Fredrik Werner Hjelmman
Fredrik Werner Hjelmman (12. lokakuuta 1857 Mikkeli – 28. marraskuuta 1932 Helsinki) oli suomalainen laamanni ja senaattori.
Henkilöhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hjelmmanin vanhemmat olivat Iisalmen tuomiokunnan tuomari, laamanni Fredrik Wilhelm Hjelmman (1825–1910) ja Sofia Lovisa Grenman. Hän pääsi ylioppilaaksi 1875 Helsingin yksityislyseosta ja suoritti Helsingin yliopistossa yleisen oikeustutkinnon 1880. Hjelmman oli naimisissa vuodesta 1882 Hanna Elisabeth Weckmanin kanssa. Heidän poikiaan olivat esittelijäneuvos Esko Fredrik Heilimo, joka toimi poliisiylijohtajana ja Suomen valtuuskunnan sihteerinä Tarton rauhanneuvotteluissa.[1][2][3][4] Myös hovioikeuden varapresidentti Eino Heilimo oli hänen poikansa.[5]
Hjelmman toimi Turun kuritushuoneen johtajana 1885–1896, Kuopion läänin lääninsihteerinä Kuopiossa 1896–1902 ja Suomen senaatin oikeusosastolla senaattorina 1902–1905. Hän oli Kansallis-Osake-Pankin Kotkan konttorin johtajana 1906–1907 ja pankin pääkonttorin johtokunnan jäsenenä 1907–1918. Hjelmman sai varatuomarin arvon 1883 ja laamannin arvon 1900. Hän oli talonpoikaissäädyn sihteeri valtiopäivillä 1900[6].
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hjelmman harrasti sukututkimusta ja hän julkaisi Hjelmman-suvusta monografian 1906 ja 1929:
- Uppgifter angående slägten Hjelmman i Finland, för slägtens medlemmar samlade, nimellä Werner Hjellman. Kuopio 1906, uusi laajennettu painos Helsingfors 1929.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ HJELMMAN Fredrik Werner. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu.
- ↑ Werner Hjelmman, Genos 4(1933), s. 48 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Kuka kukin on 1954 : Esko Heilimo (Projekt Runeberg)
- ↑ Wikiaineisto : Kuka kukin oli 1961
- ↑ L. Arvi P. Poijärvi, Ilmari Havu, Mauno Jääskeläinen (toim.): Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1950, s. 168. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949.
- ↑ Viljo Hytönen: Talonpoikaissäädyn historia. II Osa: Säädyn jäsenet, sihteerit ja tulkit, s. 317. Helsinki: Otava, 1926.