Koordinaatit: 32°10′N, 35°1′E

Alfe Menashe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alfe Menashe
Näkymä Alfe Menasheen
Näkymä Alfe Menasheen

Alfe Menashe

Koordinaatit: 32°10′N, 35°1′E

Valtio Israel
Hallintoalue Juudea ja Samaria
Perustettu 1983
Väkiluku (2018) 7 865


















Alfe Menashe (hepr. ‏אלפי מנשה‎) on Israelin siirtokunta Palestiinan Länsirannalla Israelin vastaisen rajan tuntumassa. Sen asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 7 865.

Alfe Menashe ilmakuvassa.

Alfe Menashe sijaitsee Israelin miehittämällä Palestiinan Länsirannalla. Paikan korkeus merenpinnasta on noin 330 metriä.[1]

Alfe Menashen perustaminen oli osa vuoden 1981 niin sanottua seitsemän tähden suunnitelmaa, jonka laatijoita olivat tuolloiset puolustusministeri Ezer Weizman ja maatalousministeri Ariel Sharon. Suunnitelman mukaan Israel perusti useita siirtokuntia pitkin Länsirannan rajaa.[1]

Ensimmäiset siirtolaiset saapuivat Alfe Menasheen vuonna 1983. Nimensä paikka sai viidennen Mooseksen kirjan kohdan 33:17 mukaan, jossa puhutaan "Manassen tuhatpäisistä joukoista". Oman kunnallisvaltuustonsa se sai vuonna 1985. Seuranneiden vuosien aikana siirtokunta joutui useiden terrori-iskujen kohteeksi ja huono turvallisuustilanne hidasti sen kasvua.[1]

Alfe Menashen asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 7 865.[2] Vuonna 2002 vastaava lukema oli 5 250.[1]

Kansainvälisoikeudellinen asema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelin siirtokuntia on väitetty laittomiksi,[3] koska Geneven neljännen sopimuksen 49. artiklan 6. pykälän mukaan "valtaajavalta ei saa valtaamalleen alueelle karkottaa tai siirtää osaa omasta siviiliväestöstään."[4] Israel kiistää väitteen siirtokuntien laittomuudesta, koska se ei ole tehnyt sopimuksen mainitsemia karkotuksia tai siirtoja.[5] Haagin kansainvälinen tuomioistuin antoi 9. heinäkuuta 2004 neuvoa antavan lausunnon, jossa se katsoi, että Israelin siirtokunnat olivat kansainvälisen oikeuden vastaisia.[6]

  1. a b c d Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 01 Aa-Alp, s. 641. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2 (englanniksi)
  2. List of localities, in Alphabetical order (pdf) Central Bureau of Statistics. Viitattu 18.12.2019. (englanniksi)
  3. Martin Asser: Obstacles to Middle East peace: Borders and settlements BBC News. BBC. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  4. Genèven sopimus siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana 12 päivältä elokuuta 1949. Finlex. Arkistoitu 5.3.2023. Viitattu 5.3.2023.
  5. Israeli Settlements and International Law 30.11.2015. Ministry of Foreign Affairs (Israel). Viitattu 31.10.2023.
  6. International Court of Justice: Legal Consequences of the Construction of a Wall in the Occcupied Palestinian Territory- Advisory Opinion of 9 July 2004. International Court of Justice, 2004. ISBN 92-1-070993-4 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]