Kainuunkylä
Kainuunkylä on kylä Ylitornion kunnassa Tornionjoen varrella, noin kaksitoista km etelään Ylitornion kuntakeskuksesta, ja 50 km pohjoiseen Tornion keskustasta. Kainuunkylän ala-aste lakkautettiin vuonna 2005 oppilaitten puutteen ja kunnan säästötoimien takia.[1] Kylässä toimi vielä 1970-luvulla kaksi kauppaa, posti ja baari; vuonna 2010 kyläkauppa, viimeinen julkinen rakennus, lopetettiin.
Tunnettiin ennen nimellä Helsinginkylä, joka on suomennos ruotsinkielisestä sanasta Helsingby.[2]
Historiaa lyhyesti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kainuunkylä on Tornionlaakson keskiaikaisen asutuksen ydinaluetta. Alueella on tehty arkeologisia kaivauksia, jotka osoittivat että pysyvää asutusta alueella on ollut jo 1060-luvulta lähtien. Kannala -nimisen tilan pihapiirissä on suoritettu arkeologisia kaivauksia 1970-luvulla. Kainuunkylän rakennuskanta on perinteistä. Vanhimmat asuinrakennukset ovat peräisin 1700-luvulta. Huitaperissä, ison Mustajärven rannalla, Rousunvaarassa ja Kierivaaran rinteillä löytyy rakkakuoppia, kiviaidalla eristettyjä viljelystarhoja, vanhoja kvartsikiven louhospaikkoja sekä asuinpainanteita. Kainuunkylän koulu aloitti toimintansa syksyllä 1895 yksityisen kannatusyhdistyksen kouluna Pekanpään pirteissä ja jatkoi 1896 kunnan omistuksessa.Vuonna 1923 tapahtui koulupiirin jako. Poikkilahdessa koulutoiminta jatkui ja Kainuunkylän piirin pohjoisosasta muodostettuun piiriin syntyi toinen koulu.[3]
Kainuunkylän saaret
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaarojen ympäröimät saaret sijaitsevat Tornionjoen suistossa. Niillä on harjoitettu viljelyä ja laidunnusta, ja maisemalle antavat ominaispiirteensä myös tulvaniityt. Saaret ovat merkittävä lintujen pesimisalue.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kainuunkylän kansakoulu
- ↑ Wahlberg, Erik: Finska ortnamn i norra Sverige (Tornedalica nr 2), 1963.
- ↑ Lassila, Juhani, Lapin koulutushistoria -Oulun yliopisto, 2001.
- ↑ Kainuunkylän saaret, Natura 2000 -alue (Arkistoitu – Internet Archive)