Beherit
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Beherit | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1989–1996, 2009– |
Tyylilaji |
black metal dark ambient |
Kotipaikka | Rovaniemi, Suomi |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet | |
Levy-yhtiö |
Beherit on suomalainen black metal -yhtye, joka perustettiin vuonna 1989.
Beheritiä pidetään Suomen ensimmäisenä black metal -yhtyeenä. Yhtyeen viimeiset albumit eivät ole olleet enää tyyliltään black metallia vaan koskettimilla ja muilla koneilla tehtyä rituaalimusiikkia black metal -hengessä. Muutoksen syynä on, että yhtyeen vokalistina ja kitaristina toiminutta Marko Laihoa ei enää kiinnostanut metallimusiikin tekeminen. Beherit lakkasi olemasta, mutta Laiho jatkoi musiikin tekemistä. Vuonna 1999 tuli julki Suuri Shamaani -CD täynnä kosketinvoittoista ambientia. Tämän jälkeen Laiho jatkoi DJ Gamma -nimellä hardcore techno -piireissä.
Keväällä 2009 yhtye julkaisi ensimmäisen uuden albumin (Engram) yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kahdesta edellisestä, ambient-vaikutteisesta albumista (H418ov21.C, Electric Doom Synthesis) poiketen, Engram on Drawing Down The Moon -albumin tyylistä black metalia raskailla kitarasoundeilla höystettynä.
Loppuvuodesta 2020 Beherit palasi ambient-vaikutteiseen black metalliin albumilla Bardo Exist.
Yhtye julkaisi demon "Down There..." -nimellä The Lord Diabolus.
Jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nuclear Holocausto Vengeance – laulu, kitara, kosketinsoitin (1989–1996, 2007–)
- Ancient Corpse Desekrator – kitara (2007–)
- Abyss, Twisted Baptizer – basso (2007–)
- Sodomatic Slaughter – rummut (1989–1993, 2007–)
Entiset jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Daemon Fornication – basso
- GoatGoddess of Necrosodomy – kosketinsoitin, taustalaulu (1989–1993)
- Black Jesus – basso (1993)
- Necroperversor – rummut (1993)
- Kimmo Luttinen – rummut (ks. Impaled Nazarene & Catamenia)
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Oath of Black Blood (1991, Turbo Music)
- Drawing Down the Moon (1993, Spinefarm Records)
- H418ov21.C (1994, Spinefarm)
- Electric Doom Synthesis (1995, Spinefarm)
- Engram (2009, Spinefarm)
- At the Devil's Studio 1990 (2011, Kvlt)
- Bardo Exist (2020, Kvlt)
EP:t
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Dawn of Satan's Millennium (1991, Turbo Music)
- Messe des Morts (1993, Necropolis Records)
- Celebrate the Dead (2012, Kvlt)
Kokoelma-albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Beast of Beherit: Complete Worxxx (1999, Spinefarm)
Split-albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Beherit / Death Yell (1991)
- Beherit / Archgoat (1999)
Demot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Seventh Blasphemy (1990)
- Morbid Rehearsals (1990)
- Demonomancy (1990)
- Unreleased Studio Tracks (1991)
- Promo 1992 (1992)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Beheritin fanisivu (Arkistoitu – Internet Archive)
- Beherit Encyclopaedia Metallumissa (englanniksi)
- Beherit Last.fm:ssä (englanniksi)