Ed Wood
Edward Davis Wood Jr. (10. lokakuuta 1924 – 10. joulukuuta 1978) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä ja tuottaja, joka teki 1950-luvulla äärimmäisen pienibudjettisia kauhu-, tieteis- ja lännenelokuvia, myöhemmällä urallaan myös pornoelokuvia. Nykyisin Woodin elokuvat nauttivat kulttimainetta kaikenpuolisen kömpelyytensä vuoksi. Kaksi vuotta kuolemansa jälkeen Wood sai Golden Turkey -palkinnon kaikkien aikojen huonoimpana elokuvaohjaajana.[1] Vuonna 1994 Tim Burton ohjasi Woodista elokuvan, jossa Woodia näyttelee Johnny Depp.
Wood halusi tehdä merkittäviä elokuvia ja kertoa tarinoita, jotka kiinnostaisivat katsojien lisäksi myös häntä itseään.
Wood ohjasi hyvin nopeasti pienien budjettien ahdistamana. Välillä lavasteet kaatuilivat ja näyttelijät törmäilivät niihin, mutta silti ottoa ei uusittu. Se oli merkittävä syy siihen, että Woodin elokuvat jäivät vaille arvostusta.
Ennen elokuvauraa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Woodin isä, Edward Wood vanhempi, työskenteli postitoimistossa, ja perhe muutti useita kertoja ympäri Yhdysvaltoja. Lopulta Woodit asettuivat New Yorkiin, missä Edward Wood nuorempi syntyi. Lapsuutensa aikana Wood oli kiinnostunut pulp-kirjallisuudesta. Hän keräili sarjakuvia ja pulp-lehtiä. Kun Wood oli pikkulapsi, hänen äitinsä tapasi pukea hänet hameeseen. Myöhemmin Wood kertoi vaimolleen uskovansa, että hänen äitinsä olisi halunnut tyttölapsen.[2] Lapsuudesta juontui Woodin mieltymys pukeutua naisten vaatteisiin.
Wood liittyi merijalkaväkeen 17 vuoden ikäisenä, vain joitain kuukausia japanilaisten hyökättyä Pearl Harboriin. Wood osallistui Guadalcanalin taisteluun, jossa hän haavoittui.[2] Hän osallistui myöhemmin myös Tarawan taisteluun ja väitti myöhemmin pitäneensä taistelun ajan vaatteidensa alla rintaliivejä ja pikkuhousuja. Wood kertoi, ettei kehdannut haavoittua tai kaatua, koska ”en olisi mitenkään pystynyt selittämään vaaleanpunaisia rintaliivejäni ja pöksyjäni, jos olisin haavoittunut”.[3]
Sodan jälkeen Wood liittyi karnevaaliryhmään, jossa hän esiintyi parrakkaana naisena. Wood myös kirjoitti kokemuksistaan romaanin Killer in Drag. Wood oli riippuvainen alkoholista; alkoholiriippuvuus kasvoi myöhemmin todella pahaksi alkoholismiksi.[2] Hän kärsi myös seksiaddiktiosta, mutta oli siitä huolimatta uskollinen tyttöystävilleen ja myöhemmin vaimolleen Kathylle, joka oli omaa sukua O'Hara.
Ohjaajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Wood aloitti elokuvaohjaajan uransa vuonna 1948, jolloin hän teki ystäviensä kanssa 30-minuuttisen lännenelokuvan Crossroads of Laredo. Elokuvaa ei koskaan pantu julkiseen levitykseen. Samana vuonna hän ohjasi myös sotakokemuksiinsa perustuvan näytelmän The Casual Company. Hän kirjoitti myös samannimisen kirjan, mutta sitä ei koskaan julkaistu.[2]
1950-luvulla Wood alkoi elokuvaohjaajaksi toden teolla, ja vuonna 1953 hän ohjasi elokuvan Glen or Glenda. Se oli hänen ensimmäinen huomiota saanut elokuvansa. Se käsittelee omana aikanaan hyvin rohkeaa aihetta, transvestismia. Elokuvassa Wood esittää avoimesti transvestiittia, jonka parisuhteen transvestismi sekoittaa. Ohjaaja yritti saada elokuvalla ymmärrystä omalle poikkeavuudelleen. Glen or Glenda ei menestynyt, vaikka se saatiin myydyksi melko usealle levittäjälle, osasyynä erikoiset vaihtoehtoiset nimet, joilla elokuvaa markkinoitiin, kuten I Changed my Sex, He or She?.[2] Arvostelijat ja yleisö pitivät elokuvaa taiteellisesti alamittaisena.
Glen or Glendan aikoihin Wood ystävystyi kauhulegenda Bela Lugosin kanssa, joka oli näytellyt muun muassa alkuperäisissä Dracula-elokuvissa. Wood ja Lugosi ystävystyivät, ja Lugosista tuli Woodin elokuvien vakionäyttelijä aina kuolemaansa asti.
Vuonna 1955 Wood ohjasi elokuvan Bride of the Monster, jossa myös Lugosi näytteli. Myöskään Bride of the Monster ei menestynyt kovin hyvin, mutta se jäi kuitenkin ainoaksi Woodin elokuvaksi, joka tuotti voittoa.[3]
Kun Lugosi kuoli elokuussa 1956, Woodilla oli hallussaan hänen viimeinen filmikatkelmansa, jonka hän käytti samana vuonna valmistuneessa elokuvassaan Plan 9 from Outer Space. Filmikatkelman lisäksi käytettiin sijaisnäyttelijää. Plan 9 from Outer Space on Woodin ohjauksista tunnetuin. Sen osittaisen suosion takasi elokuvan prologin juontanut Criswell, joka oli tullut tunnetuksi The Tonight Show’n ennustajana. Elokuvassa Wood teki yhteistyötä myös amerikansuomalaisen Maila Nurmen eli Vampiran kanssa. Woodin kulttimaine ”maailman huonoimpana elokuvaohjaajana” perustuu erityisesti tähän elokuvaan.
1950-luvun jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1960-luvulle tultaessa Woodin ura kulki edeltävää vuosikymmentäkin huonommin, ja hän ohjasi muutamia pornoelokuvia, kuten The Sinister Urge ja Necromania. Sen jälkeen hänen elokuvahankkeensa harvemmin edes toteutuivat ja hän ryhtyi kirjoittamaan ammatikseen pornokirjoja, joita hän tuotti useita kymmeniä. Wood myös alkoholisoitui viimeisinä vuosinaan pahasti, ja hän sai toistuvasti häädön asunnoistaan vuokrarästien vuoksi. Myös hänen vaimonsa Kathy käytti runsaasti alkoholia. Maksamattomien velkojen vuoksi myös avioparin omaisuus takavarikoitiin, ja Wood vaimoineen muutti ystävänsä Peter Coen luokse, jonka luona Wood kuoli sydänkohtaukseen 54-vuotiaana.[2]
Kuoleman jälkeen Woodin ruumis krematoitiin ja tuhka siroteltiin mereen.
Wood on valittu kaikkien aikojen huonoimmaksi ohjaajaksi. Vaikka hän oli lähes ammattitaidoton, hän rakasti elokuvia. Hän ei kuitenkaan eläissään saavuttanut haaveilemaansa menestystä.
Ohjaaja Tim Burton ohjasi Woodista vuonna 1994 elämäkertaelokuvan Ed Wood, jossa nimiroolin näytteli Johnny Depp. Elokuva voitti kaksi Oscar-palkintoa.
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Crossroads of Laredo (1948)
- The Sun was Setting (1951). Elokuva tunnetaan myös nimellä The Sun also Sets.
- The Lawless Rider (1952)
- Glen tai Glenda (1953)
- Crossroad Avenger: The Adventures of the Tucson Kid (1953)
- Boots (1953)
- Jailbait (1954)
- Bride of the Monster (1955), alkujaan työnimellä Bride of the Atom
- The Violent Years (1956)
- Plan 9 from Outer Space (1956), alkujaan työnimellä Grave Robbers From Outer Space, suomeksi myös nimellä Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta
- Final Curtain (1957)
- The Night the Banshee Cried (1957)
- The Bride and the Beast (1958)
- Night of the Ghouls (1958)
- The Sinister Urge (1960)
- Shotgun Wedding (1963)
- Orgy of the Dead (1965)
- For Love or Money (1969)
- One Million AC/DC (1969)
- Operation Redlight (1969)
- Gun Runners (1969)
- The Photographer (1969)
- Take it out in Trade (1970)
- Necromania (1971)
- The only House (1971)
- The Undergraduate (1971)
- Class Reunion (1972)
- The Cocktail Hostesses (1972)
- Dropout Wife (1972)
- Fugitive Girls (1974)
- Sex Education (1975)
- The Beach Bunnies (1976)
Lisäksi Wood ohjasi ja käsikirjoitti lukuisia elokuvahankkeita, joissa oli mukana muitakin tekijöitä. Myös toteutumattomia hankkeita oli useita.
Romaanit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaikki Woodin romaanit julkaistiin pokkareina. Yhtään niistä ei ole julkaistu Suomessa. Woodin kirjojen sisältö oli lähinnä pornografiaa. Toisin kuin usein tämäntyyppisten kirjojen tekijät, Wood ei käyttänyt salanimeä ja antoi jopa kirjojaan lahjaksi tuttavilleen. Ei ole tiedossa, miten monta kirjaa Wood tarkalleen kirjoitti ja miten monta niistä julkaistiin, sillä joissain kirjoissa hän saattoi käyttää salanimeä ja myös kustantajat tapaavat vaihtaa pornokirjojen kirjoittajien nimiä. Mahdollisesti Wood kirjoitti jopa 75 kirjaa.[4]
- Black Lake Drag (1963)
- Orgy of the Dead (1966)
- Parisian Passions (1966)
- Watts – the Difference (1966)
- Side-Show Siren (1966)
- Drag Trade (1967)
- Bloodiest Sex Crimes of History (1967)
- Security Risk (1967)
- Watts... After (1967)
- Devil Girls (1967)
- It takes one to know one (1967)
- Death of a Transvestite (1967)
- Suburbia Confidential (1967)
- Night Time Lez (1968)
- Bye Bye Broadia (1968)
- Raped in the Grass (1968)
- The Perverts (1968)
- The Gay Underworld (1968)
- Sex, Shrouds and Caskets (1968)
- The Sexecutives (1968)
- Sex Museum (1968)
- The Love of the Dead (1968)
- One, Two, Three (1968)
- Young, Black and Gay (1968)
- Hell Chicks (1968)
- Purple Things (1968)
- Carnival Piece (1968)
- Toni: Black Tigress (1969)
- Mama's Diary (1969)
- To Make a Homo (1971)
- A Study of the Sons and Daughters of Erotica (1971)
- Sexual Practices in Witchcraft and Black Magic (1971)
- Black Myth (1971)
- The Sexual Woman osa 2 (1971)
- The Sexual Man osa 2 (1971)
- Mary-go-Round (1972)
- The Only House (1972)
- A Study of Fetishes and Fantasies (1973)
- A Study in the Motivation of Censorship, Sex & The Movies osa 1 (1973)
- A Study in the Motivation of Censorship, Sex & The Movies osa 2 (1973)
- Tales for a Sexy Night osa 1 (1973)
- Tales for a Sexy Night osa 2 (1973)
- Outlaws of the Old West (1973)
- Death of a Transvestite Hooker (1974)
- Forced Entry (1974)
- TV Lust (1977)
Wood kirjoitti myös lukuisia novelleja.
Wood-aiheisia elokuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Look Back in Angora (1992)
- Ed Wood (1994)
- Vampira – About Sex, Death and Taxes (1995)
- The Haunted World of Edward D. Wood Jr. (1996)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ed Wood: America's Most Prolific Novelist?
- ↑ a b c d e f Rudolph Grey: Ed Wood on Ed Wood ISBN 951-578-243-0
- ↑ a b http://teknokekko.vuodatus.net/blog/120317 "1958: Tästä minut muistetaan"
- ↑ Rudolph Grey: Ed Wood on Ed Wood ISBN 951-578-243-0 – sivu 219
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ed Wood on Ed Wood (Like Kustannus)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ed Wood Internet Movie Databasessa. (englanniksi)