Helttasienet
Helttasienet on sienten muotoryhmä, jonka kaikki lajit eivät ole läheistä sukua toisilleen.[1] Samanlaisia ulkonäköön perustuvia ryhmiä ovat myös jäkälät ja käävät.
Ennen molekyylibiologisia tutkimuksia ja fylogenian selvittämistä, helttasienet oli lahkon nimitys, josta käytettiin tieteellistä nimeä (Agaricales). Siihen kuuluu yli 4 000 lajia, mm. peltoherkkusieni ja punakärpässieni. Helttasienillä on morfologinen vastaavuus, eli niiden itiöt muodostuvat lakin alapinnalla sijaitsevissa heltoissa.[2][3] Helttasieniä kasvaa lähes kaikkialla maailmassa Etelämannerta ja meriä lukuun ottamatta.lähde?
Nykyään katsotaan, että helttasienillä käsitetään toisistaan geneettisesti toisistan hyvinkin kaukaisia sienilajeja, joiden itiöstö sijaitsee lakin yhteydessä heltoissa, yleensä alapuolella. Näin ollen helttasieniin käsitetään kuuluvaksi rouskut ja haperot sekä suuri joukko muita suursieniä.[2][3]
Agaricales on puolestaan nykykäsityksen mukaan sienten geneettinen kladi, joka vastaa osittain helttasienten määritelmää, mutta siitä puuttuvat muun muassa rouskut ja haperot, ja toisaalta siihen kuuluu esimerkiksi kääväkkäitä kuten häränkieli ja kupusieniä kuten tuhkelot.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Helttasienet, tatit, kupusienet. researchportal.helsinki.fi. Viitattu 8.1.2020.
- ↑ a b Pertti Salo, Tuomo Niemelä, Ulla Nummela-Salo ja Esteri Ohenoja (toim.), s. 11, Suomen helttasienten ja tattien ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus helda.helsinki.fi. Viitattu 23.11.2017.
- ↑ a b Leena Myllys, Soili Stenroos ja Seppo Huhtinen: ”1.1.(9.3.) Agaricomycotina”, Sienten biologia, s. (14),44–45. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-297-2
- ↑ С.Ю.Афонкин: Грибы России, Европейский части, Сибири и Дальнего Востока, s. 18 (Lycoperdon), 46 (Fistulina), 170 (Lactarius), 180 (Russula). Vilna: Bestiary, 2013. ISBN 978-609-456-104-7