Navaronen tykit
| Navaronen tykit | |
|---|---|
| The Guns of Navarone | |
 |
|
| Ohjaaja | J. Lee Thompson |
| Käsikirjoittaja | Carl Foreman |
| Perustuu | Alistair MacLeanin romaaniin Navaronen tykit |
| Tuottaja |
Carl Foreman Cecil F. Ford |
| Säveltäjä | Dimitri Tiomkin |
| Kuvaaja | Oswald Morris |
| Leikkaaja | Alan Osbiston |
| Pääosat |
Gregory Peck David Niven Anthony Quinn Stanley Baker James Darren Anthony Quayle Irene Papas Gia Scala |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Yhdistynyt kuningaskunta |
| Tuotantoyhtiö | Columbia Pictures Corporation |
| Levittäjä |
Columbia Pictures Netflix |
| Ensi-ilta | 1961 |
| Kesto | 158 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti, kreikka, saksa |
| Budjetti | 6 000 000 dollaria |
| Seuraaja | Navaronen haukat |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Navaronen tykit (The Guns of Navarone) on Alistair MacLeanin samannimiseen romaaniin perustuva, vuonna 1961 ensi-iltansa saanut sotaelokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat Välimerelle toisen maailmansodan aikana. Elokuvan on ohjannut J. Lee Thompson, ja siinä näyttelee aikansa kärkinimistä koostunut näyttelijäjoukko.
Alun perin ohjaajaksi palkattiin Alexander Mackendrick, mutta tuottaja Foreman erotti hänet luovien erimielisyyksien vuoksi. Myös korpraali Millerin näyttelijä David Niven tuli Kenneth Moren tilalle. Gregory Peckin rooliin oli alun perin harkittu Rock Hudsonia ja sitä oli tarjottu William Holdenille, jonka palkkavaatimus, 750 000 dollaria ja 10 prosenttia tuotosta, oli tuottajille liian korkea.
Anthony Quayle näytteli elokuvassa englantilaista majuria. Toisessa maailmansodassa Quayle oli englantilainen armeijan tiedustelun majuri, joka organisoi partisaanitoimia Albaniassa. David Niven pitää elokuvassa kevyen jalkaväen yksikön tunnusta baretissaan. Hän palveli kyseisessä yksikössä sodan aikana.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaksi Navaronen saarella sijaitsevaa erittäin tehokasta saksalaista tykkiä valvoo Kreikan edustalla kulkevaa meriliikennettä. Koska tykeille on rakennettu bunkkerikompleksi vuorenrinteeseen, niitä ei voi tuhota ilmahyökkäyksen avulla. Kuudesta liittoutuneiden sotilaasta muodostuva joukko lasketaan saarelle. Heidän tulee ottaa yhteys paikallisiin partisaaneihin ja yrittää räjäyttää tykit ennen kuin britit ehtivät toteuttaa alueella kaavaillun laivasto-operaation.
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alistair MacLean oli skotlantilainen kirjailija ja toisen maailmansodan kuninkaallisen laivaston veteraani. Hän oli julkaissut sodan jälkeen teoksen Saattue Muurmanskiin, josta tuli valtava menestys. Hän jatkoi uraansa kirjailijana sarjalla muita sota-aiheisia teoksia, joista toisena ilmestyi Navaronen tykit vuonna 1957. Kirjan innoittajana oli Lerosin taistelu vuonna 1943 (Navarone on kuvitteellinen saari), ja kirja oli edeltäjänsä tapaan bestseller. Tuolloin mustalistattu elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Carl Foreman osti kirjan elokuvaoikeudet tuotantoyhtiölleen Open Road Films ja kirjoitti sen elokuvakäsikirjoituksen vuonna 1958, saaden myöhemmin sopimuksen Columbia Picturesin kanssa.[1]
Foreman oli alkujaan kaavaillut elokuvan päärooliin William Holdenia, jonka palkkavaatimusta pidettiin kuitenkin liian suurena. Joukko tunnettuja näyttelijöitä kieltäytyi roolista, kunnes lopulta roolin otti vastaan Gregory Peck. Peck palkattiin lopulta täsmälleen samoin ehdoin, jotka olivat aiemmin aiheuttaneet Holdenin jäämisen elokuvan ulkopuolelle. Maaliskuuhun 1960 mennessä muihin rooleihin oli valittu vaikuttava näyttelijäkaarti, johon lukeutuivat Anthony Quinn, David Niven, Anthony Quayle ja Stanley Baker. James Darren sai roolin Gidgetinä, koska hänen uskottiin teini-idolina tuovan elokuvalle nuorta yleisöä. Kirjan kaksi miespuolista kreikkalaista vastarintataistelijaa muutettiin elokuvassa naisiksi, jotta elokuvaan saataisiin puolestaan seksuaalista vetovoimaa. Alkujaan näihin rooleihin kaavailtiin kreikkalaista oopperatähti Maria Callasia ja tanskalaista näyttelijää Annette Stroybergia, mutta molemmat päätyivät luopumaan rooleistaan. Heidän tilalleen palkattiin Gia Scala ja Irene Papas. Kaikista näyttelijöistä vain Darren (24), Scala (26) ja Papas (34) olivat tarpeeksi nuoria ollakseen oikeasti toisen maailmansodan alempien tehtävien sotilaita. Suurin osa näyttelijöistä oli reippaasti yli 40-vuotiaita ja liian vanhoja ollakseen oikeasti maailmansodan erikoisjoukkojen sotilaita. Vanhaa roolitusta pilkattiin aikanaan lehdistössä. Elokuvan ohjaajaksi palkattiin alkujaan Alexander Mackendrick, mutta riidat Foremanin kanssa johtivat hänen korvaamiseensa J. Lee Thompsonilla.[1]
Foreman halusi alkujaan tehdä elokuvan kuvaukset Kyproksella, mutta tästä luovuttiin, kun alueen huhuttiin olevan ajautumassa sisällissotaan. Sen sijaan kuvauspaikaksi valikoitui Ródos Kreikassa. Elokuvan budjetti oli alkujaan 2 miljoonaa dollaria, mutta sen hinta kolminkertaistui elokuvan teon aikana. Tämä johtui etenkin logistisista ongelmista syrjäisine kuvauspaikkoineen sekä monimutkaisista taistelukohtauksista ja lavasteista. Kuvauksia varten rakennettiin esimerkiksi saksalaisen linnoituksen malli, josta tuli lopulta eekkerin kokoinen. Pyrotekniikkaa varten saatiin oikeita räjähteitä, ja lavasteena valmistui haaksirikkoutunut laiva. Kuvauksiin osallistui kaksi Yhdysvalloissa valmistettua hävittäjää ja 1 000 saksalaisia sotilaita esittänyttä kreikkalaista sotilasta.[1]
Elokuvan tuotanto kesti maaliskuusta lokakuuhun 1960. Kuvaaja Oswald Morris kuvasi 67 tuntia materiaalia, josta lopulta käytettiin 2,6 tuntia. Kuvatun materiaalin suhde käytettyyn oli 38:1, eli noin neljä kertaa tuon ajan tavallista elokuvaa suurempi. Kuvauksia Ródoksella tehtiin neljä kuukautta. Loput kuvaukset tehtiin Shepperton Studiosin tiloissa Lontoon ulkopuolella. Elokuvan myrskyssä haaksirikkoutuvaa laivaa esittävä kohtaus kuvattiin valtavassa vesialtaassa studiolla. 26. kesäkuuta kohtauksessa käytetyt keinotekoiset aallot pudottivat Peckin ja Quinnin, molempien saadessa vammoja. 8. syyskuuta saksalaisen linnoituksen lavasteet romahtivat, ja niiden jälleenrakennukseen käytettiin 280 000 dollaria. David Niven sai linnoituksen kuvausten aikana haavan ylähuuleensa, joka puolestaan aiheutti lähes kuolemaan johtaneen verenmyrkytyksen. Hän vietti kuusi viikkoa sairaalassa toipuen vielä viimeisiin ottoihinsa.[1]
Vastaanotto ja jälkimaine
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Navaronen tykit sai ensi-iltansa 26. huhtikuuta 1961. Seuraamassa olivat esimerkiksi kuningatar Elisabet II ja prinssi Philip. Yhdysvalloissa ensi-ilta järjestettiin kesäkuussa.[1]
Navaronen tykeistä tuli ensi-iltavuotensa suurmenestys, joka poiki 1970-luvulle ulottuvan sarjan samantapaisia toiseen maailmansotaan sijoittuvia suurtuotantoja. Näitä olivat Atlantin valli murtuu, Kotka on laskeutunut, Kotkat kuuntelevat, Kellyn sankarit, Likainen tusina, Suuri pakoretki, Taistelu Ardenneilla, Tora! Tora! Tora!, Viimeinen silta yli Reinin ja Yksi silta liikaa. Vuonna 1978 elokuva sai jatko-osan Navaronen haukat.[2]
Elokuva sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta, muun muassa parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen sarjoissa. Niistä se voitti erikoistehosteiden kategorian[3]. Golden Globes -gaalassa se palkittiin parhaana draamaelokuvana ja Dimitri Tiomkin parhaasta elokuvamusiikista, minkä lisäksi Thompson oli ehdolla parhaan ohjaajan palkintoon[4].
Video-oppaassa vuodelta 1994 Asko Alanen kutsuu Navaronen tykkejä sujuvaksi ja vauhdikkaaksi ja antaa sille neljä tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”erinomainen”.[5] Yle Teeman televisioesityksen alla heinäkuussa 2023 Helsingin Sanomien Timo Kuismin piti elokuvaa monin paikoin aikansa eläneenä pakollisine romanssikuvioineen ja kankeine roolitöineen: ”Toimintaa ja jännitystä on niukasti, mutta välillä innostutaan sentään pohdiskelemaan sodan ja tappamisen moraalia asetelmallisissa kohtauksissa, jotka ovat kuin suoraan teatterin lavalta.”[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Robert Niemi: 100 Great War Movies: The Real History Behind the Films, s. 147–150. ABC-CLIO, 2018. ISBN 978-1-4408-3386-1 (englanniksi)
- ↑ Nykänen, Vesa: Navaronen tykit oli Alistair MacLeanin jännitysromaanien ensimmäinen ja menestyksekkäin leffaversio Yle Teema. 28.07.2023. Viitattu 28.7.2023.
- ↑ Haku 'guns of navarone' awardsdatabase.oscars.org. Viitattu 28.7.2023.
- ↑ Haku 'guns of navarone' goldenglobes.com. Viitattu 28.7.2023.
- ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0
- ↑ Kuismin, Timo: Ruotsalaisten suosikkisarja Talot huokuvat historiaa sai jatkoa, sotaelokuva Navaronen tykit ei ole kestänyt aikaa. Helsingin Sanomat, 28.7.2023. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.7.2023.