Marian paratiisi
Marian paratiisi | |
---|---|
Elokuvan juliste. |
|
Ohjaaja | Zaida Bergroth |
Käsikirjoittaja | |
Tuottaja | |
Säveltäjä | |
Kuvaaja | Hena Blomberg |
Leikkaaja | Samu Heikkilä |
Lavastaja | Jaagup Roomet |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Elokuvayhtiö Komeetta |
Levittäjä | Nordisk Film |
Ensi-ilta |
|
Kesto | 111 minuuttia |
Alkuperäiskieli | suomi |
Budjetti | 1 654 023 euroa[1] |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Marian paratiisi on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut draamaelokuva, jonka on ohjannut Zaida Bergroth. Elokuvan pääosissa ovat Pihla Viitala, Satu Tuuli Karhu, Saga Sarkola, Elina Knihtilä ja Tommi Korpela. Elokuva perustuu tositapahtumiin, ja sen päähenkilö on herätysliikkeen johtaja ja unisaarnaaja Maria Åkerblom (Viitala), jonka pyörittämä uskonnollinen lahko muutti Helsingin Meilahteen 1920-luvulla. Elokuvassa lahkossa asuva teini-ikäinen tyttö Salome (Karhu) alkaa kyseenalaistamaan lahkon opetuksia ja tekoja.[2] Elokuvaa kuvattiin Suomessa ja Virossa.[3]
Marian paratiisi sai maailmanensi-iltansa 6. syyskuuta 2019 Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla.[2][4] Teatteriensi-illan se sai Suomessa 4. lokakuuta 2019.[1]
Elokuvan lavastus - Jaagup Roomet - voitti parhaan lavastussuunnittelun Jussi-palkinnon.[5]
Elokuva kuvattiin pääosin Virossa. Elokuvan ideoi sen puolisonsa Daniel Kuitusen kanssa tuottanut Kaisla Viitala ja käsikirjoituksen laati Anna Viitala yhdessä Jan Forsströmin kanssa.[6] Kaisla ja Anna ovat elokuvan pääosan esittäjän Pihla Viitalan siskoja.
Rooleissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pihla Viitala | … | Maria Åkerblom |
Satu Tuuli Karhu | … | Salome |
Saga Sarkola | … | Malin |
Elina Knihtilä | … | Saga |
Tommi Korpela | … | Eino Vartiovaara |
Rein Oja | … | Lindgren |
Jan Korander | … | Lasse |
Sonja Kuittinen | … | palvelustyttö Anni |
Satu Mikkelinen | … | rouva Vartiovaara |
Ilkka Heiskanen | … | poliisipäällikkö |
Markku Maalismaa | … | syyttäjä |
Ruut Neves | … | Elsa |
Jarkko Lahti | … | asianajaja |
Juhani Laitala | … | tuomari |
Juha-Pekka Mikkola | … | vanginvartija Kalle |
Asko Sarkola | … | pappi |
Ruuben-Joosua Kaalep | … | Erik |
Arvosteluja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helsingin Sanomat Pertti Avola |
[7] | |
Hufvudstadsbladet Krister Uggeldahl |
[8] |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Marian paratiisi Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 15.8.2020.
- ↑ a b Maria's Paradise TIFF. Viitattu 15.8.2020.
- ↑ Tainola, Rita: Pihla Viitala näyttelee uutuuselokuvassa hurmossaarnaaja Maria Åkerblomia: ”Minua kiehtoi se, miten hän manipuloi ihmisiä.” Ilta-Sanomat. 11.7.2018. Viitattu 20.9.2019.
- ↑ Zaida Bergrothin ohjaama Marian Paratiisi saa ensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla Helsingin Sanomat. 14.8.2019. Viitattu 20.9.2019.
- ↑ Jussi-gaala Jussi-gaala 2020. Viitattu 9.9.2022.
- ↑ Arto Pajukallio: Elokuva-arvio: Marian paratiisi on Viitalan siskosten yhteisnäyttö kiistellystä lahkolaisjohtajasta Seura. 25.12.2021. Viitattu 21.9.2022.
- ↑ Avola, Pertti: Epäilyksen käärme valheiden paratiisissa. Helsingin Sanomat, 4.10.2019, s. B 5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31.12.2019.
- ↑ Uggeldahl, Krister: Manipulativ och förförisk Åkerblom. Hufvudstadsbladet, 4.10.2019, s. 22. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 31.12.2019. (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Marian paratiisi Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Marian paratiisi Elonet.