Emilia Eberle

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Emilia Eberle

Emilia Eberle (s. 4. maaliskuuta 1964 Arad) on entinen romanialainen telinevoimistelija ja olympiamitalisti. Hän saavutti 12 arvokisamitalia vuosina 1978–1980.

Eberle saavutti Moskovan 1980 olympialaisissa kaksi hopeamitalia. Joukkuekilpailussa Romania sijoittui hopealle ja Eberle oli joukkueensa paras kerättyään kaikista voimistelijoista neljänneksi eniten pisteitä. Henkilökohtaisessa moniottelussa, jonka pisteisiin laskettiin mukaan puolet joukkuekilpailussa kerätyistä pisteistä, hän putosi kuudenneksi 78,400 pisteellä ja joukkuetovereista Nadia Comăneci nousi hänen edelleen. Toisen hopeamitalinsa Eberle saavutti nojapuilla, jossa hän kokosi 19,850 pistettä ja hävisi vain itäsaksalaiselle Maxi Gnauckille. Permannolla Eberle oli viides 19,750 pisteellä ja puomilla kuudes 19,400 pisteellä.

Strasbourgin MM-kilpailuissa 1978 Eberle saavutti hopeaa joukkuekilpailussa sekä pronssia puomilla, nojapuilla ja permannolla. Kööpenhaminan EM-kilpailuissa 1979 hän saavutti hopeaa moniottelussa, puomilla ja nojapuilla. Fort Worthin MM-kilpailuissa 1979 hän voitti kultaa joukkuekilpailussa ja permannolla sekä saavutti pronssia nojapuilla.