Chelsea Physic Garden
Chelsea Physic Garden on Lontoon Chelseassa sijaitseva kasvitieteellinen puutarha. Puutarhan perustivat vuonna 1673 apteekkariharjoittelijat oppiakseen tunnistamaan lääkekasveja. Siitä tulikin aikoinaan eräs kasvitutkimuksen keskuksista maailmassa. Puutarha on ollut yleisölle avoinna vuodesta 1983 ja sen omistaa säätiö, jonka tarkoitus on jakaa tietoa kasvien lääkinnällisestä käytöstä. [1]
Kasvillisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puutarha on Thamesjoen rannalla. Edullisen sijainnin ja lämpimän mikroilmaston ansiosta siellä kasvaa myös eteläisempien kasvillisuusvyöhykkeiden kasveja. Siellä kasvaa muun muassa Britannian suurin oliivipuu sekä maailman pohjoisin ulkona kasvava greippipuu. Puutarhassa on myös kasvihuoneita, joissa on trooppisten ja subtrooppisten vyöhykkeiden kasvien kokoelma sekä viktoriaaninen saniaiskokoelma.[1] Alueella esitellään myös etnisten kansojen lääkekasveja ympäri maailmaa, lääketeollisuuden käyttämiä kasveja, tuoksuvia ja aromiterapeuttisia kasveja sekä vanhoja perinnevihanneslajeja. [1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Chelsea Physic Garden Wikimedia Commonsissa