Wikipedia

Vinnie Vincent

yhdysvaltalainen muusikko

Vincent John Cusano, taiteilijanimeltään Vinnie Vincent (s. 6. elokuuta 1952 Bridgeport, Connecticut, Yhdysvallat), on yhdysvaltalainen muusikko ja lauluntekijä. Vincent tunnetaan parhaiten lyhyehköstä urastaan rock-yhtye Kissin soolokitaristina. Hänestä tuli yhtyeen historian toinen soolokitaristi vuonna 1982, jolloin hän korvasi yhtyeestä eronneen Ace Frehleyn. Vincent soitti yhtyeessä vuosina 1982–1984 lavahahmonaan ”The Ankh Warrior” (suom. Soturi), jonka kasvomeikkikuviossa esiintyi egyptiläinen ankh-symboli.

Vinnie Vincent
Vinnie Vincent vuonna 1988.
Vinnie Vincent vuonna 1988.
Henkilötiedot
Koko nimi Vincent John Cusano
Syntynyt6. elokuuta 1952 (ikä 72)
Ammatti muusikko, lauluntekijä
Puoliso AnnMarie Cusano (k. 1998)
Diane Cusano (o.s. Kero, 1996–2014, k. 2014)
Lapset Elizabeth ja Jessica Cusano (s. 1983)
Muusikko
Taiteilijanimi Vinnie Vincent
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1970–1997, 2018–
Tyylilajit hard rock, heavy metal, glam metal
Soittimet kitara, laulu
Yhtyeet Kiss (1982–1984)
Vinnie Vincent Invasion (1984–1989)
Levy-yhtiöt Casablanca Records, Mercury Records, Chrysalis Records, Metaluna Records, The GTR Company

Vincent soitti Kissin virallisena soolokitaristina ainoastaan vuoden 1983 albumilla Lick It Up, jonka myötä Kiss luopui kasvomeikeistään ja esiintymisasuistaan.[1] Hän oli kuitenkin ollut eräs Ace Frehleyn korvanneista sessiomuusikoista vuoden 1982 albumilla Creatures of the Night, jonka tekemisessä Frehley ei ollut mukana.[2] Vincentin ura yhtyeessä päättyi Lick It Upia seuranneen kiertueen jälkeen muun muassa sopimusriitojen ja henkilökohtaisten erimielisyyksien vuoksi, ja hänen paikkansa yhtyeessä sai Mark St. John.

Kiss-uransa jälkeen Vincent perusti vuonna 1984 oman yhtyeensä Vinnie Vincent Invasion, joka julkaisi kaksi albumia: Vinnie Vincent Invasion (1986) ja All Systems Go (1988). Yhtye hajosi vuonna 1989. 1990-luvulla Vincent osallistui Kissin Revenge-albumin tekemiseen lauluntekijänä,[3] ja vuonna 1996 hän julkaisi EP-levyn Euphoria. Hän katosi julkisuudesta vähitellen lähes olemattomiin, ja julkaisi 2000-luvulla ainoastaan CD-levyn Speedball Jamm vuonna 2002. Hän esiintyi ensimmäisen kerran julkisuudessa vuonna 2018 yli kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen vieraillessaan Kiss Expo -fanitapahtumassa Atlantassa.[4]

Elämä ja ura

muokkaa

Varhainen ura musiikkialalla

muokkaa

Vinnien vanhemmat Alphonso ja Theresa Cusano olivat kantrimusiikin ystäviä, joten Vinnie kasvoi lapsuus- ja nuoruusvuotensa hyvin musiikillisessa kotiympäristössä.[5] Hän innostui kitaransoitosta jo nuorella iällä kuunnellessaan isänsä soittoa, ja kertomansa mukaan jopa nukkui kitaransa kanssa, vaikkei osannut edes soittaa.[5] High schoolissa opiskellessaan Vinnie vaikutti kitaristina Hunter-nimisessä kokoonpanossa, jonka hänen kanssaan muodostivat laulaja-lauluntekijä Roger Olander, basisti Glenn Liebensohnm ja rumpali Bob Kalakay. Yhtye nauhoitti myös Dale Frashuerin tuottaman demonauhan, joka sisälsi kappaleet "Push It Through," "Where Have All The Schoolgirls Gone," "I Don't Need No Lover," ja "Jam". Hunterin tie kuitenkin katkesi Vinnien opintovuosien jälkeen.

Vincentille tarjottiin ensimmäistä todellista tilaisuutta musiikin parissa vuonna 1975 levytyssopimuksen kanssa. Windfall Records-nimisen, pienen levy-yhtiön kanssa solmittu sopimus kattoi yhden singlejulkaisun levyttämisen. Sopimuksen myötä Vinnie kirjoitti kappaleen "Happy Birthday USA" yhdessä David Wolffin, muun muassa Cyndi Lauperin tulevan managerin, kanssa. Phantom Records julkaisi singlen Windfallin sijasta Ed Spriggin tuottamana vuoden 1976 helmikuussa, ja siitä muodostui Vinnien uran ensimmäinen virallisesti julkaistu levytys.[6] Vielä samana vuonna Vinnie toimi sessiomuusikkona The Hitchhikers-yhtyeen samannimisellä albumilla, kunnes hän perusti vuonna 1977 ensimmäisen, vakavaluontoisemman yhtyeprojektinsa Treasuren. Vinnien ohella yhtyeeseen kuuluivat basisti Rick Laird, laulaja-kosketinsoittaja Felix Cavaliere sekä rumpali Jack Scarangella.[7] Monikansallisen Columbia Recordsin alamerkki Epic Records julkaisi vuonna 1977 Treasuren samannimisen debyyttialbumin,[8] mutta tämän jälkeen yhtye hajosi ja Vinnie siirtyi Cavalieren kanssa vaikuttamaan Laura Nyron taustayhteeseen hänen Nested-albuminsa ajaksi.[9] Sessiomuusikkona työskentelemisen ja yhtyeprojektiensa ohella Vinnie työskenteli myös säveltäjäryhmässä, joka sävelsi musiikkia suosittuun Onnen päivät-televisiosarjaan ja tämän spin-off-sarjaan Joanie Loves Chachi.[5]

Kiss: Creatures of the Night-albumi ja -kiertue

muokkaa

1980-luvun alussa Cusano tutustui lauluntekijä Adam Mitchellin välityksellä Kiss-yhtyeen basisti-laulaja Gene Simmonsiin. Kiss oli tuolloin ajautunut ongelmiin alkuperäisen soolokitaristinsa Ace Frehleyn kanssa, sillä Frehley oli haluton jatkamaan yhtyeessä ja kärsi päihdeongelmista. Mitchell kehottikin Simmonsia pohtimaan Cusanoa yhtyeen uudeksi soolokitaristiksi. Alun perin tarkoituksena oli kuitenkin käyttää häntä ainoastaan apuna laulunteossa tulevalla Creatures of the Night -albumilla. Hän kirjoittikin albumin ainoana singlenä julkaistun kappaleen ”I Love It Loud” ja kappaleen ”Killer” yhdessä Simmonsin kanssa, ja kappaleen ”I Still Love You” yhdessä laulajakitaristi Paul Stanleyn kanssa. Ace Frehley sen sijaan ei osallistunut albumin tekemiseen lainkaan,[10] joten Cusanolle avautui mahdollisuus myös soittaa albumilla. Hän soitti lopulta lähes albumin jokaisessa kappaleessa, lukuun ottamatta kappaleita ”Danger” (kitarassa Bob Kulick), ”Creatures of the Night” (Steve Farris), ”Rock and Roll Hell” ja ”I Still Love You” (Robben Ford).[11]

Ace Frehley erosi Kissistä virallisesti vuoden 1982 marraskuussa, jolloin Cusanosta tuli yhtyeen uusi soolokitaristi. Cusano halusi alun perin käyttää yhtyeeseen liityttyään omaa sukunimeään, mutta Simmons ei lämmennyt ajatukselle eikä myöskään vaihtoehtoiselle taiteilijanimelle Mick Fury. Taiteilijanimen Vinnie Vincent keksikin lopulta itse Simmons, ja hänen lavahahmonsa ”The Ankh Warrior” (suom. Soturi), jonka kasvomeikkikuviossa esiintyi egyptiläinen ankh-symboli, suunnitteli Paul Stanley. Uusi kokoonpano, jonka täydensi jo entuudestaan yhtyeessä soittanut rumpali Eric Carr, konsertoi ensimmäisen kerran yhdessä Creatures of the Nightin julkaisua seuranneella kiertueella. Yhtyeen suosio oli kuitenkin aallonpohjassa sen vuosina 1979–1981 tekemien musiikillisten harha-askelien ja kokoonpanovaihdosten vuoksi, ja suuri yleisö oli jo valmis hylkäämään yhtyeen.[12] Creatures of the Night ei onnistunut palauttamaan suosiota,[13] ja Kiss tiedosti, että sen oli tehtävä muutoksia uransa pelastamiseksi. Näin syntyi päätös luopua kasvomeikeistä ja esiintymisasuista. Yhtye soitti viimeiset konserttinsa maskeissaan ja esiintymisasuissaan Creatures of the Night Tour -kiertueella Rio de Janeirossa Maracana-stadionilla, jossa yhtye konsertoi yli 250 000 hengen yleisölle, Belo Horizontessa Mineraro-stadionilla ja viimeisen keikkansa São Paulossa Morumbi-stadionilla kesäkuussa 1983.[12]

Lick It Up-albumi ja välirikko

muokkaa

18. syyskuuta 1983 Kiss esiintyi ensimmäisen kerran maskeitta Music Televisionin suorassa lähetyksessä. Samaisessa lähetyksessä sai ensiesityksensä yhtyeen uuden singlen ”Lick It Up” musiikkivideo. Päätös luopua maskeista oli järkytys monelle yhtyeen fanille, joille Kiss oli mystisen olemuksensa turvin muodostunut elämää suuremmaksi ilmiöksi ja intohimon kohteeksi. Niin ikään syyskuussa julkaistu Lick It Up -albumi aloitti yhtyeen maskittoman aikakauden.[1] Musiikillisesti albumi jatkoi Creatures of the Nightin viitoittaman raskaan rockmusiikin tietä.[14] Vincent osallistui albumin kymmenestä kappaleesta kahdeksan kirjoittamiseen, mukaan lukien molemmat singlelohkaisut ”Lick It Up” ja ”All Hell’s Breakin’ Loose”. Lick It Up menestyi Yhdysvalloissa hyvin nousemalla albumilistan 24. sijalle, ja se oli yhtyeen ensimmäinen kultalevy Yhdysvalloissa sitten vuoden 1980.[13]

Lick It Up Tour -kiertue, jonka aikana Kiss saapui myös ensimmäisen kerran urallaan Suomeen,[15] osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi. Vincentin ja yhtyeen perustajajäsenten ja johtohahmojen Stanleyn ja Simmonsin välille kehkeytyi erimielisyyksiä ja jännitteitä muun muassa sopimusasioiden takia.[4] Hänet erotettiin yhtyeestä virallisesti vuonna 1984.[4]

Vinnie Vincent Invasion

muokkaa

Kissistä lähdettyään Vincent perusti oman yhtyeensä Vinnie Vincent Invasionin vanhan yhtyeensä Warriorin pohjalta vuonna 1984. Warrior toimi ennen Vinnien Kiss-uraa, ja yhtyeen muodostivat laulajakitaristina toimineen Vincentin ohella rumpali Hirsh Garmer, basisti Gary Shea ja kosketinsoittaja Jimmy Waldo. Pian laulaja Robert Fleischman liittyi yhtyeeseen. Vuonna 1984 basisti Dana Strumin ja rumpali Myron Grombacherin myötä Vinnien Invasion-kokoonpano alkoi hiljalleen muovautua; Robert Fleischman palasi yhteistyöhön Vincentin kanssa, ja Bobby Rock ryhtyi yhtyeen uudeksi rumpaliksi. Yhtyeen debyyttialbumi Vinnie Vincent Invasion ilmestyi vuonna 1986, mutta jo seuraavalla albumilla All Systems Go (1988) Fleischmanin korvasi uusi vokalisti Mark Slaughter. Samana vuonna yhtye nauhoitti kenties tunnetuimman kappaleensa "Love Kills" suomalaisohjaaja Renny Harlinin elokuvaan Painajainen Elm Streetillä 4 – Unien valtias. Yhtye hajosi lopullisesti vuonna 1989, jonka jälkeen Slaughter ja Strum perustivat uuden Slaughter-yhtyeensä.

Sooloartistina

muokkaa

Sittemmin Vinnie on julkaissut omalla nimellään sooloartistina Euphoria EP-levyn vuonna 1996 ja arkistonauhoitteesta koostuvan Archives, Volume I - Speedball Jamm-albumin vuonna 2002. Kissistä lähtönsä jälkeen Vincentin ura ei ole kuitenkaan enää saanut kovinkaan mainittavaa nostetta lukuun ottamatta Invasion-kokoonpanon nauttimaa pientä suosiota.

Yksityiselämä

muokkaa

Vincent on kerännyt negatiivista julkisuutta. Vuonna 2011 hän tuli pidätetyksi vaimonsa pahoinpitelemisestä.[16] Pidätyksen ohella hänen kotoaan löydettiin neljän koiran ruumiit, joiden jäänteet oli säilötty muovisiin säiliöihin.[17] Koirat olivat Vincentin vaimon mukaan kuitenkin kuolleet toisen, aggressiivisen koiran, hyökättyä niiden kimppuun.[17] Pahoinpitelynsä johdosta Vincentille asetettiin 10 000 Yhdysvaltain dollarin takuumaksut, jotka hän kuitenkin maksoi vapautuen syytteistä.[18]

Diskografia

muokkaa

Kiss

muokkaa

Vinnie Vincent Invasion

muokkaa

Tuotanto sooloartistina

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b Leaf & Sharp, s. 428
  2. ↑ Leaf & Sharp, s. 422
  3. ↑ Leaf & Sharp, s. 461
  4. ↑ a b c Schildt, Saku: Entisen Kiss-kitaristin tarinoiden perusteella naamiobändissä soittaminen ei todellakaan ollut pelkkää ilonpitoa soundi.fi. 22.1.2018. Soundi. Viitattu 31.7.2018.
  5. ↑ a b c Vinnie Vincent Stats The KissFAQ. Arkistoitu 9.7.2009. Viitattu 15.12.2012. (englanniksi)
  6. ↑ Cashmir and Lecoux - Happy Birthday USA The KissFAQ. Arkistoitu 30.1.2013. Viitattu 15.12.2012. (englanniksi)
  7. ↑ The Kiss Family Tree - Vinnie Vincent The KissFAQ. Arkistoitu 15.6.2011. Viitattu 15.11.2012. (englanniksi)
  8. ↑ Treasure - Treasure (1977) The KissFAQ. Arkistoitu 30.1.2013. Viitattu 15.11.2012. (englanniksi)
  9. ↑ Laura Nyro - Nested (1978) The KissFAQ. Arkistoitu 30.1.2013. Viitattu 15.12.2012. (englanniksi)
  10. ↑ Leaf & Sharp, s. 135
  11. ↑ Kiss - Creatures of the Night (1982) The KissFAQ. Arkistoitu 16.1.2013. Viitattu 15.12.2012. (englanniksi)
  12. ↑ a b Leaf & Sharp 2004, s. 135–139.
  13. ↑ a b Prato, Greg: Lick It Up – Kiss – Songs, Reviews, Credits – AllMusic allmusic.com. AllMusic. Viitattu 31.7.2018. (englanniksi)
  14. ↑ Juntunen, Juho: Kiss paljasti kasvonsa: Suukot tietävät rahaa!. Soundi, 1983, nro 12. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31.7.2018.
  15. ↑ Kiss Suomen keikasta 30 vuotta sitten: ”Sinne eivät muut suostuisi edes matkustamaan” is.fi. 10.6.2013. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 13.6.2013. Viitattu 11.6.2013.
  16. ↑ Entinen Kiss-kitaristi pahoinpiteli vaimonsa - katso pidätyskuva Nelonen. Arkistoitu 25.10.2020. Viitattu 15.12.2012.
  17. ↑ a b Kiss-tähti Vinnie Vincent säilöi kuolleita koiria Ilta-Sanomat. Viitattu 15.12.2012.[vanhentunut linkki]
  18. ↑ Ex-Kiss guitarist Vinnie Vincent arrested - blood, guts and four dead dogs TMZ.com. Viitattu 15.11.2012. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vinnie_Vincent&oldid=21399180”