Juha Raivio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juha Raivio

Juha Raivio (s. 1972)[1] on suomalainen muusikko, joka perusti vuonna 2000 myynti- ja arvostelumenestystä saaneen melodisen doom- ja death metal -yhtyeen Swallow the Sunin. Hän soittaa yhtyeessä kitaraa. Raivio on säveltänyt ja sanoittanut pääosan Swallow the Sunin kappaleista.[1]

Swallow the Sunin alkuaikoina Ravio oli mukana myös Plutonium Orange -yhtyeessä, joka toimi varsinaisesti vuosina 2000–2004. Yhtye esiintyi muutaman kerran vielä 2007[2] ja julkaisi esikoisalbuminsa vuonna 2009.[3]

Raivion puoliso oli eteläafrikkalaissyntyinen Aleah Stanbridge (1976–2016), johon hän tutustui vuonna 2008 etsiessään naislaulajaa Swallow the Sunin New Moon -albumille. Ruotsissa asuneella parilla oli yhteinen yhtye Trees of Eternity, jonka ensimmäinen demo julkaistiin vuonna 2013 ja esikoisalbumi noin puoli vuotta Stanbridgen kuoleman jälkeen marraskuussa 2016.[4][5] Stanbridgen kirjoituksista ja poismenosta inspiraationsa sai Raivion uusin yhtye Hallatar, jonka esikoisalbumi ilmestyi lokakuussa 2017.[6]

  1. a b Silas, Petri: Swallow the Sun Soundi. 21.10.2009. Pop Media. Viitattu 12.8.2017.
  2. Lassila, Tero: Swallow the Sun Imperiumi.net. 5.2.2007. Viitattu 12.8.2017.
  3. Valtanen, Tuomas: Plutonium Orange – Volume Imperiumi.net. 21.10.2009. Viitattu 12.8.2017.
  4. Ahlroth, Jussi: Swallow the Sun -yhtyeen Juha Raivio menetti keväällä rakastettunsa ja bändikaverinsa: ”Kuolemankaipuulla mässäilevät sanoitukset ovat onnellisten ihmisten etuoikeus” Helsingin Sanomat. 7.12.2016. Sanoma Media Finland. Viitattu 12.8.2017.
  5. Riekki, Matti: ”Aleah ei ollut tästä maailmasta tai ulottuvuudesta” – haastattelussa Trees of Eternity Inferno. 17.1.2017. Pop Media. Viitattu 12.8.2017.
  6. Isoaho, Timo: ”Narulle päätyi kaikki tuska, joka huokui Aleahin koskettavista sanoista” – Hallatar, eräs vuoden odotetuimmista debytanteista, marssii raskaan pelottavasti esiin Soundi. 2.6.2017. Pop Media. Viitattu 12.8.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.