajossa käytettiin kahta koiraa, jotka kävivät suden kimppuun molemmilta puolilta, jonka jälkeen metsästäjä laskeutui ratsailta ja leikkasi suden kurkun veitsellä. Metsästys oli Nikolai Nikolajevitšin pääharrastus, ja hän kuljetti hevosiaan ja koiriaan mukanaan matkustaessaan yksityisjunallaan ympäri maata tarkastusmatkoillaan.

Puoliso Montenegron prinsessa Anastasia 1916

Suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš nuorempi HMS Marlborough'n kannella lähdössä Jaltalta huhtikuussa 1919. Oikealla leskikeisarinna Maria Fjodorovna.

Loppuelämä

Helmikuun vallankumouksen tapahtuessa Nikolai Nikolajevitš oli Kaukasiassa. Hän sai määräyksen ryhtyä ylipäälliköksi ja matkusti Mogileviin, mutta vuorokauden kuluttua uusi pääministeri Georgi Lvov erotti hänet virasta.

Nikolai Nikolajevitš vietti Krimillä kaksi vuotta joskus kotiarestissa ja vapaudessa. Hänellä oli sympatioita valkoisia joukkoja kohtaan, mutta kenraali Anton Denikin ei uskaltanut nimittää monarkistia ja Romanovin suvun edustajaa johtoon pelätessään vieraannuttavansa valkoisten puolella olleet tasavaltalaiset.

Nikolai Nikolajevitš ja puoliso Anastasia sekä veli Pjotr ja tämän puoliso Militša lapsineen pakenivat leskikeisarinna Maria Fjodorovnan ja 50 muun Romanovin ja näiden seuralaisten kanssa Venäjältä huhtikuussa 1919 brittiläisellä sotalaiva HMS Marlborough’lla Mustanmeren poikki Maltalle.

Nikolajevitš vietti aluksi aikaa Genovassa, Italian kuninkaan Viktor Emanuel III:n vieraana, joka oli Nikolain lanko. Myöhemmin Nikolai Nikolajevitš puolisonsa suuriruhtinatar Anastasia Nikolajevnan kanssa muutti Ranskaan Choignyn pieneen maalaiskylään Pariisin lähistölle. La Sûreté Nationale ja kasakat vartioivat hänen taloaan vuorokauden ympäri. Maanpaossa Nikolai Nikolajevitš Romanov toimi antibolševististen monarkistien ROVS-järjestössä, ja johti sitä yhdessä kenraali Pjotr Wrangelin kanssa.

Perintö

Suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš Romanov kuoli 73-vuotiaana Ranskan Rivieralla vuonna 1929, jossa hän oli asunut talvisin. Hänet haudattiin Pyhän Arkkienkeli Mikaelin kirkkoon, Cannesiin.

Vuonna 2014 ruhtinaat Nikolai Romanovitš Romanov ja Dimitri Romanov esittivät vetoomuksen, että heidän setänsä Nikolai Nikolajevitšin jäännökset siirrettäisiin takaisin Venäjälle. Nikolai Nikolajevitš Romanovin ja hänen puolisonsa suuriruhtinatar Anastasian jäännökset haudattiin uudelleen Moskovan Bratskin sotilashautausmaalle toukokuussa 2015.

Aiheesta muualla

• Николай Николаевич (младший) (venäjäksi)
• Peeling, Siobhan: Nikolaĭ Nikolaevich, Grand Duke of Russia (englanniksi) 1914-1918-online. International Encyclopedia of the First World War