Aiskhylos
| Aiskhylos | |
|---|---|
| Αἰσχύλος | |
 Aiskhyloksen rintakuva, roomalainen kopio kreikkalaisesta alkuperäisteoksesta 300-luvulta eaa. Ny Carlsberg Glyptotek. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 525/524 eaa. Eleusis, Attika |
| Kuollut | 456 eaa. Gela, Sisilia |
| Ammatti | näytelmäkirjailija |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | muinaiskreikka (klassinen) |
| Aikakausi | arkaainen/klassinen kausi |
| Tyylilajit | tragedia |
| Pääteokset | Oresteia, Persialaiset |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Aiskhylos (m.kreik. Αἰσχύλος, lat. Aeschylus; 525/524–456 eaa.) oli antiikin kreikkalainen tragediakirjailija, joka oli kotoisin Ateenasta. Hän on yksi kolmesta merkittävimmästä kreikkalaisesta tragediarunoilijasta Sofokleen ja Euripideen ohella, ja häntä voidaan pitää länsimaisen tragedian varsinaisena perustajana.[1][2][3]
Aiskhylos osallistui Marathonin (490 eaa.) ja Salamiin taisteluihin (480 eaa.) persialaissotien aikaan. Hän voitti Ateenan näytelmäkilpailut ensimmäisen kerran vuonna 484 eaa. Paitsi että hän kirjoitti elinaikanaan noin 90 näytelmää, hän myös sävelsi useimpien näytelmiensä musiikin, ohjasi, toimi koreografina ja nuorena jopa näytteli. Aiskhylos lisäsi näytelmiin toisen näyttelijän, ja oli näin luomassa vanhalle attikalaiselle tragedialle ominaista dialogin ja lyyristen osuuksien tasapainoa. Useissa Aiskhyloksen teksteissä ylistetään Ateenan kaupunkia ja sen demokraattista oikeusjärjestystä. Hänen kirjoituksissaan välittyvät vahvasti historiallisuus, tarunomaisuus ja kunnioitus jumalia kohtaan.[1][2][3][4]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruus ja varhainen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiskhylos syntyi Ateenan kaupunkivaltioon kuuluneessa Attikan Eleusiissa. Hänen isänsä oli ylhäissukuinen tilanomistaja Euforion.[3] Tällä oli ilmeisesti joku yhteys kaupungin kuuluun Demeterin kulttiin ja Eleusiin mysteereihin, mistä Aiskhylos itsekin on oletettavasti saanut uskonnollisia vaikutteita. Aiskhylos oli itsekin vihitty mysteereihin, ja siksi Aristofanes laittaa hänet Sammakoissa rukoilemaan Eleusiin jumalatarta.[4][5] Aiskhylos sai ilmeisesti jo varhain vaikutteita tragedianäytöksistä. Pausanias kertoo tarinan, jonka mukaan hän olisi myös aloittanut uransa näytelmäkirjailijana jo varhain. Sen mukaan hän olisi nukahtanut kerran poikasena ollessaan, ja unessa hänelle ilmestyi Dionysos, joka kehotti häntä ryhtymään tragediakirjailijaksi. Herättyään hän kokeili sitä, ja se tuntui luontuvan.[4][6]
Aiskhyloksen tuotannosta näkee, että hän oli hyvin perehtynyt varhaisempaan kreikkalaiseen runouteen, erityisesti Homerokseen, mutta myös Hesiodokseen ja kuorolyriikkaan sekä Soloniin. Näytelmäkilpailuihin Aiskhylos osallistui ensimmäisen kerran Dionysia-juhlissa vuonna 499 eaa. ollessaan 25-vuotias. Tuolloin hänen kilpakumppaneinaan olivat Khoirilos ja Pratinas. Alkuvaiheessa hän näytteli itsekin näytelmissään. Aiskhylos ei saavuttanut menestystä vielä tuolloin. Hänen ensimmäinen voittonsa tuli vasta vuonna 484 eaa., jolloin hän oli jo noin 40-vuotias. Tuolloisten näytelmien nimiä ei tunneta, mutta hänen kilpakumppaneinaan olivat edelleen ilmeisesti Pratinas sekä Khoirilos tai Frynikhos. Vuonna 472 eaa. hän saavutti voiton trilogialla, johon kuului kaikkein varhaisin nykyaikaan säilynyt kreikkalainen tragedia Persialaiset. Yhteensä Aiskhylos saavutti kolmetoista voittoa. Suurimman osan niistä hän sai vuoden 484 eaa. ensimmäisen voittonsa ja vuoden 470 eaa. välillä.[1][2][4]
Sotilaana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiskhylos kunnostautui kirjailijanuran lisäksi myös sotilaana persialaissodissa vuosien 490–479 eaa. välillä. Hänen ensimmäinen suuri taistelunsa oli Marathonin taistelu vuonna 490 eaa. Hän ja hänen veljensä Kynaigeiros saavuttivat siinä niin paljon mainetta, että heidät kuvattiin maalauksessa, joka oli tehty Dionysoksen teatterille, Pausaniaan mukaan jo kauan ennen sinne pystytettyä Aiskhyloksen patsasta. Aiskhylos osallistui myös Artemisionin ja Salamiin taisteluihin (480 eaa.) sekä Plataiain taisteluun (479 eaa.).[4][7]
Myös Aiskhyloksen muu perhe kunnostautui sodissa. Marathonissa erityisen urhoollisena mainittiin Kynaigeiros,[8] kun taas Aiskhyloksen nuoremman veljen Ameiniaan kerrotaan aloittaneen hyökkäyksen persialaisia laivoja vastaan Salamiissa.[9] Tällä maineella on saattanut olla vaikutuksensa myös Aiskhyloksen voittoihin näytelmäkilpailuissa. Omakohtainen kokemus sodasta on ainakin mitä ilmeisimmin vaikuttanut eloisiin taistelukuvauksiin sellaisissa näytelmissä kuin Persialaiset, joka kertoo juuri persialaissodasta, sekä Seitsemän Thebaa vastaan, joka kertoo myyttiseen aikaan sijoittuneesta taistelusta.[4]
Sisiliassa Hieronin hovissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saavutettuaan kuuluisuutta Aiskhylos sai kutsun Sisiliaan Syrakusan tyranni Hieronin hoviin.[2] Hieron tuki taiteilijoita, ja hänen hovissaan toimi samaan aikaan myös muun muassa lyyrinen runoilija Simonides.[4] Aiskhylos kirjoitti Sisiliassa useita näytelmiä. Ensimmäisiä oli tragedia Aitnan naiset, joka liittyi Hieronin vain hieman aiemmin vuonna 476 eaa. perustamaan Aitnan kaupunkiin. Kadonneessa näytelmässä Aiskhylos ennusteli kaupungille menestystä ja rukoili sen puolesta. Hieronin toiveesta Aiskhylos tuotti Syrakusassa myös — teoriasta riippuen ensimmäisen tai toisen — esityksen Persialaisista.[2][4]
_and_Sophocles_(495-406_BC),_Ny_Carlsberg_Glyptotek,_Copenhagen_(15369478929).jpg)
Tarkkoja vuosia Aiskhyloksen käynnille Sisiliassa ei tunneta, ja siitä on ainakin kolme eri teoriaa. Ensimmäisen teorian mukaan Aiskhylos olisi ollut Sisiliassa noin vuosina 478–473 eaa.,[10] ja tuottanut siellä Aitnan naiset noin vuonna 475 eaa.[11] ja ensimmäisen esityksen Persialaisista jo ennen Ateenan vuoden 472 eaa. esitystä.[10] Toisen teorian mukaan Persialaisten esitys Ateenassa vuonna 472 eaa. olisi ollut näytelmän ensiesitys, ja Aiskhylos olisi ollut Sisiliassa tämän jälkeen noin vuosina 472–469 eaa.[2][12] Kolmannen teorian mukaan Aiskhylos olisi siirtynyt Sisiliaan vasta Ateenassa vuonna 468 eaa. Sofokleelle kärsimänsä tappion jälkeen.[4]
Jälkimmäinen teoria perustuu siihen tosiseikkaan, että ainakin vuonna 468 eaa. Aiskhylos oli — vielä tai jälleen — Ateenassa. Tuolloin hän kärsi karvaan tappion tragediakilpailussa nuoremmalle kilpailijalleen Sofokleelle. Plutarkhoksen mukaan Aiskhylos olisi tuntenut tästä nöyryytyksestä niin suurta häpeää, että siirtyi sen vuoksi Hieronin hoviin.[4][13][14] Ei kuitenkaan ole varmuutta, pitääkö Plutarkhoksen antama tieto paikkansa. Tällöin Aiskhylos ei olisi ainakaan voinut toimia hovissa kovin kauaa, sillä Hieron kuoli jo vuonna 467/466 eaa. Käynti olisi jäänyt lyhyeksi myös siksi, että hän vaikuttaa olleen Ateenassa vuonna 467 eaa., jolloin voitti siellä trilogialla, johon kuului näytelmä Seitsemän Thebaa vastaan.[1]
Mikäli Aiskhyloksen siirtyminen Sisiliaan todella liittyisi Ateenassa kärsittyyn tappioon, se voitaisiin selittää niin, että Aiskhylos, jonka oma ja perheen kunnia oli kytköksissä persialaissodan muistoihin, kenties tunsi Ateenan myöhemmän suurellisuuteen pyrkivän politiikan ja kulttuurielämän vieraaksi itselleen. Aiskhyloksen varhaisten vuosien aikalaiset Miltiades, Aristeides ja Themistokles olivat korvautuneet Kimonilla, ja hänen tukemansa perinteiset aristokraattiset arvot yhä laajenevalla demokratialla. Tappio Sofokleelle olisi voinut olla Ateenan jättämisen välitön syy tämän kaiken jälkeen, ja tuntua entistäkin karvaammalta, kun yhtenä tuomarina palkintoa myöntämässä oli juuri Kimon.[4][13]
Kerrotaan, että Aiskhyloksen Sisiliassa tekemissä näytelmissä esiintyi paikallisia sanoja ja sanontoja, joita ateenalaiset eivät ymmärtäneet.[4][15] Tällaisia ilmauksia on havaittavissa myös Aiskhyloksen myöhemmissä säilyneissä näytelmissä. Tämä voisi tukea sitä, että Aiskhylos olisi ollut saarella kauemminkin.[4]
Antiikin lähteissä Aiskhyloksen ensimmäisestä käynnistä Sisiliassa esiintyy myös muita versioita, joiden todenperäisyys kyseenalaistetaan nykyisin. Erään mukaan hän olisi käynyt saarella jo aiemmin, vuonna 488 eaa., ja tällöin syynä olisi ollut se, että Simonides olisi voittanut hänet elegiakilpailussa Marathonissa kaatuneiden kunniaksi. Sudassa esiintyy puolestaan vielä yksi versio, jonka mukaan Aiskhylos olisi käynyt Sisiliassa jo vuonna 499 eaa. heti ensimmäisen näytelmäkilpailunsa jälkeen.[4]
Jälleen Ateenassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jossakin vaiheessa Aiskhylos palasi takaisin Ateenaan, mutta myöskään tämän ajankohtaa ei tunneta. Aiskhylos oli Ateenassa ainakin vuonna 458 eaa., sillä tuolloin hän esitti siellä trilogiansa Oresteia.[2][4] Se on ainoa antiikin ajalta kokonaisena säilynyt trilogia eli kolmen yhdessä esitetyn näytelmän kokonaisuus. Näytelmällä Aiskhylos saavutti viimeisen voittonsa.[2]
Trilogian kolmannessa tragediassa Eumenideissa Aiskhylos puolusti Ateenan ”viimeistä aristokraattista linnaketta” areiopagin neuvostoa kaupungin valvojana Periklestä ja muita nousevia ääridemokraatteja vastaan. Hän kuitenkin epäonnistui puuttumisessaan politiikkaan, eikä näytelmällä ollut hänen toivomaansa vaikutusta. Hän saattoi pettyä tähän, tai pelätä seurauksia, ja jätti Ateenan uudelleen ja siirtyi jälleen Sisiliaan.[4]
Lähdölle on esitetty myös toinen syy. Useiden antiikin aikaisten mainintojen mukaan Aiskhylos kohtasi ilmeisesti Oresteian esityksen jälkeen syytteen ”jumalattomuudesta” (asebeia) tai uskonnollisten tunteiden loukkaamisesta. Hänen väitettiin joko paljastaneen yksityiskohtia Eleusiin mysteereistä tai muutoin halventaneen niitä. Toiseksi syyksi mainitaan se, että Aishylos oli esittänyt Eumenideissa erinykset eli raivottaret mieltä kuohuttavalla ja ihmisiä suorastaan järkyttäneellä tavalla. Ainakaan Eumenideissa ei ole mitään, mitä voitaisiin pitää Eleusiin mysteereiden paljastamisena tai halventamisena. Siksi on mahdollista, että syytteen takana olivat ennemmin poliittiset motiivit, ja Aiskhyloksen vastustajat olisivat hyödyntäneet joko Eumenidien aikaansaamaa vihastusta tai jotakin sittemmin kadonneessa näytelmässä ollutta yksityiskohtaa.[4] Aristoteles sanoo Aiskhyloksen puolustautuneen syytöksiä vastaan sanomalla, ettei hän tiennyt näytelmässä mainitsemansa asian olleen salaisuus.[16]
Paluu Sisiliaan ja kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Oli syy mikä oli, Aiskhylos jätti Ateenan vielä kerran, ja palasi Sisiliaan vuonna 458/457 eaa. Tällä käynnillään hän asettui Gelaan.[4] Siellä hän myös kuoli vuonna 456 eaa. ollessaan 69-vuotias. Perimätiedon mukaan Aiskhylos kuoli varsin merkillisellä tavalla, nimittäin niin, että kotka pudotti hänen päähänsä kilpikonnan. Kotka nähtävästi luuli kirjailijan kaljua päätä kiveksi ja halusi saada kilpikonnan rikki. Tarinan mukaan muuan oraakkeli olisi vuotta aiemmin ennustanut, että Aiskhylos saisi surmansa ilmasta tulevasta iskusta.[4][17]
Gelan asukkaat osoittivat Aiskhylokselle suurta kunnioitusta, ja pystyttivät hänelle hienon hautamuistomerkin, johon kirjoitutettiin hänen itse elegisessä distikonissa laatimansa hautakirjoitus. Siinä Aiskhylos mainitsee vain uransa sotilaana ja Marathonin taistelun, ei lainkaan tointaan kirjailijana:[4][18]
»Αἰσχύλον Εὐφορίωνος Ἀθηναῖον τόδε κεύθει
μνῆμα καταφθίμενον πυροφόροιο Γέλας ·
ἀλκὴν δ' εὐδόκιμον Μαραθώνιον ἄλσος ἂν εἴποι
καὶ βαθυχαιτήεις Μῆδος ἐπιστάμενος » » Aiskhylon Euforiōnos Athēnaīon tode keuthei
mnēma katafthimenon pyroforoio Gelas ·
alkēn d' eudokimon Marathōnion alsos an eipoi
kai bathykhaitēeis Mēdos epistamenos » » Tämä hauta kätkee ateenalaisen Aiskhyloksen, Euforionin pojan,
joka kuoli viljavassa Gelassa.
Hänen uljuutensa voi todistaa Marathonin maineikas kenttä
ja pitkätukkaiset meedialaiset, jotka hänet tuntevat.[3]»
Näytelmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiskhyloksen sanotaan kirjoittaneen 90 näytelmää. Niistä vain seitsemän on säilynyt nykyaikaan kokonaisina.[4] Aiskhyloksen tragedioille on tyypillistä toiminnan ja henkilöiden suoraviivaisuus sekä voimakas uskonnollinen tunne, mikä muistuttaa kreikkalaisen teatterin tiiviistä kytköksistä uskontoon ja uskonnollisiin juhliin. Näytelmien pääteemana on usein jumalien voima.[2][4]
Aiskhylos teki teatteriin useita uudistuksia. Hän muun muassa lisäsi tragediaan toisen näyttelijän aikaisemman yhden näyttelijän ja kuoron lisäksi. Tämä mahdollisti dialogin käyttämisen näytelmissä.[4]
Säilyneet näytelmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiskhyloksen säilyneet seitsemän näytelmää ovat:[1][4]
- Persialaiset (Πέρσαι, Persai) (472 eaa.)
- Seitsemän Thebaa vastaan (Ἑπτὰ ἐπὶ Θήβας, Hepta epi Thēbas) (467 eaa.)
- Turvananojat (Ἱκέτιδες, Hiketides) (461 eaa.?)
- Oresteia-trilogia (Ὀρέστεια) (458 eaa.)
- Agamemnon (Ἀγαμέμνων, Agamemnōn)
- Hautauhrintuojat (myös Haudalla uhraajat) (Χοηφόροι, Khoēforoi)
- Eumenidit (myös Raivottaret) (Εὐμενίδες, Eumenides)
- Kahlehdittu Prometheus (Προμηθεύς δεσμώτης, Promētheus desmōtēs)
Kaikki Aiskhyloksen säilyneet tragediat on suomennettu. Oresteia on ainoa antiikin näytelmätrilogia, joka on säilynyt kokonaisena. Se on suomennettu kahdesti, Elina Vaaran suomennoksena vuonna 1961 ja Kirsti Simonsuuren suomennoksena vuonna 2003.
Kadonneet näytelmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiskhyloksen kadonneisiin näytelmiin kuuluvat:[19]
|
|
Tyyli ja kieli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiskhyloksen tyyli on ylevää ja suurellista. Hänen kielensä on täynnä vanhahtavia ilmaisuja, metaforia ja erikoisia yhdistelmiä, ja näin se on eepillisempää kuin Sofokleen tai Euripideen kieli. Sen voi nähdä sopivan paremmin heerosten suuhun sekä ilmaisemaan voimakkaita tunteita ja kuvaamaan kaikenlaisia kauheuksia, kuin kuvaamaan ihmismielen toimintaa erilaisten ristiriitaisten motiivien ajamana. Vastaavasti Aiskhyloksen näytelmien henkilöhahmot ovat yleviä ja majesteettisia, jumalia ja heeroksia. Suurellisuudessa Aiskhyloksen on joskus arvosteltu menneen liiallisuuksiinkin asti, ja jotkut valittivat, ettei hänen kielensä ole inhimillistä. Toisaalta Aiskhyloksen tavallisemmat hahmot, kuten vartiomies Agamemnonissa tai Oresteen vanha imettäjä Hautauhrintuojissa, käyttävät asemaansa sopivampaa kieltä, joka oli lähempänä arkielämää.[4]
Tyylinsä vuoksi Aiskhyloksen näytelmien herättämät tunteet olivat luonteeltaan enemmän uskonnollisia kuin moraalisia. Hänen henkilöhahmonsa olivat yliluonnollisia sekä toiminnassa että kärsimyksessään, eivätkä näin aina sopineet opettamaan käytännöllistä moraalia. Näytelmät tuottivat uskonnollista kunnioitusta ja pelkoa jumalten voimaa kohtaan, ja esittivät ihmiset kokonaan näille alamaisina. Toisaalta ihmiset näyttäytyvät väistämättömän kohtalon pelinappuloina tai jumalten välisten kamppailuiden uhreina. Aiskhylos opettaa jumalten tahtoon nöyrtymistä ja tämän tahdon vastustamisen turhuutta ja huonoja seurauksia, mutta toisaalta päättää näytelmänsä joskus onnellisesti muistuttamalla kaitselmuksesta ja siitä, että hyville käy hyvin ja pahoille huonosti.[4]
Aiskhyloksen jumalmaailma on homeerinen. Homeroksen tavoin Zeus on hänellä kaikkeuden ylin hallitsija, kaiken lähde ja keskipiste. Kaikki muut jumalat ovat hänen alamaisiaan, ja kaikki voima ja auktoriteetti saavat alkunsa hänestä. Jopa Kohtalo näyttäytyy joskus samana kuin Zeuksen tahto. Ainoastaan Zeus kykenee toimimaan juuri niin kuin itse haluaa.[4][22] Aiskhyloksen voimakas usko jumalalliseen johdatukseen sekä kansojen että yksilöiden kohtaloissa on joskus liitetty hänen kokemuksiinsa persialaissodissa.[1]
Aiskhyloksen näytelmistä on huomautettu, että niissä on vain vähän selkeää juonta tai ei varsinaista juonta laisinkaan. Vaikuttaa kuin hän olisi ollut kyvykkäämpi tai ainakin kiinnostuneempi luomaan näytelmiensä suuret linjat kuin täyttämään ne juonenkuljetuksen yksityiskohdilla. Sellaisten näytelmien kuin Persialaiset ja Seitsemän Thebaa vastaan tarkoitus vaikuttaa olleen ennemmin eeppinen kuin dramaattinen, ja ennemmin kunniakkaiden taistelujen elävöittäminen katsojille ja näiden tunnetilan kohottaminen esityksen ja henkilöhahmojen luonteiden ylevyydellä, kuin katsojien viehättäminen tai säikäyttäminen taidokkailla juonenkäänteillä.[4][23]
Filosofialtaan Aiskhyloksen sanotaan eräässä perinteessä olleen pythagoralainen.[24] Tälle hänen näytelmänsä eivät tarjoa suoraa tukea, mutta Aiskhyloksen ja Pythagoraan luonteenlaaduissa voi kenties havaita jotakin samankaltaisuutta.[4]
Sofokleen kerrotaan esittäneen Aiskhyloksen kyvyistä mielenkiintoisen huomion: hänen mukaansa Aiskhylos teki asiat oikein tietämättä sitä, toisin sanoen hän oli nero tietämättä sitä itse, ja työskenteli tuntematta ammattinsa taiteellisia lakeja tai ainakaan välittämättä niistä.[4][25]
Uudistukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiskhylosta voidaan hyvällä syyllä pitää kreikkalaisen tragedian varsinaisena luojana. Askel sellaisten aiempien tragediakirjailijoiden kuin Thespis, Khoirilos ja Frynikhos alkeellisemmista näytelmistä Aiskhylokseen on paljon suurempi kuin Aiskhyloksesta Sofokleehen; se voidaan nähdä askeleena tragedian lapsuudesta jos ei vielä täyteen kypsyyteen niin ainakin nuoruuteen. Monet Aiskhyloksen seuraajien tekemistä muutoksista ja edistysaskeleistakin voidaan nähdä sellaisina, jotka olivat luonnollista seurausta Aiskhyloksen tekemistä uudistuksista, tai joita hän oli jo ounastellut.[4] Kreikkalaiset itsekin katsoivat, että Aiskhylos oli tragedian isä, siinä missä Homeros oli eeppisen runouden ja Herodotos historian isä.[4][26]
Tärkein Aiskhyloksen tekemistä uudistuksista oli se, että hän toi näyttämölle toisen näyttelijän (δευτεραγωνιστής, deuteroagonistēs), siinä missä aiemmin näytelmissä oli ollut vain yksi näyttelijä ja kuoro. Tämä toi mukaan kokonaan uuden ulottuvuuden, näyttelijöiden välisen dialogin. Aristoteles katsoi, että Aiskhylos samalla antoi näytelmissä jopa pääosan näyttelijöiden väliselle dialogille, ja vähensi kuoron osuutta niin, että se jäi täydentäväksi ja toissijaiseksi.[4][27] Aiskhyloksen seuraajat omaksuivat tämän uudistuksen, aivan samoin kuin Aiskhylos itse omaksui myöhemmin Sofokleelta kolmannen näyttelijän lisäämisen näytelmiin.[4][28]
Aiskhylos näytteli näytelmissään joskus itse.[4][29] Hänen uransa varhaisvaiheessa häntä avusti näyttelijä nimeltä Kleandros, ja myöhemmin Myniskos Khalkislainen.[4] Aiskhyloksen näytelmissä kahden näyttelijän välinen sekä näyttelijän ja kuoron välinen keskustelu olivat usein muodoltaan symmetrisiä niin, että kumpikin esittää vuorollaan yhden tai kahden säkeen mittaisen ajatuksen. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Voiman (Kratos) ja Hefaistoksen keskustelu Kahlehditun Prometheuksen alussa. Vastaavasti näytelmässä Seitsemän Thebaa vastaan Eteokles ilmaisee itsensä aina kolmellä säkeellä kuoro-osuuksien välissä. Tällainen muoto eroaa tavallisesta keskustelusta, mutta kenties luo tunnelmaa jumalten ja heerosten keskustelutyylistä.[4]
Aiskhylos kehitti myös lavastusta ja puvustusta. Agatharkhoksen sanotaan maalanneen hänelle ensimmäiset lineaariperspektiiviä käyttäneet taustalavasteet, tosin joskus tämän toiminta sijoitetaan ennemmin Sofokleen aikaan.[4][30] Aiskhylos myös järjesti näyttelijöille entistä asianmukaisempia ja näyttävämpiä asuja, joihin kuului monenlaisia naamioita sekä koturnit eli korkeapohjaiset kengät, jotka tekivät heeroksista ihmisiä suuremman näköisiä. Aiskhylos kiinnitti myös paljon huomiota kuoron tanssiliikkeisiin, ja hänen sanotaan keksineen useita liikkeitä ja ohjanneen kuoroa itse ilman tyypillistä tanssinopettajaa. Tämän vuoksi Telesteen kerrotaan kyenneen esittämään pelkällä tanssilla monet näytelmän Seitsemän Thebaa vastaan tapahtumista.[4][31] Aiskhyloksen sanotaan myös aloittaneen tavan, jonka mukaan murhia ja muuta verenvuodatusta ei näytetty suoraan, vaan ne tapahtuivat kulisseissa.[4][32]
Aiskhyloksen myötä sai alkunsa tapa esittää yhdellä kertaa trilogia, jonka kaikki kolme tragediaa liittyivät aiheensa puolesta toisiinsa. Näin jokainen näytelmistä muodosti ikään kuin yhden näytöksen trilogian kokonaisuudessa. Jo ennen Aiskhylosta näytelmäkilpailuissa oli ollut tapana esittää kolme tragediaa trilogiana, mutta Aiskhylos oli ensimmäinen, joka teki tragedioita, jotka toisaalta kukin muodostivat itsenäisen kokonaisuuden, mutta kuitenkin toimivat myös yhdessä harmonisena ja juoneltaan yhteenkuuluvana kokonaisuutena. Ainoa säilynyt esimerkki tällaisesta on Oresteia, joka on ylipäätään ainoa säilynyt tragediatrilogia. Kolmea tragediaa seurasi kilpailuissa perinteisesti yksi satyyrinäytelmä, ja Aiskhylos vaikuttaa hallinneen niihin kuuluvan huumorin yhtä hyvin kuin tragedioiden vakavamman draaman.[4][33]
Jälkimaine ja vaikutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiskhylosta arvostettiin Ateenassa aina kuolemansa jälkeen, ja näin hänen lausumansa ennustus, jossa hänen sanotaan nähneen kuoleman jälkeisen maineensa jo silloin kun koki ensimmäisen tappionsa Sofokleelle, kävi toteen.[4][34] Aiskhyloksen näytelmistä järjestettiin toistuvasti uudelleenesityksiä, ja kansankokous teki erityisen päätöksen rahoittaa kuoro julkisista varoista, milloin vain joku halusi esittää jonkun hänen tragedioistaan uudestaan.[4][35] Tämän vuoksi Aristofanes laittaa Aiskhyloksen sanomaan, ettei hänen runoutensa kuollut hänen mukanaan;[4][36] ja hänen voidaan nähdä voittaneen monet muut näytelmäkirjailijat näytelmiensä esityksillä vielä haudan takaakin.[4]
Aiskhyloksen näytelmien uudelleenesityksiä järjestivät erityisesti hänen poikansa Euforion nuorempi ja Bion. Näistä Euforion voitti vuonna 431 eaa. tetralogiallaan Sofokleen ja Euripideen. Tämän lisäksi hänen sanotaan saaneen neljä voittoa isänsä näytelmillä, joita ei ollut esitetty vielä koskaan aiemmin, ainakaan Ateenassa. Osa tällaisista näytelmistä oli kenties esitetty aiemmin Sisiliassa. Aiskhyloksen sisarenpoika Filokles voitti Sofokleen Kuningas Oidipuksen, hänkin todennäköisesti enonsa näytelmällä. Kaikesta tästä sai alkunsa eräänlainen Aiskhyloksen tragediakoulukunta, joka vaikutti pitkään, ainakin 300-luvulle eaa. saakka.[4]
Aristofanes oli selvästi suuri Aiskhyloksen ihailija, ja jakoi myös tämän poliittisen ja moraalisen ajatusmaailman. Hän piti Aiskhylosta ylivoimaisena tragediakirjailijoiden joukossa, ja laittoi Sofokleenkin myöntämään Aiskhyloksen oikeuden ykkössijaan. Erityisesti Aristofaneen mielipiteet tulevat esille komediassa Sammakot.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Aiskhylos”, Antiikin käsikirja, s. 19–20. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
- ↑ a b c d e f g h i Linkomies, Edwin: ”Aiskhyloksen elämä ja teokset”. Teoksessa Aiskhylos: Oresteia, s. v–xvi. (Agamemnon; Hautauhrintuojat; Eumenidit. Suomentanut Elina Vaara, johdannon kirjoittanut Edwin Linkomies) Porvoo : Helsinki: WSOY, 1961.
- ↑ a b c d Kaimio, Maarit: ”Johdanto”. Teoksessa Aiskhylos: Neljä tragediaa: Persialaiset: Seitsemän Teebaa vastaan: Turvananojat: Kahlehdittu Prometheus, s. 7–12. ((Persai; Hepta epi Thebas; Hiketides; Prometheus Desmotes.) Kreikan kielestä suomentanut Maarit Kaimio) Helsinki: Gaudeamus, 1975. ISBN 951-662-161-9
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au Smith, William: ”Aeschylus”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Aristofanes: Sammakot 884.
- ↑ Pausanias: Kreikan kuvaus 1.21.2
- ↑ Pausanias: Kreikan kuvaus 1.14.4, 1.21.2.
- ↑ Herodotos: Historiateos 6.114.
- ↑ Herodotos: Historiateos 8.84; Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 11.25.
- ↑ a b Beck, Robert Holmes: Aeschylus: Playwright Educator, s. 13. Springer Science & Business Media, 2012. ISBN 9789401188180 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Women of Etna Archive of Performances of Greek & Roman Drama. Viitattu 18.5.2020.
- ↑ A Companion to Greek Studies, s. 94. CUP Archive, 1905. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, ”Kimon” 8.
- ↑ Pausanias: Kreikan kuvaus 1.2.3.
- ↑ Athenaios: Deipnosofistai 9.402b.
- ↑ Aristoteles: Nikomakhoksen etiikka 3.1, 1111a8–12.
- ↑ Suda, Χελωνημιῶν.
- ↑ Pausanias: Kreikan kuvaus 1.14.4; Athenais: Deipnosofistai 14.627.
- ↑ Hornblower, Simon & Spawforth, Antony & Eidinow, Esther (toim.): The Oxford Companion to Classical Civilization, s. 10. (Oxford Companions. 2. painos) OUP Oxford, 2014. ISBN 9780191016752 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Bacchae Archive of Performances of Greek & Roman Drama. Viitattu 18.5.2020.
- ↑ Lloyd-Jones, Hugh: Zeus in Aeschylus. The Journal of Hellenic Studies, November 1956, 76. vsk, s. 55–67. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Aiskhylos: Kahlehdittu Prometheus 40.
- ↑ Aristofanes: Sammakot 1000.
- ↑ Cicero: Keskusteluja Tusculumissa' (Tus. Disp.) 2.10.
- ↑ Athenaios: Deipnosofistai 10.428f.
- ↑ Filostratos: Apollonios Tyanalaisen elämä (Vit. Apoll.) 6.11.
- ↑ Aristoteles: Runousoppi 4.16, 1449a15–20.
- ↑ Esim. Aiskhylos: Hautauhrintuojat 665–716.
- ↑ Athenaios: Deipnosofistai 1.39.
- ↑ Smith, William: ”Agatharchus (2)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Athenaios: Deipnosofistai 1.21.
- ↑ Filostratos: Apollonios Tyanalaisen elämä (Vit. Apol.) 6.11.
- ↑ Pausanias: Kreikan kuvaus 2.13.5.
- ↑ Athenaios: '*Deipnosofistai 8.347.
- ↑ Aristofanes: Akharnalaiset 102; Aiskhyloksen elämä.
- ↑ Aristofanes: Sammakot 892.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomennetut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aiskhylos: Oresteia. (Agamemnon; Hautauhrintuojat; Eumenidit. Suomentanut Elina Vaara, johdannon kirjoittanut Edwin Linkomies) Porvoo : Helsinki: WSOY, 1961.
- Aiskhylos: Neljä tragediaa: Persialaiset: Seitsemän Teebaa vastaan: Turvananojat: Kahlehdittu Prometheus. ((Persai; Hepta epi Thebas; Hiketides; Prometheus Desmotes.) Kreikan kielestä suomentanut Maarit Kaimio) Helsinki: Gaudeamus, 1975. ISBN 951-662-161-9
- Aiskhylos: Oresteia. (Agamemnon; Haudalla uhraajat; Raivottaret. Suomennos, selitykset ja jälkisanat: Kirsti Simonsuuri. Olympos-sarja) Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2682-X
Muuta kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Burian, Peter: A Companion to Aeschylus. (Blackwell Companions to the Ancient World Series) John Wiley & Sons, 2020. ISBN 9781405188043
- Garvie, A. F.: The Plays of Aeschylus. (Classical World) A. & C. Black, 2013. ISBN 9781472519894
- Hogan, James C.: A Commentary on The Complete Greek Tragedies. Aeschylus. University of Chicago Press, 1984. ISBN 0226348431
- Kennedy, Rebecca Futo: Brill's Companion to the Reception of Aeschylus. (Brill's companions to classical reception 11) Brill, 2017. ISBN 9789004348820
- Winnington-Ingram, R. P.: Studies in Aeschylus. CUP Archive, 1983. ISBN 9780521249386
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aiskhylos Wikimedia Commonsissa
- Vapaasti ladattavia Aiskhyloksen e-kirjoja Projekti Lönnrotilta ja Project Gutenbergilta