Turun linna

Turun linna (ruots. Åbo slott) on 1280-luvulla Aurajoen suulle perustettu linna Turussa. Se perustettiin alun perin Ruotsin kruunun hallintolinnaksi, mutta myöhemmin siitä tuli muun muassa Juhana III:n herttua-ajan renessanssilinna, Suomen kenraalikuvernöörin virka-asunto ja vankila. 1800-luvun lopulta alkaen linna on toiminut museokäytössä, joskin se vaurioitui pahoin Neuvostoliiton ilmavoimien pommituksessa kesällä 1941. Tämän seurauksena linnassa jouduttiin tekemään toisen maailmansodan jälkeen laajoja korjaus- ja restaurointitöitä.

Turun linna
Åbo slott
Turun linnan länsipääty satamasta katsottuna.
Osoite	Linnankatu 80
Sijainti	Satama, Turku
Koordinaatit	60°26′07″N, 022°13′43″E
Rakennustyyppi	Keskiaikainen valtakunnanlinna
Valmistumisvuosi	vanhimmat osat 1280-luvulta
Omistaja	Suomen valtio
Haltija	Turun kaupunki
Korkeus	Korkeimman kohdan (läntisen tornin) korkeus 38 metriä
Bruttoala	17 400 m²
Tilavuus	66 000 m³
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKNimi-testi OK

Nykyään Turun linna luetaan Suomen tärkeimpien rakennushistoriallisten muistomerkkien joukkoon, ja Museovirasto on määritellyt sen yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Se on myös yksi Turun merkittävimmistä nähtävyyksistä. Vuonna 2006 linna oli Varsinais-Suomen viidenneksi suosituin matkailukohde 133 401 vierailijallaan. Linnan tiloissa toimii Turun museokeskuksen alainen Turun kaupungin historiallinen museo. Lisäksi Turun linnan kirkko on suosittu vihkipaikka, ja linnan renessanssisaleja voi vuokrata juhlakäyttöön. Esilinnan kahvilaravintolassa järjestetään muun muassa keskiaikaisia rahvaanpitoja.

Linnan historia

1200-luku

Pienoismalli Turun linnasta kastellivaiheessa on esillä Turun linnassa.

Turun linnan rakennustöiden aloittaminen tapahtui samalla ajanjaksolla, kun Etelä-Suomi liitettiin osaksi Ruotsin kuningaskuntaa 1200-luvun keskivaiheilta lähtien. 1200-luvun loppuun mennessä olot olivat Etelä-Suomen alueella vakiintuneet vähitellen ja 1280 perustettiin Ruotsin kruunun käskynhaltijan eli "praefactus Finlandiaen" virka. Ensimmäinen käskynhaltija oli Carolus Gustavi. Ruotsin oli rakennettava linnoja valtakunnan itäisen osan eli Etelä-Suomen ja siihen yhdistetyn Länsi-Karjalan puolustamiseksi sekä hallinnon järjestämiseksi. Aurajoen suulla sijainneelle luodolle alettiin rakentaa Ruotsin kuninkaan käskynhaltijan ja kruunun sotilaiden käyttöön tarkoitettua linnoitettua leiriä. Suomen alueen keskiaikaisista niin sanotuista valtakunnanlinnoista myös Viipurin linnan ja ehkä Hämeen linnankin perustaminen ajoittuu 1200-luvun lopulle.

Linnan varhaisimman vaiheen esikuvana on arveltu toimineen Visbyn 1288 valmistunut kaupunginmuuri, mutta mahdollisina muina esikuvina mainitaan myös Baltian maiden samalla aikakaudella rakennetut linnat sekä erityisesti Nyköpingshus Nyköpingissä Ruotsissa. Rakennusmateriaalina käytettiin aluksi harmaakiveä ja myöhemmin tiiltä. Yksityiskohdissa käytettiin lisäksi Gotlannista tuotua kalkkikiveä. Linna oli aluksi suorakaiteenmuotoinen 65 metriä pitkä ja 30 metriä leveä leirikastelli, jonka jokaisella sivulla oli portti. Leirin muurien länsipäässä kohosi porttitorni ja myöhemmin rakennettiin myös toinen torni linnan itäpäähän. Muurit olivat korkeudeltaan noin yhdeksän metriä ja niiden sisäpuolella sijaitsivat linnan päällikön asuinrakennus sekä linnan kappeli. Linnaan sijoitetut sotilaat leiriytyvät linnan muurien sisällä taivasalla.

Linnan rakentaminen saarelle oli keskeisen tärkeää, koska näin linnan piirittämisestä tehtiin vaikeaa. Linnasta käsin kyettiin myös valvomaan Aurajoen laivaliikennettä ja ylläpitämään meriyhteyksiä Ruotsiin. Linnan rakentamisen kanssa samoihin aikoihin oli ylempänä Aurajokea sijainneesta kauppapaikasta kasvanut Turun kaupunki. Kun paikalle siirrettiin vielä piispanistuin ja ryhdyttiin rakentamaan Turun tuomiokirkkoa, piispa alkoi kutsua itseään Turun piispaksi. Turun linnan erityisenä tehtävänä oli suojata kasvavaa Turun tuomiokirkon ympäristössä sijainnutta keskiaikaista kaupunkia, josta oli kasvanut samalla koko Ruotsin suomalaisen osan tärkein paikka. Linnan tärkein tehtävä ei kuitenkaan ollut kaupungin suojelu, vaan verojen keruu ja kuljetus Ruotsiin.

1300-luku

Kuninkaansali oli koko Itämaan (Suomen) merkittävin maallinen huone 1300-luvun alusta 1500-luvun puoliväliin.

Linnaleirin uudistaminen alkoi 1310-luvulla, kun olot olivat vakiintuneet enemmän ja linnaleiriä voitiin laajentaa pysyvämpääkin käyttöä varten. Linnan ulkomuureja ja länsi- ja itätornia korotettiin, kolme porttia muurattiin umpeen ja sisäänkäynti siirrettiin itäiseen porttitorniin. Linnapiha jaettiin poikittaisella välimuurilla kahteen osaan, jolloin länsitornista tuli niin sanottu sydäntorni, jossa oli viisi asuinkerrosta ja ampumakerros. Länsitorni oli kuin linna linnan sisällä, sillä sinne ei pystynyt kulkemaan kuin yhden ulko-oven kautta joka sekin pystyttiin hätätilanteessa nopeasti tuhoamaan. Linnan naiset oleilivat länsitornin rouvaintuvassa.

Ulkoapäin linna oli umpinainen harmaakivilinna, jonka muurissa oli ainoastaan ampuma-aukkoja, mutta sisälle linnaan rakennettiin kaksi siipirakennusta, toinen pohjoissivulle ja toinen eteläsivulle, joihin tuli yli 40 huonetta. Näin linnan keskelle muodostui pitkä ja kapea linnanpiha. Linnan sisällä liikkumista rajoitettiin puolustuksellisista syistä siten, että käynti linnan sisällä kävi linnapihan seinustoilla olleiden puisten parvikäytävien kautta, jotka pystyttiin hätätilanteessa tuhoamaan nopeasti. Myös kaikki suuremmat ikkunat olivat linnapihan puolella ja ulkomuurissa oli ainoastaan ampuma-aukkoja. Linnan Pohjoiseen siipeen rakennettiin palatsiosa, jonka pohjakerros toimi varastona, keskikerros linnantupana ja ylin kerros asuintiloina. Yksi linnan huoneista pohjoissiivessä oli aina sisustettuna kuningasta varten, siltä varalta että tämä sattuisi tulemaan vierailulle. Pohjoissiivessä sijaitsi myös nykyään Nunnakappeliksi kutsuttu kappeli, joka oli kaikille avoin ja sinne hakeutuivat myös linnan muurien ulkopuolella asuneet ihmiset. Linnan eteläinen siipi toimi linnan varastona.

Pienoismalli linnan rakennusvaiheesta 1300-luvulta. Mallissa näkyy hyvin miten paljon linnaa laajennettiin rakentamalla pohjois- ja eteläsiivet asuintiloiksi.

1300-luvun uudistuksista vastasivat todennäköisimmin linnan päälliköt Lyder van Kyren (päällikkönä 1315–1322) sekä Matias Kettilmundinpoika (1324–1326). Matias Kettilmundinpojan kaudella linnassa vietettiin ensimmäistä kertaa ritariajan hovielämää. Hän järjesti linnassa juhlia, sisusti sen arvokkaasti ja hänellä oli seurueessaan muun muassa oma haukkametsästäjä. Hän ehti kuitenkin toimia virassaan vain pari vuotta, sillä hänen testamenttinsa on vuodelta 1326. Monet seikat viittaavat siihen, että linnan 1300-luvun alun uudistusten esikuvina toimivat saksalaiset aiempaa palatsimaisemmat linnat.

Olot Ruotsissa kävivät 1300-luvun puolivälistä lähtien epävarmemmiksi, kun kruunusta ryhdyttiin käymään veristä sotaa. Valtaistuimelle nostettiin 1364 saksalainen ruhtinas Albrekt Mecklenburgilainen, sen jälkeen kun Ruotsin aateliston enemmistö oli syössyt Maunu Eerikinpojan pois vallasta. Suomessa valtaa piti samanaikaisesti Bo Joninpoika Grip, joka oli rikkaana aatelisena saanut koko Suomen omaksi läänityksekseen. Hän vastusti uutta saksalaista syntyperää olevaa kuningasta ja pyrki Turun linnasta käsin estämään tämän pyrkimykset Suomessa. Linna kärsi pahoja vaurioita näiden valtataisteluiden aikana, kunnes se lopulta rappeutuneena ja yli kahdeksan kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen luovutettiin uudelle kuninkaalle 1365. Linnan tuhoutuneet osat rakennettiin kuitenkin uudestaan entistä komeammiksi, ja 1300-luvun päättyessä Turun linna oli Pohjoismaiden suurimpia ja tärkeimpiä linnoja.

1400-luku

1400-luvulla linnassa seurasi jälleen uusi rakennusvaihe. Tällöin linnan salit holvattiin ja koilliskulmassa sijainnut puukappeli korvattiin kivirakennuksella, jonka toiseen kerrokseen suunnitellun kappelin rakennustyöt jäivät kuitenkin kesken. Linnan eteläsiipeen sijoitettiin varaston sijaan keittiö ja leivintupa, toiseen kerrokseen rakennettiin Iso linnantupa juhlia varten ja linnan voudin kamarin yläpuolelle kirjurintupa. Tällöin linnaan tehtyjen holvausten perusteella uudistusten esikuvina ovat olleet Pommerin ja Puolan linnat.

Erityisesti 1400-luvun loppupuolella valtionhoitaja Sten Sture vanhemman kaudella linna koki suuria uudistuksia, kun linnassa toteutettiin keskiajan laajimmat rakennustyöt. Linnan itätornia ja muureja korotettiin ja ne varustettiin ampumakäytävillä. Lisäksi linnaan rakennettiin katolinen kirkko, joka tunnetaan nykyään nimellä Sturen kirkko. Eteläsiiven keittiö- ja makasiinitiloja kohennettiin ja Iso linnantupa holvattiin pohjoissiiven kuninkaansalin tavoin kaksilaivaiseksi. Eteläsiiven holvit kuitenkin purettiin jo 1550-luvun lopulla. 1400-luvulla alettiin rakentaa myös varsinaisen päälinnan ulkopuolelle olevaa, nykyisin esilinnaksi kutsuttua varustusta.

Linna oli myös 1400-luvulla monien tapahtumien keskipiste. Siellä vierailivat muun muassa Kalmarin unionin kuninkaat Eerik Pommerilainen ja Kristian I sekä Ruotsin valtionhoitajat Kaarle Knuutinpoika Bonde, Eerik Akselinpoika Tott ja Sten Sture vanhempi.

1500-luku

Uudessa kuninkaansalissa samoin kuin kuningattarensalissa näkyi aivan uudenlainen rakennustapa. Lattiat olivat samalla tasolla, huoneet avaria ja valoisia ja isot ikkunat avautuivat joka suuntaan.

1500-lukua voidaan pitää Turun linnan tapahtumarikkaimpana vuosisatana. Linnassa kävi tiuhaan ylhäisiä vieraita, sitä piiritettiin kuudesti ja sen merkitys oli valtakunnallisesti suuri. Erityisen katkeria taisteluita linnasta käytiin Kustaa Vaasan aloittamien Ruotsin vapaussotien aikana. Ruotsin irtauduttua Kalmarin Unionista 1523 oli keskiaikainen sotilaslinna jo hyvin vanhentunut. Kustaa Vaasa piti linnaa henkilökohtaisesti epämiellyttävänä, kun hän vieraili linnassa useaan otteeseen. Eräässä kirjeessään 1556 hän kirjoittaa linnan "raihnaisista taloista ja huoneista". Linnan ikkunoissa oli tällöin pergamenttiruudut, tulisijat olivat loppuun kuluneita ja huoneet olivat epäviihtyisiä.

Linnan sijainti oli kuitenkin vielä Vaasa-ajallakin tärkeä, joten Kustaa Vaasan määräyksestä linnassa aloitettiin laajamittaiset korjaus- ja laajennustyöt renessanssin hengessä. Vanhentuneet solakäytävät korvattiin porrastorneilla, jotka helpottivat liikkumista linnan sisällä. Pieni porrastorni valmistui 1550 ja iso porrastorni 1558. Päälinnan itäinen sisäänkäynti uusittiin rakentamalla laskusillan tilalle porrashuone 1558. Myös keskiaikaisen päälinnan yhteyteen sen itäpuolelle rakennettu matalampi esilinna sai lopullisen muotonsa 1576–1588. Sitä oli rakennettu monissa erissä linnasaaren kasvettua maankohoamisen ansiosta. Esilinnasta tuli neliömäinen rakennusryhmä, jonka pohjoisnurkassa sijaitsee viisikulmainen, eteläisessä siivessä kuusikulmainen ja itäisen sivustan keskikohdalla nelikulmainen torni. Lisäksi esilinnan itäisessä kulmauksessa sijaitsee pyöreä tykkitorni.

Sodankäynnissä uuden ajan alussa tapahtuneiden muutosten seurauksena keskiaikaiset linnat alkoivat menettää merkitystään, ja maankohoaminen oli liittänyt linnan mantereeseen. Myös Turun linnan puolustus siirrettiin vähitellen keskiaikaisen päälinnan ulkopuolelle esilinnaan ja maavallituksille. Koska päälinna oli menettänyt aiemman merkityksensä sodankäynnin kannalta, se voitiin Kustaa Vaasan hallituskaudella muuttaa renessanssityyliseksi asuinpalatsiksi saksalaisten, espanjalaisten ja puolalaisten esikuvien mukaan. Muutostöiden aikana päälinnaan rakennettiin esimerkiksi kokonaan uusi ylin kerros. Vastaavanlaisia uudistuksia toteutettiin 1500-luvulla myös useissa muissa valtakunnan tärkeimmissä linnoissa, kuten esimerkiksi Kalmarin linnassa. Kustaa Vaasan poika Juhana-herttua, myöhempi Ruotsin kuningas Juhana III, asui Turun linnassa 1556–1563. Kustaa Vaasa oli nimittänyt Juhanan Suomen herttuaksi 1556 samalla kun he yhdessä vierailivat Turussa. Juhanan muutettua asumaan Turun linnaan keskiaikainen puolustukseen tarkoitettu päälinna muuttui renessanssipalatsiksi ja vallanpitäjien edustajien asuinpaikaksi.

Esilinna valmistui nykyiseen muotoonsa 1500-luvun lopulla. Sen muurien sisällä olevan pihamaan kautta kuljettiin päälinnan puolelle.

Herttuan hovi Turun linnassa oli Suomen oloissa ainutlaatuisen loistokas ja ainoa esimerkki Suomessa vietetystä renessanssityylisestä hovielämästä. Jouluaattona 1562 Juhana toi vaimonsa, Puolan kuninkaan tyttären Katarina Jagellonican Turun linnaan. Uudet salit olivat tällöin Suomen historiassa ennennäkemättömän loistokkaan hovielämän puitteina. Herttuattarella oli myötäjäislahjoina mukanaan muun muassa jalokiviä, kultaa, samettia, verhoja, seinätapetteja eli gobeliineja, yöasuja ja haarukoita, joita Suomessa ei ollut nähty tätä ennen. Katarinan elämäntapa oli varsin tuhlaavainen. Hänellä oli esimerkiksi mukanaan kokonaan oma henkilökunta, johon kuului kamaripalvelijoita, hovipoikia, räätäleitä ja jopa hovinarreja, jotka olivat kääpiöitä.

Linna oli Suomen oloissa valtava laitos, jossa työskenteli 600 ihmistä, joista suurin osa naisia. Juhana-herttuan kerrotaan olleen hyvin muotitietoinen hallitsija, jonka käyttäytyminen herätti ihastusta myös ulkomailla. Linnassa vietettiin loisteliaita juhlia, ja läheisellä Ruissalon saarella järjestettiin turnajaisia. Keskiaikaisen kuninkaansalin holvit muutettiin renessanssityyppiseksi tasakatoksi. Salista tuli henkivartijoiden tupa ja hoville rakennettiin uusi kerros.

Kustaa Vaasan jälkeen kuninkaaksi noussut Juhanan vanhempi veli Eerik XIV ajautui kuitenkin avoimeen konfliktiin Juhanan kanssa, koska Ruotsi oli sodassa Puolan kanssa samanaikaisesti kun Juhana nai Katariina Jagellonican. Konfliktin kärjistyttyä Eerik XIV:n joukot piirittivät Turun linnaa kesällä 1563 kolmen kuukauden ajan, kunnes se antautui elokuussa. Herttuapari vangittiin ja tähän päättyi samalla Juhana-herttuan renessanssihovi Turussa. Neljä vuotta myöhemmin - Juhanan tultua kuninkaaksi Aateliston vallankaappauksen seurauksena - veljesten osat vaihtuivat, kun Eerik ja hänen puolisonsa Kaarina Maununtytär syöstiin vallasta. Turun linnassa heitä pidettiin vankeina 1570–1571. Heille annettiin aluksi palvelijoita ja he saivat kuljeskella linnan huoneissa vapaasti, mutta kun tuli ilmi että Eerik oli alkanut salaa kirjoitella Venäjän tsaarin Iivana Julman kanssa Eerik erotettiin puolisostaan ja lapsistaan ja hänet teljettiin kuusikulmaiseen torniin esilinnan puolella. Turun linnan käskyhaltijaksi nimitettiin 1580 Julius Gyllenhielm, joka oli Juhanan ja hänen herttuakautensa aikaisen rakastajattaren Kaarina Hannuntyttären poika.

Juhana III:n kuoleman jälkeen 1592 Ruotsin hallitsijaksi nousi hänen ja Katariina Jagellonican poika Sigismund, josta oli jo aiemmin 1587 tullut äitinsä isän kuoltua myös Puolan kuningas. Sigismund oli katolinen ja hallitsi Puolasta käsin, mikä aiheutti nopeasti konfliktin hänen ja Ruotsin valtaneuvoston sekä sen käskynhaltijan, Kustaa Vaasan kolmannen pojan Kaarle-herttuan välillä. Suomen aatelisto ja osa porvaristoa kannatti marski Klaus Flemingin johtamana Sigismundia sisällissodassa, minkä vuoksi Turun linnaa piiritettiin sodan aikana vuosina 1597 ja 1599. Myöhempi piiritys päättyi Turun raatihuoneentorin verilöylyyn 10. marraskuuta 1599.

1600-luku

Turun linnan pohjapiirros

Tultaessa 1600-luvulle linnan pääosa lienee ollut melko rappeutunut 1500-luvun lopun levottomuuksien vuoksi. Huhtikuussa 1614 Kaarle IX:n poika, tuore kuningas, Kustaa II Aadolf asettui asumaan linnaan runsaaksi kuukaudeksi. Kerran hänen syödessään päivällistä suuressa salissa, eli nykyisessä linnankirkossa, pääsi tuli irti eräässä kamarissa ja tuhosi muutamassa tunnissa kaiken palavan päälinnassa. Palon jälkeen päälinna jälleenrakennettiin, mutta se oli joka tapauksessa vanhentunut. Siitä tuli tämän jälkeen kruunun viljamakasiini. Ainoastaan linnan kappelia käytettiin enää sen alkuperäiseen tarkoitukseen. Linnan elämä siirtyi kokonaisuudessaan päälinnan itäpuolella sijaitsevaan esilinnaan. Sitä käytettiin Turun ja Porin läänin maaherrojen virka-asuntona, ja myös Suomen kenraalikuvernööri asui linnassa oleskellessaan Turussa.

Esilinnan loistokausi oli vuosina 1637–1640 ja 1648–1651, jolloin Pietari Brahe kenraalikuvernööriaikanaan asui siellä. Brahen ja hänen puolisonsa Kristina Katarina Stenbockin lisäksi esilinnan puolelle sisustettiin tiloja virkamiesten kirjureitten ja hovimestarin käyttöön. Esilinnassa oli myös asepaja, suutarinverstas, sauna ja panimo. Linna oli seuraelämän keskus, jossa pukeuduttiin, juhlittiin ja syötiin eurooppalaiseen tapaan. Vähitellen Brahen jälkeen kuitenkin myös esilinna alkoi rappeutua. Linna menetti lopullisesti asemansa valtakunnan tärkeän hallinnonhaaran Suomen puoleisena keskuksena 1698, jolloin maaherra siirtyi asumaan Turun keskustaan. Hovioikeus oli jo aiemmin siirretty Vanhan Suurtorin laidalle.

Vuosina 1656–1662 linnan itäpäädyn porrastornin yläkerran huoneessa oli vangittuna kaksinnaimisesta kuolemaan tuomittu kornetti Carl Jordan. Holhoojahallitus vahvisti kuolemantuomion 3. maaliskuuta 1662, ja Carl Jordan mestattiin Turussa 16.4.1662. Huone tunnetaan nykyään "ylioppilas Jordanin kamarina" ja on suurennettuja ikkunoita lukuun ottamatta vankihuoneen aikaisessa asussa.

1700-luku

Linna vuonna 1724

Päälinnaan tuli hieman uutta toimintaa, kun päälinnan entiseen suureen saliin rakennettiin 1705–1706 uusi kirkko, joka on vielä nykyisinkin olemassa samalla paikalla. Kirkon sisustusta täydennettiin kuninkaan tuoleilla, jotka rakennettiin 1775 kuningas Kustaa III:n ja hänen puolisonsa Sofia Magdalenan vierailua varten.

Esilinnaa käytettiin 1700-luvulla ajoittain Ruotsin armeijan asevarastona ja myöhemmin kuninkaallisen Ruotsin saaristolaivaston kasarmina. Sinne perustettiin myös sotilassairaala, kruunun viinanpolttimo ja vankila. 1700-luvun puolivälissä ehdotettiin jopa päälinnan purkamista, koska se oli niin pahoin vanhentunut ja rappeutunut. 1770-luvulla esilinna kuitenkin jälleen korjattiin perusteellisesti ja siitä tuli lopulta kokonaisuudessaan vankila.

Vankeja oli välillä samassa pienessä sellissä lähes 20. Talvisin ilma oli ummehtunutta, ja taudit olivat yleisiä vankien keskuudessa. Kesäisin oli paremmin, kun vangit saattoivat oleskella muurilla ympyröidyllä pihalla. Esilinnassa sijaitseva pyöreä torni otettiin vankilakäyttöön 1779, jolloin sellien lukumääräksi tuli 12.

1800-luku

Suomen siirryttyä Venäjän vallan alle 1809 linnassa toimi myös venäläinen kasarmi. Tuolloin linnanpiha oli jaettu kahtia: toinen puoli kasarmin käyttöön ja toinen vankilan. Luhistumisriskin vuoksi rapistuneen rakennuksen kosteuden turmelemia välipohjia purettiin pois. Esilinnasta siirrettiin viimeiset vangit vasta uuden lääninvankilan eli Kakolan valmistuessa vuonna 1891.

1881 perustettiin Turun kaupungin historiallinen museo, jolle annettiin aluksi yksi huone esilinnasta. Museo sai vähitellen lisää huoneita haltuunsa kunnes 1901 se sai koko esilinnan haltuunsa. Samanaikaisesti päälinnasta oli tullut varasto ja sellaisena se rappeutui kaikenaikaa huonompaan kuntoon.

Linnan ensimmäinen restaurointisuunnitelma tehtiin jo 1880-luvulla. Arkkitehti Johan Jacob Ahrenberg esitteli sen Suomen keisari Aleksanteri III:lle 1890. Suunnitelma toteutettiin kuitenkin vain kahdessa esilinnan huoneessa.

1900-luku

Linna tulessa ilmapommitusten jälkeen 1941

1900-luvun alkuun tultaessa päälinnan useimmat välilattiat olivat lahonneet ja ne oli poistettu. Vuosina 1929–1933 tehtiin Juhani Rinteen johtamana ensimmäiset entistystyöt päälinnan itätornissa ja löydettiin portin yläpuolen huoneesta seinämaalauksia 1530-luvulta. Koko linnan restaurointia ehdotettiin useita kertoja ja ajatus koko linnan restauroinnista heräsi uudelleen 1937. Eduskunta päätti 1939, että asian tutkiminen ja suunnittelu voitaisiin panna alulle ja entistämistöiden arkkitehdiksi valittiin Erik Bryggman. Mitään ei kuitenkaan ehditty tehdä, ennen kuin syttyi toinen maailmansota. Sen aikana linna sai vauriota ilmapommituksissa, varsinkin kesällä 1941 jatkosodan ensimmäisenä päivänä, kun päälinnaan osui palopommeja. Tämän seurauksena päälinnan katto ja kaikki vielä jäljellä olleet välilattiat sekä 1700-luvulla rakennettu linnan kirkko tuhoutuivat.

Sodan aikana päälinna oli raunioina, ja restaurointi ja jälleenrakennustyöt aloitettiin 1946. Linnan restaurointitöistä vastasi arkkitehti Erik Bryggman ja samaan aikaan tehtävistä tutkimuksista valtionarkeologi Carl Jacob Gardberg. Sisustussuunnitelmat teki Erik Bryggmanin tytär Carin Bryggman, joka vastasi linnan sisustuksista aina 1990-luvun alkuun saakka. Linnan restauroinnissa pyrittiin toteuttamaan kaksi eri päämäärää: linnan huoneista suurin osa korjattiin alkuperäiseen asuunsa ja linnasta pyrittiin tekemään jälleen toiminta- ja edustustila. Turun kaupunki sai linnan suurista juhlasaleista edustustilat itselleen ja linnan kirkko sai jälleen entiset tehtävänsä.

Entistämistyöt kestivät yli 15 vuotta ja maksoivat 4,5 miljoonaa markkaa. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen avasi linnan juhlatilaisuudessa yleisölle vuonna 1961. Linnan restaurointia jatkettiin 1970-luvun puolivälissä, jolloin tehtiin esilinnan peruskorjaus. Turun kaupungin historiallisen museon vanhat perusnäyttelyt purettiin ja työt aloitettiin perustusten vahvistamisella ja talotekniikan uudistamisella. Tämä restaurointi päättyi 1988, jolloin koko esilinna saatiin taas museokäyttöön. Samassa yhteydessä päälinnaan asennettiin hissi. Eteläisen näyttelyhallin länsipääty muutettiin 120-paikkaiseksi luentosaliksi ja linnan keittiötekniikkaa uudistettiin. Korjaustyöt päättyivät kokonaisuudessaan 1990. Näiden uudistusten pääarkkitehtina toimi Eero Raatikainen ja sisustussuunnittelusta vastasi Carin Bryggman.

Turun linnan päälliköitä

Lyder van Kyren, 1315–1322 Algot Joninpoika, 1322–1324 Matias Kettilmundinpoika, 1324–1326 Karl Näskonungsson, 1326–1330 Pentti Algotinpoika, 1353–1356 Niilo Tuurenpoika Bielke, 1358 Narve Ingevaldinpoika Römer, 1363–1365 Ernst von Dotzen, n. 1365–1373 Bo Joninpoika Grip, 1373–1386 Margareta Dume, 1386 Knut Bonpoika Grip, 1395–1398 Abraham Broderinpoika, 1398–1401 Tord Rörikinpoika Bonde, 1401–1403 Klaus Lydekenpoika Djäkn, 1409–1435 Hans Kröpelin, 1436–1440 Juhana Karlenpoika Färla, 1440–1441 Matti Ödgislenpoika Lilje, 1442–1443 Magnus Gren, 1446–1454 Kristiern Bengtinpoika Oxenstierna, 1455–1462 Birger Trolle, 1463–1464

Magnus Frille, 1472 Ingeborg Tott, 1503–1504 Eerik Tuurenpoika Bielke, 1504 Josef Pedersson af Djula, 1504–1515 (linnanvouti) Krister Klaunpoika Horn, 1515–1520 Wulf von Grewendorp, 1520–1521 Tomas Lebe (”junkkeri Tuomas”), 1521–1522 Didrik Persson, 1500-luvulla Juhana III, 1556–1563 Bertil Ericinpoika Ljuster, 1576–1580 Julius Gyllenhielm, 1580–1581 Klaus Fleming, 1595–1597 Michel Påvelsson, 1598–1599 Tönnes Göransson Gyllenmåne, 1599–1606 Otto Hermer von Mörner, 1606–1609 Niels Kijl, 1609–1611 Nils Tuurenpoika Bielke, 1623–1631 Gabriel Pentinpoika Oxenstierna, 1631–1633 Pietari Brahe, 1637–1640 ja 1648–1654 Herman Klaunpoika Fleming, 1664–1669

Kuvia

• 
  Linna teoksessa Finland framställdt i teckningar, julkaistu 1845-1852
• 
  Linna vuonna 1889.
• 
  Linna vuonna 1900.
• 
  Linna vuoden 1941 pommitusten jälkeen.
• 
  Linnan sisäpiha
• 
  Kuninkaansali
• 
  Ilmakuva vuodelta 2020
• 
  Turun linna heinäkuussa 2005
• 
  Turun linna sisäpihalta kuvattuna.

Postimerkkejä

Turun kaupungin 700-vuotisjuhlien kunniaksi vuonna 1929 julkaistiin Signe Hammarstén-Janssonin piirtämä Turun 700-vuotisjuhlamerkkisarja. Sarjassa oli kolme postimerkkiä ja ne olivat Suomen ensimmäiset kuvalliset postimerkit. Yhden merkeistä pääteemana oli Turun Linna ja toisessa oli edustalla kaupungista poistuva laiva ja taustalla Turun Linna. Vuonna 2014 Turun Linna oli mukana Erik Bruunin suunnittelemassa Vanhat Linnat -postimerkkisarjassa.

Turun linna populaarikulttuurissa

Turun linna on innoittanut monia kirjailijoita ja on useissa tapahtumapaikkana. Klassikko on Zachris Topeliuksen Turun linnan tonttu-ukko vuodelta 1849, jossa tonttu-ukko huolehtii rapistuvasta linnastaan. Herttuan hovissa: elämää 1500-luvun Turussa on Paula Moilasen ja Kirsi Haapamäen nuortenkirja. Maijaliisa Dieckmannin nuortenkirja Kaksoset ja Turun linnan aave sijoittuu 1490-luvulle. Aikuisille tarkoitettu romaani on esimerkiksi Tuuli Rannikon Veriura, jossa arabisheikin laivatilausta turkulaiselta telakalta juhlitaan linnassa.

Linnan muurit näkyvät myös monissa suomalaisissa elokuvissa. Tällaisia ovat muiden muassa Ilmari Unhon seikkailuelokuva Sadan miekan mies (1951), Matti Kuortin lastenelokuva Kiljusen herrasväen uudet seikkailut (1990) ja Mika Kaurismäen Tyttökuningas (2015).

Katso myös

• Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista
• Turun linnalääni

Lähteet

• Pieni tietosanakirja
• Gardberg, C. J.: Turun linnan kolme Katariinaa. Suomentanut Irma Savolainen. Otava, 1986. ISBN 951-1-08575-1
• Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 171. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27365-1
• Kupila, Sanna (toim.): Turun linna. Turun museokeskus, 2016. ISBN 978-951-595-187-8
• Tawaststjerna, Werner: Kaarle IX:n ja Sigismundin taistelu Viron ja Liivinmaan omistamisesta. Suomen historiallinen seura, 1935.

Kirjallisuutta

• Gardberg, C. J.: Kivestä ja puusta: Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-17423-1

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Turun linna Wikimedia Commonsissa

• Turun linnan verkkosivut
• Ylen Elävä arkisto – Entisöity Turun linna 1961
• Rakennusperinto.fi – Suomen keskiaikaiset kivilinnat (Arkistoitu – Internet Archive)
• Turun linnan menneisyyttä etsitään, Suomen Kuvalehti, 12.8.1939, nro 32, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot