Volmari Iso-Hollo
Volmari Fritijof Iso-Hollo (alk. Hollo, 5. tammikuuta 1907 Ylöjärvi – 23. kesäkuuta 1969 Heinola) oli suomalainen yleisurheilija ja kaksinkertainen 3 000 metrin estejuoksun olympiavoittaja, ja viimeisiä ”Lentäviä suomalaisia”. Iso-Hollon seurat olivat Keravan Veikot, Helsingin Toverit, Keravan Urheilijat ja Helsingin Kisa-Veikot.
| Volmari Iso-Hollo | |
|---|---|
 Volmari Iso-Hollo 3 000 metrin estejuoksun maaliviivalla olympiavoittajana Los Angelesin olympialaisissa 1932. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. tammikuuta 1907 Ylöjärvi |
| Kuollut | 23. kesäkuuta 1969 (62 vuotta) Heinola |
| Kansalaisuus |
 Suomi |
| Yleisurheilija | |
| Pituus | 176 cm |
| Paino | 64 kg |
| Laji | estejuoksu |
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
| Maa: Suomi
| |||
| Miesten yleisurheilu | |||
 Olympialaiset
| |||
 Kultaa |
Los Angeles 1932 | 3 000 m esteet | |
| Kultaa |
Berliini 1936 | 3 000 m esteet | |
 Hopeaa |
Los Angeles 1932 | 10 000 m | |
 Pronssia |
Berliini 1936 | 10 000 m | |
Elämä
muokkaaNuorena Iso-Hollo harrasti hiihtoa, voimistelua ja nyrkkeilyä. Juoksun pariin hän siirtyi armeijassa. Hän juoksi menestyksekkäästi kaikkia matkoja 400 metrin ja maratonin väliltä.
Ensimmäiset kansainväliset voittonsa Volmari Iso-Hollo saavutti 3 000 ja 5 000 metrin juoksussa Moskovan spartakiadeissa vuonna 1928.[1]
Ensimmäisen olympiakisojen kultamitalinsa Iso-Hollo voitti 1932 Los Angelesissa 3 000 metrin estejuoksussa. Hän mahdollisesti juoksi tuolloin maailmanennätykseen oikeuttavan ajan, mutta kisatoimitsijat sekosivat kierrosten laskussa, kun virallinen kierrosten laskija oli keskittynyt seuraamaan kymmenottelun seiväshyppyä ja unohti soittaa kelloa viimeiselle kierrokselle lähteneelle Iso-Hollolle. Lopulta Iso-Hollon juoksemaksi matkaksi tuli 3 460 metriä. Los Angelesin kisoista Iso-Hollo otti myös hopeaa 10 000 metrin kilpailusta.
Vuonna 1933 Lahdessa Iso-Hollo juoksi 3 000 metrin esteiden maailmanennätyksen ajallaan 9.09,4.
1936 kisoihin Iso-Hollo lähti suurena ennakkosuosikkina. Odotusten mukaisesti Berliinissä hän uusikin olympiavoittonsa parantaen maailmanennätyksen aikaan 9.03,8. Koko kärkikolmikko juoksi alle vanhan maailmanennätyksen. Iso-Hollo oli vuoteen 2012 saakka ainoa kaksinkertainen olympiavoittaja 3 000 metrin estejuoksussa ja Iso-Hollon jälkeen suomalainen ei voittanut estejuoksua arvokisoissa 70 vuoteen (Jukka Keskisalo voitti EM-kultaa 2006). Iso-Hollo voitti Berliinissä myös pronssia 10 000 metrillä.
Olympialaisten jälkeen Iso-Hollo kärsi reumatismista, mutta jatkoi kilpailua vuoteen 1945 saakka. Suomen mestaruuksia ”Vommalle” kertyi uransa aikana yhteensä kuusi[1] (5 000 metrillä 1933, 3 000 metrin esteissä 1936, maastojuoksussa 1932 ja 1936 sekä maastojuoksun joukkuekisassa 1930 ja 1933).
Volmari Iso-Hollo kuoli vuonna 1969 62 vuoden ikäisenä. Keravalla järjestetään vuosittain yleisurheilukilpailut Volmari Iso-Hollon muistoksi. Lisäksi kaupunki on muistanut juoksijasuuruutta patsaalla.
Yksityiselämä
muokkaaVolmari Iso-Hollon puoliso oli Pirkko Huhta. Hänen isänsä oli toimittaja ja sosialidemokraattinen poliitikko Vihtori Huhta.[2]
Lähteet
muokkaa- Volmari Iso-Hollo Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä, s. 390–392. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11900-8
- ↑ Vihtori Huhdan salattu elämä 5.5.2006. Hämeen Sanomat. Viitattu 31.10.2022.
Aiheesta muualla
muokkaa
- Autio, Veli-Matti: Iso-Hollo, Volmari (1907–1969) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 22.4.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Iso-Hollo, Virpi: SUL 100 vuotta – Vuosisadan urheilijat – Volmari Iso-Hollo 3.11.2006. Suomen Urheiluliitto ry. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 2.5.2017.
| 1900: 2 500 m estejuoksu: George Orton & 4 000 m estejuoksu: John Rimmer | 1904: 2 590 m estejuoksu: Jim Lightbody | 1908: 3 200 m estejuoksu: Arthur Russell | |
| 3 000 m estejuoksu: 1920: Percy Hodge | 1924: Ville Ritola | 1928: Toivo Loukola | 1932: Volmari Iso-Hollo | 1936: Volmari Iso-Hollo | 1948: Tore Sjöstrand | 1952: Horace Ashenfelter | 1956: Chris Brasher | 1960: Zdzisław Krzyszkowiak | 1964: Gaston Roelants | 1968: Amos Biwott | 1972: Kip Keino | 1976: Anders Gärderud | 1980: Bronisław Malinowski | 1984: Julius Korir | 1988: Julius Kariuki | 1992: Matthew Birir | 1996: Joseph Keter | 2000: Reuben Kosgei | 2004: Ezekiel Kemboi | 2008: Brimin Kiprop Kipruto | 2012: Ezekiel Kemboi | 2016: Conseslus Kipruto | 2020: Soufiane El Bakkali | 2024: Soufiane El Bakkali |