Molenbeek-Saint-Jean

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Molenbeek-Saint-Jean
Molenbeek
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna
Molenbeekin sijainti pääkaupungissa Brysselissä
Molenbeekin sijainti pääkaupungissa Brysselissä
Valtio Belgia
Alue Bryssel
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 5,89 km²
Postinumero 1080









Molenbeek, viralliselta nimeltään ranskaksi Molenbeek-Saint-Jean ja hollanniksi Sint-Jans-Molenbeek, on yksi Brysselin pääkaupunkialueen yhdeksästätoista kunnasta. Vuonna 2014 Molenbeekissa oli noin 95 000 asukasta.[1]

Paikalla sijainneesta kylästä alettiin käyttää nimeä Molenbeek (suom. ”Myllypuro”) noin vuonna 985.

Varhaiskeskiajalla kylä oli katolisen pyhimyksen Gertrud Nivellesiläisen ihmeitä tekeväksi väitetyn lähteen sijaintipaikkana tunnettu pyhiinvaelluskohde.

Kylä liitettiin osaksi Brysseliä 1200-luvulla. Alue säilyi 1700-luvulle saakka pääasiallisesti maaseutumaisena.

Kunta jakautuu 2000-luvulla selkeästi kahtia: vauraaseen ja lähes pelkästään asumiskäyttöön keskittyneeseen yläosaan sekä tiheästi asutettuun työväenluokkaiseen alaosaan. Kunnassa, varsinkin keskustaajaman itäosassa asuu lähes 40 prosenttia väestöstä kattava, lähinnä marokkolaistaustainen muslimivähemmistö.

  1. Molenbeek St-Jean ibsa.irisnet.be. Arkistoitu 20.3.2016. Viitattu 22.3.2016. (ranskaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]