Iberian ruhtinaskunta
Iberian ruhtinaskunta on varhaiskeskiajan Georgian aatelishallinnosta käytetty nimitys. Se kukoisti interregnum-kaudella 500- ja 800-lukujen välillä, kun poliittista valtaa käyttivät toisiaan seuranneet ruhtinaat. Ruhtinaskunta perustettiin pian sen jälkeen, kun sassanidien Persia oli nujertanut iberialaisen Khosroiani-kuningasdynastian noin vuonna 580. Se säilyi vuoteen 888 saakka, kun Bagrationi-dynastian jäsen palautti kuninkuuden. Valtio keskittyi nykyisen Georgian keski- ja itäosien ydinalueille, joita kutsutaan paikallisesti nimellä Kartli ja jotka antiikin ja Bysantin kirjailijat tunsivat nimellä Iberia. Sen rajat vaihtelivat suuresti Iberian ruhtinaiden taistellessa iranilaisia, roomalaisia, kasaareja, arabeja ja viereisiä kaukasialaisia hallitsijoita vastaan.
Ruhtinaskunnan aika merkitsi Georgian historialle huomattavia, käänteentekeviä muutoksia: georgialainen kristitty kirkko muodostui lopullisesti, georgiankielinen kirjallisuus koki ensimmäisen kukoistuskautensa, georgialainen bagratidi-dynastia nousi valtaan ja eri feodaalialueiden kulttuurinen ja poliittinen yhdistyminen alkoi. Se kulminoutui Georgian kuningaskunnan muodostumiseen 1000-luvun alussa.
Historia
muokkaaKun yhdistyneen Iberian kuningas Bakur III kuoli vuonna 580, Iranin sassanidien hallinto tarttui tilaisuuteen ja lakkautti Iberian monarkian. Iberian aateliset nöyrtyivät muutokseen ilman vastarintaa, kun taas kuningashuoneen perilliset vetäytyivät linnoituksiinsa ylämailla – Khosroiani-päälinja Kakhetiin ja nuorempi guaramidi-haara Klardžetiin ja Džavakhetiin. Iranin suora hallinto toi mukanaan raskaita veroja ja suureksi osaksi kristittyyn maahan innokkaan zarathustralaisen politiikan. Niinpä kun Itä-Rooman keisari Maurikios aloitti sotilaallisen kampanjan Irania vastaan vuonna 582, Iberian aateliset pyysivät häntä auttamaan kuningasvallan palauttamisessa. Maurikios vastasi pyyntöön ja lähetti vuonna 588 suojattinsa, guaramidi-dynastian Guaram I:n, Iberian uudeksi hallitsijaksi. Guaramia ei kruunattu kuninkaaksi, mutta hänet tunnustettiin virkaatekeväksi ruhtinaaksi ja hänelle annettiin itäroomalainen arvonimi kuropalates. Vuoden 591 Rooman–Iranin sopimus vahvisti uuden järjestelyn, mutta sen jäljiltä Iberia oli Tbilisin kaupungissa jakautunut roomalaisten ja sassanidien hallitsemiin osiin.[1]
Ruhtinaskunnan perustaminen merkitsi siten dynastisen aristokratian nousua valtaan Iberiassa. Se oli kompromissi Bysantin ja Iranin välillä – molemmat suurvallat kilpailivat vaikutusvallasta Kaukasiassa. Iberian virkaatekevien ruhtinaiden valta-asema tuli hyväksyä ja vahvistaa Konstantinopolin hovissa. Heitä kutsutaan georgialaisissa lähteissä erilaisilla nimillä, joihin kuuluvat eristavt-mtavari, eris-mtavari, eristavt-eristavi tai yksinkertaisesti eristavi ("ruhtinas", "arkkiherttua", "herttua"). Suurimmalle osalle heistä annettiin lisäksi erilaisia roomalaisia/bysanttilaisia arvonimiä. Esimerkiksi kahdeksalla neljästätoista virkaatekevästä ruhtinaasta oli kuropalates-titteli, joka oli yksi Itä-Rooman korkeimmista arvonimistä.[2] Keskiaikaiset georgialaiset kronikat tekevät kuitenkin selväksi, että ruhtinailla oli vain rajoitetut valtaoikeudet, sillä he "eivät voineet poistaa Iberian herttuoita herttuakunnistaan koska heillä oli suuren kuninkaan ja keisarin asetukset, joissa heidän asemansa herttuakunnissaan vahvistettiin", vaikka ruhtinaat nauttivatkin suuraatelin luottamusta.[1]
Tarjoamalla suojeluaan Iberian ruhtinaskunnalle Bysantin keisarit yrittivät rajoittaa Iranin ja myöhemmin islaminuskoisten vaikutusvaltaa Kaukasiassa. Iberian ruhtinaat eivät kuitenkaan aina noudattaneet Bysanttia kannattavaa linjaansa ja tunnustivat ajoittain poliittisista syistä kilpailevien alueellisten suurvaltojen ylivallan.[3]
Guaramin seuraaja, toinen virkaatekevä ruhtinas Stepanoz I, muutti politiikkaansa Irania myötäilevämmäksi, sillä hän halusi yhdistää jakautuneen Iberian. Yritys maksoi kuitenkin hänen henkensä, kun Bysantin keisari Herakleios hyökkäsi Tbilisiin vuonna 626.[4] Herakleios nosti valtaan Bysanttiin myönteisemmin suhtautuvamman Khosroiani-dynastian jäsenen. Khosroianien täytyi kuitenkin tunnustaa umaijadi-kalifin ylivalta 640-luvulla ja he nousivat epäonnistuneeseen kapinaan arabihegemoniaa vastaan 680-luvulla. Khosroianit syrjäytettiin Iberian ruhtinaskunnasta ja he vetäytyivät läänitykselleen Kakhetiin, jossa he hallitsivat alueellisina ruhtinaina suvun sammumiseen saakka 800-luvulla. Guaramidit palasivat valtaan ja kohtasivat vaikean tehtävän luovia Bysantin ja arabien intressien välimaastossa. Arabit halusivat ennen kaikkea pitää hallussaan kaupunkeja ja kauppareittejä, joten he syrjäyttivät guaramidit Tbilisistä, jonne perustettiin islamilainen emiraatti 730-luvulla. Iberian ruhtinaat hallitsivat nyt Uplistsikhestä, jossa heillä oli vain rajoitetusti valtaa paikallisiin georgialaisiin aatelisiin. Aateliset vetäytyivät vuoristolinnoihinsa ja olivat suhteellisen vapaita arabien vallasta.[5] Nersianit hallitsivat guaramidien jälkeen lyhyen aikaa noin vuosina 748–779/780, ja guaramidit katosivat lopullisesti vuoteen 786 mennessä. Samana vuonna Kaukasuksen arabi-varakuningas (wali) Khuzayma ibn Khazim hyökkäsi verisesti kapinallisia georgialaisia aatelisia vastaan.[6]
Guaramidi-dynastian sammumisen ja Khosroianien hiipumisen ansiosta heidän energiset serkkunsa Bagrationi-suvusta onnistuivat Ašot I:n hahmossa (hallitsi 786/813–830) nousemaan valtaan osissa Iberiaa. He hyväksyivät Bysantin suojelun ja hallitsivat tukikohdastaan Tao-Klardžetin alueella. Heidän valtansa merkitsi kulttuurin elpymisen ja alueellisen laajentumisen aikakautta. Vuonna 888 Bagrationi-dynastian Adarnase I, joka nousi pitkittyneen dynastisen sodan voittajaksi, onnistui palauttamaan Georgian monarkian kruunaamalla itsensä georgialaisten kuninkaaksi.[7]
Iberian virkaatekevät ruhtinaat
muokkaa- Guaram I, guaramidi, 588–n. 590
- Stepanoz I, guaramidi, n. 590–627
- Adarnase I, khosroidi, 627–637/642
- Stepanoz II, khosroidi, 637/642–n. 650
- Adarnase II, khosroidi, n. 650–684
- Guaram II, guaramidi, 684–n. 693
- Guaram III, guaramidi, n. 693–n. 748
- Adarnase III, nersianidi, n. 748–n. 760
- Nerse, nersianidi, n. 760–772, 775–779/780
- Stepanoz III, guaramidi, 779/780–786
- Ašot I, bagratidi, 813–830
- Bagrat I, 842/843–876
- Davit I, 876–881
- Gurgen I, 881–891 (osittain samaan aikaan kuin Adarnase I kuninkaana)
Lähteet
muokkaa- Suny, Ronald Grigor: The Making of the Georgian Nation: 2nd edition. Indiana University Press, 1994. ISBN 0253209153
- Toumanoff, Cyril: Studies in Christian Caucasian History. Georgetown University Press, 1963.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Suny, s. 25.
- ↑ Toumanoff, s. 388.
- ↑ Rapp, Stephen H.: Sumbat Davitis-dze and the Vocabulary of Political Authority in the Era of Georgian Unification. Journal of the American Oriental Society, October-December 2000, 120. vsk, nro 4, s. 570–576.
- ↑ Suny, s. 26.
- ↑ Suny, s. 29.
- ↑ Suny, s. 28.
- ↑ Suny, s. 29–30.