Jean-Claude Arnault

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jean-Claude Arnault
Henkilötiedot
Syntynyt15. elokuuta 1946 (ikä 78)
Marseille, Ranska
Ammatti valokuvaaja, teatteriohjaaja
Puoliso Katarina Frostenson

Jean-Claude Arnault (s. 15. elokuuta 1946 Marseille, Ranska[1][2]) on ranskalais-ruotsalainen valokuvaaja, teatteriohjaaja ja kulttuurivaikuttaja.[3] Hänen puolisonsa Katarina Frostenson oli Ruotsin akatemian jäsen tammikuuhun 2019[4].

60-vuotispäivähaastattelussa Arnault kertoi tulleensa Ruotsiin ensi kerran 1965. Hän työskenteli silloin Uumajassa tukinuitossa ja opetteli ruotsia. Hän palasi Ranskaan ja opiskeli Pariisissa vuonna 1968 vähän ennen opiskelijamellakoita.[1] Vielä samana vuonna hän palasi Ruotsiin opiskelemaan Tukholman Foto & Filmskolaniin, ja hän opiskeli myös Christer Strömholmin ohjauksessa.[2] Hän liikkui Fred Åkerströmin ja Olle Bonniérin lähipiirissä, jotka tutustuttivat hänet ruotsalaisiin kulttuuripiireihin.[1] Vuonna 1978 hän oli perustamassa Stockholms Musikdramatiska Ensemblea, jossa hän toimi ohjaajana.[3] Hän toimi noin vuonna 2009 Ersatz-kustantamon kirjoitussarjan Ersatz Essay toimittajana.[5]

Arnault on johtanut yhdessä vaimonsa Katarina Frostensonin kanssa yritystä Forum Jean Claude Arnault HB,[6] jota on rahoittanut muun muassa Ruotsin valtion kulttuurineuvosto.[7]

Me too -kohu ja raiskaustuomio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 2017 Ruotsin mediassa esitettiin Me too -liikkeen vanavedessä Arnaultia kohtaan syytöksiä väärinkäytöksistä, ahdistelusta ja raiskauksista, ensin anonyymisti "Kulturprofilen"-nimellä.[8] Dagens Nyheterin mukaan Arnault on vuotanut etukäteen tietoja Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajista.[9]

Ruotsin akatemia, joka on rahoittanut vuodesta 2010 Arnaultin yrityksen toimintaa vuosittain 126 000 kruunulla, katkaisi 23. marraskuuta 2017 kaiken yhteistyön Arnaultin kanssa. Syyksi on ilmoitettu Dagens Nyheterin selvitys Arnaultin käytöksestä sekä hänen käyttäytymisensä Akatemian jäseniä, näiden tyttäriä, puolisoita ja Akatemian kanslian työntekijöitä kohtaan.[10]

Arnault tuomittiin lokakuussa 2018 Ruotsissa käräjäoikeudessa raiskauksesta kahden vuoden vankeuteen. Häntä syytettiin kahdesta raiskauksesta, mutta toinen syyte hylättiin.[11] Päätöksestä valitettiin hovioikeuteen, joka joulukuussa 2018 tuomitsi hänet myös toisesta raiskauksesta ja korotti tuomiota kuudella kuukaudella, kahdeksi ja puoleksi vuodeksi.[12]

  • Överblivet (valokuvakirja, Katarina Frostensonin kanssa) 1989
  • Vägen till öarna (valokuvakirja, Katarina Frostensonin kanssa) 1996
  • Endura (valokuvakirja, Katarina Frostensonin kanssa) 2002

Palkinnot ja tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b c "Det finns ett djup i varje människa. Därför vill jag gräva." Dagens Nyheter 15.8.2006, viitattu 6.12.2017 (digitilaajille) (ruotsiksi)
  2. a b c Tidigare års kulturpristagare, Natur & Kultur, viitattu 6.12.2017 (ruotsiksi)
  3. a b Jean-Claude Arnault Uppslagsverket. Nationalencyklopedin. Viitattu 6.12.2017. (ruotsiksi)
  4. Förlikning mellan Svenska Akademien och Katarina Frostenson 18.1.2019. Svenska Akademien. Viitattu 30.11.2019. (ruotsiksi)
  5. Tekstinäyte Durs Grünbein: Cartesianska dykaren (2008), Sarjan Ersatz Essay ensimmäinen julkaisu. Sivulla 3 lukee: "Redaktör för serien Jean Claude Arnault". (ruotsiksi)
  6. Forum Jean Claude Arnault Handelsbolag, Allabolag.se, viitattu 6.12.2017 (ruotsiksi)
  7. Verksamhetsbidrag till musikarrangörer, Kulturrådet 28.1.2016, viitattu 6.12.2017 (ruotsiksi)
  8. a b Kulturprofilens maktspel Expressen. Viitattu 2017-12-6. (ruotsiksi)
  9. Uppgifter: Kulturprofilen läckte Nobelvinnare, Aftonbladet 4.12.2017, viitattu 6.12.2017 (ruotsiksi)
  10. Pressmeddelande från Svenska Akademien, Svenska Akademien 23.11.2017 viitattu 6.12.2017 (ruotsiksi)
  11. Ruotsin kulttuurimaailmaa järisyttävässä skandaalissa käänne: oikeusistuin tuomitsi Jean-Claude Arnaultin raiskauksesta kahden vuoden vankeuteen Aamulehti. 1.10.2018. Arkistoitu Viitattu 4.10.2018.
  12. ”Kulturprofilenin” raiskaustuomio koveni hovissa - Jean-Claude Arnault joutuu 2,5 vuodeksi vankilaan iltalehti.fi. Viitattu 3.12.2018.
  13. Arbetsstipendium till teaterkonstnärer, Konstnärsnämnden, maaliskuu 2010, viitattu 6.12.2017 (ruotsiksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Jean‐Claude Arnault