Aitolahti
| Aitolahti | |
|---|---|
| Entinen kunta – nykyiset kunnat: Tampere |
|
 |
 |
|
sijainti |
|
| Sijainti | |
| Lääni | Hämeen lääni |
| Maakunta | Pirkanmaan maakunta |
| Kuntanumero | 002 |
| Hallinnollinen keskus | Sorila |
| Perustettu | 1924 (erottamalla Messukylästä) |
| Liitetty | 1966 |
| – liitoskunnat |
Tampere Aitolahti |
| – syntynyt kunta | Tampere |
| Pinta-ala |
km² [1] (1.1.1965) |
| – maa | 65,5 km² |
| Väkiluku |
2 117 [2] (31.12.1965) |
| – väestötiheys | 28,82 as./km² |
.jpg)
Aitolahti on entinen Suomen kunta Pirkanmaalla. Aitolahden naapurikunnat olivat Kangasala, Tampere, Teisko ja Ylöjärvi. Vuoteen 1947 saakka naapurikuntiin kuului Tampereen kaupunkiin liitetty Messukylä.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vanhimpia merkkejä asutuksesta Aitolahden alueella ovat kivikaudelta peräisin olevat työkalujen kappaleet, joita on löydetty Nurmen, Palon ja Hirviniemen kylien alueilta. Pysyvän asutuksen on arveltu saapuneen Aitolahdelle samoihin aikoihin kuin Messukyläänkin, noin 600–800-luvuilla ajanlaskun alun jälkeen.[3]
Suomen sodan aikana vääpeli Jakob Johan Rothin johtama sissiosasto nousi maihin Aitolahdessa tarkoituksenaan hyökätä Tampereelle, mutta venäläiset saivat yrityksen torjuttua. Myöhemmin Rothin ja kersantti Carl Johan Spoofin joukot tekivät useita kaappauksia venäläisten varastoihin (Rothin ja Spoofin sissiretki). Uudelleen Aitolahden seutu joutui sotanäyttämöksi kansalaissodan aikana.[3]
Aitolahti erotettiin Messukylän kunnasta vuonna 1924 ja liitettiin Tampereen kaupunkiin vuonna 1966. Se ehti olla itsenäinen kunta vain runsaat 40 vuotta. Kunnan itsenäistyessä siellä oli vain noin 600 asukasta ja väkiluku kasvoi pitkään hyvin hitaasti, kunnes 1950-luvulla kasvu nopeutui.[3]
Aitolahteen asutettiin viime sotien jälkeen Kaukolan siirtoväkeä.[4] Kunnan asukasluku pysyi suhteellisen vakaana 1950-luvulle saakka, kunnes Tampereen rajan tuntumaan Kumpulaan alkoi nopeaan tahtiin nousta omakotiasutusta. Tästä on kuntaliitoksen jälkeen muodostunut Olkahisten kaupunginosa.
Aitolahden huomattavin kunnallinen vaikuttaja oli vuosikymmenien ajan professori Rurik Pihkala, joka omisti Laalahden tilan. Pihkala myös lahjoitti tilansa maista tontin kirkkoa varten vuonna 1924.[3]
Maantiedettä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vanha Aitolahden kuntakeskus sijaitsee Sorilassa. Tiheintä asutus on alueen eteläosissa, Olkahisen ja Nurmen kaupunginosissa. Aitolahden korkein maastonkohta on lähellä Kangasalan rajaa sijaitseva, 179 metrin korkeuteen merenpinnasta ja yli 80 metrin korkeuteen Näsijärven pinnasta ulottuva Aitovuori.[3]
Nurmi-Sorilan alueelle laaditaan uutta osayleiskaavaa, joka mahdollistaa uusien asuntojen rakentamisen jopa noin kymmenelle tuhannelle asukkaalle. Nurmi-Sorilan kaavoituksesta löytyy päivittyvää tietoa Tampereen kaupungin kaupunkisuunnittelusivustolta.[5]
Aitolahden kautta kulkevat Tampereen ja Jyväskylän välinen valtatie 9 − nykyinen tieyhteys on tosin valmistunut vasta kunnan lakkauttamisen jälkeen − sekä Tampereen ja Ruoveden välinen seututie 338.
Alueella sijaitsee muun muassa Aitolahden kirkko, Aitolahden vanha kirkko, Diabeteskeskus, Tarastenjärven kaatopaikka ja Suomen aluelennonjohto (entinen Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskus) sekä Satakunnan lennostoon kuuluva 3. Pääjohtokeskus sekä esikunta, joiden toiminta Aitovuoressa lakkautetaan puolustusvoimauudistuksen yhteydessä.
Aitolahden hiilipussit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Geologi J. J. Sederholm löysi 1800-luvun lopulla Näsijärven rantakalliosta ja -kivistä Hirviniemestä soikion muotoisia syvennyksiä, joille hän antoi nimityksen Corycium enigmaticum, "arvoitukselliset hiilipussit". Nämä ovat alkeellisen mikrobitoiminnan jäänteitä noin kahden miljardin vuoden takaa, ja niitä on löytynyt muualta maailmasta vain Etelä-Afrikasta ja Kanadasta. Löytöpaikka rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi vuonna 1962. Näitä 2–30 senttimetrin pituisia "hiilipusseja" esiintyy myös Näsijärven vastapäisellä rannalla Ylöjärven puolella.[3] Nämä hiilipussit antoivat myös aiheensa vuonna 1965, kunnan itsenäisyyden viimeisenä vuonna vahvistettuun Aitolahden kunnan vaakunaan, jonka on piirtänyt Gustaf von Numers.[6]
Kylät ja kulmakunnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aitolahdessa on 13 henkikirjakylää (tieto vuodelta 1967):[7]
|
|
Vuoden 1960 taajamarajauksen mukaan Aitolahdessa oli yksi taajama: Nurmi, jossa oli 272 asukasta 2,2 neliökilometrillä.[8]
Väestö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty Aitolahden väestönkehitys kymmenen vuoden välein vuosina 1930–1960.
Kulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Murre
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aitolahden alueella puhutun kielen perustana on perihämäläinen murre, joka kuuluu hämäläismurteisiin. Perihämäläinen murrealue on hämäläismurteiden keskeisin alue. Perihämäläisellä murteella on 19 tyypillistä hämäläistä murrepiirrettä.[10]
Ruokakulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aitolahden pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla sianlihasoppa sekä ohraryynipuuro kirnupiimän kera.[11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen tilastollinen vuosikirja 1965 (PDF) (sivu 16) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Väestönmuutokset 1965 (PDF) (sivu 16) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria. Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 15.3.2019.
- ↑ a b c d e f Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 1: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, kuntaosion s. 5–7. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1967.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 127. Helsinki: Otava, 1950.
- ↑ kaupunkisuunnittelusivustolta
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 1967, s. 141
- ↑ Eskola, Aarne ym. (neuvottelukunta); Eskola, Aarne ym. (neuvottelukunta); Tarmio, Hannu; Papunen, Pentti ja Korpela, Kalevi (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos. 1, Ahlainen – Hausjärvi, s. 5. Porvoo: WS, 1967.
- ↑ Yleinen väestölaskenta 1960 II: Väestön ikä, siviilisääty, pääkieli ym.. (Suomen virallinen tilasto VI C:103) Helsinki: Tilastollinen päätoimisto, 1963. Julkaisun verkkoversio (PDF).
- ↑ Väestön elinkeino: Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975 (PDF) 1979. Tilastokeskus. Viitattu 7.6.2014.
- ↑ Wiik, Kalevi: Sano se murteella, s. 228. Pilot-kustannus Oy, 2006. ISBN 952-464-447-9
- ↑ Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 77. Helsinki: Patakolmonen Ky.
| ||||||||||