Ilkka Pastinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ilkka Olavi Pastinen (17. maaliskuuta 1928 Turku – 12. tammikuuta 2018 Helsinki[1]) oli suomalainen suurlähettiläs, joka toimi myös Yhdistyneiden kansakuntien apulaispääsihteerinä.

Pastisen vanhemmat olivat varastonhoitaja Martti Mikael Pastinen ja Ilmi ("Iiris") Saga Karlström. Hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1946 Turun Klassisesta lyseosta ja valmistui Åbo Akademista valtiotieteen kandidaatiksi vuonna 1950. Pastinen opiskeli vielä vuosina 1950–1951 Pariisissa Institut d’études politiques- ja Institut international des sciences et recherches diplomatiques -oppilaitoksissa.

Pastinen toimi ulkoasiainministeriön avustajana 1952–1955, Tukholman-suurlähetystön avustajana 1955–1957 ja Suomen New Yorkissa olevan YK:n pysyvän edustuston 2. luokan lähetystösihteerinä 1957–1959. Hän oli sitten ulkoasiainministeriön jaostosihteerinä 1960–1962, Suomen Pekingin-suurlähetystön 1. luokan lähetystösihteerinä 1962–1964, ulkoasiainministeriön jaostopäällikkönä 1964–1966 ja Lontoon-suurlähetystön lähetystöneuvoksena 1966–1969. Pastinen toimi sitten Suomen pysyvän YK-edustuston lähettiläänä ja pysyvän edustajan sijaisena YK:ssa ja YK:n turvallisuusneuvostossa 1969–1970, YK:n apulaispääsihteerinä ja YK:n pääsihteerin erityisedustajana aseriisuntakysymyksissä Genevessä ja New Yorkissa 1971–1974, ulkoasiainministeriön neuvottelevana virkamiehenä 1975–1977 sekä suurlähettiläänä ja YK:n pysyvänä edustajana New Yorkissa 1977–1983. Viimeksi Pastinen toimi Suomen Lontoon-suurlähettiläänä 1983–1991.

Pastinen oli YK:n yleiskokouksessa Suomen valtuuskunnan asiantuntijana tai jäsenenä vuosina 1957–1961, 1965, 1969, 1975 ja 1976 sekä valtuuskunnan varapuheenjohtajana 1970 ja ydinsulkusopimuksen tarkastuskonferenssin pääsihteerinä 1975 ja aseriisunta-asioiden neuvottelukunnan puheenjohtajana 1975–1976.

Pastinen kuului 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa ulkoasiainministeriön virkamiesten ns. everstijunttaan, johon kuuluivat myös Max Jakobson, Aarno Karhilo, Aimo Pajunen, Risto Hyvärinen ja Keijo Korhonen. He pyrkivät puolustamaan Suomen perinteistä puolueettomuuspolitiikkaa Neuvostoliiton taholta tulleita muutospaineita vastaan ja vastustivat Kalevi Sorsan johtamien sosialidemokraattien tavoitteita vahvistaa asemiaan ulkoministeriössä. Everstijuntta ajoi myös huonolla menestyksellä Jakobsonia YK:n pääsihteeriksi. [2] Pastisen mukaan nimitys "everstijuntta" oli sikäli harhaanjohtava, että ryhmän jäsenistä tämä sotilasarvo oli vain Risto Hyvärisellä ja Aimo Pajusella, muut olivat reservin luutnantteja tai vänrikkejä. Myös ryhmän toinen nimitys "tohtorikopla" piti Pastisen mukaan vain osittain paikkansa, koska vain Hyvärinen ja Keijo Korhonen olivat väitelleet tohtoreiksi; tosin Jakobsonille myönnettiin myöhemmin valtiotieteen kunniatohtorin arvo.[3] Keijo Korhosen mukaan molemmat nimitykset keksi silloin SDP:n kansainvälisten asioiden sihteerinä toiminut Paavo Lipponen, joka oli tuolloin yhtenä kiihkeimmistä vaatimassa Suomelle uutta ulkopoliittista suuntausta "vanhakantaisen" ja "taantumuksellisen" tilalle.[4]

Ilkka Pastinen oli naimisissa vuodesta 1950 kansakoulunopettaja Eeva Marja Viitasen (1929–2015[5]) kanssa.[6] Pastinen kuoli sairauskohtaukseen 89-vuotiaana 12. tammikuuta 2018.[1]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Yläkerran ylhäisyys : tuokiokuvia neljältä vuosikymmeneltä ulkoasiainhallinnossa. Otava 1994, 4. painos 1995
  • Diiva ja diplomaatti : neljä vuosikymmentä ulkoasiainhallinnossa. Otava 1996
  • Uusi maailmanjärjestys : kylmästä sodasta globalisaatioon. Otava 2007

Suomennoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Georges Simenon : Sumujen satama : komisario Maigret'n tutkimuksia ; ranskalaisesta alkuteoksesta Le port des brumes suom. Ilkka Pastinen. Otava 1953, 2. painos 1991
  • Maurice Herzog : Annapurna : 8000 metriä ; suom. Ilkka Pastinen. Otava 1954 (alkuteos Annapurna - premier 8000)
  • Stig Ramel : Kustaa Mauri Armfelt, 1757-1814 : Ruotsissa kuolemaantuomittu kuninkaan suosikki, Suomessa kunnioitettu valtion perustaja ; suomentanut Ilkka Pastinen. Otava 1998, 2001, 2. painos 2005

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Diplomaatti Ilkka Pastinen on kuollut Turun Sanomat. 18.1.2018. TS-Yhtymä. Arkistoitu 18.1.2018. Viitattu 18.1.2018.
  2. ↑ Erkki Tuomiojan arvostelu Pastisen kirjasta Uusi maailmanjärjestys
  3. ↑ Ilkka Pastinen: Yläkerran ylhäisyys: tuokiokuvia neljältä vuosikymmeneltä ulkoasiainhallinnossa, s. 265. Helsinki: Otava, 1994.
  4. ↑ Keijo Korhonen: Sattumakorpraali – Korhonen Kekkosen komennossa, s. 161–162. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-20893-4.
  5. ↑ Kuolinilmoitus Helsingin Sanomat 3.1.2016 C 24
  6. ↑ Kuka kukin on 1978 (Projekt Runeberg)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ilkka_Pastinen&oldid=22736031”