Severus Gastorius

Severus Gastorius (.1646 Oettern, Saksa – 1682, Jena) oli saksalainen kanttori ja säveltäjä.

Severus syntyi Weimarin lähellä, ja oli opettajan poika. Suku käytti nimeä Bauchspieß. 1667 hän alkoi opiskella Jenan yliopistossa, ja vuodesta 1670 hän toimi Jenassa kanttori Anderas Zöllin viransijaisena ja solmi avioliiton tämän tyttären kanssa 1677 ja siten hän sai Zöllin viran tämän kuoltua.

Gastoriuksen tunnetuin sävelmä on virsimelodia, joka liittyy Samuel Rodigastin virteen ”Was Gott thut, das ist wohlgetan”. 1687 Nordhausenissa ilmestyneessä laulukirjassa kerrotaan, että Rodigast olisi kirjoittanut virtensä tekstin lohduttaakseen sairasta Gastoriusta, jonka luultiin kuolevan ja oli pyytänyt Rodigastia kirjoittamaan virren lohdutukseksi ja lauettavaksi hänen haudallaan. Kuolinvuoteellaan Gastorius kirjoitti runoon sävelmän. Hänen sävelmänsä pohjautui kuitenkin Werner Fabriciuksen virsisävelmään. Mutta hän parantuikin ja hänen kuorolaisensa, jotka olivat kanttoriopiskelijoita, saivat laulaa virren hänelle joka viikko. Siten sävelmä levisi nopeasti. Hän kuoli kuitenkin jo 36-vuotiaana. Sävelmä painettiin 1677 Hannoverissa ilmestyneessä virsikirjassa hautajaisvirsien osastossa, ja tätä pidetään eräänlaisena todistuksena virren syntykertomukselle.

Johann Sebastian Bach on käyttänyt Rodigastin Was Gott thut-virttä ja Gastoriuksen sävelmää neljässä kantaatissaan (BVW 12, 98, 99, 100).

Gastoriuksen sävelmä on tunnettu myös suomenkielisissä virsikirjoissa, mutta sävelmä ei missään niistä liity Rodigastin kirjoittamaan virteen.

Suomen ev. lut. kirkon virsikirja

• 172 Nyt kansat kaikki laulakaa (Burkhard Waldis 1553, Lobt Gott in seinem Heiligthum, suom. Elias Lönnrot 1872, uud. komitea 1937, 1984)
• 387 Herraamme aina luottaa saa (Benjamin Schmolck 1720, Was Gott tut, das ist wohlgetan, suom. Elias Lönnrot 1874

Ruotsin kirkon virsikirja

• 414 Niin kauaksi kuin aaltojaan / Så långt som havets bölja går (Carl W. Skarstedt 1861, Lars Lindman 1980, suom. Pekka Kivekäs 1998)
• 555 Jumalan neuvo kestävän /På Gud och ej på eget råd (Christian F. Gellert 1757, Auf Gott, und nicht auf meinen Rat, ruots. Johan O. Wallin 1818, Eva Norberg 1981, suom. Niilo Rauhala 1997)