Köyhyys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jakartan slummeja

Köyhyys on sosiaalipolitiikan käsite, jolla kuvataan ihmisen tai kokonaisten väestönosien taloudellista ja usein myös sosiaalista syrjäytymistä. Köyhyyteen voi liittyä esimerkiksi huonolaatuista tai riittämätöntä ravintoa, koulutusta tai terveydenhuoltoa sekä olemattomia mahdollisuuksia vaikuttaa omiin elinoloihin ja yhteiskuntaan.[1]

Köyhyys liittyy sekä vaikeuteen hankkia absoluuttisesti välttämättömiä hyödykkeitä että vaikeutta elää yleisesti ihmisarvoisena pidettyä elämää.[2] Euroopan komission määritelmän mukaan köyhyys on sitä, ettei yksilöllä ole mahdollisuutta osallistua siihen elämäntapaan, jota hänen kotimaassaan pidetään hyväksyttävänä.[3]

Eräisiin aatteisiin kuuluu asketismin ihanne, joka pitää itse valittua köyhyyttä positiivisena ja haluttavana asiana.

Määritelmiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Köyhyydellä tarkoitetaan Euroopan komission käyttämän määritelmän mukaan sitä, että ihmisellä ei ole materiaalisia, kulttuurisia ja sosiaalisia mahdollisuuksia osallistua siihen elämäntapaan, jota heidän kotimaassaan pidetään hyväksyttävänä.[2]

Köyhyys voidaan jakaa absoluuttiseen ja suhteelliseen köyhyyteen. Absoluuttiseksi köyhyydeksi tai puutteenalaisuudeksi sanotaan tilaa, jossa ravinnon, vaatetuksen ja asumisen fysiologisia vähimmäisedellytyksiä ei pystytä tyydyttämään. Suhteellinen köyhyys aiheuttaa etenkin sosiaalista syrjään joutumista ja psyykkistä kuormitusta. Adam Smith kuvasi 1700-luvulla suhteellista köyhyyttä toteamalla, että paidan ja kenkien välttämättömyys perustuu osaksi siihen, että ilman paitaa tai kenkiä esiintymistä pidetään yleisesti häpeällisenä.[2] Tutkija Pasi Moision mukaan suhteellisella köyhyydellä tarkoitetaan kykenemättömyyttä saavuttaa miniminä yleisesti pidettyä elintasoa tai säädyllistä elämää taloudellisten resurssien puutteen vuoksi tai sitä, että ihmiselle aiheutuu toimintarajoitteita normaaliksi pidetyssä arkielämässä sen vuoksi, ettei hänellä ole varaa hankkia toiminnan kannalta välttämättömiä hyödykkeitä tai palveluita. Jopa sanomalehti saatetaan katsoa välttämättömäksi perushyödykkeeksi. Euroopan tilastoviranomaisen Eurostatin käyttämä suhteellinen köyhyysraja perustuu oletukseen, että esimerkiksi kahden aikuisen talous tarvitsee 1,5-kertaiset tulot saavuttaakseen saman elintason kuin yksin asuva.[4]

Yleisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alle dollarilla päivässä elävän väestön osuus eri valtioissa.

Noin kahdella kolmasosalla maapallon asukkaista oli vuonna 2018 käytettävissään alle kymmenen dollaria päivässä ja puolet eli alle viidellä dollarilla päivässä.[5]

Noin 85 prosenttia maailman väestöstä joutui tulemaan toimeen alle 30 dollarin päivätuloilla vuonna 2013. Kymmenesosa elää äärimmäisessä köyhyydessä eli alle 1,9 dollarin päivätuloilla.[6]

Suomessa 14 prosenttia kansalaisista eli köyhyysrajan alapuolella vuonna 2017 eli heidän kotitaloutensa käytettävissä olevat tulot olivat alle 60 prosenttia väestön käytettävissä olevasta mediaanitulosta, joka on huomattavasti keskituloa pienempi suure. Köyhyysrajan alapuolella elävien osuus lähes kaksinkertaistui vuosina 2004–2017 noin kahdeksasta prosentista noin 13 prosenttiin.[7] Pitkittyneessä köyhyydessä elävien osuus yli kaksinkertaistui vuosina 2005–2014 1,2 prosentista 2,6 prosenttiin[8]. Vuoteen 2007 asti tilastoitiin erikseen vieläkin köyhempää väestöä eli niitä, joiden kotitalouden tulot jäivät alle 40 prosenttiin. Kyseisen väestöryhmän osuus kasvoi vuosina 1995–2007 1,4:stä 2,3 prosenttiin.[9]

Pienituloisimman väestökymmeneksen keskitulo kasvoi huomattavan paljon vähemmän keskituloisiin verrattuna vuosina 1993–2004 ollen vuonna 2004 jo lähes 20 prosenttia köyhyysrajan alapuolella[7].

Euroopan tilastoviranomaisen Eurostatin käyttämä kuudenkymmenen prosenttiin köyhyysraja korreloi hyvin kansalaisten kokeman köyhyyden kanssa, sillä aikuisväestöstä kahdeksan prosenttia koki omaavansa toimeentulo-ongelmia vuonna 2004 mikä oli sama kuin suhteellisesti köyhien osuus. Köyhyysraja lasketaan erikseen eri kotitaloustyypeille, ja se perustuu esimerkiksi siihen oletukseen, että kahden aikuisen talous tarvitsee vain 1,5-kertaiset tulot saavuttaakseen saman elintason kuin yksin asuva. Käytetyt painokertoimet on sovittu kuitenkin ilman, että ne perustuisivat suurelta osin tutkimustietoon.[10] Raja oli Suomessa vuonna 2020 yksin asuvalla 1 277 euroa ja pariskunnilla 958 euroa henkeä kohden. Kaksilapsisen kahden huoltajan perheen köyhyysrajana pidettiin 3 192 euroa perhettä kohti, jos lapset olivat yli 13-vuotiaita.[11]

Vammaisköyhyyttä ei tilastoida Suomessa, mutta Vammaisfoorumin vuonna 2018 laatimassa kyselyssä noin 54 prosenttia työikäisistä vammaisista ilmoitti kokeneensa köyhyyttä edeltäneen kahden vuoden aikana. Yli kolmanneksen tulot eivät olleet riittäneet terveellisen ruoan hankkimiseen ja lähes kolmanneksella ei edes terveydenhuoltoon tai välttämättömiin lääkkeisiin. Kuntoutustuella elävistä 86 prosenttia kuului köyhyyttä kokeneiden ryhmään, työttömyyskorvauksella elävistä 80 ja kokoaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä elävistä 53 prosenttia. Vain 15 prosenttia vastaajista osallistui työelämään ja heistäkin 41 prosenttia oli kokenut köyhyyttä edeltäneen kahden vuoden aikana.[12]

Köyhyyden haitat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riippumattomassa OECD:n raportissa on todettu, että tuloerojen kasvu heikentää kansantalouden kasvua.[13][14]

Köyhyyden on havaittu lisäävän merkittävästi riskiä sairastua elinikää lyhentäviin sairauksiin.[15] Köyhyydellä on lisäksi lukuisia haitallisia yksilötason vaikutuksia. Köyhyyteen liittyy esimerkiksi merkittävästi kohonnut kuolleisuusriski. Tämän on havaittu selittyvän suureksi osaksi sillä, että suurempituloiset nukkuvat pidempään ja sikeämmin, mikä suojaa heitä esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksilta sekä dementialta.[16]

Köyhyys vähentää myös mahdollisuuksia solmia sosiaalisia suhteita ja löytää puoliso, koska kodin ulkopuolella tapahtuvaan harrastustoimintaan osallistuminen edellyttää usein rahankäyttöä.[17]

Tutkimuksissa on todettu, että köyhyys heikentää jopa ihmisen ajattelukykyä. Koska köyhyydessä joutuu jatkuvasti murehtimaan rahojen riittämistä päivittäisiin menoihin ja laskuihin, kuormittaa se aivoja ja jopa laskee ihmisen älykkyysosamäärää. Vastaavasti huomattiin eräässä tutkimuksessa köyhien Villupuramin ja Tiruvannamalain alueen sokeriplantaaseilla tekevien intialaisten viljelijöiden älykkyysosamäärän nousseen joka vuosi heidän vaurastuttuaan sadonkorjuun jälkeisen rikastumisen myötä. Viljelijät testattiin sekä ennen että jälkeen sadonkorjuun. Professorien mukaan testimenestyminen sadonkorjuun jälkeen johtui siitä, etteivät rahahuolet enää kuormittaneet viljelijöiden aivoja. Myös virheiden määrä ja reaktioajat paranevat tutkijoiden mukaan vaurastumisen ja taloudellisen turvallisuuden seurauksena.[18]

Yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston vuonna 2010 julkaiseman tutkimuksen mukaan vaurastuminen toisi myös onnea, mutta vaurastumisen tuoma onnellisuus ei enää kasvaisi 75 000 dollarin (61 000 euron) vuositulon saavuttamisen jälkeen.[18] Nobel-palkittu professori Angus Deaton kuitenkin kirjoitti, että tältä näyttää vain lineaarisella asteikolla. Onnellisuus on tilastojen perusteella logaritmisesti sidoksissa bruttokansantuotteeseen (BKT) siten, että prosentin korkeampi bruttokansantuote vastaa yhtä suurta lisäystä onnellisuudessa riippumatta siitä, miten rikkaasta maasta on kyse.[19]

Köyhyys lisää myös ennenaikaisten synnytysten riskiä, vähentää vastasyntyneiden painoa ja lisää rintaruokinnan epäonnistumisen mahdollisuutta.[20][21] Liverpoolin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että köyhyys lisää riskiä sairastua mielenterveyden häiriöihin lapsilla 40 prosenttia ja äideillä 44 prosenttia.[22] Köyhyys voi aiheuttaa esimerkiksi ahdistusta ja näköalattomuutta.[23]

Köyhyyden väheneminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanpankin arvion mukaan vuonna 2015 äärimmäisessä köyhyydessä eli alle 1,25 dollarin päivätuloilla eli 702 miljoonaa ihmistä, kun vuonna 1990 luku oli 1 750 miljoonaa.[24] Prosentteina luvut olivat 37,1 % ja 9,6 %. Absoluuttinen köyhyys oli vuonna 2015 ensimmäistä kertaa ikinä alle 10 %.[25]

YK:n tavoite puolittaa äärimmäinen köyhyys vuosina 1990–2015 toteutui etuajassa. Vuonna 1990 ihmisistä 43 % eli alle 1,25 dollarilla päivässä, vuonna 2008 enää 22 %, ja lasku jatkui. Vuonna 1981 osuus oli 52 %. Ensimmäistä kertaa sekä äärimmäisen köyhien väestöosuus että heidän lukumääränsä vähenivät kaikilla kuudella alueella (vuodesta 2005). Saharan eteläpuolisessa Afrikassa äärimmäinen köyhyys koski ensi kerran alle puolta kansasta (47 % vuonna 2008). Itä-Aasiassa alle 1,25 dollarilla päivässä eli 77 % vuonna 1981 ja 14 % vuonna 2008. Luvuissa on korjattu inflaatio ja ostovoima.[26][27]

Talouskasvu ja köyhyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanpankin tutkijat David Dollar ja Aart Kraay (2002) osoittivat, että keskitulojen kasvaessa köyhimmän viidenneksen tulot kasvoivat samassa suhteessa. Tutkimuskirjallisuudessa todetut kasvua lisäävät politiikat ja instituutiot eivät lisänneet tuloeroja. Näitä olivat avoimuus kaupalle, makrotaloudellinen vakaus, rajoitettu julkinen sektori, finanssitalouden kehittyneisyys, vahva omaisuudensuoja ja laillisuusperiaate. Itse asiassa julkisen sektorin pienuus ja korkean inflaation välttäminen näyttäisivät jossain määrin lisäävän köyhimpien osuutta tuloista. Kasvua lisäävät instituutiot auttavat siten köyhiä siinä missä muitakin, myös talouskuri (fiscal discipline).[28]

Julkiset sosiaalimenot, demokraattiset instituutiot, peruskouluun osallistuminen, maatalouden tuottavuus ja muut (myös) köyhiä hyödyttävät käytännöt ja instituutiot eivät vaikuttaneet köyhien osuuteen tuloista. Niillä ei ollut myöskään vankkaa yhteyttä talouskasvuun. Sosiaalimenojen osuus julkisista menoista jopa heikensi köyhien osuutta tuloista, mutta ero ei ollut aivan tilastollisesti merkitsevästi. Köyhien osuus tuloista nousi hieman maan tulotason noustessa, mutta tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Kasvun ja köyhyyden poistamisen suhde ei ole eronnut eri ajanjaksoina, ei muutu kriiseissä ja on sama rikkaissa ja köyhissä maissa. Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että kasvua lisäävän politiikan, kuten talouskurin ja kaupan avoimuuden pitää olla köyhyyden vähentämispolitiikan keskiössä.[28]

Toisessa vuonna 2013 valmistuneessa tutkimuksessa Dollar, Kraay ja Yalen Tatjana Kleineberg tutkivat datan 118 maasta neljältä tuoreimmalta vuosikymmeneltä. Talouskasvu oli jälleen tärkein köyhimmänkin viidenneksen elintasoa parantava tekijä ja jälleen saatiin sellainen tulos, että köyhimmän viidenneksen suhteellinen osuus tuloista muuttui vain vähän, eikä se riippunut keskitulon muutoksista. Tulokset pätivät riippumatta epätasa-arvon muutoksista ja maakohtaisista kasvutekijöistä ja osoittivat, että on vaikeaa löytää keinoja vaikuttaa köyhimpien tulo-osuuteen.[29]

YK:n UNDP:n raportti kertoi inhimillisen kehityksen mittareiden osoittavan huomattavaa paranemista 2000-luvulla. Syynä tähän on kaupan kasvu. Globalisaatio on vähentänyt kaupan esteitä ja levittänyt tuotantoketjuja valtionrajojen yli. Tämä on kiihdyttänyt köyhien maiden talouskasvua.[30]

Köyhyys kehittyvissä maissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Köyhyys on puutetta puhtaasta juomavedestä, huonoa ravintoa tai suoranaista nälkää, surkeita asuinoloja, olematonta sanitaatiohygieniaa, terveydenhuollon puutetta ja lukutaidottomuutta. Edelleen köyhyyttä ovat koulutuksen puute, syrjäytyneisyys yhteiskunnasta, turvattomuus, epätasa-arvo, huonot ihmisoikeudet, saastunut ympäristö tai ympäristön huono tila. Köyhillä ihmisillä on myös puutetta ajasta, sillä päivän valoisat tunnit saatavat mennä juomaveden, polttopuiden ja päivän aterian hankkimiseen. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa naiset ja tytöt joutuvat kävelemään vedenhaussa useita kilometrejä päivittäin. Kehitysmaissa elää myös paljon ihmisiä, joilla ei ole käytettävissään sähköä tai sähköverkon laatu on huono. Tosin kehittyneemmissä kehitysmaissa lähes 100%:lla on ainakin jonkinlainen yhteys sähköverkkoon.[31] Köyhyys kuitenkin suuresti vaihtelee kehitysmaasta toiseen esim. Kiinassa äärimmäisessä köyhyydessä eläviä on alle prosentti ja joissakin Saharan Eteläpuolisen Afrikan maissa köyhiä on yli puolet väestöstä.[32]

Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan 800 miljoonaa ihmistä kärsii jatkuvasta nälästä. Noin miljardilla ihmisellä ei ole saatavillaan juomakelpoista vettä, ja noin 2,5 miljardia ihmisistä elää ilman kunnollista saniteettihuoltoa, eli vailla vessaa ja viemäröintiä.lähde?

Huonon hygienian ja puuttuvan terveydenhuollon vuoksi tartuntataudit ovat yleisiä. YK on arvioinut 11 miljoonan lapsen kuolevan vuosittain nälkään ja erilaisiin torjuttavissa oleviin tauteihin, kuten ripuliin. Kehitysmaissa malaria on yleinen vitsaus, samoin tuberkuloosi ja HIV/AIDS. Kaikkiaan köyhyyden vuoksi – sairauksiin ja nälkään – kuolee YK:n mukaan vuosittain miljoonia ihmisiä.lähde?

Kehitysmaiden aikuisista jopa kolmasosa on luku- ja kirjoitustaidottomia, eikä yli 100 miljoonalla lapsella ole mahdollisuutta käydä koulua. Kehitysmaiden asukkaista kymmenet miljoonat elävät järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella; heillä ei ole henkilökortteja eikä heitä ole merkitty mihinkään rekisteriin. Virallisesti heitä ei ole olemassa. Unicefin arvion mukaan kehitysmaihin joka vuosi syntyvistä lapsista 55 prosenttia jää rekisteröimättä.lähde?

Köyhyys nähdään laajalti yhtenä keskeisimmistä sosiaalisista ongelmista. Kansainvälinen kehitysyhteisö pitää kehitysparadigmanaan nykyään "köyhyyden vähentämistä" (poverty reduction). Aiemmin teollistuminen ja modernisaatio nähtiin ratkaisuina köyhyyden ongelman voittamiseksi. Toisaalta kehityskriitikot ovat arvostelleet köyhyyden käsitettä siitä, että sillä kuvataan ulkoapäin ihmisten elämää kurjaksi välittämättä ihmisten omasta arviosta. On väitetty, että useat virallisesti köyhiksi luokitellut elävät subjektiivisesti tarkasteltuna onnellista ja materiaalisesti tarpeeksi rikasta elämää.

Köyhyys teollisuusmaissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös teollisuusmaissa esiintyy köyhyyttä. Teollisuusmaiden köyhyys on usein suhteellista köyhyyttä erotuksena absoluuttista köyhyydestä. Teollisuusmaissa köyhiksi kutsutaan ihmisiä, joilla on huomattavasti vähemmän varallisuutta kuin kansalaisilla keskimäärin. Ympärillä olevien ihmisten elintason ollessa korkea köyhä jää paitsi monista yhteisön ihmisten tavallisiksi katsomista asioista ja voi syrjäytyä tavallisesta elämästä. Erityisesti kouluttamattomat, maahanmuuttajat ja syrjäytyneiden lapset ovat köyhyyden riskiryhmässä. Eurostat mittaa köyhyyttä myöskin laskemalla kuinka monella ei ole varaa esim. pesukoneeseen, autoon, lämmitykseen jne.

Suomalaiset sosiaalipolitiikan ja köyhyyden tutkijat Olli Kangas ja Veli-Matti Ritakallio toteavat, että köyhyydessä on kysymys sosiaalisen toimintakyvyn rajoittuneisuudesta, jolla tarkoitetaan sitä, että "henkilöllä ei ole mahdollisuus elää ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevalla tavalla". He toteavat, että tämä on tutkijoiden keskuudessa yleisesti vallitseva ajatus.[33].

Länsimaissa köyhyyden esiintyminen vaihtelee. Ruotsin kaltaisessa sosiaalisessa hyvinvointivaltiossa se ei ole kovin suurta, vaikka etuuksia on sielläkin vähennetty 2000-luvulla. Sen sijaan Yhdysvallat poikkeaa muista länsimaista, sillä siellä köyhyys on verraten yleistä. Etenkin musta väestönosa kärsii köyhyydestä ja laaja köyhyys on vaikuttanut esimerkiksi rikollisuuden yleistymiseen. OECD:n mukaan noin 18% amerikkalaisista elää köyhyydessä.[34]

Köyhyys Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa köyhyysrajaksi määritellään tilastoissa kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen perusteella se tulomäärä, joka on 60 prosenttia yhteenlaskettujen käytettävissä olevien tulojen mediaanista eli jolle jää 60 % tai alle keskituloisen kotitalouden käytettävissä olevista rahatuloista.[35] 90-luvun alkupuoliskolta alkaen tällaisten ihmisten osuus kansasta on kasvanut alle 8 %:sta nykyiselle 12–14 % tasolle.[35] Kotitaloudet, joiden tulot jäävät tuota pienemmiksi, luokitellaan pienituloisiksi kuten myös kotitalouden kaikki jäsenet. Köyhyyden raja on ollut vuonna 2008 yksinasuvalla 1 150 € kuussa[36] ja 1 190 € (2014).[35]Lisäksi pienituloisuutta voidaan mitata käyttämällä rajoja 40 % ja 50 %.[37]

Ihmisen katsotaan tarvitsevan Suomessa rahaa muun muassa kohtuullisina pidettävien asumismenojen kattamiseen, terveydenhoitoon ja välttämättömästä oman auton käytöstä aiheutuviin kustannuksiin sekä muihin työmatkakustannuksiin. Näiden lisäksi tarvitaan rahaa niin sanottuun yleiskulutukseen, joka oli yksinasuvalla aikuisella vuonna 2007 keskimäärin 500 ja kahden aikuisen taloudessa asuvalla 420 euroa kuussa. Vuonna 2001 katsottiin lisäksi, että velkajärjestelyyn päässeiden henkilöiden välttämättöminä yleisinä elinkustannuksina tuli pitää 458 euroa, jos henkilö asui yksin ja 384 euroa, jos henkilö asui toisen aikuisen kanssa. Lisäksi hyväksyttiin opintolainan hoitomenot.[38]

Verrattaessa erityyppisiä kotitalouksia keskenään, havaitaan että köyhyys on yleisintä yksinasuvilla elatusvelvollisilla[39]. Tämä saattaa liittyä siihen, ettei elatusmaksuja huomioida esimerkiksi toimeentulotuen tarvetta laskettaessa[40]. Tämä saattaa johtaa jopa elatusmaksujen rästiin jäämiseen ja niiden perinnän aiheuttamaan velkavankeuteen[41].

Suhteellinen köyhyysaste kertoo kuinka monta prosenttia väestöstä kuuluu tähän ryhmään; Suomessa se on n. 13,2 % (2008).

OECD:n mukaan tuloerojen kasvaminen haittaa talouskasvua. Suomessa OECD:n laskujen mukaan talouskasvu olisi voinut olla vuonna 2014 jopa viidenneksen korkeampi, jos tuloerot eivät olisi jatkaneet kasvuaan.[13] [14]

Suomen köyhyydestä tilastoja julkaisevat Tilastokeskus sekä EU-maiden tilastoviranomainen Eurostat.[42][35]

Yhteiskunnallinen asema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miia Krausen vuonna 2017 valmistuneessa opinnäytetyössä todettiin, että köyhyys aiheuttaa Suomessa aineellisen puutteen lisäksi myös sosiaalista ulkopuolisuutta, eivätkä Krausen löytämät haastateltavaehdokkaat luottaneet median kykyyn lisätä tietoa köyhien lapsiperheiden asemasta Suomessa. Monella oli myös sellainen käsitys, ettei suomalaisella keskiluokalla ole mitään käsitystä niistä ongelmista, joiden parissa köyhät perheet todellisuudessa elävät. Esimerkiksi pelkkä edullisten lastenvarusteiden etsiminen saattaa vastata työmäärältään kokoaikatyötä ja myös avun saaminen sosiaalitoimelta edellyttää usein valtavaa työmäärää. Toisen sosiaaliluokan edustajat saattavat myös tulkita heitä väärin negatiivisten ennakkoasenteidensa vuoksi.[43]

Sosiaalityöntekijät saattavat kohdella avun hakijoita epäasiallisesti ja muut ihmiset saattavat puhua heistä loukkaavaan tai aggressiiviseen sävyyn[44].

Syyt ja riskitekjät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työkyvyttömyys ja työttömyys kuuluvat köyhyyden suurimpiin riskitekijöihin. Vuonna 2014 ilmestyneen tutkimuksen mukaan suurin osa ruoka-avun saajista on työttömiä tai työkyvyttömiä[45].

Köyhyysriski kasvaa myös eläkkeelle jäämisen myötä. Melkein kaksi kolmesta eläkeläisestä saa eläkettä alle 1500 euroa kuussa. Etenkin iäkkäimmät eläkeläisnaiset kärsivät köyhyydestä.[46] Tämä johtuu siitä, että eläkeläisnaisilla on ollut keskimäärin pienempi palkka kuin eläkeläismiehillä sekä siitä, että eläkkeiden suhteellinen ostovoima laskee ajan kuluessa yhä enemmän, koska niitä nostetaan huomattavasti hitaammin kuin palkkoja[47].

Myös joka viides yksinäisyrittäjä jää tuloissa köyhyysrajalle tai sen alapuolelle.[48]

Suhdanteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kelan tutkimusprofessori Olli Kankaan mukaan lama voi vähentää suhteellista köyhyyttä. Lamojen aikana näet keskitulot yleensä laskevat, ja suhteellisesti köyhäksi kutsutaan ihmistä, jonka tulot jäävät alle 60 prosenttiin keskitulosta. Esimerkiksi vuonna 2008 alkaneessa taantumassa rikkaampien tulot laskivat suhteessa köyhempiin, ja nousukaudella taas heidän tulonsa kasvavat nopeammin kuin köyhempien. Vaikka laskennallisesti köyhien määrä vähenisi taantumissa, silti silloin on riski todellisista vaikeuksista: ihmiset menettävät työpaikkoja ja myös työssäkäyvien köyhien määrä voi lisääntyä. Professori Matti Tuomalan mukaan pitkäaikaistyöttömyys ja nuorisotyöttömyys ovat keskeisiä köyhyyteen liittyviä ongelmia.[49]

Tulonsiirtojen vaikutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos Suomessa ei tehtäisi tulonsiirtoja, eläisi köyhyydessä yli neljäsosa suomalaisista.

Vuonna 2012 köyhyydessä olisi ilman tulonsiirtoja elänyt 26,9 % suomalaisista. Tulojensiirtoja tekemällä määrä laski 13,2 prosenttiin. Vastaavat luvut vuonna 2013 olivat 26,4 % ennen tulonsiirtoja ja 11,8 % tulonsiirtojen jälkeen.[50]

Ikäryhmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2013 keskimäärin 16,0 % suomalaisista oli vaarassa joutua köyhyyteen tai syrjäytyä sosiaalisesti. Tämä riski kasvoi hieman iän myötä; suomalaisilla lapsilla riski oli 13,0 %, aikuisilla (18-64-vuotiailla) 16,7 % ja vanhuksilla (yli 65-vuotiailla) 16,8 %.[51]

Sosiaalietuuksien taso ja kohdentuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa köyhyyttä pyritään vähentämään erityisesti toimeentulotuella. Sitä ei kuitenkaan useinkaan myönnetä, vaikka sille olisi tarvetta[44] Lähes kolme neljäsosaa köyhistä kotitalouksista ei saanut kertaakaan toimeentulotukea vuonna 2000. Lisäksi vain joka kolmannelle työmarkkinatuella elävälle maksettiin toimeentulotukea vuonna 2020[52], vaikkei työmarkkinatuki riitä kattamaan kohtuulliseksi katsottavaa minimikulutusta[53].

Toimeentulotuen taso on lisäksi niin alhainen, että se vähentää köyhyyttä, mutta ei poista sitä kokonaan. Kymmenen prosenttia vuonna 2004 toimeentuloa saaneista eli köyhyysrajan alapuolella vielä toimeentulotuen myöntämisen jälkeen.[54]

1990-luvun lamasta lähtien etuuksia on karsittuselvennä ja indeksikorotuksia jätetty tekemättä. Vuonna 2014 pienituloisiin kohdistunut sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotusten jäädytys johti Vasemmistoliiton eroon hallituksesta kaikkien muiden puolueiden hyväksyessä jäädytykset.[55]

Kaikki eivät selviä tukien saamisen edellyttämästä mittavasta paperisodasta tai osaa hakea esimerkiksi hoito- tai vammaistukea, koska niiden olemassaolosta tiedotetaan liian vähän [44]

Indeksikorotukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotta köyhät eivät köyhtyisi jatkuvasti enemmän suhteessa muuhun suomalaiseen väestöön ja tuloerot köyhimpien ja rikkaimpien välillä eivät kasvaisi, pitäisi sosiaalietuuksiin tehdä säännöllisiä korotuksia. Näitä korotuksia kutsutaan ns. indeksikorotuksiksi, jolla tarkoitetaan, että elintason jatkuvaa kallistumista eli inflaatiota tulisi huomioida myös köyhimpien tuloissa, ei vain palkansaajien palkoissa. Palkansaajat saavat vuosittaiset palkankorotukset samasta syystä, jottei heidän ostovoimansa heikkenisi tai ainakaan heikkenisi aivan koko inflaation verran.

Vaikka indeksikorotukset toteutuisivat vuosittainkin, jatkaisivat tuloerot kasvuaan. Indeksikorotukset ovat vain osa tulonjaon epätasa-arvon torjumista.

Köyhimmille tuloluokille ei ole kertynyt 1990-luvun laman jälkeen lainkaan varallisuutta Suomessa. Tämä tarkoittaa, että kaikki heille maksetut tuet menevät suoraan kulutukseen ja piristävät kansantaloutta. Kansantaloudelle haitallisinta on juuri raha, joka lojuu tuottamattomana pankkitileillä tai arvoaan menettävinä huonoina sijoituksina. Tästä syystä köyhimpienkin indeksikorotuksien säilyttämistä perustellaan usein politiikassa juuri tällä kansantalouden piristämisellä.

Suhteellinen köyhyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka suhteellinen köyhyys on Suomessa lisääntynyt 1990-luvun lamasta saakka, ovat kotitalouksien itsensä raportoimat toimeentulo-ongelmat kääntyneet laskuun. Tämä johtuu keskimääräisen hyvinvoinnin lisääntymisestä: vertailupohjan muuttuessa suhteellisesti köyhiksi tilastoidaan entistä suurempi joukko niitä, joiden aineelliset perustarpeet ovat tyydytettyjä. Suhteellisen köyhyyden kasvu kertoo ennen kaikkea siitä, että pienituloisten tulokehitys on jäänyt jälkeen yleisestä tulokehityksestä. Myös pätkätöiden yleistyminen sekä se, että aikaisempaa harvempi edunsaaja on oikeutettu ansiosidonnaisiin etuuksiin, selittävät pienituloisten tulokehityksen jäämisen jälkeen keskituloisten tulokehityksestä.

Noin kolmanneksen köyhyysjakson kokeneista voidaan katsoa olevan tilapäisköyhiä, kolmanneksen toistuvaisköyhiä ja kolmanneksen pitkäaikaisköyhiä. Pitkäaikaisköyhyys on keskimääräistä yleisempää iäkkäillä ja yksin asuvilla. Nuorilla ja lapsiperheillä tilapäisköyhyys on yleisempää kuin pitkäkestoinen köyhyys.[56].

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Oppia ihmisyydestä – Köyhyys. Ihmisoikeudet.net. Arkistoitu 24.11.2015. Viitattu 28.1.2022.
  2. ↑ a b c Kangas, Olli & Ritakallio, Veli-Matti: Köyhyyden mittaustavat, sosiaaliturvan riittävyys ja köyhyyden yleisyys Suomessa. (61/2008 Sosiaali- ja terveysturvan selosteita) Helsinki: Kela, 2008. ISBN 978-951-669-771-3 Teoksen verkkoversio (viitattu 28.1.2022).
  3. ↑ Heidi Nummi: Köyhyys Suomessa on syventynyt − silti moni pitää sitä ihmisen omana vikana Maailman Kuvalehti. 13.10.2021. Viitattu 20.1.2023.
  4. ↑ Moisio, Pasi: Suhteellinen köyhyys Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka, 2006, 71. vsk, nro 6, s. 639–645. Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ Doris Hakkarainen: Äärimmäinen köyhyys vähenee, mutta köyhyys ei Fingo. 20.3.2018. Viitattu 20.1.2023.
  6. ↑ Max Roser, Esteban Ortiz-Ospina: Global Extreme Poverty. Our World in Data, 25.5.2013. Artikkelin verkkoversio.
  7. ↑ a b Doris Hakkarainen: Äärimmäinen köyhyys vähenee, mutta köyhyys ei Fingo. 20.3.2018. Viitattu 20.1.2023.
  8. ↑ VATT:n tutkimuksen mukaan pitkittynyt köyhyys on kaksinkertaistunut kahdessakymmenessä vuodessa KU. 9.3.2020. Viitattu 21.1.2023.
  9. ↑ Hannele Sauli: Tilastokeskus - 4. Pienituloisuuden tarkastelua eri köyhyysrajoilla www.stat.fi. Viitattu 23.1.2023.
  10. ↑ Suhteellinen köyhyys Suomessa. PASI MOISIO. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 71 (2006):6. https://core.ac.uk/download/pdf/12382053.pdf
  11. ↑ Eveliina Linkoheimo: Katso, oletko ”köyhyysrajan” alapuolella eli pienituloinen – taulukko näyttää rajat Ilta-Sanomat. 8.5.2022. Viitattu 21.1.2023.
  12. ↑ Miten vammaisten ihmisten oikeudet toteutuvat Suomessa? Työelämä ja köyhyys –teematyöryhmän raportti 4.9.2019. https://www.tukiliitto.fi/ajankohtaista/kysely-oikeuksien-toteutumisesta/
  13. ↑ a b Hallamaa, Teemu: OECD: Kasvaneet tuloerot haittaavat talouskasvua – myös Suomessa Yle Uutiset. 9.12.2014.
  14. ↑ a b Inequality hurts economic growth, finds OECD research OECD. 9.12.2014. Viitattu 18.12.2014.
  15. ↑ Low socioeconomic status as significant a risk factor for mortality as diabetes, high blood pressure, obesity www.healio.com. Viitattu 19.5.2022. (englanniksi)
  16. ↑ Sleep Gap Increases Premature Death Risk in Low Income Communities www.colorlines.com. 9.8.2021. Viitattu 18.5.2022. (englanniksi)
  17. ↑ Sijoittaminen | Kannattaako nuorena säästää vai elää? Tällainen kulutuskäyrä tuottaa onnellisimman elämän. Helsingin Sanomat. 1.10.2022. Viitattu 2.10.2022.
  18. ↑ a b Helsingin Sanomat 3.1.2015, sivu D4, Jussi Sippola: Raha muuttaa mieltä
  19. ↑ The joyless or the jobless – Should governments pursue happiness rather than economic growth? The Economist. 25.11.2010. (englanniksi)
  20. ↑ Brownell, Marni & Nickel, Nathan C & Chartier, Mariette et al.: An Unconditional Prenatal Income Supplement Reduces Population Inequities In Birth Outcomes. Health Affairs, Maaliskuu 2018, 37. vsk, nro 3, s. 447–455. PubMed:29505359 doi:10.1377/hlthaff.2017.1290 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.1.2022. (englanniksi)
  21. ↑ Brownell, Marni D & Chartier, Mariette J & Nickel, Nathan C et al.: Unconditional Prenatal Income Supplement and Birth Outcomes. Pediatrics, Kesäkuu 2016, 137. vsk, nro 6, s. e20152992.  . PubMed:27244846 doi:10.1542/peds.2015-2992 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.1.2022. (englanniksi)
  22. ↑ Vanas, Antti: Köyhyys vaarantaa lapsen tulevaisuuden Lapsen Maailma. 3.4.2017. Viitattu 28.1.2022.
  23. ↑ Kirjallisuus | Valkoisen työläismiehen ominaisuudet eivät enää ole kovaa valuuttaa, sanoo Noora Vallinkoski, joka halusi selvittää syyt miesten ahdinkoon Helsingin Sanomat. 11.9.2022. Viitattu 12.9.2022.
  24. ↑ Global Monitoring Report 2015/2016 : Development Goals in an Era of Demographic Change. International Bank for Reconstruction and Development / The World Bank. ISBN 978-1-4648-0670-4 Arkistoitu 5.1.2016 (viitattu 4.11.2015). (englanniksi) doi:10.1596/978-1-4648-0669-8.
  25. ↑ World Bank Forecasts Global Poverty to Fall Below 10% for First Time; Major Hurdles Remain in Goal to End Poverty by 2030 4.10.2015. The World Bank. Viitattu 6.1.2016. (englanniksi)
  26. ↑ New Estimates Reveal Drop In Extreme Poverty 2005-2010, World Bank, Feb. 29, 2012[vanhentunut linkki]
  27. ↑ World Bank Sees Progress Against Extreme Poverty, But Flags Vulnerabilities, World Bank, February 29, 2012[vanhentunut linkki]
  28. ↑ a b Dollar, D. & Kraay, A: Growth Is Good for the Poor. (koko teksti: http://documents.worldbank.org/curated/en/419351468782165950/text/multi0page.txt)+Journal of Economic Growth, 2002, 7. vsk, nro 3, s. 195–225. doi:10.1023/A:102013963 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  29. ↑ Dollar, David & Kleineberg, Tatjana & Kraay, Aart: Growth Still Is Good for the Poor. Policy Research Working Paper, Elokuu 2013. The World Bank. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  30. ↑ Koskinen, Matti: Kauppa nostaa kehitysmaita köyhyydestä. Helsingin Sanomat. 15.3.2013. Arkistoitu 3.9.2014. Viitattu 28.1.2022.
  31. ↑ Ritchie, Hannah & Roser, Max: Access to Energy. Our World in Data, 20.9.2019. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  32. ↑ Poverty headcount ratio at $1.90 a day (2011 PPP) (% of population) The World Bank. Viitattu 30.1.2021. (englanniksi)
  33. ↑ Kajanoja, Jouko: Mitä on hyvinvointi? 25. elokuuta 2005. Tilastokeskus.
  34. ↑ Inequality – Poverty rate OECD. Viitattu 28.1.2021. (englanniksi)
  35. ↑ a b c d 1 Pienituloisuuden kehitys Suomessa 1987–2014 Tilastokeskus. Viitattu 9.2.2016.
  36. ↑ Pienituloisten reaalitulot laskivat Tilastokeskus. 26.1.2010. Viitattu 28.1.2022.
  37. ↑ Okkonen, Kaisa-Mari: 1. Pienituloisuuden kehitys Suomessa vuosina 1966–2018 Tilastokeskus. Viitattu 30.1.2021.
  38. ↑ Ohje lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi. OIKEUSMINISTERIÖ HELSINKI 2007. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/76043/omju_2007_2_elatusapuohje_suomi_87s.pdf?sequence=1&isAllowed=y (Arkistoitu – Internet Archive)
  39. ↑ Mari Haapanen, Mia Hakovirta: Lapsen elatus, vanhempien toimeentulo ja köyhyys. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 6.12.2019, 27. vsk, nro 4, s. 395–412. doi:10.30668/janus.87984 ISSN 2489-4990 Artikkelin verkkoversio. fi
  40. ↑ Edita Publishing Oy: FINLEX ® - Ajantasainen lainsäädäntö: Laki toimeentulotuesta 1412/1997 www.finlex.fi. Viitattu 26.9.2023.
  41. ↑ Työelämä | Suomessa on 100 000 työtöntä, joiden ei kannattaisi ottaa työtä vastaan – Johan paljastaa oman laskelmansa, joka osoittaa tilanteen järjettömyyden Helsingin Sanomat. 19.5.2022. Viitattu 26.9.2023.
  42. ↑ Suomessa köyhyysrajan alla elää 13,7 prosenttia Kauppalehti. 30.9.2013.
  43. ↑ Kun toimittaja kohtaa köyhän lapsiperheen Miia Krause. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu.Opinnäytetyö Journalismin koulutusohjelma 8.5.2017. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/126291/krause_miia.pdf?sequence=1&isAllowed=y
  44. ↑ a b c Irene Roivainen, Jari Heinonen, Satu Ylinen: Köyhä byrokratian rattaissa. Kunnallisalan kehittämissäätiö 2011. https://kaks.fi/wp-content/uploads/2011/08/Roivainen_Heinonen_Ylinen.pdf
  45. ↑ Ohisalo, Maria & Saari, Juho: Kuka seisoo leipäjonossa? (Tutkimusjulkaisu-sarjan julkaisu nro 83) Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö, 2014. ISBN 978-952-7072-13-4 Teoksen verkkoversio (viitattu 28.1.2022).
  46. ↑ KA 2/2017 vp www.eduskunta.fi. Viitattu 27.1.2023.
  47. ↑ Indeksiturvan historia Eläketurvakeskus. Viitattu 27.1.2023.
  48. ↑ Keränen, Matti: Suomeen syntynyt yrittäjien köyhälistö Yle Uutiset. 23.1.2011 / Päivitetty 7.4.2012. Viitattu 28.1.2022.
  49. ↑ Manninen, Laura: Katso ketä köyhyys vaanii nyt Taloussanomat / Ilta-Sanomat. 27.8.2011.
  50. ↑ File:At-risk-of-poverty rate before and after social transfers and at-risk-of-poverty threshold (for a single person), 2012 and 2013.png – Statistics Explained Eurostat. Viitattu 9.2.2016. (englanniksi)
  51. ↑ People at risk of poverty or social exclusion – Statistics Explained Eurostat. Viitattu 9.2.2016. (englanniksi)
  52. ↑ Etuuksien ja palkka- ja yrittäjätulojen yhdistämisen monimutkaisuus on haaste nykyisessä sosiaaliturvassa Tutkimusblogi. 16.12.2020. Viitattu 10.2.2021.
  53. ↑ Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2011–2015 http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/125703/TY%C3%96_2015_001_web_06032015.pdf?sequence=3
  54. ↑ Kuivalainen, Susan: Missä määrin toimeentulotuki poistaa köyhyyttä? Yhteiskuntapolitiikka, 2004, 69. vsk, nro 6, s. 583–593. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.8.2014.
  55. ↑ Vasemmistoliitto lähtee hallituksesta. Helsingin Sanomat. 25.3.2014. Arkistoitu 26.3.2014. Viitattu 26.3.2014.
  56. ↑ Moisio, Pasi: Suhteellinen köyhyys Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka, 2006, 71. vsk, nro 6, s. 639–645. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.1.2022.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Isola, Anna-Maria & Larivaara, Meri & Mikkonen, Juha (toim.): Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä. Helsinki: Avain, 2007. ISBN 978-952-5524-49-9
  • Isola, Anna-Maria & Suominen, Esa: Suomalainen köyhyys. Helsinki: Into, 2016. ISBN 978-952-264-556-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Köyhyys.
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Köyhyys.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Köyhyys&oldid=22790103”