Tämä on lupaava artikkeli.

Kajaanin linna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kajaanin linna
Kajaanin linnan rauniot.
Kajaanin linnan rauniot.
Sijainti Kajaani
Koordinaatit 64°13′45″N, 027°43′58″E
Rakennustyyppi linna
Valmistumisvuosi 1619
Rakennuttaja Kaarle IX
Julkisivumateriaali harmaakivi
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Kajaanin linna (ruots. Kajaneborg[1], aiemmin myös Cajanaborg tai Cajaneborg) on 1600-luvulla rakennettu raunioitunut linnoitus Kajaanissa.

Harmaakivestä rakennettu linna sijaitsee Ämmä- ja Koivukoskien välissä olevalla saarella Kajaaninjoessa Kajaanin kaupungin keskustassa. Linna rakennettiin strategisesti arvokkaalle paikalle suojelemaan Täyssinän rauhassa Ruotsille siirtynyttä Kainuuta. Sen rakennustyöt aloitti Kaarle IX vuonna 1604.[2] Työt etenivät hitaasti, ja Kustaa II Aadolf määräsi ne keskeytettäväksi vuonna 1619.[3] Keskeneräistä linnaa käytettiin aluksi vankilana. Pietari Brahe sai sen omistukseensa 1650, ja hän muokkasi siitä aatelislinnan. Venäläiset valtasivat linnan ja räjäyttivät sen suuressa Pohjan sodassa vuonna 1716.[4] Sen sotilaallinen merkitys hävisi 1809, kun Suomesta tuli osa Venäjän keisarikuntaa. Linnasaari ja sen ylittävä silta säilyi kuitenkin tärkeänä Kajaaninjoen ylityspaikkana. Arkeologinen kiinnostus linnaa kohtaan heräsi 1930-luvulla, kun uuden teräsbetonisillan rakentamisen yhteydessä oli tehty esinelöytöjä. Sen jälkeen sitä on entisöity muutamaan kertaan, ja 1930-luvulla muun muassa korvattiin 1890-luvun korjaustöissä tehdyt tiilipaikkaukset harmaakivellä.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakentamisesta raunioksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kajaanin linna arkkitehti Jac Ahrenbergin ennallistamispiirroksessa vuodelta 1882.
Kajaanin linna rakennettiin Kajaaninjoen saarelle.

Kajaanin linnan rakennustyöt aloitettiin kuningas Kaarle IX:n käskystä vuonna 1604.[2] Perustustyöt aloitettiin vuonna 1604 ja itse rakentaminen 1605.[5] Kaarle IX perusti 1600-luvun alussa Pohjois-Suomeen sekä Oulun kaupungin että Kajaanin linnan. Hän halusi näin vahvistaa Ruotsin valta-asemaa Kainuussa, jonka maa oli saanut Täyssinän rauhassa vuonna 1595. Lisäksi linna suojaisi asukkaita ja uudisasukkailta venäläisten hävitysretkiltä.[6] Se oli valmistuttuaan Euroopan pohjoisin kivilinna.[7] 1900-luvun lopussa keskusteltiin siitä, että oliko paikalla ennen 1600-lukua linnaa tai muuta rakennusta. Aiempien rakennusten puolesta on esitetty, että sijainti oli strategisesti merkittävä.[8] Todisteita aiemmista rakennuksista ei ole löytynyt, ja siksi esimerkiksi Kainuun museon tutkija Heikki Rytkölä pitää oletusta aiemmista rakennuksesta liian rohkeana.[9]

Linnaa alettiin rakentaa Oulujärven itäpuolelle Kajaaninjoen koskessa olevaan saareen. Sen piti pystyä puolustautumaan mahdollisia piirittäjiä vastaan, ja sitä rakentamaan Kaarle IX lähetti muurimestari Isak Rasmuksenpojan. Rakennustyöt etenivät hitaasti, sillä alueella oli pulaa työväestä ja rakennusaineista. Kustaa II Aadolf määräsi 1619 rakennustyöt keskeytettäviksi. Tässä vaiheessa harmaakivestä tehty linna oli suorakaiteen muotoinen ja kummassakin päässä oli puolipyöreä tykkitorni.[6]

Linna jäi keskeneräiseksi, ja sitä käytettiin ensimmäisinä vuosikymmeninä vankilana.[10] Sitä pidettiin hyvänä vankein karkotuspaikkana, sillä se sijaitsi syrjäisessä erämaassa. Linnan tunnetuin vanki oli jesuiittoihin ja paaviin pitämiensä yhteyksien takia tuomittu Uppsalan yliopiston professori Johannes Messenius. Hän oli vankina Kajaanin linnassa lähes 20 vuoden ajan, ja hänet siirrettiin vuonna 1636 Ouluun.[6] Messenius kirjoitti vankiaikanaan moniosaisen historiateoksen, Scondia illustratan.[10]

Kreivi Pietari Brahe sai 1650 Kajaanin vapaaherrakunnan läänityksekseen, ja seuraavana vuonna Brahe perusti linnan yhteyteen Kajaanin kaupungin.[10] Brahe halusi, että hänen läänityksiään hoidettaisiin edustavista hallintorakennuksista, joten linna muutettiin vuosien 1661–1666 aikana aatelislinnaksi.[11] Rakennustöiden aikana linnaa korotettiin ja puiset asuinrakennukset korvattiin muuratuilla. Linnanpäällikkö Samuel Lång viimeisteli rakennustyöt 1665, jolloin sisäpihan muurit korotettiin ulkomuurien tasolle.[12] Kajaanin linna sai pitää paikkansa Kajaanin vapaaherrakunnan pääpaikkana vuoteen 1681, jolloin reduktion yhteydessä läänitys peruutettiin. Linnasta tuli jälleen voudin linna, jonka vastuulla oli myös alueen puolustus.[11]

Suuri Pohjan sota syttyi vuonna 1700, ja Kajaani ja sen lähikylät poltettiin vuonna 1712. Linnan komendantti, everstiluutnantti Johan von Meurman aloitti tämän jälkeen puolustuksen vahvistamisen. Tornien ylimpiä kerroksia muutettiin tykeille sopivaksi, muurien päälle laskettiin kolmen metrin paksuinen turvekerros, ovi- ja ikkuna-aukot peitettiin ja rannoille laskettiin erilaisia esteitä. Kajaanin linna oli Ruotsin viimeinen tukikohta Suomessa, kun Olavinlinna oli kukistunut 1714. Kajaanin linnan ulkopuolelle saapui maaliskuussa 1715 venäläisjoukko, joka vaati välitöntä antautumista. Puolustajat pitivät pintansa, ja venäläiset pysyivät poissa yli puolen vuoden ajan. Venäläiset palasivat joulukuussa, jolloin kenraali Fjodor Tšekin toi paikalle noin 4 000 miestä, kun linnan puolustajia oli vain noin 50.[11] Venäläiset piirittivät linnaa viisi viikkoa, kunnes komendantti Johan Henrik Fieandt suostui antautumaan 24. helmikuuta 1716.[13] Venäläiset olivat luvanneet päästää puolustajat vapaaksi ja antaa heidän säilyttää omaisuutensa. Lupauksia ei kuitenkaan pidetty, ja piirittäjät veivät mukanaan kaiken ja lähettivät sekä sotilaat että siviilit vankeina Turkuun tai Venäjälle. Kenraali Tšekin räjäytti linnan maaliskuussa 1716.[11]

Rauniolinnasta entisöintikohteeksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsin sota-arkiston kokoelmassa on säilynyt erilaisia rakennuspiirustuksia vuosilta 1729–1731 koskien suunnitelmaa Kajaanin linnan uudelleenrakentamiseksi.

Kajaanin linna palasi Ruotsille Uudenkaupungin rauhassa 1721, ja sen jälleenrakentamista harkittiin useaan otteeseen.[11] Linnassa oli pieni varuskunta 1790-luvulle saakka, mutta muurit kuitenkin rapistuivat ja sen kiviä käytettiin talojen kivijalkojen rakentamiseen.[10] Kun Suomesta tuli vuonna 1809 osa Venäjän keisarikuntaa, linna menetti kokonaan sotilaallisen merkityksensä. Linnasaari säilyi kuitenkin merkittävänä joen ylityspaikkana, ja vanhoja puusiltoja pidettiin kunnossa. Raunioiden päälle rakennettiin 1845 uusi puusilta, jota käytettiin melkein sata vuotta betonisillan rakentamiseen saakka. Puusillan perustuksien rakentamiseksi raunion keskiosaa madallettiin, ja sen perustuksiin käytettiin jonkin verran paikalta otettuja kiviä.[13]

Linnan raunioiden korjaustöihin ryhdyttiin ensimmäisen kerran vuonna 1890 Suomen senaatin myöntämän määrärahan ansiosta. Lisäksi Yleisten rakennusten ylihallitus, joka oli korjausten varsinainen suorittaja, käytti omia varojaan restaurointiin. Linna oli ollut tuolloin raunioina jo lähes kaksisataa vuotta, ja pohja ja huoneet olivat metrien paksuisen maa- ja kivikerroksen peitossa. Muurit olivat lisäksi niin huonossa kunnossa, että niiden pelättiin sortuvan. Restaurointisuunnitelman laati aikansa tunnetuin restaurointiarkkitehti Johan Jacob Ahrenberg. Linnaa restauroitiin kesinä 1890–1892 kehnosti: sortumia paikattiin tiilimuurilla ja raunioita madallettiin. Tiilipaikkaukset jäivät paikalleen, kun raunioita kunnostettiin uudelleen 1910–1911.[14]

Vanhasta puusillasta tuli liian kapea ja heikkokuntoinen autoliikenteen kasvulle 1900-luvun alussa. Uutta teräsbetonisiltaa alettiin rakentaa kesällä 1936. Sillan perustusten kaivamisen yhteydessä löytyneet esineet herättivät vaatimuksen raunioiden kunnostamisesta. Eduskunta myönsikin määrärahan kaivaus- ja restaurointitöille, jotka aloitettiin heinäkuussa 1937. Linnasta poistettiin monen metrin paksuudelta maa- ja kiviainesta ja sen muureja korjattiin ja korotettiin. Aiemmassa restauroinnissa tehdyt tiilimuuraukset korvattiin harmaakivellä. Kaivausten yhteydessä otettiin talteen noin 1 800 löytöä.[15] Kajaanin kaupungin aloitteesta linnassa suoritettiin uusi restaurointiprojekti 2001–2008. Museovirasto kunnosti hankkeen aikana muureja ja tutki rakennushistoriaa ja kaupunki rakensi saarelle kävelysillan. Raunioiden saavutettavuutta ja matkailua varten kehitettiin uudet opasteet ja luotiin restaurointiraportti ja verkkosivut.[16]. Vuonna 2014 Kajaanin linna siirtyi Metsähallituksen Luontopalveluiden hoitoon 28 muun arvokkaan kulttuuriperintökohteen joukossa .[17].

Arkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kajaani Castle ruins - tower remains
Kajaanin linnan tornin jäännökset

Linna rakennettiin lähiseuduilta louhitusta ja kerätystä luonnonkivestä. Muurikivet ovat vaihtelevan näköisiä, sillä rakentamiseen kelpasi moni kivilaji. Muuraamiseen käytettyä kalkkilaastia varten louhittiin kalkkikiveä todennäköisesti Paltamon Melalahdesta.[18] Linnojen ulkomuurit peitettiin usein ohuella kalkkilaastikerroksella, ja Kajaanin linnasta on säilynyt jäänteitä valkoisesta kalkkauksesta. Ikkunasyvennykset sen sijaan olivat punaiset.[19]

Vuonna 1619 valmistuneessa ensimmäisessä rakennusvaiheessa linnaan kuului kaksi pyöreää tykkitornia ja niiden välissä ollut yksikerroksinen ympärysmuuri. Linnassa oli lisäksi kaksi nelikulmaista patteria ja porttitorni pohjoisella portilla. Muurien sisäpuolella olleet rakennukset olivat puisia. Kehämuurin pituus oli noin 39 metriä, korkeus 9,6 metriä ja paksuus 3,6 metriä. Saarelle johti silta sekä pohjoisesta että etelästä. Pohjoinen silta oli 50 metriä ja eteläinen 91 metriä pitkä.[5] Portit olivat puolustuksen heikko kohta, ja niille oli suunnattu ampuma-aukkoja. Porttien edessä oli nostosillat, joiden rakenteesta ei ole juurikaan jäänyt tietoja.[20]

Puiset asuintilat korvattiin myöhemmin kivitaloilla. Koska niihin haluttiin holvatut katot, taloihin muurattiin neljä seinää, vaikka ne olivatkin kiinni kehämuurissa. Kivitalot noudattivat parituvan mallia: niiden keskellä oli porstua, josta oli käynti kahteen tupaan. Kansliarakennus oli kaksikerroksinen, ja sen välipohja oli puurakenteinen. Ylempiin kerroksiin kuljettiin ulkoportaita pitkin. Huoneiden kiviseinät olivat valkoiseksi kalkitut. Komendantin tuvassa oli tiililattia, ja muissa huoneissa todennäköisesti lautalattia.[21] Linnan pohjoismuuria vasten oli neljä huonetta, ruutikamari, tupa, porstua ja keittiö, jonka alla oli lisäksi kellari. Itäisen tornin toisessa kerroksessa oli vuodesta 1669 niin sanottu suuri sali.[12]

Maatutkaluotaukset ja koekaivaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ior Bock on kertonut Bockin perheen saagassa, että paikalla olisi aiemmin ollut toinen linna, jonka kaivossa olisi ristiretkiaikainen aarre. Tarina johti yksityisen yrityksen suorittamiin maatutkaluotauksiin, joissa havaitun heijastuman tulkittiin viittaavan suurehkoon noin 2,5 metrin syvyydessä olevaan metalliesineeseen. Museoviraston ylijohtaja Henrik Lilius esitti, että yksi mahdollinen selitys tutkakuvassa ilmenneelle heijastumalle voisi olla vanha tykki, joka olisi jäänyt maan alle. Myöhemmin Oulun yliopiston tutkijat tekivät samanlaisia havaintoja.[22] Arkeologi Kari Uotila teki maatutkan osoittamaan paikkaan kaivauksia kesäkuussa 2006 ja löysi 40 senttimetrin syvyydestä sähkökaapelin, joka todennäköisesti oli tutkassa näkynyt esine.[23] Kaivauksen mukaan paikalla ei sijaitse Bockin perheen saagan mainitsemaa kaivoa. Väitetyn syvällä maan alla sijaitsevan metalliesineen kohdalla oleva maakerros on muutenkin koskematon, joten siihen ei ole voitu kätkeä mitään. Joulukuussa 2006 Oulun yliopiston tutkijat eivät uusissa maatutkaluotauksissaan enää löytäneet näyttöä suuresta metalliesineestä.[22]

Kajaanin linna kaunokirjallisissa kuvauksissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kajaanin linnan päällikkö Fieandt linnaan paenneiden perheiden ympäröimänä. Carl Larssonin kuvitusta Välskärin kertomuksiin vuodelta 1884.

Zachris Topeliuksen historiallisessa romaanissa Välskärin kertomuksia sivutaan kahteen otteeseen Kajaanin Linnaa ja sen historiaa. Romaanin ensimmäisessä jaksossa yksi päähenkilöistä, ratsumestari Kustaa Bertel, kohtaa vuonna 1635 linnassa rakastettunsa ruhtinatar Regina von Emmeritzin. Juonen käänteissä tavataan myös linnan kuuluisin vanki, ruotsalainen historioitsija Johannes Messenius ja valtapoliittisiin vehkeilyihinsä sortuva katolinen jesuiitta Hieronymus. Romaanin kolmannessa jaksossa Suuren Pohjan sodan aikana vuonna 1716 Perttilä/Bertel-suvun myöhempi edustaja Kustaa Bertelsköld, taistelussa haavoittunut karoliini, kokee linnassa vaimonsa kanssa venäläisten piirityksen ja linnan antautumisen. Tapahtumissa ovat mukana myös todelliset historialliset henkilöt, linnanpäällikko Johan Henrik Fieandt sekä sittemmin kautta Euroopan suurta mainetta saavuttanut paltamolaissyntyinen voimamies Daniel Cajanus, ”Pitkä Taneli”, joka Topeliuksen tarinassa kolmetoistavuotiaana poikasena räjäyttää linnan ruutikellarin ja aikaansaa näin vihollisen valtaaman Kajaanin linnan tuhoutumisen.

Linnan piiritystä ja sinne paenneiden naisten ja lasten hätää kuvasi nuori Eino Leino ensimmäisessä painetussa runossaan Kajaanin linna (Hämeen Sanomat 26.9.1890). Runossa sääli ja sotilaan velvollisuuden tunnot kamppailevat linnan ankaran päällikön Fieandtin mielessä. Myös Ilmari Calamniuksen runossa Mennyttä muistellessa, tulevaa toivoessa Kajaanin linnan rauniot herättelevät ensin mieleen sotaisia kuvia menneisyydestä, mutta runoilija julistaa uudenlaisen linnan rakentamista, missä lippuna liehuu ”valon aate” ja linnan haltijana hallitsee ”hengen voima”. Kajaanissa järjestetyissä kansanopistoarpajaisissa 1896 lausuttu runo ilmestyi myös painettuna Pohjalaisen osakunnan Joukahainen-albumissa (nro 11, 1897).

Kajaanilaisen toimittaja-kirjailija Jussi Kukkosen eräissä historiallisissa romaaneissa Kajaanin linna näytteli niin ikään tärkeää osaa. Kainuu palaa -romaani (1942) liittyy ns. sarkasodan nimellä tunnettuun venäläisten hävitysretkeen Kajaanin seudulle vuonna 1712. Romaanissa linna toimii tukikohtana paikallisten talonpoikien sissitoiminnalle, jolla yritettiin vastustaa maahantunkeutujaa. Henkilögalleriaan kuului myös huonomaineinen majuri Simo Affleck ("Hurtta"). Vangittu karoliini (1946), joka kertoo Kajaanin linnan päällikön Johan Henrik Fieandtin ja hänen perheensä tarinan, alkaa linnan puolustustaistelusta ylivoimaista vihollista vastaan. Myös Kukkosen kirjassa Daniel Cajanus on romaanihenkilönä mukana seuraten Fieandtin perhettä vankeuteen ja heidän pakomatkallaan takaisin vapauteen.

Vuonna 2010 ilmestyneessä runoelmassaan Kajaneborg 1636 suomenruotsalainen runoilija Lars Huldén on kuvannut linnan kuuluisien vankien, historioitsija Johannes Messeniuksen sekä runoilija ja seikkailija Lars Wivalliuksen elämää ja mietteitä heidän pitkien ja raskaiden vankilavuosiensa aikana 1600-luvulla. Messeniuksen kohtaloa linnan vankina on käsitellyt myös Juha Seppälä näytelmässään Kajaanin linnan vanki, joka sai kantaesityksensä Kajaanin kaupunginteatterissa vuonna 2001.

Kajaanin 300-vuotispostimerkki.

Postimerkkejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

7. heinäkuuta 1951 Suomessa julkaistiin ruskea 20 markan arvoinen postimerkki Kajaanin kaupungin 300-vuotisjuhlien kunniaksi. Postimerkissä näkyy Kajaanin linnan raunioiden lisäksi Koivukosken voimalaitos sekä Jac Ahrenbergin piirtämän Kajaanin kirkon (1896) ja Carl Ludvig Engelin suunnitteleman Kajaanin raatihuoneen (1831) tornit.[24]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Gardberg, C. J. & Welin, Per-Olof: Suomen keskiaikaiset linnat. Suomentanut Savolainen, Irma. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1993. ISBN 951-1-11992-3

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Svenska ortnamn i Finland - Institutet för de inhemska språken kaino.kotus.fi. Viitattu 1.5.2021.
  2. ↑ a b Kajaanin linnan historiaa Kajaaninlinna.fi. Arkistoitu 19.9.2013. Viitattu 16.9.2013.
  3. ↑ Katso suorana: Kajaanin linna räjäytetään taas – 1700-luvun tykit ja tulishow Yle Uutiset. Viitattu 30.11.2020.
  4. ↑ Kajaanin linna yle.fi. Viitattu 30.11.2020.
  5. ↑ a b Linnan ensimmäinen rakennusvaihe 1604 - 1619 Kajaaninlinna.fi. Arkistoitu 10.6.2014. Viitattu 16.9.2013.
  6. ↑ a b c Gardberg & Welin, s. 131.
  7. ↑ Vuoden 2004 näyttelyt Kainuun museo. Arkistoitu 7.2.2012. Viitattu 16.9.2013.
  8. ↑ Nikoskinen, Yrjö. Oliko Kajaanissa linna jo aikaisemmin?. Kainuun Sanomat 9.8.1996.
  9. ↑ Hyttinen, Simo. Tutkijan arvio johtopäätöksistä: Lähteitä käytetty ilman kritiikkiä. Kainuun Sanomat. 4.10.1996, s. 10.
  10. ↑ a b c d Kajaanin linna Linnasta linnaan. Arkistoitu 24.4.2014. Viitattu 16.9.2013.
  11. ↑ a b c d e Gardberg & Welin, s. 132–133.
  12. ↑ a b Linnan toinen rakennusvaihe 1660-luvulla Kajaaninlinna.fi. Arkistoitu 10.6.2014. Viitattu 16.9.2013.
  13. ↑ a b Linnasta linnanraunioksi Kajaaninlinna.fi. Arkistoitu 10.6.2014. Viitattu 16.9.2013.
  14. ↑ Linnanraunion varhaiset restauroinnit Kajaaninlinna.fi. Arkistoitu 10.6.2014. Viitattu 16.9.2013.
  15. ↑ Esiinkaivaminen ja restaurointi vuonna 1937 Kajaaninlinna.fi. Arkistoitu 10.6.2014. Viitattu 16.9.2013.
  16. ↑ Restaurointihanke 2001 - 2008 Kajaaninlinna.fi. Arkistoitu 19.9.2013. Viitattu 16.9.2013.
  17. ↑ Rauniolinnoja ja muinaisjäännöksiä Museovirastolta Metsähallituksen haltuun Kajaaninlinna.fi. Viitattu 11.1.2021.
  18. ↑ Rakennusmateriaalit Kajaaninlinna.fi. Arkistoitu 10.6.2014. Viitattu 16.9.2013.
  19. ↑ Muurien pystyttäminen Kajaaninlinna.fi. Arkistoitu 10.6.2014. Viitattu 16.9.2013.
  20. ↑ Sillat ja nostosillat Kajaaninlinna.fi. Arkistoitu 10.6.2014. Viitattu 16.9.2013.
  21. ↑ Puutaloista kivitaloihin Kajaaninlinna.fi. Arkistoitu 10.6.2014. Viitattu 16.9.2013.
  22. ↑ a b Mainio, Tapio. Pronssista tykkiä etsittiin maatutkalla Kajaanissa. Helsingin Sanomat 6.12.2006
  23. ↑ Kultaisen pukin sijaan löytyi sähkökaapeleita Rakennusperinto.fi. 13.6.2006. Arkistoitu 8.10.2011. Viitattu 16.9.2013.
  24. ↑ Postimerkit, Kuopassa.net

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kajaanin linna.
  • Heikkinen, Reijo: Kajaanin linna: Västinki vuosisatojen virrassa. Kajaani: Kainuun museo: Lönnrot-instituutti, 2004. ISBN 951-800-290-8
  • Gardberg, C.J.: Kivestä ja puusta. Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2002. ISBN 951-1-17423-1
  • Palokangas, M., Haaranen, V., Hakavuo, T., Tukiainen, A., Mustonen, A. ja Ahto, S. (toim.): Keski- ja Pohjois-Suomen rauniolinnat, s. 49–78. Helsinki: Sotasokeat ry, 1978. ISBN 951-95019-6-7
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kajaanin_linna&oldid=22783793”