HMS Shannon (1875)

HMS Shannon
HMS Shannon
Aluksen vaiheet
Rakentaja	Pembroken telakka
Kölinlasku	29. elokuuta 1873
Laskettu vesille	11. marraskuuta 1875
Palveluskäyttöön	17. syyskuuta 1877
Loppuvaihe	myyty romutettavaksi 12. joulukuuta 1899
Tekniset tiedot
Uppouma	5 670 t
Pituus	79 m
Leveys	16,5 m
Syväys	6,78 m
Koneteho	3 370 ihp
Nopeus	12,25 solmua
Miehistöä	452
Aseistus
Aseistus	2 x MLR 10" tykkiä 7 x MLR 9" tykkiä
Infobox OK

HMS Shannon oli Britannian kuninkaallisen laivaston vuonna 1875 vesillelaskettu ensimmäinen panssariristeilijä ja ensimmäinen alus, joka oli varustettu panssarikannella. Se oli myös viimeinen laivastolle valmistettu täystakiloitu, nostettavalla potkurilla varustettu panssaroitu sotalaiva.

Suunnittelu ja valmistus

Kaavio aluksesta

Amiraliteetti antoi laivaston pääsuunnittelija Nathaniel Barnabylle määräyksen suunnitella panssaroitu alus, joka kykenisi taistelemaan 2. luokan ironclad-taistelulaivoja vastaan. Määräyksellä tarkoitettiin nimenomaan Ranskan merivoimien Alma- ja La Galissonnière -luokkien panssarikorvetteja sekä Aasian ja Amerikan pienten valtioiden laivastojen aluksia. Britannian laivastolla oli jo näiden aiheuttaman uhan torjuntaan 1860-luvulla valmistetut Audacious- ja Swiftsure-luokkien 2. luokan ironclad-taistelulaivat. Shannonin suunnittelu oli linjassa mainittujen alusluokkien kanssa, vaikka taktinen asema oli erilainen.

Aluksen suunnittelun aikana Venäjän keisarikunnan laivasto laski vesille ensimmäisen vahvasti aseistetun panssariristeilijänsä General Admiralin ja sen sisaraluksen Gerzog Edinburgskin, jotka oli suunniteltu risteilijöiden perinteiseen tehtävään eli kauppamerenkulun häirintään. Alusten aiheuttaman uhan vuoksi Shannonille asetettiin uusi tehtävä eli kyky torjua panssariristeilijöiden aiheuttama uhka kauppamerenkululle, koska kauppamerenkulun suojaamiseen oli aiemmin käytetty panssaroimattomia Inconstant-luokan risteilijöitä.

Aseistus

Shannon aseistettiin kahdella kymmenen tuuman tykillä, jotka asennettiin panssaroituun tuliasemaan aluksen keulaan. Lisäksi alukselle asennettiin kuusi yhdeksän tuuman tykkiä avoimelle kannelle aluksen laidoille ja seitsemäs yhdeksän tuumainen tykki aluksen perään. Perään asetetulle tykille valmistettiin kaksi panssaroimatonta tuliasemaa kummallekin kyljelle sekä panssaroitu tuliasema suoraan taakse. Alus varustettiin myös poikkeuksellisella irrotettavalla puskukeulalla, joka voitiin rauhan aikana pitää irrotettuna törmäysonnettomuuksien vähentämiseksi.

Suoja

Aluksen suojana oli yhdeksän jalan korkuinen panssarivyö, joka kulki 6–9 tuumaa paksuna lähes koko aluksen kyljen pituudelta. Vyö päättyi 60 jalkaa ennen keulaa. Panssarivyön yläreunaan oli kiinnitetty 1,5 tuuman panssarikansi, joka oli ensimmäinen brittiläiseen sotalaivaan asennettu. Kannen päätepisteeseen oli tehty yhdeksän tuuman panssariseinä, joka kulki koko aluksen halki. Seinän yläosa muodosti tuen yläkannelle asetetulle kymmenen tuuman tykille. Seinän alareunasta jatkui kymmenen jalkaa vedenpinnan alla kolmituumainen panssarikansi aina keulaan asti. Keulaan sijoitetun panssarikannen yläpuolelle oli asetettu hiilivarastot sekä varastoja, joiden tehtävänä oli rajoittaa mahdollisia vuotoja. Yhdeksäntuumaisten tuliasemat olivat panssaroimattomia ja ne olivat siten hyvin suojattomia taistelussa.

Koneisto

Alus oli suunniteltu matkaamaan sekä purjein että höyryvoimalla. Vaikka höyrykone oli käytössä taisteluissa, purjeet olivat välttämättömiä operoitaessa kaukaisilla vesillä, missä ei kyetty täydentämään hiilivarastoja. Aluksella käytössä ollut nostettava potkuri paransi sen purjeiden tehoa parantaen laivan hydrodynamiikkaa. Aluksella oli kolme mastoa, jotka mahdollistivat 24 000 neliöjalan takilan käytön. Palveluksessa olon aikana takila supistettiin 21 500 neliöjalan parkkitakilaksi. Aluksen höyrykoneena oli Lairdin valmistama compound-höyrykone, jonka korkeapainesylinterin halkaisija oli 44 tuumaa ja matalapainesylinterin 85 tuumaa. Höyrytuotettiin kahdeksalla sylinterikattilalla, jotka tuottivat 70 paunan paineen. Sen suunniteltu huippunopeus oli 13 solmua, mutta se kykeni vain 12,25 solmuun. Virtausvastuksen vähentämiseksi aluksen pohja oli vuorattu osittain sinkillä.

Palvelus

Alus liitettiin laivastoon heinäkuussa 1877, mutta sen todettiin olevan liian raskas ja samanaikaisesti aluksen voimanlähteessä todettiin ongelmia, jotka pitivät sen telakalla aina maaliskuuhun 1878. Telakalta päästyään alus suoritti koeajot Kanaalin laivastossa. Huhtikuussa alus lähti Kiinan laivastoasemalle, mutta se määrättiin palaamaan jo heinäkuussa. Palattuaan se siirrettiin muutostöiden vuoksi telakalle. Joulukuussa alus palasi palvelukseen Kanaalin ja Välimeren laivastoissa. Alus käväisi Tyynellä valtamerellä heinäkuussa 1879 palaten heinäkuussa 1881, jolloin se siirrettiin telakalle modernisoitavaksi. Tyynellä valtamerellä se oli ainoa kymmentuumaisin tykein varustettu sotalaiva ja siten se ei kyennyt täydentämään ammusvarastojaan Esquimaltissa, koska niiden kuljettaminen sinne oli kielletty kustannusten vuoksi. Ammustäydennysongelmien vuoksi alus ei saanut käyttää pääaseitaan koulutuksessa. Ongelma ratkaistiin vuonna 1881 vaihtamalla pääaseet, mutta sen merkitys jäi vähäiseksi aluksen pysyessä kotivesillä.

Toukokuussa 1883 alus hetken HMS Warriorin emälaivana ennen siirtoaan rannikkovartiostolle. Sodan uhatessa vuonna 1885 alus valmisteltiin sotatoimiin. Toukokuusta 1895 alkaen alus oli sijoitettuna reserviin ja se myytiin joulukuussa 1899 romutettavaksi 10 105 punnalla.

Lähteet

• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1860–1905. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 2002. ISBN 0-85177-133-5 (englanniksi)

Viitteet

Edeltäjä: ei edeltäjää

Royal Navyn risteilijät

Seuraaja: Nelson-luokka