Skotlanti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Skotlanti
Scotland
Alba
lippu vaakuna

Valtiomuoto perustuslaillisen monarkian itsehallinnollinen maa
Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas Charles III
Pääministeri Humza Yousaf
Pääkaupunki Edinburgh
Muita kaupunkeja Glasgow (suurin)
Aberdeen
Pinta-ala
– yhteensä 78 722 km² [1] (sijalla )
– josta sisävesiä 1 577 km² [1]
Väkiluku (2020) 5 466 000 [2] (sijalla )
– väestötiheys 69,4 as. / km²
Viralliset kielet skotlanninenglanti, skotti, gaeli
Valuutta Englannin punta (GBP)
BKT (2010)
– yhteensä 139,774 mrd.  (sijalla ?)
– per asukas 26,766selvennä
Aikavyöhyke +0
– kesäaika UTC+1
Lyhenne GB
Kansainvälinen
suuntanumero		 +44
Tunnuslause In My Defens God Me Defend (de facto)
Kansallislaulu ”Flower of Scotland
(de facto)”

Skotlanti (gaeliksi Alba, engl. Scotland) on maa Ison-Britannian saaren pohjois­osassa. Se käsittää suunnilleen kolmanneksen saaren pinta-alasta ja kuuluu Yhdistyneen kuningas­kunnan eli Britannian valtioon.

Skotlanti solmi personaaliunionin Englannin kanssa vuonna 1603 ja yhdistyi vuonna 1707 Englannin kanssa yhdeksi valtioksi. Syys­kuussa 2014 Skotlannissa järjestettiin kansan­äänestys itsenäisyydestä, mutta äänestyksen voittivat itsenäistymisen vastustajat.

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Skotlannin maantiede
Skotlannin kartta
Loch Etive

Skotlanti muodostaa pohjoisen kolmanneksen Ison-Britannian saaresta.[3] Sen kokonais­pinta-ala on 78 772 neliökilometriä. Skotlannilla on ainoan naapurinsa Englannin kanssa yhteistä rajaa 96 kilo­metriä. Se kulkee itä­rannikolta Tweed­joelta länteen Solway Firthiin. Skotlannin lounais­kärjestä 30 kilometrin päässä sijaitsee Irlanti, 700 kilo­metrin päässä koillisessa on Norja ja pohjoisessa Tanskan Färsaaret.[4] Skotlantia ympäröivät Atlantti ja Pohjanmeri.

Skotlanti koostuu manner­maasta ja useista saari­ryhmistä. Manner­maa voidaan jakaa kolmeen alueeseen, Ylä­maihin, Ala­maihin (Central Belt) ja Eteläisiin ylänköihin. Ylä­maat jakaa kahtia Glen Morin siirros­linja, jolla sijaitsee myös Loch Ness.[5] Ylä­maiden etelä­osassa on Grampianvuoret, jonka korkein huippu Ben Nevis on koko Britannian korkein vuori.[6] Keskisen Skotlannin ala­maat on maan asutus­keskittymä.lähde? Eteläisillä ylänkö­alueilla on pyöreä­lakisia kukkuloita ja leveitä laaksoja, joita reunustavat hedelmälliset rannikko­tasangot.[7] Veden­jakaja on lähellä länsi­rannikkoa, minkä takia pääosa joista virtaa itään.[5]

Skotlantiin kuuluu yli 790 saarta. Saariston pää­ryhmät ovat Shetland- ja Orkneysaaret sekä Sisä- ja Ulko-Hebridit.[8] Orkney- ja Shetland­saaret sijaitsevat manner­maan pohjois­puolella. Länsi­rannikkoa täplittävät puolestaan useat saaret ja vuonot.[5].

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skotlannissa vallitsee meri-ilmasto, jolle on tyypillistä vaihtelevat säätilat ilman ääri­oloja. Atlantilta tuleva Golfvirta lämmittää aluetta, mikä selittää ilmasto-olot pohjoisesta leveysasteesta huolimatta. Esimerkiksi samalla leveys­asteella Labradorissa, Kanadassa, jäävuoret ovat talvisin tavallinen näky. Skotlannin ilmasto on kuitenkin viileämpi kuin muualla Britanniassa.

Sade­määrät vaihtelevat paljon Skotlannin eri puolilla. Läntiset ylä­maat ovat Yhdistyneen kuningas­kunnan sateisinta aluetta; vuosittain sataa yli 3 000 millimetriä. Sateet ovat yleensä vuoristoisilla ylä­maan alueilla orografisia. Suurimmassa osassa Skotlantia kuitenkin sataa alle 800 milli­metriä vuodessa, eikä itäisissä ja eteläisissä osissa sada enempää kuin Englannin kuivimmilla alueilla. Lumi­sateet eivät ole alamailla tyypillisiä, mutta korkeuden kasvaessa ne yleistyvät.

Ilmasto­alue on kostean lauhkea ja vuoden keski­lämpötila on 8,7 celsiusastetta. Kylmin kuukausi on Skotlannissa tammi­kuu, jonka keski­lämpötila on 3,5 celsius­astetta. Lämpimimmät kuukaudet ovat heinä- ja elo­kuu, jolloin lämpö­tila on noin 14,5 celsius­astetta. Skotlannin vuotuinen sade­määrä on 670,6 milli­metriä.

Skotlannin rannikolla sijaitsevien Hebridien läntinen osa on yksi Britannian aurinkoisimpia paikkoja. Vuoden pisimpänä päivänä ei Skotlannin pohjoisosissa ole pimeää yölläkään. Lerwickillä ja Shetland­saarilla on keski­kesällä valoisaa noin neljä tuntia pidempään kuin Lontoossa, mutta talvella tilanne on päin­vastainen – pimeyttä on pidempään kuin etelässä.

Voimakkaat Atlantilta saapuvat matala­paine­puuskat, joita kutsutaan myös Euroopan hirmu­myrskyiksi, ovat yleisiä Skotlannissa talvis­aikaan loka–maalis­kuussa.

  • Vuotuinen lämpö­tilan vaihtelu: yksitoista celsius­astetta
  • Kesän pituus: neljä kuukautta (kesä–syys­kuu)
  • Talven pituus: kolme kuukautta
Panoraamakuva Skotlannista

Luonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skotlantia peitti aiemmin metsä, mutta alkuperäisestä metsästä on jäljellä enää vain noin prosentti. Istutus­metsät peittävät noin 17 prosenttia pinta-alasta. Pääosa näistä on havu­metsää. Grampian­vuorilla ja eteläisillä ylängöillä kasvaa erityisesti ruohoa ja kanervaa. Skotlannin kansallis­kukka on okakruunuohdake, mutta nummien kanervat ja metsien kissankello ovat silti tunnus­piirteisempiä kasvi­lajeja.[5][9]

Skotlannin nisäkäs­lajistoon kuuluu monia hirvi­eläimiä. Saksanhirviä elää pääosin ylänkö­alueilla ja metsä­kauriita metsissä. Lisäksi Skotlannissa elää sinne tuotuja japaninhirviä ja kuusi­peuroja. Ketut ja mäyrät ovat levinneet laajalle, mutta eurooppalaisen metsä­kissan Skotlannin kanta on hyvin harvinainen.[5] Sen sijaan Skotlannissa elää peräti 75 prosenttia Britannian oravista, sillä laji on joutunut työntymään pohjoiseen Englantiin istutetun harmaaoravan tieltä.[10] Skotlannin vesistöissä on paljon meri­nisäkkäitä. Pullokuonodelfiinit ja pyöräiset ovat suhteellisen yleisiä, ja esimerkiksi noin 70 prosenttia Euroopan halleista ja 80 prosenttia Britannian kirjo­hylkeistä elää Skotlannin vesissä.[11]

Skotlannissa on moni­puolinen lintu­lajisto, ja Britannian 24:stä merilintulajista elää Shetland­saarilla 21 lajia. Nummilla esiintyy muun muassa metsoja ja nummiriekkoja. Talvisin sänkipelloilla talvehtii miljoonia merihanhia.[12]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Skotlannin historia

Esihistoriasta roomalaisaikaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Callanishin kivet Lewisin­saarella, Ulko-Hebrideillä.

Skotlannin esi­historia ulottuu yli 10 000 vuoden päähän menneisyyteen. Nyky­ihminen alkoi asuttaa sen alueita Veiksel-jää­kauden jälkeen.[13] Esihistorian ajalta alueelta on säilynyt suuri määrä arkeologisia löytöjä, ja esimerkiksi Orkney­saarilta on löytynyt Skara Braen muinais­kaupunki, Maeshowen hautakumpu ja Stonehengen tapainen Brodgarin kehä.[14]

Roomalaiset saapuivat Britanniaan vuonna 43 jälkeen ajan­laskun alun, ja he tekivät sota­retkiä myös Skotlantiin piktien alueelle.[13] Mons Graupiuksen taistelussa vuonna 83 roomalaiset saivat Britannian saaren pohjois­osat hetkellisesti haltuunsa.[5] Roomalaiset kyllästyivät lopulta pohjoisia heimoja vastaan käytyihin taisteluihin, minkä takia rakennettiin sekä Hadrianuksen että Antoninuksen vallit.[15] Roomalaiset lähtivät Britanniasta noin vuonna 410[16], jolloin Skotlantia asuttivat pohjoisen ja idän piktit sekä lounais­osien britonit.[15] Tämän jälkeen alueelle levittäytyivät myös skotit ja anglosaksit.[17]

Skotlannin yhdistyminen ja itsenäisyystaistelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhä Columba perusti vuonna 563 Ionan saarelle luostarin,[15] ja hänen levittämänsä kristinusko alkoi yhdistää Skotlannin heimoja. Piktit ja skottien Dál Riatan kuningas­kunnan yhdisti vuonna 843 skotti­kuningas Kenneth MacAlpin. Hänen perustamansa Alban kuningaskunta laajeni käsittämään vuoteen 1034 mennessä lähes koko nykyisen Skotlannin.[17]

Aleksanteri III:n kuoltua 1286 Englannin kuningas­kunnan kuningas Edvard I asetti Skotlannin hallitsijaksi John Balliolin ja teki Skotlannista vasallinsa. Balliol purki sopimuksen 1295 ja teki Ranskan kanssa niin kutsutun Auld Alliance -liiton. Edvard valtasi tämän jälkeen haltuunsa lähes koko Skotlannin. Edvardin julmaa hallintoa kohtaan nousi vastustusta, joka henkilöityi William Wallaceen. Robert Bruce otti ratkaisevan voiton Englannista Bannockburnin taistelussa 1314. Paavi antoi 1320 Skotlannille luvan itsenäisyyteen niin sanotussa Arbroathin julistuksessa, ja Englanti tunnusti 1328 Skotlannin itsenäisyyden Northamptonin rauhassa.[18][19]

Stuartien kausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alusta uskonpuhdistukseen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsettoman David II:n kuoltua 1371 Skotlannin parlamentti valitsi hallitsijaksi Stuart-sukuun kuuluneen Robert II:n.[20] Skotlannin pinta-ala laajeni 1469, kun nuori kuningas Jaakko III naitettiin Margaret Tanskalaiselle. Myötäjäis­lahjana Skotlantiin liitettiin Orkney- ja Shetlandsaaret.[21] Jaakko III:n poika Jaakko IV oli yksi merkittävimpiä Stuart-hallitsijoita. Hänen aikanaan kukoisti Skotlannin renessanssi, ja muun muassa William Dunbar ja Gavin Douglas loivat tunnettuja runoja.[22][23] Jaakko IV myös hyökkäsi 1513 Englantiin puolustaakseen vanhaa liittolaista Ranskaa.[24] Suuri skottiarmeija kärsi kuitenkin musertavan tappion Floddenin taistelussa, jossa myös kuningas Jaakko kuoli.[25]

Maria Stuartista tuli Skotlannin kuningatar vuonna 1542, jolloin hän oli vasta viikon vanha. Englannin kuningas Henrik VIII suunnitteli naittavansa Maria Stuartin pojalleen Edvardille.[25] Skotlannin parlamentti hylkäsi ehdotuksen, minkä takia Edvard käynnisti 1544 Rough Wooing -nimellä tunnetun sorto­kampanjan.[26] Skotlantilaiset kääntyivät Auld Alliance -liiton myötä Ranskan puoleen ja lupasivat antaa Maria Stuartin nuoren Fransin vaimoksi ranskalaisten tukea vastaan. Maria Stuart jätti Skotlannin 1548 aatelisten ja ranskalais­liittolaisten hallintaan.[25]

Uskonpuhdistus levisi Skotlantiin 1500-luvun puoli­välissä.[27] Pienen kapinan tukahduttamisen jälkeen perustettiin Lords of the Congregation -ryhmän, jonka tavoitteena oli protestanttinen Skotlanti. Sijais­hallitsija Marie de Guise aloitti protestanttien sorron, kun Perthissä oli ollut väki­valtaisuuksia John Knoxin tulisen saarnan jälkeen.[28] Protestantit kääntyivät voitolle, kun he alkoivat saada vuonna 1560 tukea protestanttiselta Englannilta. Edinburghin sopimus hyväksyttiin heinä­kuussa, ja sen myötä Skotlannista tuli protestanttinen valtio.[29] Maria Stuart palasi pian tämän jälkeen Skotlantiin, mutta hän aiheutti skandaalin mies­suhteidensa takia. Hänet ajettiin maan­pakoon, kun hänen tulevan miehensä James Hepburnin uskottiin olleen osallinen hänen miehensä Henry Stuartin murhaan.[30]

Yhteinen kruunu ja uskonsodat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maria Stuartin poika Jaakko VI nousi myös Englannin kuninkaaksi vuonna 1603 Elisabet I:n kuoleman jälkeen.[30] Jaakko ja hänen poikansa Kaarle I hallitsivat käytännössä molempia valtakuntia Englannista käsin. He myös kannattivat kuninkaan jumalallista oikeutta eivätkä kannattaneet Skotlannin presbyteeri­kirkkoa.[31] Kaarle ja arkkipiispa William Laud pyrkivät 1630-luvulla yhdistämään Skotlannin ja Englannin kirkot.[32] Presbyteerien ja kuninkaan kiistat kärjistyivät 1639–1640 käytyihin piispojen sotiin. Alexander Leslien johtama skotti­armeija kukisti vuonna 1640 englantilaiset Newburnin taistelussa ja valtasi Newcastlen. Kaarle joutui seuraavana vuonna tekemään rauhan.[33]

Kaarlen huono sotaonni rohkaisi hänen vastustajiaan myös Englannissa, jossa syttyi 1642 Englannin sisällissota.[34] Parlamentaristit kääntyivät sodan alkuvaiheissa Skotlannin puoleen. Solemn League and Covenant -sopimuksen jälkeen skottijoukot hyökkäsivät Englantiin ja tukivat kuninkaan vastustajia.[35] Parlamentaristien ja skotlantilaisten liitossa oli kuitenkin säröjä, sillä skotlantilaiset halusivat kuitenkin säilyttää kuningas­kunnan.[36] Suurin osa skottiaatelisista liittoutui 1647 Kaarlen kanssa, minkä seurauksena lordiprotektori Oliver Cromwell teloitti Kaarlen vuonna 1649. Tämän poika Kaarle II julistautui Skotlannin, Englannin ja Irlannin kuninkaaksi. Cromwell koki asemansa uhatuksi ja alisti Skotlannin kymmeneksi vuodeksi valtaansa.[37] Tasavalta kaatui Cromwellin kuoleman jälkeen ja Kaarle II:sta tuli jälleen kuningas.[38]

Unionisopimus ja jakobiittikapinat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaakko II sai kruunun 1685.[36] Katolista kuningasta kuitenkin vastustettiin laajasti, ja whigien kutsumana Vilhelm III Oranialainen nousi maihin Englannissa marraskuussa 1688. Hän julistautui seuraavana vuonna vaimonsa Maria II:n kanssa hallitsija­pariksi. Jaakkoa tuettiin varsinkin Ylämaiden alueella. Vuonna 1689 Ylämaita nousikin jakobiittien ensimmäinen kapina.[39]

Vilhelm oli 1689–1697 sodassa Ranskaa vastaan. Sotaa ei kannatettu Skotlannissa, jossa muistettiin edelleen vanha liitto­sopimus Ranskan kanssa. Lisäksi Skotlannin talous kärsi sotakustannuksista. Samoihin aikoihin Skotlannin taloutta vaikeutti epä­onnistunut omaan siirto­maahan tähdännyt Darien-suunnitelma. Taloudellisten ongelmien lisäksi Skotlannissa oli ongelmia perimys­järjestyksessä.[40] Englannissa whig-poliitikot pelkäsivät Stuartien uutta nousua, ja Englannissa päätettiinkin, että lapsettoman Annan jälkeen hallitsijaksi tulisi Hannoverin Sofia.[41] Skotlannin parlamentti ei hyväksynyt valintaa ja päätti valita oman hallitsijan Annan seuraajaksi.[42] Skotlannin ja Englannin välit kiristyivät 1700-luvun alussa, mutta Englanti ei halunnut uutta sotaa.[43] Skotlanti oli kuitenkin taloudellisesti ahdingossa ja suostui heinä­kuussa 1706 unionisopimukseen, joka astui voimaan 1. touko­kuuta 1707. Sopimus synnytti Ison-Britannian kuningas­kunnan.[42]

Yrjö I:n noustua kuninkaaksi vuonna 1715 alkoi kruunun­tavoittelija James Stuartin käynnistämä jakobiitti­kapina. James Stuart pyysi Marin jaarlia John Erskinea keräämään sota­joukot Ylä­mailta.[44] Erskine onnistui yllättämään vuonna 1715 hallituksen joukot. Hän kuitenkin hidasteli etenemistään ja menetti yllätys­etunsa. Kapina hajosi tämän jälkeen nopeasti, ja James Stuart joutui pakenemaan takaisin Manner-Eurooppaan.[45] Nuori kruunun­tavoittelija Charles Edward Stuart aloitti vuonna 1745 uuden jakobiitti­kapinan.[46] Hän johti itse Ylämailta kerättyjä joukkoja ja onnistui etenemään Derbyyn asti.[47] Hänen neuvon­antajiensa neuvosta Charles Stuart vetäytyi kuitenkin väli­aikaisesti takaisin Skotlantiin, jossa hallituksen joukot kukistivat kapinan Cullodenin taistelussa.[48]

Vuoden 1745 kapinan jälkeen hallitus päätti nujertaa jakobiitit kokonaan: monet jakobiitit vangittiin tai teloitettiin ja Ylä­maiden vanha klaani­järjestelmä purettiin.[47] Klaanilaiset riisuttiin vuonna 1746 aseista, klaani­päälliköiden valta peruttiin ja esi­merkiksi kiltin käyttäminen kiellettiin.[49]

Valistus ja teollistuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Glasgow’n yliopiston pää­rakennus.

Unioni­sopimus avasi skoteille Englannin siirto­maa­kaupan.[47] Kauppaa ja vaurastumista seurasivat Skotlannin valistus­aika ja teollinen vallankumous. Valistus­ajan merkittävimpiä henkilöitä olivat filosofit David Hume, Adam Smith, sosio­logi Adam Ferguson, lääkäri William Cullen, kemisti Joseph Black, geologi James Hutton sekä kirjailijat Walter Scott ja Robert Burns.[50]

Atlantin yli tapahtuva kauppa oli rikastuttamassa Skotlantia. Glasgow sai muun muassa vuonna 1747 mono­polin Ranskan tupakka­kauppaan.[51] Yhdys­valtain vapaus­sodan jälkeen puu­villa­teollisuus hallitsi Skotlannin taloutta 1800-luvun alku­puoliskolla.[52] Tekstiili­teollisuuden lisäksi Skotlantiin perustettiin merkittävää kaivos-, rauta- ja laivan­rakennus­teollisuutta. Maassa oli valtavia kutomoita, ja esimerkiksi Dundee oli maailman juuttiteollisuuden keskus­kaupunki.[53][54]

Teollistumisen myötä Skotlanti myös kaupungistui.[54] Väki­luvun kasvaessa kaupungeista tuli entistä suurempia.[53] Samaan aikaan kuitenkin maa­talous oli murroksessa. Maan­omistajat alkoivat panostaa viljelyn sijaan lampaiden kasvattamiseen. Siihen ei tarvittu niin paljon työ­voimaa, ja monet joutuivat muuttamaan erityisesti Ylä­mailta pois. Puhdistukset olivat paikoin jopa väki­valtaisia, kun maan­omistajat ajoivat yli­määräisen työ­voiman pois mailtaan.

Maailmansodista uuteen nationalismiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skotlannin talous oli 1900-luvun alussa hiipumassa, mutta ensimmäinen maailmansota elvytti raskasta teollisuutta:[55] Clydejoen varrella rakennettiin monia sota-aluksia ja Clydeside oli Britannian merkittävin ammusten tuottaja.[5] Skotlannista tuli myös enemmän sotilaita asukas­lukuun nähden kuin mistään muusta Britannian osasta. Se myös menetti enemmän asukkaistaan kuin suurin osa sotaa käyneistä maista.[56]

Sodan jälkeen raskas teollisuus romahti, ja Britannian lama iski erityisesti Skotlantiin.[5] Radikalismi heräsi talouden kärsiessä, ja Glasgow, Paisley, Greenock ja Clydebank tunnettiin sosialismin keskuksena Red Clydeside -nimellä.[57] 1930-luvun lama heikensi talous­tilannetta entisestään, ja vuonna 1932 noin 28 prosenttia skotlantilaisista oli työttömänä.[53] Talous alkoi elpyä jo hieman ennen toista maailman­sotaa, jonka aikana Skotlanti sai uudestaan paikan Britannian sota­teollisuuden keskuksena.[53][58]

Toisen maailman­sodan jälkeen Skotlannin talous hiipui uudestaan, ja 1900-luvun jälki­puoliskolla maassa jouduttiin tekemään radikaaleja uudistuksia. Perinteisten teollisuuden alojen kaaduttua uudet alat, kuten elektroniikka­teollisuus, palvelu­alat ja finanssiala, alkoivat elvyttää Skotlannin taloutta.[59] Öljyn löytyminen Pohjan­mereltä herätti uutta nationalismia, ja Skotlannin kansallispuolue (SNP) sai vuonna 1974 noin 30 prosenttia parlamentti­vaalien äänistä. Estääkseen sotilaallisen nationalismin syntyä James Callaghanin britti­hallitus järjesti vuonna 1979 kansan­äänestyksen Skotlannin omasta parlamentista. Vaikka parlamentin kannattajat ottivatkin täpärän voiton, tulos ei ollut lain­voimainen, sillä äänestys­prosentti oli jäänyt alle 40 prosentin.[5]

Työ­väen­puolueen Tony Blairin hallitukseen kuulunut Skotlanti-ministeri Donald Dewar johti Skotlannin uuteen parlamentin kansan­äänestykseen vuonna 1997. Skotlannin parlamentin perustamista kannatti 75 prosenttia äänestäneistä. Parlamenttivaalit järjestettiin Skotlannissa jo 1999.[60] Alex Salmondin johtama SNP otti vaali­voiton vuoden 2011 Skotlannin parlamentti­vaaleissa ja käynnisti samalla itsenäisyys­ohjelman. Britannian pää­ministeri David Cameron ja Alex Salmond sopivat loka­kuussa 2012 itsenäisyys­kansan­äänestyksen järjestämisestä.[61] Syyskuussa 2014 järjestetyssä äänestyksessä reilut 55 prosenttia vastusti itsenäistymistä.[62]

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtenä Yhdistyneen kuningas­kunnan maista Skotlannin pää­miehenä toimii brittiläinen monarkki, vuodesta 2022 lähtien kuningas Charles III.

Yhdistynyt kuningas­kunta on hallinnollisesti katsoen yksi valtio, jolla on yksi virallinen parlamentti ja hallitus. Vaikka kuningas­kunnan eri osille onkin myönnetty jonkun verran itse­hallintoa, niiden parlamentit ja muut omat hallinnolliset elementit ovat Yhdistyneen kuningas­kunnan parlamentin alaisuudessa. Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti voi myös päättää supistaa tai muuttaa niiden valtaa, joskin on toden­näköistä ettei tärkeitä ratkaisuja kuten itse­hallinnon lakkauttamista tulla tekemään ilman kyseisen alueen kansanäänestystä.

Skotlanti sai oman parlamentin vuonna 1998. Syys­kuussa 1997 kolme neljännestä äänestäjistä kannatti sen perustamista.[63] Parlamentti on yksi­kamarinen ja siinä on 129 edustajaa.[64] Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija nimittää parlamentin ehdotuksesta yhden jäsenistä Skotlannin pääministeriksi, joka nimittää Skotlannin hallituksen muut ministerit.[65] Yhdistyneen kuningaskunnan alahuoneessa Skotlannilla on 59 edustajaa 646:sta, mutta vuoden 2023 vaalipiiriuudistuksen myötä Skotlannin edustajien määrä laskee 57:ään.[66] Vuodesta 2023 lähtien pääministerinä on Skotlannin kansallispuolueen johtaja Humza Yousaf.[67]

Yhdistyneen kuningas­kunnan poliittisten puolueiden lisäksi Skotlannissa vaikuttavat itsenäistymistä ajava ja merkittävin oppositio­puolue Skotlannin kansallispuolue (Scottish National Party, SNP), Skottilainen sosialistipuolue (Scottish Socialist Party, SSP) ja Skottilainen vihreä puolue (Scottish Green Party). Paikallis­puolueet ovat lisänneet vaikutus­valtaansa parlamentin perustamisen jälkeen.

Joulu­kuussa 2019 pidetyissä ennenaikaisissa Yhdistyneen kuningas­kunnan parlamentti­vaaleissa Britannian pää­ministeri Boris Johnsonin konservatiivit ottivat murska­voiton. Vaali­tulos antoi Johnsonille vahvan mandaatin jatkaa EU-eron ajamista. Skotlannin kansallispuolue onnistui ottamaan Skotlannissa paikkoja niin konservatiiveilta, työväenpuoleelta kuin liberaalidemokraateiltakin. SNP käytännössä hallitsi Skotlantia vaalien jälkeen. Tämä voi merkitä, että Skotlannin itsenäistymis­pyrkimykset nousevat jälleen, varsinkin kun SNP on voimakkaasti vastustanut Britannian EU-eroa. Seurauksena voi olla, että Skotlannissa järjestetään uusi kansan­äänestys Britanniasta eroamisesta. Vuoden 2014 kansanäänestyksessä Skotlannissa ei-puoli voitti noin 55 prosentin ääniosuudella, kun taas itsenäistymistä kannatti noin 45 prosenttia äänestäjistä.[68] Muun Yhdistyneen kuningas­kunnan mukana Skotlanti erosi EU-jäsenyydestä 1. helmi­kuuta 2020 alkaen.[69]

Itsehallinto vai itsenäisyys?

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisen oikeisto–vasemmistojaon lisäksi politiikkaan vaikuttaa itse­hallinto­kysymys, jota Yhdistyneen kuningas­kunnan puolueet ovat tukeneet enemmän tai vähemmän historiansa aikana. Nyt kun itsehallinto on jo saatu, kysymys koskee sitä, pitäisikö Skotlannin itsenäistyä. Vuoden 2004 kyselyssä 66 prosenttia skotlantilaisista kannatti itse­hallinnon lisäämistä ja vain kaksi prosenttia halusi palauttaa määräys­vallan Westminsteriin. Vuonna 2012 uutisoitiin, että kyselyissä enintään kolmas­osa kansasta kannattaa itsenäisyyttä.[70]

Aluejako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Skotlannin hallintoalueet

Skotlanti jaettiin vuonna 1996 32 hallinto­alueeseen paikallis­hallinnon tehostamiseksi. Näiden yhden tason hallinto­yksikköjen tehtävänä on tuottaa kaikki alueen julkiset palvelut, kuten opetus ja sosiaali­työ sekä ympäristön ja teiden kunnossa­pito. Suurimmissa hallinto­yksiköissä on vielä niiden alaisuudessa toimivia erillisiä komiteoita, jotka huolehtivat jonkun tietyn alueen­osan palveluista.

Alue saa kaupungin nimityksen vain monarkin kautta. Skotlannissa kaupungeiksi on julistettu Aberdeen, Dundee, Edinburgh, Glasgow, Inverness ja Stirling.

Skotlannin 32 hallinto­aluetta
  1. Inverclyde
  2. Renfrewshire
  3. Länsi-Dunbartonshire
  4. Itä-Dunbartonshire
  5. Glasgow
  6. Itä-Renfrewshire
  7. Pohjois-Lanarkshire
  8. Falkirk
  9. Länsi-Lothian
  10. Edinburgh
  11. Midlothian
  12. Itä-Lothian
  13. Clackmannanshire
  14. Fife
  15. Dundee
  16. Angus
  17. Aberdeenshire
  18. Aberdeen
  19. Moray
  20. Ylä­maa
  21. Ulko-Hebridit
  22. Argyll ja Bute
  23. Perth ja Kinross
  24. Stirling
  25. Pohjois-Ayrshire
  26. Itä-Ayrshire
  27. Etelä-Ayrshire
  28. Dumfries ja Galloway
  29. Etelä-Lanarkshire
  30. Scottish Borders
  31. Orkneysaaret
  32. Shetlandinsaaret

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Skotlannin väestö

Väestöjakauma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edinburgh on Skotlannin pää­kaupunki ja väki­luvultaan toiseksi suurin kaupunki.

National Records of Scotlandin arvion mukaan Skotlannissa oli vuoden 2020 puoli­välissä 5 466 000 asukasta, eli enemmän kuin koskaan aiemmin.[2]

Vuoden 2011 väestön­laskennan perusteella Skotlannin suurimmat kaupungit olivat:[71]

Skotlannin asukas­luku on pysynyt melko vakaana 1960-luvulta lähtien. Vuonna 1974 asukas­luku oli ennätyksellinen 5,24 miljoonaa, mutta vuonna 2002 se oli enää 5,05 miljoonaa. 2000-luvulla asukas­luku lähti taas kasvamaan, mikä johtui erityisesti positiivisesta netto­muutosta. Lisäksi syntyneitä on ollut kuolleita enemmän.[72] Skotlannin väestöpyramidi on muuttunut selvästi 1900-luvulla. Ikä­rakenne oli vielä vuoden 1911 väestön­laskennan perusteella pyramidin mallinen, mutta seuraavan vuosi­sadan aikana ikä­rakenne on selvästi tasoittunut.[73] Vuoden 2012 väestöpyramidissa on selvästi kolme kohoumaa, jotka johtuvat vuoden 1947 ja 1960-luvun suurista ikä­luokista ja jälkimmäisen heijaste­vaikutuksesta.[74]

Etniset ryhmät ja uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 väestön­laskennan mukaan Skotlannin asukkaista 83 prosenttia oli syntynyt Skotlannissa ja kymmenen prosenttia muualla Britanniassa. Niistä seitsemästä prosentista, jotka eivät ole syntyneet Britanniassa, 15 prosenttia on syntynyt Puolassa ja kuusi prosenttia Intiassa ja Irlannissa.[75] Skotiksi itsensä määrittelee 62 prosenttia Skotlannin aikuis­väestöstä. Sekä skotiksi että englantilaiseksi määrittelee itsensä 18 prosenttia.

Skotlannin asukkaista neljä prosenttia kuuluu johonkin vähemmistöön.[76] Vuonna 2001 hieman yli 100 000 asukasta kuului vähemmistöihin, kun vuonna 2011 vähemmistöihin kuului jo yli 200 000 asukasta. Suurin yksittäinen vähemmistö­ryhmä oli puolalaiset, joita asui Skotlannissa 61 000 ihmistä. Seuraavaksi suurimmat ryhmät olivat irlantilaiset (54 000 asukasta) ja pakistanilaiset (49 000 asukasta).[77]

Skotlannin kansallisena kirkkona toimii reformoitu Skotlannin kirkko (Church of Scotland). Se ei ole valtion­hallinnon alaisuudessa eikä samaan tapaan valtion­kirkon asemassa kuten Englannissa Englannin kirkko. Vuonna 2016 tehdyssä tutkimuksessa suurin vakaumus­ryhmä oli uskonnottomat 51,5 prosentin väestö­osuudella. Skotlannin kirkkoon kuului 24,0 prosenttia väestöstä, roomalais-katolisia oli 13,8 prosenttia ja muita kristittyjä 7,8 prosenttia. Lisäksi 1,4 prosenttia tunnusti islamia ja 0,3 prosenttia edusti hinduja, buddhalaisia 0,3 prosenttia, sikhejä 0,1 prosenttia ja juutalaisia 0,1 prosenttia. Muita uskontoja edusti 0,8 prosenttia väestöstä.[78]

Kielet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 väestönlaskennassa 98,6 prosenttia Skotlannin asukkaista kertoi puhuvansa englantia, ja 92,6 prosenttia puhui sitä kotikielenään. Skottia kertoi osaavansa puhua yli 1,5 miljoonaa, mutta vain 1,1 prosenttia kertoi käyttävänsä sitä kotikielenä. Suurin osuus skottia kotikielenään käyttäviä on Shetlandinsaarilla, Aberdeenshiressä, Morayssa ja Orkneysaarilla. Gaelia kertoi osaavansa puhua noin 57 000 ihmistä, joiden lisäksi noin 23 000 ymmärsi sitä muttei osannut lukea, kirjoittaa tai puhua sitä. Eniten gaelin puhujia on Ulko-Hebrideillä (52,3 %), Ylämaalla (5,4 %) sekä Argyllissa ja Butessa (4,0 %). Brittiläistä viittomakieltä käyttää kotikielenä noin 13 000 henkeä eli noin 0,2 prosenttia väestöstä. Vieraista kielistä puhutuimpia ovat puola, urdu, pandžabi, kiina ja ranska.[79]

Terveys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skotlantilaisten terveys on keskimäärin huonompaa kuin muun Britannian ja useimpien EU-maiden väestön. Maan terveys­tilanne on kehittynyt 1900- ja 2000-luvuilla, mutta ei yhtä nopeasti kuin monissa muissa läntisen Euroopan maissa. Elinajanodote on noussut 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, mutta se on silti pienempi kuin Britanniassa keski­määrin.[80] Se oli vuonna 2010 miehillä 76,1 ja naisilla 80,6 vuotta.[81] Elin­ajan­odotteessa on selviä eroja Skotlannin sisällä. Lyhin elin­ajan­odote on Glasgow’ssa ja pisin Itä-Dunbartonshiressa. Maaseudun miehet elävät keskimäärin 3,5 vuotta pidempään kuin kaupunkilaiset ja naiset kaksi vuotta pidempään.[82]

Kuolleisuus on laskenut Skotlannissa 1960-luvun jälkeen, kuten on muissakin läntisen Euroopan maissa. Lapsi­kuolleisuus on Skotlannissa eurooppalaista keski­tasoa, mutta työ­ikäisten kuolleisuus on ollut 1970-luvulta lähtien läntisen Euroopan korkeinta.[83] Yli puolet skotlantilaisten kuolemista aiheutuvat syövistä, sepel­valtimo­taudista ja aivoverenkiertohäiriöstä. Vuosittain kuolevien ihmisten määrä on Skotlannissa laskenut 1980-luvun alusta. Syöpä­kuolemien määrä on kuitenkin kasvanut 14 prosenttia, ja samalla niiden osuus kaikista kuolemista on noussut 22 prosentista 29 prosenttiin.[84] Yksi syy Skotlannin ja muun Britannian kuolleisuuden erolle johtuu sepel­valtimo­taudista, jonka miesten kuolleisuus oli 16 prosenttia ja naisten kuolleisuus 19 prosenttia korkeampia kuin muualla Britanniassa.[83]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisimmat tunnetut skotlantilaiset rakennelmat ovat esi­historiallisia kivi­rakennelmia, kuten Skara Braen ja Jarlshofin kylät Orkney- ja Shetland­saarilla.[85] Romaaninen arkkitehtuuri tuli Skotlantiin 1100-luvulla David I:n hallitus­kaudella. Tyyliä edustavat esi­merkiksi Dunfermlinen luostari ja Pyhän Magnusin katedraali Kirkwallissa.[85] Goottilainen tyyli levisi Skotlantiin romaanisen kauden jälkeen. Koristeellisemmalla keski- ja myöhäis­gotiikan jaksolla rakennettiin muun muassa Dunkeldin ja Elginin katedraalit. Uskon­puhdistuksen jälkeen monia luostareita ja katedraaleja vahingoitettiin.[86]

Skotlannin 1700-luvun merkittävimmät arkkitehdit olivat William Adam ja tämän poika Robert Adam, joiden uus­klassinen arkkitehtuuri vaikutti ympäri Eurooppaa. Heidän suunnittelemiin rakennuksiin kuuluvat Hopetoun House ja Culzeanin linna.[86] Uuskreikkalainen arkkitehtuuri vaikutti 1800-luvulla eläneeseen William Henry Playfairiin, joka oli merkittävä tekijä erityisesti Edinburghin ja Glasgow’n 1800-luvun arkkitehtuurissa. Glasgow’n uus­kreikkalaiseen ilmeeseen vaikutti puolestaan Alexander Thomson, joka suunnitteli muun muassa kaupungin siluettia hallitsevan yli­opiston rakennuksen.[87]

Charles Rennie Mackintosh ja James Stirling ovat 1900-luvun tunnetuimpia skotlantilaisia arkkitehteja.[88] Mackintosh oli yksi jugendin merkittävimmistä edustajista, ja hänen kuvaavin työnsä on Glasgow’n taidekoulun pää­rakennus.[89] modernistinen arkkitehtuuri on uudistanut Skotlannin suurempien kaupunkien ulko­asua 1980-luvulta lähtien.[88] Glasgow’ssa Clydejoen varrella on useita modernismia edustavia rakennelmia, kuten saanut Norman Fosterin suunnittelema Clyde Auditorium ja irakilaisen Zaha Hadidin suunnittelema Riverside Museum.[89]

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Säkki­pilliä soittava, kilttiin pukeutunut skotti­mies.

Skotlanti on erityisen kuuluisa tartaanikankaista tehtyihin kiltteihin pukeutuneiden miesten soittamasta säkkipillimusiikista. Skotlannissa on muutenkin pitkät kansan­musiikki­perinteet. Suosittuja kansan­musiikin aiheita ovat erityisesti 1700-luvun jakobiittikapinat. Monessa pubissa ja cèilidh’ssä lauletaan Skotlannin historiaan liittyviä kappaleita.[90]

Klassisen musiikin orkestereista tunnetuin on vuonna 1891 perustettu Skotlannin kuninkaallinen kansallisorkesteri. Kuninkaallisen kansallis­orkesterin rinnalla muita tunnettuja skotlantilaisia orkestereita ovat vuonna 1974 perustettu Skotlannin kamariorkesteri ja BBC​:n Skotlannin sinforniaorkesteri, jonka perusti vuonna 1935 skotlantilainen säveltäjä ja kapelli­mestari Ian Whyte.[91]

Skotlanti on tuottanut 1950-luvulta lähtien monien maailman­laajuisesti menestyneitä populaarimuusikoita. ”Skifflen kuninkaaksi” nimitetty Lonnie Donegan menestyi 1950- ja 1960-luvuilla, ja hänen rinnalleen on noussut useita tunnettuja yhtyeitä ja artisteja.[90] Vuoden 2005 äänestyksessä Skotlannin parhaimmiksi yhtyeiksi valitut Belle & Sebastian, Travis ja Idlewind aloittivat kaikki uransa 1990-luvulla.[92]

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skotlannin kirjallisuus on ollut historiassa hyvin arvostetussa asemassa. Skotlantilaiset kirjailijat ovat kirjoittaneet englanniksi, skotiksi ja gaeliksi.[5] Gaelin­kielisiä tekstiä on tunnistettu jo 500-luvulta. Musiikkiin liittyvä runous oli gaelin­kielisen kirjallisuuden hallitseva muoto 1700-luvulle saakka.[93] Ensimmäinen tunnettu skotiksi kirjoittanut kirjailija oli runoilija John Barbour.[94]

Unioni­sopimuksen jälkeen 1707 Skotlannin menetettyä itsenäisyytensä monet poliittisesti turhautuneet skotlantilaiset halusivat määritellä kansallista kirjallista perinnettä. Tällaisia kirjailijoita olivat muun muassa Allan Ramsay ja Robert Fergusson. Heidän jälkeen nousivat merkittävimmät skotti­kirjailijat, Robert Burns ja Walter Scott. Burns oli romantiikan ajan edelläkävijä, ja Scott modernin historiallisen romaanin kehittäjä. Hän oli lisäksi ensimmäinen julkisuuden henkilöksi noussut brittiläinen romaani­kirjailija.[95][94] Walter Scottin lisäksi 1800-luvun tunnetuimpia skotti­kirjailijoita olivat Robert Louis Stevenson, joka kirjoitti muun muassa Tohtori Jekyll ja Mr. Hyden ja Sherlock Holmesin luoja Arthur Conan Doyle.[96]

1800- ja 1900-luvun vaiheessa Skotlannissa vaikutti niin sanottu Kailyardin koulukunta,[97] jotka keskittyivät kuvaamaan sentimentaalisesti maaseudun elämää. Heidän eskapistinen tyylinsä sai myös vastavoimia, joista tunnetuin on George Douglas Brown.[98] Ensimmäinen maailmansota, modernismi ja poliittisen nationalismin nousu vaikuttivat Skotlannin kirjallisuudessa 1900-luvun alussa. Maailmansotien välisenä aikaa kutsutaan Skotlannin renessanssiksi, jonka merkittävin edustaja oli runoilija Hugh MacDiarmid.[99] Toisen maailman­sodan jälkeisistä kirjailijoista monet ovat asuneet suurimman osan elämästään Skotlannin ulko­puolella, kuten Alexander Trocchi, jonka sanotaan olleen Skotlannin ainoa alku­peräinen beat-kirjailija.[99] Nyky­kirjailijoista tunnetuimpia ovat Iain Banks, Ian Rankin ja Irvine Welsh.

Ruokakulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Skotlantilainen keittiö

Skotlannin perinne­ruoka on haggis. Ruoka- ja juoma­kulttuurin saralla maa on tullut tunnetuksi myös laadukkaista viskeistään. Yleisesti skotlantilaiset käyttävät ruoan­laitossaan paljon lihaa ja rasvaa sekä suosivat uppo­paistamista. Nykyisin Skotlannin ruoka­kulttuuri on varsin värikäs ja fish & chips -paikkojen ohelle on ilmaantunut etnisiä ravintoloita.

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyaikainen golf on muotoutunut Skot­lannissa. St. Andrewsin kenttä.

Skotlannilla on eräissä lajeissa omat kansalliset urheilu­maa­joukkueensa, kun taas eräissä muissa lajeissa ja olympialaisissa skotit ovat kilpailleet Ison-Britannian joukkueen jäseninä.

Skotlannin urheilu­perinteet ulottuvat vuosisatojen taakse, ja maa ja sen kansalaiset ovat vaikuttaneet monen urheilu­lajin kehitykseen. Golfin lisäksi esimerkiksi jää­kiekolla ja koripallolla on yhteyksiä Skotlantiin. Ylä­maan kisojen lajeista ovat puolestaan kehittyneet yleisurheilulajit moukarinheitto ja kuulantyöntö.[100] Ylämaan kisat ovat Skotlannin merkittävin perinne­urheilu­tapahtuma, jossa kilpaillaan useissa voima­lajeissa.

Maan suosituin urheilu­laji on jalkapallo, ja Skotlannin jalkapalloliitto on lajissaan maailman toiseksi vanhin. Maailman ensimmäisessä maa­ottelussa Skotlanti kohtasi vuonna 1872 Englannin Glasgow’ssa.[101] Skotlannin jalka­pallo­maajoukkue on pelannut kahdeksissa MM-kilpailuissa ja kaksissa EM-kilpailuissa.[102][103] Skotlannin mestaruussarja on jalka­pallon pää­sarja. Skotlantilainen Celtic voitti vuonna 1967 ensimmäisenä britti­seurana Euroopan cupin.[104]

Jalka­pallon lisäksi suosittuja urheilu­lajeja ovat rugby union ja golf. Perinteisesti jalka­pallo on ollut kaupungin työ­väen­luokan laji ja rugby union eteläisen maa­seutu­väestön ja keski­luokkaisten yli­opisto-opiskelijoiden laji.[105]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Brown, Alice: Scotland Ency­clopædia Britannica Online. 27.8.2014. Chicago: Ency­clopædia Britannica, Inc.. Viitattu 23.4.2012. (englanniksi)
  • Humphreys, Rob: The Rough Guide to Scotland. Lontoo: Rough Guides, 2011. ISBN 978-1-84836-719-7 (englanniksi)
  • MacLean, Fitzroy: Scotland: A Concise History. Lontoo: Thames & Hudson, 2010. ISBN 978-0-500-28233-5 (englanniksi)
  • Scotland’s Population 2012 (PDF) 17.10.2013. Registrar General for Scotland. Arkistoitu 27.7.2014. Viitattu 26.7.2014. (englanniksi)
  • Steel, David & Cylus, Jonathan: United Kingdom (Scotland): Health system review. Health Systems in Transition, 2012, 14. vsk, nro 9, s. 1–150. European Observatory on Health Systems and Policies. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 26.7.2014. (englanniksi)
  • Wilson, Neil & Symington, Andy: Scotland. Foots­cray: Lonely Planet, 2011. ISBN 978-1-74179-324-6 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Scotland in Short (PDF) gov.scot. Viitattu 16.8.2016. (englanniksi)
  2. ↑ a b Mid-2020 Population Estimates, Scot­land (PDF) (s. 2) 25.6.2021. National Records of Scot­land. Viitattu 10.9.2021. (englanniksi)
  3. ↑ Where Is Scotland? Scotland. Scottish Government. Viitattu 27.7.2014. (englanniksi)
  4. ↑ Distance from Glasgow To … 2020. Time and Date. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h i j Encyclopædia Britannica.
  6. ↑ Geography of Scotland Embrace Scotland. Association of Scotland’s Self Caterers. Viitattu 9.6.2014. (englanniksi)
  7. ↑ Wilson & Symington, s. 42.
  8. ↑ Scotland’s Islands Scot Sites. Viitattu 27.7.2014. (englanniksi)
  9. ↑ Wilson & Symington, s. 475.
  10. ↑ Wilson & Symington, s. 473.
  11. ↑ Sea Mammals Visit Scotland. Viitattu 10.6.2014. (englanniksi)
  12. ↑ Wilson & Symington, s. 474.
  13. ↑ a b Wilson & Symington, s. 442–443.
  14. ↑ Ancient History of Scotland Scotland. Scottish Government. Viitattu 12.7.2014. (englanniksi)
  15. ↑ a b c Wilson & Symington, s. 444.
  16. ↑ Humphreys, s. 622.
  17. ↑ a b Humphreys, s. 623.
  18. ↑ Humphreys, s. 624.
  19. ↑ MacLean, s. 44–47.
  20. ↑ MacLean, s. 48.
  21. ↑ MacLean, s. 61–62.
  22. ↑ MacLean, s. 63, 65.
  23. ↑ Wilson & Symington, s. 446.
  24. ↑ MacLean, s. 73–74.
  25. ↑ a b c Humphreys, s. 625.
  26. ↑ MacLean, s. 79–80.
  27. ↑ The Reformation British Broadcasting Corporation. Viitattu 2.9.2014. (englanniksi)
  28. ↑ Lords of the Congregation Education Scotland. Viitattu 2.9.2014. (englanniksi)
  29. ↑ MacLean, s. 93.
  30. ↑ a b Humphreys, s. 626.
  31. ↑ MacLean, s. 112.
  32. ↑ The Scottish National Covenant BCW Project. Viitattu 6.9.2014. (englanniksi)
  33. ↑ The Bishops’ Wars: Military Overview BCW Project. Viitattu 6.9.2014. (englanniksi)
  34. ↑ MacLean, s. 120.
  35. ↑ MacLean, s. 122–123.
  36. ↑ a b Humphreys, s. 627.
  37. ↑ The Reformation British Broad­casting Corporation. Viitattu 11.9.2014. (englanniksi)
  38. ↑ MacLean, s. 133–134.
  39. ↑ MacLean, s. 138–139.
  40. ↑ Humphreys, s. 628.
  41. ↑ MacLean, s. 150–151.
  42. ↑ a b Articles of Union The British Library Board. Viitattu 13.9.2014. (englanniksi)
  43. ↑ MacLean, s. 152.
  44. ↑ MacLean, s. 158.
  45. ↑ Humphreys, s. 629.
  46. ↑ MacLean, s. 170–171.
  47. ↑ a b c Jacobites and the Union British Broad­casting Corporation. Viitattu 13.9.2014. (englanniksi)
  48. ↑ Map Showing Army Movements Prior to Battle of Culloden, 1746 Am Baile. Arkistoitu 12.6.2015. Viitattu 13.9.2014. (englanniksi)
  49. ↑ MacLean, s. 182
  50. ↑ Wilson & Symington, s. 451.
  51. ↑ The Industrial Revolution (II) British Broad­casting Corporation. Viitattu 13.9.2014. (englanniksi)
  52. ↑ MacLean, s. 189–190.
  53. ↑ a b c d Humphreys, s. 632.
  54. ↑ a b Growth of Industry and Towns Education Scotland. Arkistoitu 2.10.2014. Viitattu 14.9.2014. (englanniksi)
  55. ↑ The Great War (1914–18) Education Scotland. Viitattu 15.9.2014. (englanniksi)
  56. ↑ 20th Century Scotland – An Introduction British Broad­casting Corporation. Viitattu 25.9.2014. (englanniksi)
  57. ↑ Red Clydeside Education Scotland. Viitattu 15.9.2014. (englanniksi)
  58. ↑ World War II (1939–45) Education Scotland. Arkistoitu 2.10.2014. Viitattu 15.9.2014. (englanniksi)
  59. ↑ 20th Century Scotland – An Introduction (III) British Broad­casting Corporation. Viitattu 25.9.2014. (englanniksi)
  60. ↑ Humphreys, s. 634.
  61. ↑ Hope, Christopher: Time­line: the road to the Scottish referendum – and Beyond The Tele­graph. 8.9.2014. Tele­graph Media Group Limited. Viitattu 15.9.2014. (englanniksi)
  62. ↑ Fors­berg, Tiina: Skotlantilaiset torjuivat itsenäisyyden Yle Uutiset. 19.9.2014. Yleis­radio Oy. Viitattu 19.9.2014.
  63. ↑ History of the Scottish Parliament Scottish Parliament. Viitattu 31.3.2024. (englanniksi)
  64. ↑ About Members of the Scottish Parliament (MSPs) Scottish Parliament. Viitattu 31.3.2024. (englanniksi)
  65. ↑ Who runs government Scottish Government. Viitattu 31.3.2024. (englanniksi)
  66. ↑ Garton-Crosbie, Abbi: Scotland to lose two MP seats as boundary changes review published The National. 28.6.2023. Viitattu 31.3.2024. (englanniksi)
  67. ↑ Humza Yousaf confirmed as Scotland's new first minister BBC News. 28.3.2023. Viitattu 30.3.2024. (englanniksi)
  68. ↑ Konservatiivit ottivat vaali­voiton Britanniassa, Boris Johnson: ”Panen pisteen hölynpölylle” – Tämä tiedetään vaali­tuloksesta nyt Yle Uutiset. Viitattu 24.2.2020.
  69. ↑ Aalto, Verneri: Britannia erosi EU:sta – siirtymä­aika vuoden 2020 loppuun ETK. Viitattu 24.2.2020.
  70. ↑ Vasama, Tanja: Monta mutkaa itsenäisyyteen. Helsingin Sanomat, 23.12.2012, nro 351, s. B1. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy.
  71. ↑ Major Cities of Scotland Citypopulation. 26.6.2014. Viitattu 26.7.2014. (englanniksi)
  72. ↑ Scotland's Population 2012, s. 13.
  73. ↑ Burn-Murdoch, John: Scotland’s census 2011: How Have Demographics Changed Over a Century? The Guardian. 17.12.2012. Guardian News and Media Limited. Viitattu 26.7.2014. (englanniksi)
  74. ↑ Scotland’s Population 2012, s. 14.
  75. ↑ Scotland’s Population 2012, s. 54.
  76. ↑ Scotland’s Population 2012, s. 55.
  77. ↑ Summary: Ethnicity The Scottish Government. Viitattu 26.7.2014. (englanniksi)
  78. ↑ Scotland’s People: Annual Report: 2016: Scottish Household Survey (PDF) (National Statisticks) Scottish Government. (englanniksi)
  79. ↑ Languages Scotland's Census. Arkistoitu 4.3.2023. Viitattu 4.3.2023. (englanniksi) 
  80. ↑ Steel & Cylus, s. 10-11.
  81. ↑ Scotland’s Population 2012, s. 38.
  82. ↑ Scotland’s Population 2012, s. 40.
  83. ↑ a b Steel & Cylus, s. 12-13.
  84. ↑ Scotland’s Population 2012, s. 30.
  85. ↑ a b Wilson & Symington, s. 465.
  86. ↑ a b Wilson & Symington, s. 466.
  87. ↑ 18th to 20th Century Scottish Architecture Visit Scotland. Viitattu 19.9.2014. (englanniksi)
  88. ↑ a b Wilson & Symington, s. 467.
  89. ↑ a b Architecture Crown. Viitattu 19.9.2014. (englanniksi)
  90. ↑ a b Wilson & Symington, s. 462.
  91. ↑ Music Scotland. Scottish Government. Arkistoitu 31.3.2014. Viitattu 20.6.2014. (englanniksi)
  92. ↑ Wilson & Symington, s. 463.
  93. ↑ Early History Scotland Cultural Profile. Viitattu 20.6.2014. (englanniksi)
  94. ↑ a b Scotland Scottish Government. Viitattu 20.6.2014. (englanniksi)
  95. ↑ Reformation, Union and Enlightenment Scotland Cultural Profile. Viitattu 21.6.2014. (englanniksi)
  96. ↑ Wilson & Symington, s. 460.
  97. ↑ 19th and Early 20th Century Developments Scotland Cultural Profile. Viitattu 21.6.2014. (englanniksi)
  98. ↑ Scott, Maggie: Scots Word of the Season: Kailyard Scottish Art Council. Viitattu 20.9.2014. (englanniksi)
  99. ↑ a b The Scottish Renaissance and Beyond Scotland Cultural Profile. Viitattu 20.9.2014. (englanniksi)
  100. ↑ A Sporting Nation Scotland. 3/2009. Scottish Government. Arkistoitu 15.11.2014. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  101. ↑ Sport Scotland. 3/2009. Scottish Government. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  102. ↑ World Cup The Scottish Football Association. Arkistoitu 7.11.2014. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  103. ↑ UEFA Euros The Scottish Football Association. Arkistoitu 7.11.2014. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  104. ↑ Wilson & Symington, s. 467.
  105. ↑ Wilson & Symington, s. 468.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Skotlanti&oldid=22709590”