Tämä on lupaava artikkeli.

Howard Hawks

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Howard Hawks
Henkilötiedot
Syntynyt30. toukokuuta 1896
Goshen, Indiana, Yhdysvallat
Kuollut26. joulukuuta 1977 (81 vuotta)
Palm Springs, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti ohjaaja
Puoliso Athole Shearer (1928–1940)
Nancy ”Slim” Gross (1941–1949)
Dee Hartford (1953–1960)
Ohjaaja
Aktiivisena 1923–1970
Tunnetuimmat ohjaukset Hätä ei lue lakia (1938)
Meidän vastaeronneiden kesken (1940)
Kirjava satama (1944)
Syvä uni (1946)
Herrat pitävät vaaleaveriköistä (1953)
Rio Bravo (1959)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Howard Winchester Hawks (30. toukokuuta 1896 Goshen, Indiana, Yhdysvallat – 26. joulukuuta 1977 Palm Springs, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja. Hän teki pitkän uran itsenäisenä tuottajana ja kuvasi elokuvia kaikille suurille amerikkalaisille elokuvayhtiöille. Hawks oli monipuolinen ohjaaja, ja hänen elokuvansa edustavat useita elokuvan lajityyppejä. Hän oli määrittelemässä 1930-luvulla muun muassa gangsterielokuvaa ja screwballkomediaa. Tämän jälkeen hän teki muun muassa film noir -klassikon Syvä uni, Marilyn Monroen ensimmäisen tähtielokuvan Herrat pitävät vaaleaveriköistä ja John Waynen lännenelokuvan Rio Bravo.

Nuoruus ja opiskeluaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Howard Hawks syntyi vuonna 1896. Hän kuului varakkaaseen sukuun. Sekä hänen isänsä että isoisänsä olivat metsäteollisuuden johtohenkilöitä.[1] Howard oli vanhin perheen kolmesta pojasta, ja hän oli läheinen kaksi vuotta nuoremman Kennethin kanssa.[2] Kenneth toimi myöhemmin myös elokuvaohjaajana ja toinen veli William tuottajana. Heillä oli myös kaksi siskoa, Grace, joka kuoli 1927 tuberkuloosiin, ja Helen, joka kuoli lapsena ruokamyrkytykseen.[3]

Howard ei pärjännyt kovinkaan hyvin koulussa, mutta hän pääsi silti Cornellin yliopistoon, missä hän valitsi pääaineekseen konetekniikan. Yliopistoaikana Hawks tutustui Victor Flemingiin, jonka kanssa hän ystävystyi ja josta tuli hänen harvoja läheisiä ystäviään. Fleming oli ihastunut elokuvamaailmaan, ja Hawks seurasi häntä Hollywoodiin, missä hän sai kesäksi 1916 paikan Famous Players-Laskyn elokuvastudiolle järjestäjäksi.[2]

Elokuvaura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset elokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisessä maailmansodassa Hawks palveli ilmavoimien kouluttajana, ja sodan jälkeen hän työskenteli hetken kilpa-autojen ja lentokoneiden parissa. Tämän jälkeen hän ohjasi joitakin lyhyitä komedioita ja toimi riippumattomana tuottajana.[1] Hawks aloitti 1923 Paramount Picturesilla käsikirjoitusosastolla ja työskenteli siellä noin 40 elokuvan käsikirjoituksen parissa, yleensä ilman mainintaa tekijäluettelossa. Hän siirtyi 1924 MGM:lle toiveenaan päästä ohjaajaksi. Hawks jätti MGM:n käsikirjoitusosaston seuraavana vuonna ja sai ohjaajasopimuksen William Foxilta. Hän käsikirjoitti neljä elokuvaa ennen kuin sai mahdollisuuden ohjata ensimmäisen elokuvansa.[3]

Hawksin ensimmäiset ohjaustyöt olivat vuonna 1926 ilmestyneet The Road to Glory ja Viikunalehti.[4] Ensimmäisissä elokuvissaan Hawks otti vaikutteita Ernst Lubitschilta, Erich von Stroheimilta ja Josef von Sternbergiltä, mikä näkyi erityisesti elokuvissa Viikunalehti, Paid to Love (1927) ja Prinssi Fazil (1927).[1]

Toimintaelokuvista screwballkomedioihin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fox-kauden jälkeen Hawks ei toiminut enää urallaan minkään yhtiön vakituisena ohjaajana, vaan hän tuotti elokuvia itsenäisesti kaikille Hollywood-studioille. Hawksin ensimmäiset äänielokuvat olivat toimintaelokuvia. Ensimmäisenä Hawksin omaa tyyliä edustavana elokuvana pidetään brittilentueesta kertovaa ilmasotaelokuvaa Öinen eskaaderi (1930). Hänen seuraavat elokuvansa olivat gangsterielokuvat The Criminal Code (1931) ja Arpinaama (1932), jonka pääosassa oli Paul Muni.[1]

Hawks käytti näyttelijä James Cagneyn maanista hahmoa toimintaelokuvissa Huimapäitten kuningas (1932) ja Kuolemanlentäjät (1936). Huimapäitten kuningas oli ensimmäisiä merkittäviä rallielokuvia. Kuolemanlentäjät oli puolestaan siinä mielessä henkilökohtainen elokuva, että Hawks tunsi lentäjien kuolemanvaaran. Monet hänen nuoruudenystävistään olivat kuolleet maailmansodassa ja hänen veljensä Kenneth, joka oli myös ohjannut muutamia elokuvia, kuoli vuonna 1930 lento-onnettomuudessa.[1]

Hawks oli 1930-luvulla perustamassa screwballkomedian lajityyppiä. Genren ensimmäisiä töitä oli Charles MacArthurin ja Ben Hechtin käsikirjoituksen pohjalta tehty satiiri Primadonna (1934). Maineikkaimpia Hawksin screwballkomedioista ovat Hätä ei lue lakia (1938) ja Meidän vastaeronneiden kesken (1940).[1]

Tukkikuninkaassa (1936) pääosassa oli Hawksin löytämä Frances Farmer, jota hän itse piti parhaana näyttelijänä, jonka kanssa oli työskennellyt. Farmerin suoritus oli myös keskeinen niin sanotun ”hawksilaisen naisen” kehityksessä. Itse elokuva oli kuitenkin puolivillainen tuottaja Samuel Goldwynin sekaantumisen takia.[1] Hawks ohjasi Jesse L. Laskylle, jolta oli saanut ensimmäisen työpaikkansa, Kersantti Yorkin (1941), joka oli epätyypillinen Hawks-elokuva. Se kertoo pasifistisesta maanviljelijästä, josta tulee sotasankari. Se oli kuitenkin Hawksin menestynein elokuva.[5]

Film noirista lännenelokuviin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1944 Kirjava satama perustui Hawksin ystävän Ernest Hemingwayn samannimiseen romaaniin. Elokuvan lopputulos oli kaukana alkuperäisromaanista, mutta sen sijaan se oli humoristinen mietiskely itsekunnioituksesta ja vastuusta. Miespääosassa oli Humphrey Bogart ja naispääroolissa tämän tuleva vaimo Lauren Bacall, josta Hawks muovasi tähden. Bacall ja Bogart olivat pääosissa myös vuonna 1946 valmistuneessa film noir -teoksessa Syvä uni. Raymond Chandlerin romaaniin perustuvassa elokuvassa Hawks hylkäsi juonen logiikan ja antoi sen edetä henkilöiden jännitteiden kautta.[5]

Hawksin ensimmäinen lännenelokuva oli vuonna 1948 valmistunut Punainen virta, johon hän riskeerasi itsenäisenä tuottajana ison pääoman. Se oli myös Hawksin ensimmäinen elokuva John Waynen kanssa ja Montgomery Cliftin ensirooli. Elokuva levitettiin United Artistsin kautta, ja sen levitys vei Hawksin voimia. Hän rentoutui ensimmäisen värielokuvansa, Professorin (1948) parissa, joka oli elokuvan Jään tänne yöksi uudelleenfilmatisointi.[5]

Cary Grantista oli tullut Hawksin suosikkinäyttelijä, ja hänen kanssaan Hawks teki 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa kaksi komediaelokuvaa. Olin mies-sotamorsian (1949) kuvattiin toisen maailmansodan runtelemassa Euroopassa, ja elokuvassa Rakas, minä nuorrun (1952) Grant esittää kemistiä, joka suunnittelee nuorennuslääkettä.[5]

Hawksin oma yhtiö Monterey oli kaatunut Punaisen virran takia, mutta hän perusti uuden Winchester-nimisen yhtiön. Se tuotti muun muassa elokuvan ’Se’ toisesta maailmasta (1951), jonka Hawks antoi luottoleikkaajansa Christian Nybyn ohjattavaksi. Winchesterille Hawks ohjasi itse toisen lännenelokuvansa Korkean taivaan alla (1952).[5]

Marilyn Monroe oli esiintynyt jo sivuroolissa Hawksin elokuvassa Rakas, minä nuorrun, mutta Monroen ensimmäinen todellinen tähtielokuva oli Hawksin ohjaama pop-klassikko Herrat pitävät vaaleaveriköistä (1953). Hawks päätti seuraavaksi kokeilla CinemaScopen ja stereoäänen mahdollisuuksia spektaakkelissa Faaraoitten maa (1955).[5]

Rio Bravo ja viimeiset elokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Faaraoitten maan jälkeen Hawks piti neljän vuoden tauon, jonka aikana hän huomasi televisiosta, että lännentarinoiden kysyntä oli edelleen voimissaan. Hawks käytti televisioestetiikkaa viimeisenä mestariteoksenaan pidetyssä lännenelokuvassa, Rio Bravo (1959). Se oli Hawksin lakonisin elokuva, ja kriitikko Robin Wood on sanonut siitä, ettei se sisällä yhtään kaunista kuvaa. Siinä pääosaa näytteli John Wayne, joka oli noussut Grantin ohi Hawksin suosikkinäyttelijäksi ja alter egoksi.[5]

Hawks ohjasi Rio Bravon jälkeen 1960-luvulla joitakin viihde-elokuvia. Hatari (1962) oli kepeä seikkailukomedia, Miehen lempiurheilu? (1964) kertoi ensimmäistä kertaa kalaan joutuvasta kalastusoppaiden kirjoittajasta ja Vauhtihurjat (1965) sijoittui kilpa-autoilun maailmaan. Hawksin viimeiset elokuvat El Dorado (1967) ja Rio Lobo (1970) olivat eräänlaisia muunnelmia Rio Bravosta, ja niissäkin pääosassa oli John Wayne.[5]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hawks oli kolmesti naimisissa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli näyttelijä Athole Shearer, jonka sisko oli näyttelijä Norma Shearer ja veli ääniteknikko Douglas Shearer. He menivät naimisiin 1928, saivat kaksi lasta, Barbaran ja Davidin, ja erosivat vuonna 1940. Athole kärsi koko elämänsä ajan psyykkisistä ongelmista. Hänen on myöhemmin epäilty sairastaneen kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Atholen tilaa ei auttanut Hawksin uskottomuus. Hänellä oli avioliittojensa ulkopuolella useita suhteita, ja toisen vaimonsa seurapiirihenkilö Nancy ”Slim” Grossin hän tapasi vuonna 1938. Slim oli tuolloin 20-vuotias ja Hawks 42-vuotias. He rakastuivat pian ja menivät naimisiin vuonna 1941. He saivat yhden lapsen ja erosivat 1949.[6][7] Hawksin kolmas vaimo oli malli ja näyttelijä Dee Hartford, jonka kanssa hän oli naimisissa 1953–1959. Hartford oli yli 30 vuotta Hawksia nuorempi.[8]

Tyyli ja merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hawks oli poikkeuksellisen monipuolinen elokuvaohjaaja, ja hän vaikutti monien amerikkalaisten elokuvan tyylilajien kehittymiseen. Ranskalainen kriitikko-elokuvaohjaaja Jacques Rivette on jopa sanonut, että Hawks on tehnyt kaikkien keskeisten amerikkalaisen elokuvan lajityyppien parhaan elokuvan (muun muassa gangsterielokuva, lännenelokuva ja komedia).[9]

Hawks jäi todennäköisesti monipuolisuutensa takia jopa joidenkin aikalaistensa varjoon. Alfred Hitchcock tunnettiin ”jännityksen mestarina”, John Ford erikoistui lännenelokuviin, Orson Welles oli ”lapsinero” ja Frank Capra kuvasi omaperäisellä tunteellisuudellaan amerikkalaisuutta. Hawksin työt edustavat niin laajaa elokuvatyylien kirjoa, että hänen omaa tyyliään on vaikea hahmottaa. Lisäksi hän keskittyi usein elokuvien konkreettisiin elementteihin, kuten näyttelijöihin, tunnelmaan, toimintaan ja yleisön viihdyttämiseen, eikä pyrkinyt niin vahvasti itsetietoiseen sanomaan. Hawksin aseman tunnustaminen sai lähtölaukaisunsa 1953, kun Jacques Rivetten essee ”Génie de Howard Hawks” (”Howard Hawksin nerokkuus”) julkaistiin Cahiers du cinéma -lehdessä. François Truffaut puolestaan kirjoitti seuraavana vuonna auteur-teorian pohja-artikkelin, jossa hän nosti Hawksin ja Hitchcockin teorian keskeisiksi ohjaajiksi.[10]

Hawks sanoi itse miettivänsä elokuviensa käsikirjoitusta aina ensin komedian kautta, ja siksi hänen elokuviensa traagisissakin kohtauksissa on usein farssimainen viritys. Hawksin stoalaista moraalia Peter von Baghin mukaan ilmentää fyysinen, taiteellisia tehoja karttava yksinkertaistettu tyyli. Tapahtumat kuvataan lakonisesti olan korkeudelta. Tätä peruskuvaa ranskalaiset ovat kutsuneet ”amerikkalaiseksi otokseksi”. Hawksin elokuvissa ei ole takaumia, ja katsojat tietävät aina samat asiat kuin elokuvan roolihahmotkin.[11] Hän oli toisaalta ensimmäisiä ohjaajia, joka sai näyttelijänsä äänielokuvan aikana pois kohteliaasta teatterityylistä. Hän käytti paljon dialogia, jossa näyttelijät puhuivat toistensa päälle.[12]

Hawks keskittyi usein toiminnallisiin elokuviin, joissa esiintyi gangstereita, karjapaimenia, etsiviä, lentäjiä ja kilpa-ajajia. Hän ei kuitenkaan itse ollut kiinnostunut varsinaisesta toiminnasta ja antoi usein apulaisohjaajien kuvata toimintakohtaukset.[12] Hänen toimintaelokuvissaan toistuu ”elämän ja kuoleman” -kohtaus, jossa ratkaisut pitää tehdä sekunnin kymmenesosissa. Yhtä säännöllisesti elokuvan henkilöiden pitää tehdä ongelmien ratkaisemiseksi yhteistyötä, jossa korostuu jokaisen osuuden tärkeys.[11]

Hawksin elokuvat kertovat usein miesten ystävyydestä. Hän käytti elokuvissaan eräänlaista idealisoitua mieskuvaa, jonka piirteisiin kuuluivat ammattimaisuus, rohkeus paineen alla, toveruus, neuvokkuus, itseluottamus ja itsekunnioitus. Hawks kuitenkin lievensi mieshenkilöidensä sankaristatusta painottamalla päähahmojen vastuuta nuorten miesten kouluttamisessa tai vanhojen huolehtimisessa.[12] Vaikka Hawks liitetäänkin usein machoelokuviin, naiset olivat erityisesti hänen screwballkomedioidensa kantava voima.[13] Kriitikko Robin Wood on kommentoinut, että Hawksin komediat kääntävät ylösalaisin konservatiivisen patriarkaalisuuden. Feministit ovatkin ylistäneet hänen elokuviensa itsenäisiä naishahmoja.[12] Hawksin elokuvien itsenäisiä ja moniulotteisia naisia on kutsuttu niin sanoituksi ”hawksilaisiksi naisiksi”.[14] Hänen elokuvissaan näytteli useita aikansa merkittävimmistä naisnäyttelijöistä, ja hän myös muun muassa löysi Lauren Bacallin ja antoi Rita Hayworthille tämän ensimmäisen merkittävän roolin.[12]

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Huomioita Tehtävä ohjauksen lisäksi
1923 Quicksands mykkä ei ohjaajana, vain käsikirjoitus ja tuottaja
1924 Tiger Love Villikissan häät mykkä ei ohjaajana, vain käsikirjoitus
1925 The Dressmaker from Paris Kauneusparaati mykkä ei ohjaajana, vain käsikirjoitus
1926 The Road to Glory Teräskypärän miehet mykkä käsikirjoitus
1926 Fig Leaves Viikunalehti mykkä, sisältää värijaksoja käsikirjoitus
1926 Honesty - the Best Policy mykkä ei ohjaajana, vain käsikirjoitus
1927 The Cradle Snatchers mykkä
1927 Paid to Love mykkä
1928 A Girl in Every Port mykkä käsikirjoitus
1928 Fazil Sheikin valkoinen vaimo mykkä
1928 The Air Circus ohjaus Lewis Seilerin kanssa; kadonnut
1929 Trent's Last Case
1930 The Dawn Patrol Öinen eskaaderi käsikirjoitus
1931 The Criminal Code tuottaja
1932 Scarface Arpinaama tuottaja, käsikirjoitus
1932 The Crowd Roars Huimapäitten kuningas käsikirjoitus
1932 La Foule Hurle ohjaus John Daumeryn kanssa
1932 Tiger Shark Tiikerihai käsikirjoitus
1933 Today We Live Hänen suuri rakkautensa ohjaus Richard Rossonin kanssa
1933 The Prizefighter and the Lady Naisten suosikki ohjaus W. S. Van Dyken kanssa
1934 Viva Villa! Viva Villa erosi kesken kuvausten käsikirjoitus
1934 Twentieth Century Primadonna tuottaja
1935 Barbary Coast Barbaarirannikko
1936 Ceiling Zero Kuolemanlentäjät
1936 Sutter's Gold Kultaa ja verta erosi ennen kuvausten alkua
1936 The Road to Glory Teräskypärän miehet käsikirjoitus
1936 Come and Get It Tukkikuningas
1938 Bringing up Baby Hätä ei lue lakia tuottaja
1938 Test Pilot Nykypäivän sankarit ei ohjaajana, vain käsikirjoitus
1939 Only Angels Have Wings Vain enkeleillä on siivet tuottaja
1939 Indianapolis Speedway Vauhdin paholaiset ei ohjaajana, vain käsikirjoitus
1940 His Girl Friday Meidän vastaeronneitten kesken tuottaja
1941 Sergeant York Kersantti York tuottaja
1941 Ball of Fire Jään tänne yöksi
1943 Air Force Ilma on kohtalomme tuottaja
1943 The Outlaw Lainsuojaton erosi kahden viikon jälkeen käsikirjoitus
1943 Corvette K-225 Merten sissit elokuvassa ohjaajaksi merkitty Richard Rosson tuottaja
1944 To Have and Have Not Kirjava satama tuottaja
1946 The Big Sleep Syvä uni tuottaja
1948 Red River Punainen virta ohjaus Arthur Rossonin kanssa tuottaja
1948 A Song is Born Professori ensimmäinen Technicolor-elokuva
1949 I Was a Male War Bride Olin mies-sotamorsian
1951 The Thing From Another World ’Se’ toisesta maailmasta elokuvassa ohjaajaksi merkitty Christian Nyby tuottaja, käsikirjoitus
1952 The Big Sky Korkean taivaan alla tuottaja
1952 O. Henry's Full House Neljä helmeä ohjasi episodin "Ransom of Red Chief"
1952 Monkey Business Rakas, minä nuorrun
1953 Gentlemen Prefer Blondes Herrat pitävät vaaleaveriköistä Technicolor-elokuva
1955 Land of the Pharaohs Faaraoitten maa
1959 Rio Bravo Rio Bravo Technicolor-elokuva tuottaja
1962 Hatari! Hatari Technicolor-elokuva tuottaja
1964 Man's Favourite Sport Miehen lempiurheilu? Technicolor-elokuva tuottaja
1965 Red Line 7000 Vauhtihurjat Technicolor-elokuva tuottaja, käsikirjoitus
1967 El Dorado El Dorado Technicolor-elokuva tuottaja
1970 Rio Lobo Rio Lobo Technicolor-elokuva tuottaja

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g Alanen, s. 285–286.
  2. ↑ a b Jacobs, Diane: Split Screen NYTimes.com. 20.7.1997. The New York Times Company. Viitattu 19.4.2015. (englanniksi)
  3. ↑ a b McBride, Joseph: Hawks on Hawks. Lexington, Kentucky: The University Press of Kentucky, 2013. ISBN 0-520-04344-8
  4. ↑ Boxwell, David: Howar Hawks. Senses of Cinema, 5/2002, nro 20. Senses of Cinema Inc. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.5.2015. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h Alanen, s. 287–288.
  6. ↑ Thompson, David: Howard Hawks: Slim and the silver fox 10.2.2012. BFI. Arkistoitu 26.9.2015. Viitattu 21.4.2015. (englanniksi)
  7. ↑ Berger, Marilyn: Nancy Lady Keith Is Dead at 73; A Socialite Known for Her Wit NYTimes.com. 7.4.1990. The New York Times Company. Viitattu 21.4.2015. (englanniksi)
  8. ↑ Eder, Bruce: Dee Hartford : Biography AllMovie. All Media Network, LLC. Viitattu 21.4.2015. (englanniksi)
  9. ↑ Bagh, s. 180.
  10. ↑ Breivold, Scott (toim.): Howard Hawks: Interviews. Jackson: University Press of Mississippi, 2006. ISBN 1-57806-832-0 Google-kirjat (viitattu 21.4.2015).
  11. ↑ a b Bagh, s. 181.
  12. ↑ a b c d e Armstrong, s. 218.
  13. ↑ Coffin, Lesley: Screwball Comedy and the Hawksian Woman 24.3.2014. Pretty Clever Films. Viitattu 3.5.2015. (englanniksi)
  14. ↑ King, Susan: Not just pretty faces 13.8.2003. Los Angeles Times. Viitattu 3.5.2015. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Howard_Hawks&oldid=21153557”