Käyttäjä:ZacheBot/hakemisto/Kuvataide

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
4.8.2010
Nuori Wäinö Aaltonen 1900-luvun alussa.
Nuori Wäinö Aaltonen 1900-luvun alussa.
Wäinö Waldemar Aaltonen (8. maaliskuuta 1894 Karinainen30. toukokuuta 1966 Helsinki) oli aikansa näkyvimpiä suomalaisia kuvanveistäjiä. Julkiset veistokset olivat nuoressa valtiossa tärkeä edustustaiteen ala, ja Aaltonen hallitsi julkista veistoa miltei yksinoikeudella 1920-luvun puolivälistä 1950-luvun loppuun saakka. Tuolloin hän oli Suomen ohella Pohjoismaiden merkittävimpiä kuvanveistäjiä.


17.9.2010
Apokalyptinen madonna on Neitsyt Marian kuvatyyppi, joka yleistyi 1400-luvulla. Uuden testamentin Johanneksen ilmestykseen perustuva aihe kuvaa Pyhän Madonnan aurinkoon pukeutuneena kuu jalkojensa alla ja Jeesus-lapsi sylissään. Kuvatyypistä käytetään myös nimityksiä Ilmestyskirjan neitsyt ja Maria taivaan kuningatar, tai Maria apokalypsin naisena.


1.11.2010
Autochrome oli varhainen värivalokuvausmenetelmä, jonka kehittivät Lumièren veljekset 1900-luvun alussa. Autochrome hallitsi värivalokuvausmarkkinoita kolme vuosikymmentä.


3.6.2010
Banksyn keltainen kukka Pollard Streetillä, Lontoon East Endissä.
Banksyn keltainen kukka Pollard Streetillä, Lontoon East Endissä.
Banksy (s. 1978 tai 1974 Bristol) on kansainvälisesti tunnettu englantilainen taiteilija, joka on tehnyt graffiteja, maalauksia, installaatioita ja piirustuksia sekä yhdistänyt töitään erilaisiin provosoiviin tempauksiin. Hänen työnsä ovat luonteeltaan usein poliittisia tai humoristisia. Banksyn omaleimaisella sapluunatekniikalla tehtyjä maalauksia on nähty Lontoossa ja monissa muissa kaupungeissa eri puolilla maailmaa. Hän on julkaissut teoksistaan myös kirjoja. Banksy asuu Bristolissa Lounais-Englannissa.


13.8.2010
Yksityiskohta maalauksesta Kuninkaiden kumarrus (1475) on oletettu omakuva.
Yksityiskohta maalauksesta Kuninkaiden kumarrus (1475) on oletettu omakuva.
Sandro Botticelli (1. maaliskuuta 1445 Firenze17. toukokuuta 1510 Firenze), oikealta nimeltään Alessandro di Mariano di Vanni Filipepi, oli italialainen taidemaalari, joka oli varhaisrenessanssin merkittävimpiä taiteilijoita sekä firenzeläisen humanismin huomattavin ja omalaatuisin tulkitsija.


27.5.2010
Fingerpori on Pertti Jarlan piirtämä ja käsikirjoittama suomalainen strippisarjakuva. Sitä alettiin julkaista Helsingin Sanomissa helmikuussa 2007, ja nykyisin se ilmestyy myös lukuisissa muissa suomalaisissa sanomalehdissä. Sen stripeistä on koottu useita sarjakuva-albumeita.


8.6.2010
Havis Amanda on kuvanveistäjä Ville Vallgrenin Pariisissa vuonna 1906 muovailema pronssipatsas ja suihkulähde Helsingissä Kauppatorin laidalla. Alkuperäiseltä nimeltään se on Merenneito. Patsas symboloi merestä nousevaa Helsinkiä. Suihkulähdekokonaisuudessa on naisfiguurin lisäksi neljä altaan reunustaa kiertävää merileijonaa sekä vettä suihkuttavia kaloja. Veistososat ovat pronssia ja allas punaista rapakivigraniittia. Altaan suunnittelija on Eliel Saarinen. Veistos on Helsingin suosituin ja tunnetuin taideteos. Vappuna patsas on ylioppilaiden juhlinnan keskipiste, kun se pestään ja lakitetaan.


3.11.2010
Hellenistinen taide on Antiikin Kreikan viimeisen eli hellenistisen kauden aikana 323 eaa alkaen tehtyä taidetta. Kausi päättyi, kun Kleopatran hallitsema Egypti kukistui 31 eaa. Hellenistiseltä kaudelta on peräisin moni parhaiten tunnetuista antiikin veistoksista, kuten Milon Venus, Laokoon-ryhmä, Belvederen Apollo ja Samothrakeen Nike.


9.8.2010
Yksityiskohta Mona Lisasta (1503–1506), Leonardo da Vinci, Louvre
Yksityiskohta Mona Lisasta (1503–1506), Leonardo da Vinci, Louvre
Lisa del Giocondo (15. kesäkuuta 147915. heinäkuuta 1542 tai noin 1551), o.s. ja tunnettu nimillä Lisa Gherardini ja Lisa di Antonio Maria (Antonmaria) Gherardini, myös vain Lisa ja Mona Lisa, oli firenzeläisen ja toscanalaisen Gherardini-suvun jäsen Italiassa. Häntä pidetään Leonardo da Vincin maalaaman muotokuvan Mona Lisan mallina.


9.6.2010
Joanna "Jo" tai "Joe" Hiffernan (toisinaan myös Joanna Heffernan; noin 1843 – vuoden 1903 jälkeen) oli irlantilaissyntyinen taiteilijoiden malli ja muusa. Hän oli romanttisessa suhteessa yhdysvaltalaisen taidemaalari James McNeill Whistlerin ja ranskalaisen taidemaalari Gustave Courbet'n kanssa ja toimi 1860-luvun aikana useiden Whistlerin ja Courbet'n kuuluisten maalausten mallina. Punahiuksisen viktoriaanisen kaunottaren uskotaan toimineen muun muassa Courbet'n Maailman alkuperän (ransk. L’Origine du monde) (1866) mallina.


2.8.2010
Hämeensillan Pirkkalaisveistokset on Tampereen Hämeensillalle sijoitettu Wäinö Aaltosen 1927–1929 tekemä neljän veistoksen kokonaisuus. Hämeensillan ja Pirkkalaisveistosten siluettia on sanottu Tampereen käyntikortiksi, josta kaupunki tunnistetaan.


5.7.2010
Claude Monet, Impression, soleil levant, 1872.jpg
Claude Monet, Impression, soleil levant, 1872.jpg
Impressio, auringonnousu on Claude Monet'n tunnettu maalaus vuodelta 1872, ranskaksi Impression, soleil levant. Le Havressa syntynyt maalaus antoi nimen impressionismille.


30.5.2010

Imprimituuri (lat. imprimere)

tarkoittaa maalauspohjan värillistä pohjasävyä. Perinteinen pohjasävy on oliivinvihreä, kellertävä tai maavärisävyinen ohut värikerros, joka sivellään koko maalauspohjalle tai sen osalle. Nykyisin käytetään muitakin värejä.


5.9.2010
Japanin lipussa on valkoinen kenttä ja keskellä suuri, punainen kiekko, joka edustaa nousevaa aurinkoa. Lipun virallinen nimi on japaniksi Nisshōki (jap. 日章旗, ”aurinkolippu”), mutta se tunnetaan yleisemmin nimellä Hinomaru (jap. 日の丸, ”auringon kiekko”). Aurinkoaihetta käytettiin laajalti Sengoku-kauden sotilaslipuissa 1400- ja 1500-luvuilla. Meiji-restauraation aikana lippu otettiin virallisesti Japanin kauppalipuksi 27. helmikuuta 1870. Lipusta tehtiin maan kansallislippu kuitenkin vasta 13. elokuuta 1999 laissa kansallislipusta ja kansallislaulusta.


8.10.2010
Kaarina Kaikkonen (s. 28. maaliskuuta 1952 Iisalmi) on suomalainen kuvanveistäjä, joka tunnetaan miesten pikkutakeista tekemistään installaatioista, kuten Tie, joka oli Helsingin tuomiokirkon portailla. Kaikkosesta on tullut yksi suomalaisen taiteen eturivin taiteilijoista, ja hän on saanut installaatioillaan kansainvälistä huomiota eri puolilla maailmaa.


18.6.2010
Kevät eli La Primavera on italialaisen renessanssimaalari Sandro Botticellin maalaus noin vuodelta 1478. Maalaus esittää Venus-jumalatarta kevätpuutarhassa muiden Kreikan mytologian hahmojen keskellä.


27.6.2010
Kurikan vaakunan on suunnitellut jurvalainen Kirsi-Maaria Markus, ja se on hyväksytty Kurikan vaakunaksi Kurikan kaupunginvaltuuston juhlaistunnossa 31. joulukuuta 2008. Vaakunan heraldinen selitys on ”Siniseen ja hopeaan lohenpyrstökoroilla halkaistu kilpi.” Kurikan ensimmäisen vaakunan suunnitteli taiteilija Ahti Hammar, ja se vahvistettiin syyskuussa 1951. Vuoden 2009 alusta Jurva liittyi Kurikkaan, minkä vuoksi Kurikalle valittiin kilpailulla uusi vaakuna.


13.8.2010
Leonardo da Vincin omakuva noin vuosilta 1512–1515, punaliitu.[1]
Leonardo da Vincin omakuva noin vuosilta 1512–1515, punaliitu.[1]
Leonardo di ser Piero da Vinci (it-Leonardo di ser Piero da Vinci.ogg kuuntele (ohje), 15. huhtikuuta 14522. toukokuuta 1519) oli italialainen tieteilijä, matemaatikko, insinööri, keksijä, anatomi, taidemaalari, kuvanveistäjä, arkkitehti, kasvitieteilijä, muusikko ja kirjailija. Leonardoa on usein kuvattu ”renessanssi-ihmisen” arkkityypiksi, mieheksi, jonka ilmeisen äärettömän uteliaisuuden tasolle nousivat vain hänen keksijänkykynsä. Häntä pidetään laajalti yhtenä kaikkien aikojen suurimmista taidemaalareista ja ehkäpä kaikkein monipuolisimmin lahjakkaana ihmisenä koskaan.


12.6.2010
Limingan museoalue. Rakennus oikealla on Muistokoti Aappola. Sen takaa näkyy Vilho Lampi -museo.
Limingan museoalue. Rakennus oikealla on Muistokoti Aappola. Sen takaa näkyy Vilho Lampi -museo.
Limingan museoalue on vanhassa Limingassa Liminganjokivarressa Rantatiellä sijaitseva alue, johon kuuluvat oopperalaulaja Abraham Ojanperän muistoa kunnioittava Muistokoti Aappola, Limingan kotiseutumuseo sekä taidemaalari Vilho Lammen tuotantoa ja esineistöä esittelevä Vilho Lampi -museo. Limingan museoalue kuuluu Liminganjokivarren maisemakokonaisuuteen, joka on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Museoalue on avoinna kesäisin tiistaista sunnuntaihin kello 12 - 18 ja se on maanantaisin ja juhannusaattona suljettu.


16.6.2008
L’Origine du monde (Maailman alkuperä) on ranskalaisen taidemaalari Gustave Courbet'n (18191877) signeeraamaton realistinen öljyvärimaalaus vuodelta 1866.


25.4.2008
Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas Helsingissä on kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen veistämä monumentti, jossa Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim istuu hevosensa selässä. Se sijaitsee marsalkan nimikkokadulla Mannerheimintiellä Helsingissä . Patsas paljastettiin 4. kesäkuuta 1960 Mannerheimin syntymäpäivänä.


19.7.2010
Naivismi (ransk. naïve lapsekas, vilpitön, luonnollinen) on taidesuuntaus, jota harjoittavat usein itseoppineet taiteilijat.


29.1.2010
Sir Isaac Newton by Sir Godfrey Kneller, Bt.jpg
Sir Isaac Newton by Sir Godfrey Kneller, Bt.jpg
Sir Isaac Newton PRS, FRS (juliaanisen kalenterin mukaan 25. joulukuuta 164220. maaliskuuta 1727, gregoriaanisen kalenterin mukaan 4. tammikuuta 164331. maaliskuuta 1727) oli englantilainen fyysikko, matemaatikko, tähtitieteilijä, alkemisti ja filosofi. Newton loi perustan klassiselle mekaniikalle teoksessaan Philosophiae Naturalis Principia Mathematica vuonna 1687. Principiassa Newton esitteli painovoima- ja liikelakinsa. Principiaa pidetään Keplerin 1600-luvun alussa aloittaman tietellisen vallankumouksen kohokohtana. Newtonia pidetään Gottfried Leibnizin ohella differentiaali- ja integraalilaskennan keksijänä. Newtonia pidetään myös modernin optiikan kehittäjänä. Hän huomasi, että valkoinen valo koostuu useista eri väreistä eli eri aallonpituuksista, jotka taittuvat eri tavalla prismassa ja synnyttävät spektrin. Hän myös ymmärsi, että spektri voitiin koota uudelleen valkoiseksi valoksi toisella prismalla. Newton loi empiirisen jäähtymislain sekä tutki äänen nopeutta. Newton keksi myös oman version peilikaukoputkesta huomattuaan linssien aiheuttavan väriaberraatiota, joka oli vältettävissa peileillä.


16.6.2010
Paavo Nurmi -patsas (myös Paavo Nurmen juoksijapatsas) on kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen tekemä, Suomen menestyneintä olympiaurheilijaa juoksija Paavo Nurmea esittävä kokovartaloveistos. Pronssiveistos valmistui vuonna 1925, ja siitä on sittemmin tehty neljä lisävalosta. Patsaasta tuli suomalaisen urheilun ja itsenäisen kansakunnan symboli ja Suomi-kuvan lähettiläs.


1.7.2010
Pikachu (ピカチュウ, Pikachū) on yksi kuvitteellisista Pokémon-lajeista Satoshi Tajirin luomassa Pokémon-tuotesarjassa, joka koostuu videopeleistä, animesta, mangasta, kirjoista, keräilykorteista ja muusta mediasta. Muiden Pokémonien tapaan Pikachu taistelee muita Pokémoneja vastaan otteluissa. Pikachu on keskeisessä roolissa Pokémon-animesarjassa ja on noussut sen ansiosta yhdeksi tunnettuimmista Pokémoneista. Se on myös tuotesarjan virallinen maskotti ja sitä pidetään laajalti suosituimpana Pokémonina. Siitä on tullut yksi japanilaisen populaarikulttuurin ikoneista.


5.10.2008
Tomi Petteri Putaansuu (s. 15. helmikuuta 1974, Rovaniemi) on suomalainen muusikko. Hänet tunnetaan parhaiten hard rock -yhtye Lordin laulusolistina ja keulahahmona, Mr. Lordina. Hän on yhtyeen alkuperäisjäsen ja myös sanoittaa ja säveltää lähes kaikki yhtyeen kappaleet. Nykyisin Putaansuu asuu puolisonsa Johanna Askola-Putaansuun kanssa Helsingissä, Vuosaaren kaupunginosassa. Koulutukseltaan Putaansuu on medianomi.


13.8.2010
Meister Francke - Geißelung der hl. Barbara.jpg
Meister Francke - Geißelung der hl. Barbara.jpg
Pyhän Barbaran alttarikaappi on hampurilaisen Mestari Francken maalaama alttarikaappi, joka oli alun perin Kalannin kirkossa. Se on Suomen merkittävin keskiaikainen alttarikaappi, ja 1400-luvun alussa tehtyä kaappia pidetään myös Pohjoismaiden arvokkaimpana lajissaan.


2.6.2010
Saaren kartano.jpg
Saaren kartano.jpg
Saaren kartano on Mietoisten Saaren kylässä Mietoistenlahden rannalla sijaitseva kartano, jossa toimii nykyään Koneen Säätiön tutkija- ja taiteilijaresidenssi.


11.6.2010
Sumraus tai shumraus tarkoittaa maalin sivelemistä epätasaisesti kuivan, öljymaalauksessa melko öljyttömän, alusmaalauksen päälle niin, että maalauspohja tai alempi maalauskerros jää tai jätetään paikoin näkyviin.Sumraus tulee saksan sanasta schumra, joka tarkoittaa hämärtämistä tai sumentamista.


13.7.2010
Symposion, lopullinen maalaus (tai toinen versio)
Symposion, lopullinen maalaus (tai toinen versio)
Symposion on Akseli Gallen-Kallelan maalaus vuodelta 1894. Ryhmäkuvassa esiintyvät vasemmalta lukien Akseli Gallen-Kallela eli tuolloin Axel Gallén, Oskar Merikanto, Robert Kajanus ja Jean Sibelius, jotka pohtivat elämän ja taiteen arvoitusta. Maalauksen henkilöhahmoissa on karikatyyrille ominaisia piirteitä ja tausta on mielikuvituksellisen symbolistinen.


19.9.2009
Vartijat (Watchmen) on Alan Mooren kirjoittama ja Dave Gibbonsin kuvittama 12-osainen sarjakuvaromaani vuodelta 1986. Englanninkielisen alkuteoksen on kustantanut DC Comics, ja suomeksi tarinan on julkaissut Egmont Kustannus vuonna 2006.


27.6.2009
Omakuva, 1931.
Omakuva, 1931.
Vilho Henrik Lampi (19. heinäkuuta 1898 Oulu17. maaliskuuta 1936 Oulu) oli suomalainen taidemaalari, joka tunnetaan erityisesti uhmakkaista omakuvistaan, voimakkaista kansankuvauksistaan sekä Limingan lakeutta, Liminkaa ja liminkalaisia kuvaavista maalauksistaan.