Nälänhätä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruokajakelu Beledweynessä Somaliassa.

Nälänhätä tarkoittaa tilannetta, jossa jonkin alueen asukkaiden käytettävissä olevat ruokavarat loppuvat suhteellisen lyhyen aikavälin kuluessa, mikä aiheuttaa akuutin aliravitsemustilanteen ja voimakkaan kuolleisuuden kasvun.

Kuolleisuuden kasvu nälänhädän aikana on seurausta paitsi nälkiintymisestä, joskus myös tartuntataudeista, joille nälkiintyminen altistaa.[1]

Määritelmiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nälänhädälle on vaikea luoda kattavaa määritelmää, sillä nälänhädät ovat erilaisia. Useita erilaisia määritelmiä onkin esitetty.[2]

Yhdystyneiden kansakuntien (YK) mukaan nälänhätä on tilanne, jossa koko väestö tai jokin väestöryhmä ei pääse käsiksi ruokaan, mikä mahdollisesti johtaa kuolleisuuden nousuun lyhyellä aikavälillä. YK julistaa alueelle nälänhädän, jos kolme tilastollista ehtoa täyttyy. Ensinnäkin vähintään viidesosan kotitalouksista täytyy kärsiä akuutista ruokapulasta, jota ei voi täydentää. Toisekseen, vähintään 30 prosenttia väestöstä täytyy kärsiä akuutista aliravitsemuksesta, jota YK mittaa esimerkiksi ihmisten pituuden ja painon suhteella. Kolmanneksi, päivittäisen kuolleisuuden täytyy ylittää 2 henkilöä 10 000 asukasta kohden ja/tai lapsikuolleisuuden ylittää 4 jokaista 10 000 lasta kohden.[2]

Maailmanpankin tutkimusjohtaja Martin Ravaillion määrittelee nälänhädän tilanteeksi, jolloin tietyllä alueella ja ainakin jollain väestöryhmällä epätavallisen korkea kuolleisuusriski yhdistyy epätavallisen vähäiseen ruoan kulutukseen. Historioitsija Cormac Ó Gráda määrittelee nälänhädän laajaksi ruoan puutteeksi, joka johtaa normaalista poikkeavaan kuolleisuuteen nälkiintymisen tai siitä johtuvien tautien seurauksena.[3]

Nälänhätää voi olla vaikea havaita tai sen mittakaavaa määritellä. Muuttujia on suuri määrä, eikä verrokkipistettä ole helppo määritellä: yksikäsitteistä nälänhädän ja ”ei-nälänhädän” rajaa ei ole olemassa. Esimerkiksi YK:n käyttämät raja-arvot voivat johtaa nälänhätien yli- tai alidiagnosointiin. Kroonisesta imeväis- ja lapsikuolleisuudesta kärsivässä maassa kuten Somaliassa voisi vaikuttaa olevan jatkuva nälänhätä. Jos taas luvut lasketaan koko maasta, voi alueellinen nälänhätä jäädä havaitsematta. Menneisyydessä tapahtuneista nälänhädistä taas ei ole tarpeeksi tietoa, jotta ne voitaisiin määritellä luotettavasti. Väestöhistoriallisissa tutkimuksissa epäviralliseksi rajaksi on vakiintunut 40 vuotuista kuolemaa tuhatta henkeä kohti. Moni väestötieteilijä määrittelee nälänhädän tapahtuneeksi, kun alueella on tapahtunut paljon ylimääräisiä kuolemia hypoteettiseen normaaliin tilanteeseen verrattuna.[4]

Historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Luettelo nälänhädistä

Nälänhädän suuruus voidaan laskea kuolemien määränä tai ylimääräisenä kuolleisuutena. Eniten kuolemia on tapahtunut suurten maiden kuten Kiinan ja Neuvostoliiton nälänhädissä, jossa on 1900-luvulla kuollut miljoonia ihmisiä. Pienemmissä väestöissä nälänhätä on usein nostanut kuolleisuutta kuitenkin paljon enemmän, vaikka kuolleita onkin lukumääräisesti ollut vähemmän kuin suurissa maissa. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi Suomen 1860-luvun nälänhätä, Irlannin 1840-luvun nälänhätä ja Islannin 1780-luvun nälänhätä.[5]

Vielä 1500–1700-luvuilla nälänhädän aiheuttama ylijäämäkuolleisuus oli usein yli tai melkein 100 ihmistä tuhatta ihmistä kohti. Nälänhädät ovat pienentyneet 1900-luvulta alkaen.[6] World Peace Foundationin mukaan vuosina 1870–1970 suuret nälänhädät tappoivat keskimäärin 928 000 ihmistä vuodessa.[7] Vuodesta 1980 luku on ollut keskimäärin 75 000, alle kymmenesosa aiemmasta.[8] 1960-luvun jälkeen edes yli 10 ylimääräisen kuolleen lukuihin on päästy lähinnä vain sisällissotien yhteydessä, kuten Somaliassa 1990-luvulla, tai poikkeuksellisissa poliittisissa järjestelmissä kuten Kambodžassa 1970-luvulla ja Pohjois-Koreassa 1990-luvulla.[6]

Vuosien 1870–2010 nälänhätäkuolemista 87 % tapahtui Aasiassa tai Itä-Euroopassa, vain 9,2 % Afrikassa.[8]

Nälänhätiä on väitetty käytettävän aseena politiikan teossa ja tahallisena kansanmurhan aseena useita kertoja historiassa. Kuitenkin varsinaisten nälänhätien sijaan pitkäkestoinen nälkä ja aliravitsemus aiheuttavat moninkertaisen määrän kuolleita ja sairastuneita, mutta ne eivät pysyvyytensä vuoksi saa juuri medianäkyvyyttä.

Suomen nälänhädät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1859 lehtiartikkeliksi väitetty teksti luettelee Suomen 40 nälkävuotta 1405-1856. Joka yhdestoista vuosi olisi siis ollut nälkävuosi.[9] Myös vuosina 1857, 1862 ja 1865-1868 kärsittiin nälästä.

Suuri olkivuosi 1601 Suomen historian pahimpia katovuosia ja on Pohjois-Euroopan kylmin 600 vuoteen. Syynä oli edellisvuoden tulivuorenpurkaus ja sisällissota kuninkaiden Sigismund ja Kaarle IX välillä. Kulkutaudit tekivät tuhoaan, ja tiloja autioitui. Syötiin eläinten raatoja, sammalta ja haavan kuorta. Ihmisiä pakeni Venäjälle. Kuolleiden määrää ei tunneta, mutta vuoden on arveltu olleen suurten nälkävuosien tai suurten kuolonvuosien tasoa.

Suuret kuolonvuodet 1695–1697 tappoivat kolmanneksen tai neljänneksen suomalaisista. Pohjois-Euroopassa oli harvinaisen kylmää, mutta Suomen tuho oli pahin. Sato tuhoutui monena vuonna peräkkäin, pettuleipää ja muuta hätäruokaa syötiin yleisesti. Sadon tuhoutuminen sai ihmiset lähtemään liikkeelle kerjäläisten laumoina, jolloin lavantauti ja muut kulkutaudit levisivät. Nälänhädissä ihmiset kuolevat usein kulkutauteihin, koska ravinnon loppuessa vastustuskyky romahtaa.

Suuret nälkävuodet 1866–1868 surmasivat 8 % suomalaisista, 150 000 henkeä, tai ehkä jopa 200 000. Suomi kuitenkin toipui nopeasti.

Vuoden 1868 jälkeen Suomi vaurastui niin, ettei nälänhädistä ole sen jälkeen toistaiseksi kärsitty.

Syitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nälänhädän aiheuttajia voivat olla luonnonkatastrofit tai yhteiskunnalliset olosuhteet, jotka vaikeuttavat elintarvikkeiden tuotantoa ja/tai jakelua.

Thomas Malthus esitti vuonna 1798 nälänhätien syyksi sen, että ihmiset olivat lisääntyneet yli luonnon kantokyvyn ja luonto iski takaisin. Tästä teoriasta tuli nälänhätien vaikutusvaltaisin selitys. Myöhemmin on havaittu, että systemaattista yhteyttä väestötiheyden ja nälänhätäkuolleisuuden välillä ei välttämättä ole, vaan kriisin syntymiseen vaikuttaa moni yhteiskunnallinen tekijä. Esiteollisissa ja kehittyvien maiden yhteiskunnissa nälänhädän aina sysäsi päälle jokin luonnonkatastrofi, ei väestönkasvu yksinään. Esimerkiksi Irlannissa 1840-luvulla se oli perunarutto, Suomessa 1860-luvulla loppukesän ja alkusyksyn hallat.[10]

Nykyisin nälänhädät johtuvat enää sodista tai politiikasta, eivät väestönkasvusta.[11] Useissa tutkimuksissa on todettu, että nälänhädät johtuvat paitsi ruoan puutteesta, myös muista syistä. Ruokaa tuotetaan riittävästi – YK:n ympäristöohjelma UNEP:n mukaan 10 miljardin ihmisen tarpeisiin.[12] Usein nälänhätään ajautuneissa maissa laitetaan samaan aikaan ruokaa vientiin, esimerkiksi 1980-luvulla Etiopian paljon huomiota saaneen nälänhädän yhteydessä. Kiinan suurissa nälänhädissä Maon talouskokeilujen aikaan viimekätisenä ongelmana oli tiedon kulkeutumattomuus ajoissa valtarakenteeltaan tiedonkululle epäsuotuisassa yhteiskunnassa. Suurnälänhätiä on nähty vielä 1980-luvulla esimerkiksi Etiopiassa sekä 1990- ja 2000-luvuilla Pohjois-Koreassa. Aiemmin kolmannen maailman nälänhätään vaikutti ruokaviljelmien muuttaminen kaupalliseen käyttöön esimerkiksi tupakan tuotantoon. Tuolloin kolmannen maailman nälkää torjuttiin suurten viljantuottajamaiden ylijäämäviljalla. Nyt ylijäämäviljaa ei enää ole, sillä energian tuottaminen autojen polttoaineeksi on poistanut ylijäämäviljan markkinoilta [13].

Intialainen talousnobelisti Amartya Sen on sanonut: "Yhtään merkittävää nälänhätää ei ole ikinä tapahtunut itsenäisessä ja demokraattisessa maassa, jossa on suhteellisen vapaa lehdistö."[14] Ajatus, jonka mukaan demokraattinen päätöksenteko on riittävä keino nälänhätien torjumiseksi, tunnetaankin Senin lakina. Demokratiassa sananvapaus ja poliittisen opposition olemassaolo oletetusti takaavat sen, että lähestyvästä nälänhädästä tiedetään. Lisäksi vaalien häviämisen uhka, julkinen kritiikki ja mahdolliset oikeuden sanktiot luovat hallitukselle kannusteet nälänhätään puuttumiseen. Senin lain mukaan nälänhädät voidaan estää poliittisin päätöksin, ja kuolleisuuden kasvu voidaan estää ruokaa jakamalla, väliaikaistöillä ja terveydenhuollolla. Autoritaarisissa maissa sen sijaan hallitukset voivat reagoida nälänhätäkuolleisuuden uhkaan laiskemmin, sillä niiden ei tarvitse olla samassa määrin huolissaan kansansuosiosta. Tämä laki selittää sen, miksi 1900-luvun suurimmat nälänhädät tapahtuivat juuri autoritaarisen hallinnon maissa kuten Neuvostoliitossa, Kiinassa, Kambodžassa, Etiopiassa ja Pohjois-Koreassa.[15] Kehitysmaatutkija Stephen Devereux’n mukaan nälänhätään reagoimiseen vaikuttaa myös maan demokratian vakaus ja siihen liittyvä oikeusvaltioperinne eli järjestelmän kypsyys. Kehittymättömän demokraattisen hallinnon maissa tapahtuneita nälänhätiä ovat 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa olleet esimerkiksi Biharin, Maharashtran, Sudanin, Malawin ja Nigerin nälänhädät.[16]

Amartya Senin mukaan nälkä ei johdu ruoan puutteesta vaan siitä, ettei köyhillä ole rahaa ostaa sitä.[14] Senin mukaan rahan antaminen köyhille on tähän parempi ratkaisu kuin hintasääntely eli ruoan antaminen alihintaan[17] ja Afrikan nälänhätien lopettaminen vaatii yleistä talouskasvua, ei vain ruoantuotannon kasvattamista[18].

Nälänhätä on historian aikana usein myös aiheutettu tarkoituksellisesti poliittisiin, taloudellisiin ja sotilaallisiin päämääriin pääsemiseksi. Tämä on saatu aikaan esimerkiksi satoja takavarikoimalla, väkivallalla, ihmisten pakkosiirroilla tai liikkumisen estämisellä. Esimerkiksi sotiin liittyvät piiritykset ja saarrot ovat aiheuttaneet tuhoisia nälänhätiä.[19]

Nälänhätien vähenemisen syitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalorinsaanti henkeä kohden on lisääntynyt kehitysmaissa 27 % vuosina 1963–1997. Aliravitsemuskuolemia on vähemmän kuin koskaan ennen. [20] Esimerkiksi pohjoiskorealaisista 42 % oli aliravittuja vuonna 2015, kun koko maailman luku oli enää 13 % (vuonna 1991 vielä 23 %).[21] Kalorinsaanti henkeä kohden on lisääntynyt kehitysmaissa 27 % vuosina 1963–1997, aliravitsemuskuolemia on vähemmän kuin koskaan ennen[20] ja vehnän hinta on pudonnut 90 % vuodesta 1800.[11]

Tuoreista huonoista sadoista huolimatta ruoan hinta on yhä halvempi kuin 1980-luvulla.[22] Luonnonvarat eivät ole loppumassa, päinvastoin, niiden hinta on pudonnut vuosikymmenten ja vuosisatojen ajan.[23] Vuosina 1950–1990 ruoan reaalihinta eli niukkuus putosi 74 %.[24] Vuodesta 1800 vehnän hinta on pudonnut 90 %.[25]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Voutilainen 2017, s. 54–56.
  2. ↑ a b Voutilainen 2017, s. 28.
  3. ↑ Voutilainen 2017, s. 29.
  4. ↑ Voutilainen 2017, s. 29–37.
  5. ↑ Voutilainen 2017, s. 37.
  6. ↑ a b Voutilainen 2017, s. 37–38.
  7. ↑ Famine Trends Dataset, Tables and Graphs – World Peace Foundation sites.tufts.edu. Viitattu 15.10.2017. (englanti)
  8. ↑ a b David Pilling: As democracy retreats, famine makes a comeback Financial Times. 22.3.2017.
  9. ↑ Hämäläinen 1859 – Katovuodet "Suometar Sanomalehti". 22.2.2011. Arkistoitu 23.9.2018. Viitattu 22.9.2018.
  10. ↑ Voutilainen 2017, s. 113–122.
  11. ↑ a b Ronald Demos Lee: Population The Concise Encyclopedia of Economics. Viitattu 28.11.2011.
  12. ↑ Puolet maailman ruoasta heitetään roskapönttöön YLE Uutiset. Viitattu 19.2.2009.
  13. ↑ Ruokamellakat leviävät ympäri maailmaa 7.4.2008. Helsingin Sanomat.
  14. ↑ a b Democracy as a Universal Value, Journal of Democracy 10 (3): 3-17, 1999 (Arkistoitu – Internet Archive): "No substantial famine has ever occurred in any independent and democratic country with a relatively free press."
  15. ↑ Voutilainen 2017, s. 176.
  16. ↑ Voutilainen 2017, s. 180–181.
  17. ↑ Amartya Sen, The Concise Encyclopedia of Economics (accessdate 2011-11-28)
  18. ↑ The Law of Increasing Returns, Ronald A. Bailey, in "National Interest" (accessed 2010-11-28)
  19. ↑ Voutilainen 2017, s. 190–192.
  20. ↑ a b Plenty of gloom, The Economist, Dec 18th 1997
  21. ↑ The State of Food Insecurity in the World FAO.
  22. ↑ Malthusian mouthfuls, The Economist online, Nov 17th 2010. Sisältää kuvaajan ruoan hinnasta 1980–2010.
  23. ↑ "More People, Greater Wealth, More Resources, Healthier Environment", professori Julian Simon, Economic Affairs, April, 1994. "Every resource economist knows that all natural resources have been getting more available rather than more scarce, as shown by their falling prices over the decades and centuries."
  24. ↑ Testimony before the United States Senate, Sheldon Richman, Senior Editor, July 20, 1995
  25. ↑ Population, Ronald Demos Lee, The Concise Encyclopedia of Economics (accessdate 2011-11-28)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jutikkala, Eino: Kuolemalla on aina syynsä. Maailman väestöhistorian ääriviivoja. WSOY 1987, Helsinki.
  • Turpeinen, Oiva: Nälkä vai tauti tappoi? Kauhunvuodet 1866–1868. Suomen historiallinen Seura 1986, Helsinki.
  • Ilmestyskirjan ratsastajat. Sota, nälkä, taudit ja kuolema historiassa.Toim. R. Marjomaa, J. Nurmiainen, H. Weiss. Vastapaino 2000, Tampere.
  • Lappé, Frances Moore; Uurtimo, Yrjö; Salvi, Lassi: 12 myyttiä maailman nälästä. Like, Rauhanpuolustajat 2000, Helsinki.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nälänhätä&oldid=22800062”