Wikipedia

Elvira Willman-Eloranta

suomalainen poliitikko

Agnes Elvira Maria Willman-Eloranta (o.s. Willman, 10. elokuuta 1875 Uusikaupunki – 17. huhtikuuta 1925 Moskova, Neuvosto-Venäjä[1]) oli suomalainen näytelmäkirjailija ja toimittaja, joka oli myös yksi varhaisen työväenliikkeen merkittävimmistä naisvaikuttajista. Hän kuului aluksi sosialidemokraattiseen puolueeseen ja oli myöhemmin mukana Neuvosto-Venäjällä perustetun SKP:n toiminnassa. Willman muutti Neuvostoliittoon vuonna 1923 ja hänet teloitettiin Moskovassa vuonna 1925 syytettynä osallisuudesta niin sanottuihin Kuusisen klubin murhiin. Hänen puolisonsa oli kansanedustaja Voitto Eloranta, joka teloitettiin Pietarissa marraskuussa 1922 samasta syystä.

Elvira Willman
Elvira Willman ylioppilaana vuonna 1894.
Elvira Willman ylioppilaana vuonna 1894.
Henkilötiedot
Syntynyt10. elokuuta 1875
Uusikaupunki
Kuollut17. huhtikuuta 1925 (49 vuotta)
Moskova
Ammatti kirjailija
Puoliso Voitto Eloranta (1906–1922)

Elämä

muokkaa

Elvira Willman syntyi uusikaupunkilaiseen laivanvarustajasukuun, sähköttäjä Johan Gustaf Willmanin ja Sofia Kristiina Juliana Willmanin (o.s. Björkros) kaksikieliseen säätyläisperheeseen. Vanhemmat erosivat Willmanin ollessa oppikouluikäinen, jolloin Willman muutti äitinsä ja sisarustensa kanssa Helsinkiin. Hän valmistui ylioppilaaksi 1894 Pippingiska lyceum för Gossar och Flickorista ja opiskeli sitten Helsingin yliopistossa vieraita kieliä, historiaa ja kirjallisuutta[2] suorittamatta kuitenkaan yliopistollista loppututkintoa.[3] Vuosina 1899–1900 Willmanin mainitaan joissain lähteissä opiskelleen Pariisissa Sorbonnen yliopistossa.[2] Tosin Sorbonnen opinnoista ei ole väitöskirjatutkija Elsi Hyttisen Willman-tutkimuksen (Turun yliopisto 2012) mukaan olemassa yhtään dokumenttia tai mainintaa asiakirjoissa. Vuosisadan vaihteessa Willman oli näyttelijäharjoittelijana Suomalaisessa Teatterissa.

Willmanin toiminta alkoi pian painottua kirjalliselle puolelle. Muutamien näytelmäsuomennosten jälkeen alkuvuonna 1903 sai Kansallisteatterissa ensi-iltansa hänen näytelmänsä Lyyli. Se oli arvostelumenestys ja sai kirjallisuuden valtionpalkinnon. Myöhemmin yhteydet Kansallisteatteriin katkesivat ja Willman työskenteli työväenluokkaisten amatöörinäyttelijöiden kanssa.

Willman osallistui poliittiseen toimintaan jo varhain, ja hän kuului 1900-luvun vaihteessa Nuorsuomalaiseen puolueeseen. Hän organisoi tuolloin muun muassa kutsuntalakkoja.[4] Hän kuitenkin siirtyi työväenliikkeen riveihin ja tuli sittemmin tunnetuksi näytelmistään, joita esittivät varsinkin työväenyhdistysten näytelmäseurueet.[3] Willman liittyi Suomen sosialidemokraattisen puolueen (SDP) jäseneksi puolueen ylioppilasyhdistyksen kautta. Kesäkuussa 1906 hänet nimitettiin Työmiehen Illanvietto -kirjallisuuslehden toimittajaksi.[2]

Syksyllä 1906 Willman avioitui kansakoulunopettaja ja sanomalehtimies Voitto Elorannan kanssa. Eloranta työskenteli tuolloin SDP:n Työmies-lehden toimittajana, ja vuoden 1907 eduskuntavaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi puolueen listalta. Myös Elvira Willman-Eloranta oli SDP:n ehdokkaana ainakin vaaleissa 1908, mutta häntä ei valittu.[2] Elorannat ostivat Leppävaarasta maatilan, jolla he kasvattivat sikoja ja viljelivät vihanneksia sekä hedelmiä.[4]

Sisällissodan käännyttyä tappiolliseksi keväällä 1918 Willman-Eloranta siirtyi poikansa (Voitto Ilmari, 1907) kanssa Neuvosto-Venäjälle[4]. Hän jatkoi toimintaansa näyttämötaiteen parissa ja järjesti Pietarissa teatteriesityksiä.[3] Aviomies saapui myöhemmin syksyllä perässä.

Elorannat osallistuivat Suomen kommunistisen puolueen (SKP) toimintaan, mutta jo loppuvuodesta 1919 he joutuivat konfliktiin puolueen keskuskomitean kanssa, kun selvisi, että Pietarin kansainvälisessä sotakoulussa opiskelleella Voitto Elorannalla oli yhteyksiä venäläisiin tiedusteluviranomaisiin, joista hän ei ollut kertonut SKP:lle. Myös Willman-Eloranta oli mukana näissä yhteyksissä, joista syytettynä hän puolestaan syytti keskuskomiteaa V. Volodarskin murhaajien suojelemisesta. Elorannat kuuluivat SKP:ssa Aku Paasin johtamaan oppositioon, joka sittemmin sai nimen "murhaoppositio", kun sen jäsenet elokuussa 1920 ampuivat muun muassa puoluejohtoon kuuluneen Jukka Rahjan. Päätekijäksi todettiin oikeudessa 1922 syyllisyytensä kiistänyt Voitto Eloranta, joka tuomittiin teloitettavaksi. Tuomio pantiin täytäntöön 1923, ja saman kohtalon koki kaksi vuotta myöhemmin myös Willman-Eloranta, joka oli helmikuussa 1922 päättyneessä oikeudenkäynnissä vielä vapautettu kaikista syytteistä.[4] Willman-Eloranta vangittiin Moskovassa heinäkuussa 1924. Hänet tuomittiin 13. huhtikuuta seuraavana vuonna ja ammuttiin neljä päivää myöhemmin.[5]

Elvira Willman-Elorannan serkku oli rehtori, filosofian maisteri Kaarlo Meriluoto (ent. Willman), jonka tytär on kirjailija Aila Meriluoto.

Näytelmät

muokkaa

Willman kiinnostui teatterista opiskeluaikanaan, jolloin syntyi myös (painamaton) näytelmä Korpisuolaiset (1895). Pariisissa hän pääsi kokeilemaan kykyjään näyttelijänä, ja palattuaan Suomeen hän työskenteli muun muassa harjoittelijana Suomalaisessa teatterissa. Hän suomensi kaksi näytelmää ja kirjoitti näytelmän Lyyli (1903), josta tuli suosittu.[2] Lyylin ensi-ilta Suomen kansallisteatterissa oli 25. helmikuuta 1903.[6] Seuraava, antiikkiin sijoittunut Rhodon valtias (1904), ei menestynyt yhtä hyvin.[2]

Willman-Elorannan toinen painettu näytelmä Kellarikerroksessa julkaistiin 1907, mutta sen menestys jäi vähäiseksi, kuten seuraavana vuonna valmistuneen Juovankin. Willman-Eloranta vietti seuraavat vuodet perheensä parissa, mutta ei jättänyt teatteria. Hän muun muassa ohjasi Sörnäisten Työväen Näyttämöllä. Vuonna 1916 Willman-Elorannan teosta Rakkauden orjuus esitettiin Uudessa teatterissa. 1917 hän oli mukana Työväen kiertueteatterissa, joka esitti hänen näytelmiään Veriuhrit ja Vallankumouksen vyöry. Sisällissodan aikana ilmestyi osin omaelämäkerrallinen Vallankumouksen vyöryssä (1918).[2]

Sukupuoli

muokkaa

Monet Willman-Elorannan näytelmistä käsittelivät varsinkin naisten yhteiskunnassa sukupuolensa vuoksi kohtaamia epäkohtia. Lyylin (1903) päähenkilö on nuori työläisnainen, jonka rikas mies viettelee ja sitten hylkää. Kellarikerroksessa (1907) käsitellään prostituutiota. Työväenliikekin vieroksui jossain määrin Willman-Elorannan rohkeita sukupuolimoraalisia kannanottoja.[7]

Teokset

muokkaa
  • Korpisuolaiset (julkaisematon 1895)
  • Lyyli. Viisinäytöksinen näytelmä (Yrjö Weilin 1903).[8]
  • Rhodon valtias (1904)
  • Lucretia Borgia
  • Kellarikerroksessa. Viisinäytöksinen näytelmä (Vihtori Kosonen 1907).[9]
  • Juopa (1908)
  • Rakkauden orjuus
  • Veriuhrit
  • Vallankumouksen vyöry
  • Vallankumouksen vyöryssä (Kirjasto 1918).[10]

Suomennoksia

muokkaa
  • Gustav Bang: Lutherus; suomentanut Elvira W-E. Työväen sanomalehti oy, Helsinki 1908, Työmiehen kustannusyhtiö, Hancock, Michigan 1910
  • Else Jerusalem: Pyhä sontiainen : kuvaus porttola-elämästä; suomentanut E. W. E. Työväen sanomalehti oy, Helsinki 1911

Palkinnot

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ Elvira Willman, Doria
  2. ↑ a b c d e f g Matti Järvinen: (Arkistoitu – Internet Archive) Elvira Willman ja hänen näytelmiensä naishahmot
  3. ↑ a b c Maarit Vallinharju: Elvira Willman-Eloranta. Teoksessa Tiennäyttäjät (toim. Hannu Soikkanen, Tammi 1967).
  4. ↑ a b c d Jukka Paastela: Finnish Communism under Soviet Totalitarianism (Aleksanteri Institute, 2003).
  5. ↑ Eila Lahti-Argutina: Olimme joukko vieras vaan. Venäjänsuomalaiset vainouhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun loppuun (Siirtolaisinstituutti 2001), s. 571.
  6. ↑ Elvira Willman: Lyyli, s. 1. Project Gutenberg 2005
  7. ↑ Työväenliikkeen naiskirjailijoita Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2002. Web Archive 2007.
  8. ↑ Sähköisessä muodossa (Project Gutenberg 2005).
  9. ↑ Sähköisessä muodossa (Project Gutenberg 2005).
  10. ↑ Sähköisessä muodossa (Project Gutenberg 2005).

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Elvira Willman-Eloranta
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elvira_Willman-Eloranta&oldid=22297531”