Kuusisto
Kuusisto (ruots. Kustö, ent. Kuusluoto) on entinen Suomen kunta ja nykyisin osa Kaarinan kaupunkia. Kunnan muodosti samanniminen saari Kaarinan edustalla Saaristomeressä. Pohjoisessa kunta rajoittui Kuusistonsalmeen ja etelässä Kirjalansalmeen.
Kuusiston länsiosan näkyvin maamerkki on Digita Oy:n yleisradiomasto.
| Muut nimet |
Kustö |
|---|---|
| Sijainti | |
| Saariryhmä | |
| Pinta-ala |
19 km² |
| Kuusisto Kustö |
|
|---|---|
| Entinen kunta – nykyiset kunnat: Kaarina |
|
 |
|
|
sijainti |
|
| Sijainti | |
| Lääni | Turun ja Porin lääni |
| Maakunta | Varsinais-Suomen maakunta |
| Seutukunta | Turun seutukunta |
| Kuntanumero | 307 |
| Hallinnollinen keskus | Kuusisto |
| Perustettu | 1914 |
| – emäpitäjä | Piikkiö |
| Liitetty | 1946 |
| – liitoskunnat |
Kaarina Kuusisto |
| – syntynyt kunta | Kaarina |
| Pinta-ala |
km² [1] (1.1.1945) |
| – maa | 20,40 km² |
| Väkiluku |
543 [1] (31.12.1944) |
| – väestötiheys | 26,6 as./km² |
Kuusisto oli ollut Piikkiön kappeliseurakunta vuosina 1653–1863 ja 1885–1914. Oma kuntansa siitä tuli 1914.[3] Se liitettiin Kaarinaan vuonna 1946.
Nykyiseen Kuusiston kaupunginosaan kuuluu Kuusiston saaren lisäksi Ryöväriholman (ruots. Rövarholm) ja Lyhtyholman saaret sekä Jauhosaaren (Mjölö) länsipää.[4]
Merkittäviä rakennuksia
muokkaaKuusistossa on kaksi tunnettua valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä: puurakenteinen Kuusiston kirkko kirkkomaisemineen ja kuuluisan Kuusiston piispanlinnan rauniot, joihin liittyy nykyään museona oleva Kuusiston kartano.[5][6]
Kolmas vähemmän tunnettu kohde on Vuolahdessa sijaitseva arkkitehti Erik Bryggmanin suunnittelema Villa Nuuttila (1946), joka on myös osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (Bryggmanin huvilat).[7][8] Yle TV1:llä vuonna 2020 esitetyssä Stugor-sarjan toisella kaudella ohjelman päähenkilö Kasper Strömman vierailee Villa Nuuttilassa. Huvilan nykyiset asukkaat Raija ja Matti Hurme kertovat kotinsa historiasta.[9]
Vuonna 1922 valmistunut klassistinen Kuusiston vanha pappila sijaitsee Räfnäsintien varressa Pappilanmäen etelärinteessä. Aiemmin samalla paikalla sijainnut pappila paloi vuonna 1810.[10]
Kuusistossa on myös Digitan hallinnoima Turun radio- ja televisioasema. Maston korkeus on 320 metriä.
Maantiede
muokkaaKuusisto sijaitsee kahden kapean ja pitkän itä-länsisuuntaisen salmen välissä. Pohjoisessa saaren erottaa mantereesta Kuusistonsalmi (ent. Pohjoissalmi) ja etelässä Paraisten Kirjalansaaresta Kirjalansalmi. Idässä saaren erottaa mantereesta Piikkiönlahti ja Kukkarinsalmi. Maankohoamisen seurauksena Lyhtyholma on nykyään kiinteä osa Kuusistoa ja saaria erottanut Fiskarinsuntti on kasvanut umpeen. Lännessä saaren erottaa muista saarista Lemunaukko (Lemofjärden) ja Vappari (Vapparn). Lounaassa olevan Ryöväriholman Kuusistosta erottaa kapea Piikasuntti. Kuusisto on noin 10 kilometriä pitkä ja enimmillään noin 2,5 kilometriä leveä pitkulainen saari. Kuusisto on hämmästyttävän samankokoinen ja -muotoinen viereisen Turussa sijaitsevan Kakskerran saaren kanssa.[11]
Kuusiston länsipäässä Juurvallin juurella sijaitsee saaren ainoa järvi, pieni Kuusistonjärvi, joka on vain 1,5 metriä merenpinnan yläpuolella. Järvestä laskee reilu kolmen kilometrin pituinen Järvenoja Rävnäsin kohdalla Kirjalansalmeen.[11][4]
Saaren korkeimmat kohdat ovat lännessä Palokallio (n. 59 m), Kliistperi (59,3 m), Kuusiston vesitornin mäki (n. 60 m) ja idässä Kappelinmäki (58,1 m).[4]
Saaren maaperä on pääasiassa kalliota, moreenia, savea ja liejusavea. Pieniä ja jyrkkäpiirteisiä kalliomäkiä on useita eri puolilla saarta. Saarta halkoo kaksi selkeää murroslaaksoa, joista toinen on itä-länsi-suuntainen ja kulkee Kuusiston kirkon ja koulun välistä, ja toinen lounas-kaakkosuuntainen ja kulkee Kuusistonjärven kohdalla.[11] Pienempiä murroslaaksoja ovat Juopinkrotti Empossa sekä Vuolahden ja Kuuslahden välinen pohjois-eteläsuuntainen kapea laakso.
Liikenneyhteydet
muokkaaKuusiston läpi kulkee Saariston rengastie eli seututie 180 Paraisille, Nauvoon ja Korppooseen. Kuusiston ja Kirjalansaaren yhdistää Kirjalansalmen riippusilta, jonka keskellä kulkee Kaarinan ja Paraisten välinen raja. Kylliäisissä Saaristotiestä erkanee Linnanrauniontie (tie 12185), joka johtaa Kuusiston kirkolle, kartanolle ja linnanraunioille.
Kuusiston läpi on suunniteltu Kaarinan läntistä ohikulkutietä eli niin kutsuttua Paraistenväylää, joka erkanisi nykyisestä Saaristotiestä Kirjalansalmen sillan kohdalla ja yhdistyisi mantereella nykyiseen Kurkelantiehen (tie 2221). Kuusistonsalmen yli rakennettaisiin uusi Auvaisbergin silta, joka olisi nykyistä Kuusistonsalmen siltaa huomattavasti korkeampi ja pidempi.[12][13]
Kylät
muokkaaKuusistossa on useampi kylä, joista monen nimi on alun perin ollut ruotsinkielinen.
|
|
|
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Suomen tilastollinen vuosikirja 1944–1945 (PDF) (sivu 16–17) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 11.6.2019.
- ↑ Rantanen, Saara: Kuntavaakunakokoelma vihdoin täydellinen – kymmenen perinnevaakunaa ripustettiin mtvuutiset.fi. 13.11.2017. Viitattu 16.11.2021.
- ↑ Suomen Sukututkimusseura - Kuusisto Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 6.1.2008.
- ↑ a b c Turun karttapalvelu opaskartta.turku.fi. Viitattu 23.3.2024.
- ↑ Kuusiston Kirkkomaisema Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
- ↑ Kuusiston piispanlinnan rauniot ja Kuusiston kartano Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
- ↑ Bryggmain huvilat Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
- ↑ Erik Bryggmanin huvilat Docomomo Suomi Finland ry -. Viitattu 23.3.2024. (englanti)
- ↑ K2, J6: Maaston muodot | Stugor | Yle Areena areena.yle.fi. Viitattu 23.3.2024.
- ↑ Kuusiston pappila [Arkisto - Suku Forum] suku.genealogia.fi. Viitattu 23.3.2024.
- ↑ a b c Paikkatietoikkuna kartta.paikkatietoikkuna.fi. Viitattu 23.3.2024.
- ↑ Etusivu - Paraistenväylä xn--paraistenvyl-pcbc.fi. 11.10.2018. Viitattu 23.3.2024.
- ↑ Kinnari, Timo: Kaarinan läntinen ohikulkutie - yleissuunnitelma Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Viitattu 23.3.2024.