152/45 C
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Täsmennys: Kyseinen tykki oli Venäjän keisarikunnan laiva- ja rannikkotykkinä laajassa käytössä. |
152/45 C (152 millimetrin 45 kaliiperin merikanuuna mallia Canet) oli suomalainen nimi venäläiselle kaliiperiltaan 152 millimetrinen tykille, jonka suunnittelija oli Gustave Canet (1846-1913).[1][2] Putken pituus oli 45 kaliiperia. Kanuunoita oli käytössä Suomessa toisen maailmansodan aikaan vajaat sata kappaletta. Tykille käytetään myös sen lavetista riippuen nimeä 152/45 CL laivalavetilla, 152/45 CLo Lokomon valmistamalla lavetilla, 152/45 CR rannikkolavetilla tai 152/45 CMet Pietarin metallitehtaan valmistamalla lavetilla sekä 152/45 CRaut rautatietykki.
152/45 C:n kaliiperi oli 152,4 millimetriä eli tasan kuusi tuumaa. Ominaisuudet riippuvat tykin valmistushetkestä, käyttötarkoituksesta ja lavetista. Putken pituus oli noin 6 860 millimetriä. Toisen maailmansodan aikainen kantama oli noin 20 kilometriä sekä teoreettinen tulinopeus oli 5–8 laukausta minuutissa ja käytännön tulinopeus 4–7 laukausta minuutissa. Täysmiehistö oli 0–1 upseeria, 1 aliupseeri ja 8–14 miestä.
Tykki suunniteltiin Ranskassa 1890-luvun alussa. Tykin valmistuksen lisenssi ostettiin Venäjälle ja valmistus alkoi 1895. Tykit palvelivat Venäjän-Japanin sodassa, jossa niissä osoittautui olevan suunnitteluvikoja, joiden vuoksi putki saattoi katketa laukaistaessa. Putkea vahvistettiin sodan jälkeen. Tykki palveli ensimmäisessä maailmansodassa myös maavoimissa.
Suomen itsenäistyttyä 152/45 C -tykkejä oli maassa noin sata. Suomalaiset käänsivät putken ylösalaisin, jolloin hidastus- ja palautuskoneisto tuli yläpuolelle ja korotuskulma suureni, pidentäen kantamaa. Samalla tykin lataustapaa muutettiin niin, ettei sitä tarvinnut palauttaa nollakorotukselle, mikä paransi tulinopeutta. Siitä tuli Suomen raskaan rannikkotykistön pääase. Suomi menetti tykeistä sotien aikana parisenkymmentä ja sai muutaman sotasaaliina. Sodan päättyessä tykkejä oli käytössä noin 60, mutta niiden putket olivat kuluneita. Ne uudistettiin 1950-luvulta alkaen 152/50 T -tykeiksi korvaamalla putket Tampellan valmistamilla pidemmillä putkilla. Viimeiset alkuperäisillä putkilla varustetut tykit olivat palveluksessa Hästö-Busössä Tammisaaressa 1990-luvulle asti. Kaksi tykkiä on nykyään museotykkinä.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Enqvist, Ove: Itsenäisen Suomen rannikkotykit 1918–1998. Sotamuseo, 1999. ISBN 951-25-1033-2
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Canet, Gustave (1846-1913) Patrons de France. Viitattu 23.12.2009.[vanhentunut linkki]
- ↑ G. Richou: NÉCROLOGIE – M. Gustave Canet. Le Génie Civil, 15.5.1913, nro 20, s. 446.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rannikkotykistön tykkitoimintaopas: 1. osa, 152/50-T ja 152/45-C. Helsinki: Pääesikunta, 1961. RtTkiO 1
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 152/45 C Wikimedia Commonsissa
