Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri
Alue Ahvenanmaa
Lautakunnan kokouspaikka Maarianhamina[1]
Käytössä vaaleista 1948 alkaen
Kansanedustajia 1

Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri on yksi Suomen 13 eduskuntavaalien vaalipiiristä. Aikaisemmin eduskuntavaalipiireissä käytiin myös tasavallan presidentin valitsijamiesvaalit ennen suoraan kansanvaaliin siirtymistä 1994. Nykyään presidentinvaaleissa vaalipiirejä käytetään vain vaalien tekniseen toimittamiseen. Perustuslain 25 §:n mukaan vaalipiiristä valitaan aina yksi kansanedustaja (0,5% Suomen eduskunnasta). Määrä ei siis muiden vaalipiirien tapaan riipu vaalipiirin asukasluvusta (joka oli 0,53 % valtakunnan väkiluvusta vuoden 2016 lopussa[2]). Mikäli määrä riippuisi väkiluvusta, niin vaalipiiristä valittaisiin silti vain yksi edustaja.

Vaalipiiri käsittää alueellisesti Ahvenanmaan itsehallinnollisen maakunnan kunnat. Vuoteen 1948 saakka nykyisen Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirin alue oli osa Turun läänin eteläistä vaalipiiriä.

Vaalipiiriin kuuluvat Brändö, Eckerö, Finström, Föglö, Geta, Hammarland, Jomala, Kumlinge, Kökar, Lemland, Lumparland, Maarianhamina, Saltvik, Sottunga, Sund ja Vårdö.

Ahvenanmaalta valittu kansanedustaja on perinteisesti muodostanut RKP:n kansanedustajien kanssa Ruotsalaisen eduskuntaryhmän.

Kansanedustajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansanedustaja Toimikausi Vaaliliitto Elinvuodet
Arthur Larson 1948–1959 1897–1959
Elis Andersson 1959–1966 1904–1983
Evald Häggblom 1966–1976 1905–1976
Gunnar Häggblom 1976–1983 1917–2010
Gunnar Jansson 1983–2003 1987: Lista A (Lib./Soc.)
1991: Lista C (Lib./FS/Gröna)
1995–2003: Liberalerna
1944–
Roger Jansson 2003–2007 FSobunden 1943–
Elisabeth Nauclér 2007–2015 2007: Borgerlig allians (C/FS/Lib./Ob.)
2011 Åländsk samling (C/Ob./S/ÅF)
1952–
Mats Löfström 2015– Åländsk samling (C, M, S) 1983–

Aiemmat ahvenanmaalaiset kansanedustajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun läänin eteläisestä vaalipiiristä valittiin RKP:n listoilta useita ahvenanmaalaisia kansanedustajiksi vuosina 19071945. Useat heistä ovat vaikuttaneet myös maakuntapäivillä ja parhaimmillaan, 1933 eduskuntaan valituista 3:sta RKP:läisestä peräti 2 oli ahvenanmaalaisia. Kansanedustajat:

Vaalitulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
vaalit vaaliliitto äänet äänestys-
aktiivisuus

[3]
1987 Lista A (Lib./S) 7 019 74,7 % 39,0 %
Borgerligt Alternativ (C/FS) 1 843 19,6 %
Ålands obunda lista () 539 5,6 %
1991 Lista C (Lib./FS/Gröna) 6 546 70,1 % 38,5 %
Centern 1 858 19,9 %
Socialdemokraterna 940 10,1 %
1995 Liberalerna 6 038 61,0 % 40,7 %
Borgerlig samlingslista (C/FS/Ob.) 2 958 29,9 %
Socialdemokraterna 909 9,2 %
1999 Liberalerna 5 870 56,1 % 43,1 %
Borgerlig samlingslista (C/FS/Ob.) 3 678 35,1 %
Socialdemokraterna 924 8,8 %
2003 FSob. 4 306 37,0 % 48,0 %
Liberalerna 3 323 28,5 %
Socialdemokraterna 2 904 24,9 %
Centern 1 118 9,6 %
2007 Borgerlig allians (C/FS/Lib./Ob.) 9 561 85,6 % 45,9 %
Socialdemokraterna 1 607 14,4 %
2011 Åländsk samling (C/Ob./S/ÅF) 8 546 81,4 % 41,2 %
Alliansen för Åland (M/Lib.) 1 957 18,6 %
2015 Åländsk samling (C/M/S) 10 910 89,5 % 46,2 %
Liberalerna 1 277 10,5 %
2019 För Åland (C/M/L) 11 640 89,0 % 59,7 %
Socialdemokraterna 1 078 8,2 %
Alternativ för Åland 358 2,7 %
Lähteet: ÅSUB[4][5][6]
  1. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980714
  2. Väestörakenne 2016 Tilastokeskus. Viitattu 15.12.2017.[vanhentunut linkki]
  3. Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat: Eduskuntavaalit - aikasarjat (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Riksdagsvalet 18.3.2007 (Arkistoitu – Internet Archive), Tabell 8. Resultatet för de olika listorna vid riksdagsvalen 1987-2007
  5. [1] (Arkistoitu – Internet Archive) Val 2015:1, s. 10. Åsub 2.5.2018
  6. [2] (Arkistoitu – Internet Archive) Val 2019:1, s. 11. Åsub 26.4.2018