Juhani Seppänen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juhani Seppänen Helsingin kirjamessuilla 2012.

Juhani Seppänen (15. toukokuuta 1957 Espoo[1]5. syyskuuta 2024[2]) oli suomalainen kirjailija ja työterveyslääkäri.

Seppäsen tunnetuin kirja lienee vuonna 2006 julkaistu Selvästi juovuksissa. Se kertoo, miten aiemmin runsaasti alkoholia käyttänyt Seppänen lopetti juomisen vuodeksi, ja kritisoi läpikotaisin ”alkoholisoitunutta” yhteiskuntaa, jossa juomattomuutta joutuu selittelemään, mutta juomista ei. Seppänen väittää, että alkoholia juodaan yksinomaan päihtymyksen vuoksi ja pitää muun muassa viiniharrastusta itsepetoksena. Seppänen tyrmäsi myös ajatuksen yhtenäisistä eurooppalaisista juomatavoista.[3]

Aiemmin Seppänen on kirjoittanut nykyajan työelämää ja kuluttamista ironisoivan kirjan Hullu työtä tekee (2004) ja isän tärkeyttä perheessä korostavan kirjan Ensimmäinen sana on isä (2000).[4] 1980-luvulla Seppänen kirjoitti ravintolajuttuja City-lehteen.[3] Kesällä 2010 hän juonsi Kuningas Alkoholi -keskusteluohjelmaa Yle TV1:ssä. Alkuvuodesta 2013 Seppänen juonsi Yle TV1:ssä nähdyn kymmenosaisen sarjan Suomi on ruotsalainen.[5] Vuonna 2015 Seppänen jatkoi samaa teemaa kymmenosaisella sarjalla Suomi on venäläinen[6] ja vuonna 2017 kymmenosaisella sarjalla Suomi on suomalainen[7].

Seppänen asui Etelä-Helsingissä, oli eronnut ja hänellä on kaksi lasta. Hänen isänsä oli sosiologi Paavo Seppänen, ja hänen veljensä on kirjailija ja Talouselämä-lehden entinen päätoimittaja Pekka Seppänen.[1][8]

  1. a b Rinne, Jaana: Isä kehotti nuorta Juhani Seppästä kokeilemaan eri asioita, ja nyt 60-vuotiaana hän on lääkäri, kirjailija ja juontaja Helsingin Sanomat. 15.5.2017. Viitattu 11.6.2017.
  2. Rinta-Tassi, Minna: Kirjailija Juhani Seppänen on kuollut Yle Uutiset. 6.9.2024. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 6.9.2024.
  3. a b Kostiainen, Pasi: Tissuttelijan tunnustukset. (haastattelu) Seura, 2006, nro 34, s. 68–70.
  4. Uusi-Rintakoski, Jarmo: Jouten on hyvä olla. Kodin Pellervo, 8.7.2004, nro 7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.3.2009.
  5. Suomi on ruotsalainen 8.1.2013. Yleisradio. Viitattu 20.1.2013.
  6. Suomi on venäläinen, Yle.fi
  7. Suomi on suomalainen — ohjelmasarja suomalaisuudesta yle.fi. 9.3.2017. Viitattu 11.6.2017.
  8. Kolsi, Eeva-Kaarina: Kirjailijaveljekset Pekka ja Juhani Seppänen oppivat vanhemmiltaan sanomaan suorat sanat: ”Ilmapiiri oli vapaa” Ilta-Sanomat. 28.1.2018. Viitattu 14.1.2019.
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.