Pappi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katolisen kirkon pappeja.

Pappi on uskonnollisen yhteisön hengellisten toimitusten hoitaja ja johtaja.

Pappi kristinuskossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useiden kielten pappia merkitsevä sana (präst, Priester, priest, prêtre) tulee Raamatussa esiintyvästä kreikan sanasta presbýteros, mikä suomalaisessa raamatunkäännöksessä on ”(seurakunnan) vanhin”. Myös presbyteeri-nimitystä käytetään joissakin kirkoissa. Suomalaisessa Raamatussa esiintyvä pappi-sana vastaa kuitenkin yleensä toista Kreikan kielen sanaa hiereus, jolla tarkoitetaan usein temppelikulteissa uhreja suorittavaa pappia, jollaisia on useissa uskonnoissa. ’Seurakunnan vanhin’ on sen sijaan erityisesti kristinuskoon liittyvä käsite. Suomen kielen sana pappi on lainasana, joka tarkoittaa isää. Arvonimeä ’isä’ käytetään yleensä katolisista ja ortodoksisista papeista. Nimitys korostaa papin roolia seurakunnan isällisenä huolehtivana hahmona. Latinan kielen sana pastor tarkoittaa paimenta. Paimen-sanan pohjalla on kreikan sana poimen, joka Raamatussa tarkoittaa seurakunnan kaitsijaa. Raamatussa puhutaan vanhimmista lauman kaitsijoina.[1]

Kristillisessä kirkossa, joissa on episkopaalinen virkakäsitys, pappi on yksi kolmesta perinteisestä hengellisestä virasta, joista kaksi muuta ovat piispan ja diakonin virat. Kongregationalistisissa kirkkokunnissa ei ole piispan virkaa ja myös erillinen diakonin virka voi puuttua. Joissakin uskonpuhdistuksen jälkeisissä kirkoissa on haluttu korostaa kirkon erityisen viran ykseyttä siten, että kirkossa on ymmärretty olevan vain yksi hengellinen virka, jota kutsutaan papin ohella saarnaviraksi tai pastorin viraksi. Kristillisen kirkon papin erityisiin tehtäviin kuuluu evankeliumin julistaminen, saarnaaminen ja sakramenttien toimittaminen sekä muiden kirkollisten toimitusten hoitaminen. Usein myös sielunhoito nähdään erityisesti papin tehtävänä.

Pappi Raamatussa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhassa testamentissa pappi toimitti uhreja Jumalalle ja toimi näin välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä. Uudessa testamentissa, Heprealaiskirjeessä, Jeesuksen todetaan olevan ylimmäinen pappi, joka on antanut itsensä kertakaikkiseksi uhriksi. Pietarin 1. kirjeessä ja Ilmestyskirjassa koko seurakuntaa kutsutaan papeiksi.

Kristillistä pappisvirkaa ei sen sijaan Raamatussa nimitetä pappeudeksi, vaan puhutaan seurakunnan vanhimmista eri tehtävissä, kuten johtaja, kaitsija, sananpalvelija tai paimen. Myöhemmin kaitsijan (m.kreik. ἐπίσκοπος) virasta kehittyi piispan virka ja presbyteerin (eli vanhimman) (m.kreik. πρεσβύτερος) virasta kehittyi papin virka.

Palvelija-sanasta tulee englannin kielen minister, joka tarkoittaa protestanttista pappia, ja paimen-sanasta pastori (latinan pastor tarkoittaa paimenta).

Vanhassa testamentissa perheen päällä on papillinen tehtävä[2], Israelin tehtävä on toimia pappisvaltakuntana[3] ja Aaronin jälkeläisillä ja muilla leeviläisillä on erityinen tehtävä pappisheimona.[4].

Uudessa testamentissa erityisesti Kirje heprealaisille selvittää vanhatestamentillisen pappeuden muuttumista; sen mukaan Kristus oli ja on täydellinen ylimmäinen pappi ja seurakunta on nyt Jumalan sovitussanomaa levittävä pappiskansa[5]. Kristillinen kirkko elää uuden liiton aikaa, jolloin yhtäältä on vain yksi pappi, Jeesus, toisaalta on voimassa yleinen pappeus.[6]

Raamatusta löytyviä pappeja ja ylimmäisiä pappeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakunnan palvelijan virka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raamatussa puhutaan pöytäpalvelusta ja sananpalvelusta (Ap. t. 6:2,4). Seuraava kohta koskee ensin mainittua käytännön avustustehtävää (diakoni).

Pappi evankelis-luterilaisessa kirkossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pappisvirka on kirkkolain 5. luvun 1. §:n mukaan evankeliumin julistamista ja sakramenttien jakamista varten. Sen sanotaan ulottuvan apostolisen seuraannon kautta apostoleihin ja itseensä Jeesukseen. Papin erityisenä tehtävänä on julkisen jumalanpalveluksen (erityisesti messun) toimittaminen, pyhien sakramenttien jakaminen sekä muiden kirkollisten toimitusten hoitaminen sekä yksityinen sielunhoito ja rippi.[7] [8]

Terminologisesti erotetaan toisistaan pappisvirka ja papin virka. Pappisviralla tarkoitetaan pappisvihkimyksessä (ordinaatio) saatua oikeutta olla pappi ja hoitaa papillisia tehtäviä. Vihkimyksen toimittaa piispa. Papiksi vihityn pappisvirka säilyy kuolemaan asti, vaikka hän ei hoitaisikaan papin virkaa, ellei hän itse luovu pappeudestaan tai tule erotetuksi pappisvirasta. Pappi antaa pappisvirkaan vihittäessä lupauksen.[9] Osa luterilaisista kirkoista on avannut pappisviran myös naisille. Suomessa kirkolliskokous päätti pappisviran avaamisesta naisille 1986. Papin viralla tarkoitetaan konkreettista virkamiesoikeudellista palvelussuhdetta seurakunnassa tai muualla kirkossa. Papin virasta saa palkkaa, jos kyseinen henkilö on virka- tai työsuhteessa seurakuntaan tai kirkolliseen järjestöön.

Augsburgin tunnustuksen 5. artiklan mukaan kirkkoon on asettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka, jotta ihmiset saisivat pelastavan uskon. Pappisviran katsotaan olevan kirkon olennainen osa, jota ei voi ottaa kirkosta pois rikkomatta jumalallista säätämystä. Kyse ei ole inhimillisestä vaan kirkon jumalallisesta ja muuttumattomasta järjestyksestä. Augsburgin tunnustuksen 14. artiklan mukaan kukaan ei saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista.[10] [11]

Suomen ev.lut. kirkossa on kolme erityistä papin virkaa: kirkkoherran, kappalaisen ja seurakuntapastorin virka. Niiden kelpoisuusehtona on pappisvihkimys. Kappalaisen eli seurakunnan vakituisen papin viran haltijan täytyy myös olla pastoraalitutkinnon suorittanut, ja kirkkoherran täytyy olla lisäksi seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittanut.

Tehtävän edellytykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pappisvirkaan vihkiminen edellyttää sitä, että vihittävä uskoo olevansa virassaan Kristuksen kutsuma (vocatio interna). Pappi uskoo, että itse evankeliumi, Kristuksen valtuutus ja kirkon usko kantavat häntä. Pappislupauksessa pappi sitoutuu kristilliseen elämäntapaan. Hän pyrkii toteuttamaan lähimmäisenrakkauden ihannetta sekä virassaan että yksityiselämässään.[12]

Papiksi vihittävän tulee olla

  1. jumalaapelkäävä ja kristillisestä vakaumuksesta tunnettu konfirmoitu kirkon jäsen,
  2. suorittanut yliopistossa sellaisen teologisen tutkinnon, jonka piispainkokous on hyväksynyt pappisviran kelpoisuusvaatimukseksi,
  3. terveydeltään pappisvirkaan kykenevä sekä
  4. muutoinkin pappisvirkaan soveltuva (Kirkkojärjestys 5. luku 2 §).[12].

Pappien tulee olla suorittanut teologian maisterin tutkinto, jonka voi opiskella Suomessa kolmessa yliopistossa: Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, Itä-Suomen yliopiston teologian osastolla Joensuussa sekä Åbo Akademissa Turussa.[13] Ennen yliopistolaitoksen syntyä Suomeen koulutus tapahtui keskiajalla Turun katedraalikoulussa.

Pappisvihkimys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papin sakramentaalisia ja juridisia erityistehtäviä ei voi tilapäisestikään hoitaa henkilö, jota ei ole vihitty pappisvirkaan. Vihkimyksen (ordinaation) edellytyksenä on vokaatio eli se, että kirkko tai jokin seurakunta on kutsunut henkilön toimittamaan papinvirkaa (vocatio externa). Kenelläkään ei siis ole subjektiivista oikeutta saada pappisvihkimystä. Henkilö vihitään pääsääntöisesti seurakunnan papiksi. Papiksi vihkiminen on mahdollista myös, mikäli henkilö toimii teologisen tieteen opettajana, uskonnonopettajana tai kirkon lähetysjärjestöissä.[12]

Papiksi vihittävät antavat vihkimistoimituksen yhteydessä pappislupauksen, jonka sanamuoto on seuraavanlainen: ”Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.”[14]

Papin liturginen asu (alba ja stola) Suomessa 2012.

Papin juhlapukuna on musta virka-asu; miehellä se on kaftaani, johon kuuluvat kaulassa roikkuvat valkoiset liperit. Naispapeille on myös vahvistettu juhlapuku.[15] Aiemmin papit käyttivät kaftaania kaikessa virantoimituksessa, nykyään se on käytössä lähinnä pappisvihkimyksessä ja muissa juhlavissa tilaisuuksissa, joskin sitä voi käyttää myös kirkollisissa toimituksissa alban ja stolan sijaan. Kaftaani oli sääty-yhteiskunnan aikana pappissäädyn säädynmukainen asu, johon kuului kaftaanin ja kauluksen, liperien lisäksi hartioilta riippuva vaate, kappa.[16]

Papin arkipuku on tavanomainen musta puku, jonka kanssa käytetään mustaa valkokauluksista virkapaitaa eli pantapaitaa. Piispoilla paita on violetti tai viininpunainen. Arkipuku vakiintui käyttöön 1970-luvulla mutta viralliset piispalliset ohjeet sen käytöstä annettiin vasta 1990-luvulla. Nimestään huolimatta arkipukua käytetään pääsääntöisesti myös pyhäisin. Arkitöissä ja leirillä papit käyttävät joskus pantapaitaa arkisempien vaatteiden, jopa farkkujen kanssa, taikka pukeutuvat täysin siviilivaatteisiin.

Jumalanpalveluksessa pappi on pukeutunut liturgiseen asuunː alban lisäksi papinviran tunnukseen stolaan. Pappi asettaa stolan niskan takaa kummankin olkapään yli eteensä. Messussa ehtoollisen toimittava pappi (selebrantti) pukeutuu tavallisesti kasukkaan. Aiemmin katoliseksi mielletty alban, stolan ja kasukan käyttö yleistyi Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa uudelleen 1900-luvun jälkipuoliskolla.

Juhlajumalanpalveluksissa (yleensä ei messussa), papin juhla-asuna saatetaan käyttää myös alban ja stolan päälle puettua viittamaista kuorikaapua (pluviale). Suomessa kuorikaapu on kauan ollut erityisesti piispojen käyttämä liturginen vaate, piispankaapu, joka vastaa kuorikaapua, mutta on vain piispan käytössä ja korvaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa usein ehtoollisen sakramentin aikana myös kasukan. Reformaation jälkeen ensimmäiset piispankaavut hankittiin Ruotsi-Suomen hiippakuntiin 1751. Myös muissa Pohjoismaissa piispat käyttävät piispankaapua jumalanpalveluksissa. Ruotsissa kuitenkin piispa käyttää yleisen läntisten kirkkojen käytännön mukaan messussa viettäessään messukasukkaa eikä piispankaapua.[16]

Ydinosaaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pappi tekee työtä ihmiselle syvästi henkilökohtaisella uskon alueella. Siksi papin persoonan merkitys korostuu virassa. Tekninen osaaminen ei usein riitä, vaan monissa työtehtävissä vaaditaan ihmistuntemusta, persoonallista läsnäoloa, tunnetason vuorovaikutusta ja kohtaamisen kykyä. Suhde Jumalaan on papille julistuksen uskottavuuden edellytys. Siksi papin tulee huolehtia omasta spiritualiteetistaan. Papiston osaaminen on kuvattu viitenä osaamisalueena, joita ovat (1) Sanan palvelu: jumalanpalvelus ja kirkolliset toimitukset, (2) kristillinen kasvatus ja ohjaus, (3) sielunhoito, (4) yhteiskunta: todistus ja palvelu sekä (5) työyhteisö. Osaamisalueet eivät ole selkeärajaisia, vaan sisäkkäisiä.[17]

Pappi anglikaanisessa kirkossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anglikaaninen pappi liturgisessa vaatetuksessa.

Anglikaanisessa kirkossa pappeus voidaan käsittää kahdella tavalla: yleisenä pappeutena ja erityisenä pappeutena. Yleinen pappeus on jokaisen kristityn kasteessa saama oikeus, kun taas erityinen pappeus tarkoittaa joillekin kristityille tarkoitettua roolia toimia seurakunnan johtajana. Tämä erityinen pappeus jaetaan kolmeen eri virkaan: piispan, papin eli presbyteerin ja diakonin virkaan. Tämä kolmen viran käsitys perustuu toiselta vuosisadalta peräisin oleviin lähteisiin, joiden mukaan jo silloin on määrätty piispoja, presbyteerejä ja diakoneja.

Diakoniksi tai papiksi vihkimiseen ei tarvita anglikaanisessa kirkossa muodollista pätevyyttä, mutta kanonisen lain mukaan vihkivän piispan täytyy varmistua siitä, että diakoni- tai pappisehdokas on kastettu ja konfirmoitu, ja että hän tietämyksellään anglikaanisesta kirkosta ja Raamatusta, hyveellisellä puheellaan ja hyvällä maineellaan on esimerkiksi ja paimeneksi seurakunnalle. Anglikaanisessa kirkossa voidaan vihkiä mihin tahansa erityiseen pappisvirkaan mies tai nainen.[18]

Diakonin rooli on historiallisesti ollut hallinnoida paikallista kirkkoa ja vastata sen sosiaalityöstä ja hyväntekeväisyystyöstä. Nykyisin diakonin virka ymmärretään anglikaanisessa kirkossa hyvin eri tavoin, ja sen merkitys saattaa vaihdella jopa hiippakunnan sisällä. Diakonin virka nähdään yleensä kaksijakoisesti: on olemassa väliaikainen diakonin virka sekä pysyvä diakonin virka. Väliaikaiseksi diakoniksi vihittävä usein vihitään noin vuoden palvelun jälkeen papiksi. Pysyvä diakoni taas nimensä mukaisesti pysyy diakonin virassaan. Väliaikaisen diakonin virka vakiintui käytäntöön keskiajalla katolisessa kirkossa, ja Englannin kirkon erottua katolisesta kirkosta päätettiin pitäytyä tässä käytännössä. Diakonin virka nähdään perustana kaikille erityisille pappisviroille anglikaanisessa kirkossa.

Papin tai presbyteerin (presbyteros = kr. ’vanhin’) virka on toimia seurakunnan paimenena ja palvella kaikkea Jumalan kansaa. Papin virka erotetaan yleisestä pappeudesta siinä, että virkaan vihityn papin tehtävä on julistaa Jumalan sanaa ja toimittaa sakramentteja, eli kastetta ja ehtoollista. Papin tehtävänä nähdään myös saarnata ja opettaa, vastata sielunhoidosta ja seurakuntalaisten hengellisen elämän hoitamisesta sekä valmistaa heitä oman palvelutehtävänsä hoitamiseen. Koska kaikki kolme kirkon virkaa nähdään erillisinä ja itsenäisinä, on joissain anglikaanisissa kirkoissa mahdollista saada vihkimys suoraan presbyteerin virkaan. Tämä tapa on kuitenkin harvinaisempi. Pappia ja diakonia puhutellaan tittelillä The Reverend (suom. 'kunnianarvoisa').

Piispan rooli nähdään kirkon valvojana (episkopos = kr. ’valvoja’) sekä merkkinä ykseydestä ja jatkuvuudesta apostolisessa traditiossa. Piispa toimii kirkon edustajana, opettajana, johtavana pappina ja paimenena. Piispa vastaa käytännössä yhden hiippakunnan toiminnasta, mutta laajemmissa hiippakunnissa on saatettu nimittää avustavia piispoja tai hiippakunnan piispan alaisuudessa toimivia piispoja (eng. suffragan), jotka vastaavat hiippakuntaa pienemmän alueen toiminnasta. Avustavan piispan vastuualueella ei tarvitse olla tuomiokirkkoa, toisin kuin hiippakunnan alueella. Piispaa puhutellaan tittelillä The Right Reverend.

Anglikaanisen kirkon primus inter pares (ensimmäinen vertaistensa joukossa) on Canterburyn arkkipiispa, jota puhutellaan The Most Reverend. Nykyisenä 105. Canterburyn arkkipiispana toimii Justin Welby[19][20] Hänet vihittiin arkkipiispaksi vuonna 2012.

Pappi ortodoksisessa kirkossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Ortodoksinen papisto

Sakramenttien ulkoisina toimittajina ovat ortodoksisessa kirkossa piispa tai pappi. Perustaessaan kirkon Jeesus asetti apostolinsa seuraajikseen ja antoi heille Pyhän Hengen. Tehtäviinsä Jeesus kutsui opetuslapset antaessaan heille kastekäskyn (Matt. 28: 19–20) sekä oikeuden päästää ja sitoa syntejä (Matt. 18: 18).

Varsinaisen pappeuden virka jakaantuu kolmeen asteeseen: piispuuteen, pappeuteen ja diakoniuteen. Pappi toimittaa vihkimyksensä nojalla sakramentteja. Diakonit ovat avustavaa papistoa; he eivät toimita sakramentteja itsenäisesti. Piispat, papit ja diakonit vihitään (kheirotonia) ja lukijat ja ipodiakonit siunataan (kheirotesia) kätten päällepanemisen kautta.

Piispaa ja pappia tervehditään pyytämällä siunaus. Siunausta pyydetään asettamalla oikea käsi vasemman käden päälle. Piispa tai pappi siunaa ristinmerkillä ja asettaa sen jälkeen kätensä siunausta pyytäneen käsien päälle, jolloin hän suutelee kevyesti piispan tai papin kättä. Piispaa puhutellaan sanoilla "isä esipaimen". Pappia ja diakonia puhutellaan liittämällä etunimen edelle sana "isä".

Ortodoksisessa kirkossa papiksi voidaan vihkiä nuhteeton mies, joka on ennen papiksi vihkimystä avioitunut tai päättänyt elää naimattomana. Pappi ei voi solmia avioliittoa vihkimyksensä jälkeen eikä seurustella, tai muuten hän saa toimituskiellon, kuten on Suomessa tapahtunut viimeksi lokakuussa 2011[21]. Suomessa papin virkaan vaadittavan pätevyyden voi saavuttaa suorittamalla Itä-Suomen yliopistossa ja ortodoksisessa seminaarissa asianmukaiset opinnot.

Virkateologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristinuskon käsitystä kirkon erityisestä hengellisestä virasta, yleensä pappisvirasta mutta myös piispan ja diakonian viroista, kutsutaan virkateologiaksi. Kristillisillä kirkkokunnilla on joitakin eroavuuksia virkateologisissa painotuksissaan. Virkateologiaa tutkitaan yliopistossa dogmatiikassa, joka on systemaattisen teologian alaan kuuluva akateeminen teologinen oppiaine.

Eri kristilliset kirkot eivät välttämättä tunnusta toisten kirkkojen pappisvirkaa oikeaksi. Siitä puolestaan seuraa, että kirkot eivät välttämättä tunnusta toisten kirkkojen ehtoollista päteväksi. Katolisen ja ortodoksisen kirkon käsitys on pappeudesta on niin yhtenevä, että kirkot käytännössä tunnustavat toinen toisensa pappisviran ja ehtoollisen päteväksi, vaikka ehtoollisyhteyttä ja vastavuoroista ehtoolliselle osallistumista ei käytännössä olekaan. Sen sijaan ne yleensä ottaen eivät tunnusta protestanttisten kirkkojen pappisvirkaa päteväksi. Katolinen kirkko on tosin keskusteluissaan anglikaanisen kirkon kanssa päässyt huomattavaan yhteisymmärrykseen pappisviran luonteesta ja pätevyydestä.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa muiden Luterilaisten kirkkojen pappeuden ja on erikseen alttarin ja saarnatuolin yhteydessä Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkojen kanssa. Lisäksi vastaava viran ja ehtoollisen tunnustaminen on sopimuksen nojalla voimassa Saksan evankelisen kirkon kanssa ja Porvoon sopimuksen nojalla Brittein saarten anglikaanisten kirkkojen kanssa.

Virkateologisten erimielisyyksien vuoksi virkateologia on myös keskeinen ekumeniikan tutkimusaihe.

Islantilaisen aasainuskon goði eli pappi Sveinbjörn Beinteinsson blót-juhlassa vuonna 1991.
Isis-jumalattaren papitar. Roomalainen patsas toiselta vuosisadalta jaa. museossa Palermossa Sisiliassa.
  1. 1. Pietarin kirje 5; Efesolaiskirje 4:11
  2. 1 Moos 8:20
  3. 2 Moos 19:6
  4. 2 Moos 28:1 ja 32:29
  5. 1 Piet 2:5,9 2 Kor 5:20, 2 Kor 6:1
  6. 1 Tim 2:5
  7. Kirkkolaki Finlex.fi Viitattu 29.5.2011
  8. Kirkkojärjestys Finlex.fi Viitattu 29.5.2011.
  9. Yhteenveto pappisvirasta ja papin virasta (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin hiippakunta. Viitattu 29.5.2011.
  10. Augsburgin tunnustus (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 29.5.2011
  11. Augsburgin tunnustus (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 29.5.2011
  12. a b c http://www.evl.fi/kkh/to/kk/pappienydinosaaminen.pdf[vanhentunut linkki]
  13. Hae opiskelemaan teologiaa! Teologia.fi. Viitattu 6.2.2024.
  14. Kirkkojärjestys (5 luku. Pappisvirka) finlex.fi. Viitattu 17.9.2020.
  15. [https://www.lapuanhiippakunta.fi/uploads/2018/06/ae327536-papin_ja_lehtorin_pukeutumisohjeet.pdf PIISPAINKOKOUKSEN OHJE PAPIN JA LEHTORIN VIRKAPUKEUTUMISESTA] (PDF) Piispainkokous 14.–15.9.2010. Viitattu 17.9.2020.
  16. a b Koivula, Veijo: Alfa ja Omega. Kristilliset symbolit, merkit ja tunnukset, s. 54. Väylä, 2011. ISBN 978-952-5823-36-3
  17. http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/F69989152F5F3B0AC2257744002BF5ED/$FILE/papin_yo.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  18. Canons of the Church of England Viitattu 15.5.2018
  19. Justin Welby Who’s Who -sivulla[vanhentunut linkki] Viitattu 8.5.2018.
  20. Canterburyn arkkipiispa Viitattu 8.5.2018.
  21. Räikkä, Jyrki: Kirkko kieltää papilta rakkauden. Helsingin Sanomat 6.4.2012. s. C 8.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]