Haulikko

Päällekkäispiippuinen haulikko

Haulikko on yleisimmin pitkäpiippuinen, rihlaamaton tai rihlattu käsiase, jonka patruuna sisältää joukon pieniä, läpimitaltaan 2–9 mm hauleja. Sitä käytetään pääasiassa pienriistan, kuten lintujen ja metsäjänisten metsästyksessä ja ampumaurheilussa, yleisimmin skeet- ja trap-lajeissa. Haulikolla ammuttavaksi tarkoitettua luotia, niin sanottua täyteistä käytettäessä haulikkoa voidaan käyttää esimerkiksi valkohäntäpeuran pyynnissä.^{lähde tarkemmin?}

Alkuperä

Haulikon alkuperä on takaaladattavien kiväärien kehitystyössä. 1830-luvulla saksalainen Johann Nicolaus von Dreyse kehitti sytysneulakiväärin, jonka iskurissa oleva piikki sytytti nallin. Nalli oli sijoitettu paperisen patruunan ruutitilan etuosaan ja iskurin piikki löi näin patruunan läpi. Syntyi tarve kehittää patruuna, joka sulkisi aseen lukon tiiviisti. Jean Samuel Pauly kokeili paperipatruunaa, jonka kannassa oli metallikiekko. Casimir Lefaucheux ratkaisi ongelman 1836 sijoittamalla nallin metallikiekkoon. Metallikiekossa oli piikki, johon iskuri löi sytyttäen nallin ruutitilassa. Benjamin Houllier paransi mekanismia edelleen 1847 ja kehitti kokometallisen patruunan. Lefaucheux suunnitteli kaksipiippuisen taittuvan aseen ampumaan tätä patruunaa. Ase esiteltiin Lontoon maailmannäyttelyssä Kristallipalatsissa 1851. Yleisemmin neulapatruunan syrjäytti aseissa aluksi reunasytytys ja sitten nykyinen nallityyppi 1860-luvulta alkaen.

Rakenne

Winchester Model 12 pumppuhaulikko.

Yhdysvaltain armeijan käyttämä, Italialaisvalmisteinen Benelli M4 Super 90 itselataava taisteluhaulikko.

Haulikon ulospäin näkyvät pääosat ovat piippu tai piippupari, sen alla oleva puinen tai keinoaineesta tehty tukki, liipaisin tai liipaisinpari, vipu haulikon taittamiseksi/viritystappi, lukonkehys ja perä. Piipun tai piippuparin yläpinnalla on tähtäinkisko ja jyvä.

Nykyinen haulikko on yksi- tai kaksipiippuinen. Kaksipiippuisen haulikon piiput eli piippupari on yleensä juotettu kiinteästi toisiinsa. Aseesta käytetään nimitystä päällekkäis- tai rinnakkaispiippuinen haulikko sen mukaan, miten piiput on sijoitettu toisiinsa nähden. Yksipiippuiset haulikot ovat nykyisin yleisesti itselataavia, niin kutsuttuja puoliautomaattihaulikoita tai pumppuhaulikoita. Itselataava haulikko latautuu tavallisimmin etutukin sisälle sijoitetun mekanismin avulla ruutikaasun paineen käyttämän männän voimalla. Toinen tapa on rekyyliin, lukon massan hitauteen ja jouseen perustuva mekanismi.

Pumppuhaulikko ladataan vetämällä etutukki käsin taakse ja työntämällä se takaisin eteen. Myös pulttilukkoisia haulikoita valmistetaan ja käytetään jonkin verran. Yksipiippuinen taittuva haulikko, vanhalta kutsumanimeltään torpparihaulikko, on ollut aiemmin suosittu aloittelevan metsästäjän tai mukana kuljetettava toinen ase jos metsästys muutoin tapahtuu luodikolla. Tyyppi on nykyisin varsin harvinainen, mutta arvostus on kasvanut uudelleen jonkin verran.

Yleisimmin käytetty haulikkotyyppi on taittuvapiippuinen kahdella piipulla varustettuna.

Haulikkorihla on taittuvapiippuinen, lippaaton, yhdellä haulipiipulla ja yhdellä rihlapiipulla varustettu yhdistelmäase.

Tavallisesti haulikon piippua ei ole rihlattu. Haulikosta ilmoitetaan usein piipun pituus tuumina joka merkitään kahdella heittomerkillä luvun perässä. Piipun pituus vaikuttaa rekyyliin, joka heittää lyhyempipiippuista asetta enemmän. Piipun pituudella ei ole merkittävää vaikutusta aseen tehokkaaseen kantomatkaan. Toisinaan piipuissa on suujarru, joka ohjaa ruutikaasut aseen sivuille vähentäen rekyylin voimaa.

Haulikossa on yksi tai kaksi liipaisinta. Rinnakkaispiippuinen haulikko on valmistamisen yksinkertaisuuden vuoksi usein kaksiliipaisiminen. Nykyaikaisessa päällekkäispiippuisessa on yksiliipaisinmekanismi jossa on piippujen laukaisujärjestyksen valitsin. Ammuttaessa toinen piippu menee automaattisesti valmiustilaan laukaisua varten.

Kaliiperi

Haulikon kaliiperi ilmoitetaan englantilaista naulajärjestelmää käyttäen. Lukema kertoo sen, kuinka monta piippuun sopivaa samankokoista palloa naulasta puhdasta lyijyä voidaan tehdä. Haulikon piipun halkaisija on sitä suurempi, mitä pienempi lukema on. Esimerkiksi kaliiperin 12 haulikkoon sopivia palloja naulasta saa 12 kappaletta. Myös tuumaan perustuvia, piipun sisähalkaisijan ilmoittavia kaliiperimittoja on, muun muassa .410 tuumaa.

Haulikon kaliiperin yhteydessä ilmoitetaan aina myös täyteen mittaansa avautuneen patruunan hylsyn nimellispituus millimetreinä. Nykyisin käytetään 20/70, 20/76, 16/70, 12/70, 12/76, 12/89, 10/75 ja 10/89-kaliiperin haulikoita, joista 12/70 on vielä yleisin ja 12/76 (magnum) seuraavaksi yleisin. Kaliiperi 12/89 (supermagnum) on yleistymässä muun muassa siksi, että 12-kaliiperisella 89 mm pitkällä patruunapesällä varustetulla haulikolla voi ampua myös lyhyempiä 12/76- ja 12/70-patruunoita. Haulikolla, esimerkiksi 12/70, ei saa ampua nimellismittaansa pidempiä patruunoita, vaikka ne sopisivatkin patruunapesään. Ne voivat aiheuttaa vaarallisen aserikon nimellismittaansa avautuvan hylsyn osittain tukkiessa patruunapesän ja piipun välisen ylimenokartion, jolloin pienemmän aukon vuoksi ruudin paine kasvaa vaarallisesti. Oikeanmittaisella patruunalla kartio jää avoimeksi päästäen haulit vapaasti piippuun.

Isompien kaliiperien sekä pidempien patruunapesien ja patruunoiden yleistymiseen on vaikuttanut erityisesti lyijyn kielto vesilinnustuksessa ja lyijyn korvikemateriaalien, kuten rauta ja sinkki, keveydestä johtuva patruunoiden tehon väheneminen. Tilavampaan patruunaan saa luonnollisesti suuremman ruutimäärän että haulimäärän. Näin sekä lähtönopeutta että hauliparven peittoa voidaan parantaa. Eri kaliiperien yleisyyttä rajoittaa niihin saatavien patruunoiden hinta ja saatavuus. Tämä koskee erityisesti suuria ja pieniä kaliipereita. Toisaalta tavallisten kaliperien patruunoiden haulien materiaalivalinnat vaikuttavat hintaan.

Haulikon supistus ja osumakuvio

Esimerkkejä supistajien vaikutuksista hauliparven muodostumisessa

Haulikolla ammuttaessa haulit hajaantuvat patruunan, supistuksen, etäisyyden ja haulien koon mukaan hauliparveksi, joka muodostaa osumakuvion. Supistus tehdään piipun suuhun 50–100 millimetrin matkalle. Esimerkiksi täyssuppea piippu on tältä osalta 12 kaliperin haulikossa 1 mm kapeampi kuin piipun halkaisija millimetreissä, joka 12 kaliiperisessa aseessa on 18,2 mm. Sylinteri on piippu, jossa supistusta ei ole tehty lainkaan. Yksi tapa merkitä aseen supistus on numerointi, jossa sylinteri on 0, parannettu sylinteri 1/4, puolisuppea 1/2, 3/4 suppea ja täyssuppea 1/1 Kirjaimilla vastaavat merkinnät ovat englannin kielestä johdetut C, IC = Improved Cylinder, M, IM = Improved Modified ja F= Full.

Tyypillisen metsästyshaulikon piippuparin supistukset ovat puoli- ja täyssuppea. Ajatuksena on ampua avarammalla supistuksella ensimmäinen laukaus ja tiukemmalla supistuksella toinen laukaus jo vähän kauempana olevaa riistaa kohti. Skeet-aseessa on hajottava supistus, esimerkiksi sylinteri, laajan peiton aikaansaamiseksi suhteellisen lyhyelle ampumaetäisyydelle. Peitteisessä maastossa, jossa pensaat ym. voivat rajoittaa ampuma-alaa, suuresta hajotuksesta voi myös olla hyötyä.

Useimmissa nykyaikaisissa haulikoissa osumakuvion kokoa voi säätää piippuun tai piippupariin kuuluvia supistajia vaihtamalla. Joidenkin valmistajien mallistoissa on myös rihlatulla piipulla varustettuja haulikoita. Nämä ovat yleensä tarkoitettuja sabot- täyteisammuksille esimerkiksi peurajahdeissa. Rihlapiippuisella haulikolla ei kannata ampua haulipatruunoita, sillä rihlat saattavat piipun läpi kulkevat haulit pyörivään liikkeeseen ja ehdittyään ulos piipun suusta hauliparvi leviää keskipakoisvoiman vaikutuksesta. Tuloksena on rengasmainen osumakuvio, jonka keskustassa on tuskin yhtään iskemiä.

Haulikon supistus vaikuttaa osumakuvioon sekä leveys- että syvyyssuunnassa. Piipun jättävä hauliparvi on pidempi tiukemmasta supistuksesta ammuttaessa kuin väljemmästä. Karkea sääntö on, että hauliparven pituus on noin 10% matkasta. Parven leveys 30 metrin päässä on 80–150 cm

Hauliparven pituus lisää osumismarginaalia, mutta se saattaa huonontaa osumakuviota kohteessa. Esimerkiksi sivuttain lentävää lintua ammuttaessa lintuun voi osua vain hauliparven alku- tai loppupää ja teho ei ole paras mahdollinen. Osumakuvioon vaikuttaa myös patruunan soveltuvuus aseeseen eli sen käynti. Paras yhdistelmä samankaltaisista latauksista on patruuna- ja asekohtainen. Sen löytämiseksi on ammuttava tauluun koelaukauksia hajonnan toteamiseksi.

Yli 35 metrin matkoille ammuttaessa haulien teho laskee huomattavasti luotiaseiden ammusta nopeammin ja hauliparven tehokkaiden haulien määrä laskee nopeasti reunoilta alkaen. Haulien lentomatka on karkeasti 100 metriä yhtä halkaisijan millimetriä kohti lyijyhaulia käytettäessä. Lentomatka ei näin ole sama kuin tehokas etäisyys.

Ampuminen, tähtäimet

Haulikolla ammutaan tavallisesti hyvin nopeasti ja ase nostetaan ampuma-asentoon vasta esimerkiksi linnun lähtiessä metsästäjän edestä pakoon. Ennen laukaisua ampuja ottaa tarvittavan ennakon suhteessa kohteen liikkeeseen. Käyttötavan vuoksi osumisen ratkaisee taidon lisäksi aseen sopivuus käyttäjälle. Jos aseen tukki on liian korkea, menevät laukaukset yli ja vastaavasti matala tukki vie ali. Tukin pituus ja sivutaivutus vaikuttavat niin ikään tähtäyslinjaan ja aseen asettumiseen ampuma-asentoon. Tavallisesti haulikon tähtäimenä on kisko ja piipun päähän sijoitettu jyvä. Markkinoilla on haulikkoon tarkoitettuja jälkiasennettavia tähtäämisen apuvälineitä ja tähtäinlaitteita. Osa perustuu optiseen materiaaliin kuten loistejyvä ja kiskotähtäin kun taas toiset ovat optis-sähköisiä esimerkiksi punapistetähtäin .

Joihinkin itselataaviin ja pumpputoimisiin, lähinnä yhdysvaltalaista valmistetta oleviin haulikoihin on saatavilla erillinen rihlattu vaihtopiippu, joka täyteisiä ammuttaessa parantaa osumatarkkuutta merkittävästi. Rihlatussa piipussa on yleensä myös paremmat avotähtäimet kuin normaalissa haulipiipussa.

Patruuna

Haulikon patruuna sisältää tavallisesti 100-400 haulia riippuen kaliiperista ja haulikosta, joka valitaan käyttötarkoituksen mukaisesti. Haulien koko ilmoitetaan joko numerojärjestelmän mukaisesti tai suoraan millimetreinä. Numerojärjestelmä on käänteinen. Esimerkiksi haulikoko 9 on uuden eurooppalaisen järjestelmän mukaan 2,0 mm. Suurimpia hauleja ovat 00 ja 0 nk. susihaulit. 00-patruunassa on yhdeksän kappaletta 8,4 mm haulia ja 0-patruunassa kaksitoista kappaletta 7,5 mm haulia. Vastaavasti 12/70 -kaliiperisen haulikon metsästyspatruunaan mahtuu halkaisijaltaan 3,5 mm:n hauleja noin 130 kpl, painoltaan yhteensä noin 35 grammaa.

Patruunan osat eli nalli, ruuti, välitulppa ja haulit on koottu tavallisesti pahvisen tai muovisen, messinkikantaisen hylsyn sisään. Poliisin käyttöön on myös tehty mellakkapatruunoita, joissa haulit ovat kumia.

Aikaisemmin metsästyspatruunan haulit ovat olleet pääasiassa lyijyhauleja materiaalin edullisuuden, helpon muotoiltavuuden ja hyvän koko/painosuhteen vuoksi. Lyijyhaulit säilyttävät osumatehonsa hyvin järkevillä ampumaetäisyyksillä. Pehmeänä metallina lyijy ei myöskään kuluta piippua kohtuuttomasti.

Lyijyn myrkyllisyys ja vesilintujen mahdollisuus syödä hauleja ravintonsa mukana tai poimia niitä jauhinkiviksi ruuansulatukseensa ja näin saada lyijyä elimistöönsä on aiheuttanut tarpeen etsiä korvaavia materiaaleja erityisesti vesialueita varten. Tällaisia ovat esimerkiksi rauta/teräs, sinkki ja vismutti. Korvaavat materiaalit ovat usein ominaispainoltaan kevyempiä kuin lyijy, jolloin haulit eivät ole iskuteholtaan lyijyä vastaavia. Tätä on kompensoitu lisäämällä haulien lähtönopeutta sekä kasvattamalla haulien kokoa. Suurempi haulikoko taasen tarkoittaa pienempää määrää hauleja saman kokoisessa patruunassa eli pienempää haulitiheyttä ammuttaessa. Tätä on kompensoitu kasvattamalla patruunoiden kokoa haulimäärän kasvattamiseksi.

Käytettäessä kovia haulimateriaaleja kuten terästä ja volframia ei ole suositeltavaa ampua puolisuppeaa tiukemmalla supistuksella. Monet modernit aseet kestävät ampua kovia haulimateriaaleja myös tiukoilla supistuksilla, mutta haulikuvio saattaa heiketä, jolloin tiukemmalla supistuksella ei saavuteta toivottua hyötyä.

Haulikossa suuri patruuna ei tarkoita useinkaan suurempaa lähtönopeutta ja läpäisyä kuten luotiaseissa vaan mahdollisuutta saavuttaa tiheämpi osumakuvio. Keskimäärin haulimäärän kaksinkertaistaminen lisää tiheyttä noin 25 % tai toisin 64 grammaa hauleja on yhtä tehokas 32 metriin kuin 32 grammaa 25 metriin eli hyöty tiheyden säilymisessä on 7 metriä. Matkan pidetessä hyöty laskee nopeasti, mutta menetelmä ei sovi kokonaistehon laskemiseen.

Haulien lähtönopeuteen vaikuttaa ensisijaisesti haulilatauksen ja ruutimäärän välinen suhde. Haulikon patruunoiden haulien lähtönopeus on yleensä 300–480 m/s mutta lähtönopeudeltaan suurempiakin on. Pienikaliiperisessa kiväärissä lähtönopeus voi olla 900 m/s tehon perustuessa tarkkuuteen ja suhteessa pienen luodin siirtämän energian vaikutukseen tiheän osumakuvion sijasta.

Jos haulikossa käytetään sitä varten suunniteltua luotiammusta eli täyteistä, aseella voidaan ampua kohtalaisella tarkkuudella ja teholla vielä noin 75 metrin matkalle. Edullisissa olosuhteissa osumatarkkuus on tuolloin noin 20 cm, usein alle. Kivääreihin verraten täyteisen luodin tarkkuus on heikko. 100 metriltä tavallisella metsästyskiväärillä kolmen laukauksen osumakuvio on halkaisijaltaan tyypillisesti kulmaminuutti, mitä pidetään laatukriteerinä.

Käyttö

Haulikkoa käytetään metsästyksessä lintujen ja pienriistan ampumiseen sekä isompien riistaeläinten metsästykseen luotiammusta käyttäen. Haulikon käyttöä isoimpien riistaeläimien metsästyksessä on kuitenkin rajoitettu. Suomen metsästyslaki kieltää haulipatruunalla ladatun haulikon käytön mm. valkohäntäpeuran metsästyksessä. Valkohäntäpeuraa saa kuitenkin metsästää haulikkoa varten tehdyllä täyteisluodilla, joita on eri mallisia. Haulikkoa varten valmistetun luodin käyttäminen on kiellettyä hirven ja karhun metsästyksessä.

Haulikosta on erikoislatauksia kuten kumiluoteja kehittämällä saatu tukiase, jonka käyttö ei vaadi suurta tarkkuutta. Poliisit ja sotilaat käyttävät haulikkoa tukiaseenaan, koska se sopii kiväärejä paremmin kaupunkiolosuhteissa käytettäviksi. Haulien pienempi läpäisykyky ei aiheuta yhtä suurta vaaraa esimerkiksi viereisessä huoneissa oleskeleville henkilöille. Poliisi- ja turvajoukkojen käyttöön on erikoisesti suunniteltu eteläafrikkalainen Neostead ja venäläinen RMB 93. Niissä on erikoisratkaisuja kuten eteenpäin käsin tehtävä latausliike, pistooliperä sekä lippaan täyttömekanismi, joilla aseet on saatu lyhyiksi. Neostead - haulikossa on kaksi lipasta, joista käytettävän voi valita ja näin varustaa ase valmiiksi eri patruunatyypeillä.Toimintatapansa vuoksi tämä ase on monimutkainen ja valmistus jäi vähäiseksi edistyksellisistä ratkaisuista huolimatta.

Haulikkoa käytetään myös urheiluammunnassa, muun muassa trapissa ja skeetissä, jotka ovat olympialajeja, sekä practical-lajeissa ja SRA:ssa.

Muuta

Katkaistu haulikko

Haulikon piipun lyhentäminen poistaa mahdollisen supistuksen ja voi lyhentää ampumamatkaa. Alle 25 cm piipun pituus alkaa lyhentää ampumamatkaa, yli sen ei juurikaan ole vaikutusta. Tämä siksi, että haulikon ruuti on nopeaa ruutia. Kuitenkin supistamaton haulikko antaa kovemmat lähtönopeudet, koska supistus vie nopeutta vaikka parantaa tehokasta matkaa. Yli 25 cm haulikon piipulla on siis kovempi lähtönopeus kuin normaalilla suppealla pitkällä piipulla varustetulla haulikolla. Tällainen katkaistu haulikko, jota on ehkä lyhennetty myös aseen tukkia muokkaamalla, on helposti kätkettävissä ja on edelleenkin jonkin verran rikollisten suosiossa myös helpon saatavuutensa ja halpuutensa vuoksi.

Suomessa haulikon kokonaispituuden tulee olla vähintään 600 mm ja piipun pituuden 300 mm.

Itselataavaa kertatulta ampuvilla haulikoilla metsästettäessä aseen makasiini täytyy rajoittaa kahden patruunan vetoiseksi, jonka lisäksi yksi patruuna voi olla patruunapesässä. Kuitenkin sellaisen itselataavan metsästysaseen, jonka lippaaseen mahtuu enemmän kuin kaksi patruunaa, käyttö on kielletty riistalintujen, metsäjäniksen, euroopanmajavan, suden, karhun, hillerin, saukon, näädän, ilveksen, itämerennorpan, hallin ja kirjohylkeen metsästyksessä (Metsästysasetus 16, 5. mom). Muilla kiintomakasiinilla tai irtolippaalla varustetuilla haulikkotyypeillä ei ole tätä rajoitusta metsästyskäytössä.

Lähteet

• Timo Hyytinen: Metsästäjän asekirja Gummerus 2002 ISBN 951-98371-2-4
• Sten Christoffersson: WSOY:n suuri metsästyskirja ISBN 978-951-0-29652-3 WSOY 2007
• Askel riistapolulle Metsästäjäin keskusjärjestö ISBN 952-9593-58-9
• Tapiola 1. Toim. Veikko Rinne Weilin + Göös Espoo 1979 ISBN 951-35-1893-9
• Raportti tavanomaisista aseista Rauhankirjallisuuden edistämisseura Sipri Turku 1979 ISBN 951-9457-04-6
• world.guns.ru
• Finlex (Arkistoitu – Internet Archive)
• Erälehti

Kirjallisuutta

• Christer Holmgren: Metsästysaseet, Karisto Hämeenlinna 1988 ISBN 951-635-684-2

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Haulikko Wikimedia Commonsissa